Lupailin vielä yhtä juttua Afganistanissa, sillä kohdejuttuihin tuli jonkin verran kommentteja, jossa kyseltiin niin matkustamisesta naisena kuin käytännön asioita, mm. viisumeista ja hotelleista.
Jäin kuitenkin odottamaan, että STT:n toimittaja Pia Heikkilän matkastamme tekemä juttu tulisi julki. Viime viikolla se tavoittikin sitten monta suomalaista mediaa tuolla samaisella otsikolla Suomalainen matkatoimisto vie nyt turisteja lomalle Afganistaniin. Jutussa on haastateltu Traveller-matkatoimiston omistajaa Nadja Ripattia ja meikäläinen on jutussa mukana “esimerkkimatkailijana”.
Kuvassa Ampparit-sivustolta löytämäni jutut tällä otsikolla – ne löytynevät sieltä linkkeineen ainakin vielä jonkin aikaa vaikka hakusanalla Afganistaniin. Hesarin juttukin on tällä kertaa vapaasti luettavissa, kuten myös Ylen ja Aamulehden. Jutut ovat kyllä keskenään jokseenkin samansisältöisiä, mitä nyt kuvituksessa on pieniä eroja. Hesarin kommentit ovat melkein järkeviä, Ilta-Sanomien jutun kommentoijat ovat tapansa mukaan tainneet kommentoida juttua lukematta, sillä he ovat sitä mieltä, että Afganistaniin matkustavien oleskeluoikeus Suomessa pitäisi peruuttaa ja tarjota pakolaisena tänne tulleille vaan menolippuja tuonne. Juttuhan käsitteli vaan suomalaisia matkailijoita.
Turistina Afganistanissa
Travellerin ryhmämatkalla asiat soljuivat sen verran sujuvasti, etten oikein kokenut mitään erityisen hankalaksi Afganistanissa, ainakaan verrattuna vaikka viime vuosiemme kohteisiin Afrikassa kuten vaikka Eritrea tai Sierra Leone tai Liberia.
Facebookin Every Passport Stamp -ryhmässä on viime aikoina ollut useampiakin aloituksia Afganistanista, useimmiten näitä viisumin saamiseen liittyviä, mutta myös joitakin matkaraportteja.
Yksi ihan tuore (toukokuulta 2025) tällainen matkaraportti käsitteli omatoimista matkustamista Afganistanissa pariskuntana ja he kohtasivat maassa hiukan enemmän haasteita kuin me.
Pariskunta tuli Afganistaniin Pakistanista maata pitkin. Afganistanissa he kävivät Kabulissa, Band-e-Amirin kansallispuistossa, Balkhissa ja Mazar-e-Sharifissa, ainakin, ja poistuivat maasta Uzbekistaniin, maata pitkin. Linkit tuossa edellä matkablogien Meriharakka ja Merjan matkassa juttuihin näistä kohteista. Merjahan osallistui tuossa lehtijutussakin mainitulle Travellerin ihan ensimmäiselle Afganistanin matkalle, jossa käytiin maan pohjoisosissa siinä missä me kävimme Kabulissa ja Bamiyanissa.
Puhelinsyyni
Ehkä Afganistanin maarajoilla sovelletaan eri säädöksiä kuin Kabulin lentokentällä, mutta toisin kuin meillä, heidän puhelimensa tarkistettiin maahan tullessa ja muutamassa muussakin tarkistuspisteessä. Tarkistusta toteuttaneet talibanit olivat kuulemma teknisesti osaavia, eli myös poistetut ja piilotetut kansiot löytyivät helposti. Tilanteessa joistakin rajalla otetuista kuvista tuli sanomista. No toisaalta, kaikkihan tietävät, että rajoilla ei saa kuvata. Tosin kyllä mekin joskus jonkun kuvan jollain rajalla olemme salaa ottaneet …
Kabuliin lentäen noin kymmenen hengen ryhmänä saapuessamme kukaan ei ollut kiinnostunut kenenkään puhelimista tai mistään muistakaan tavaroista.
Rekisteröityminen
Seuraava kommentti koski rekisteröitymistä. Afganistanissa jokaisella paikkakunnalla on rekisteröidyttävä erikseen. Meillä tietysti paikallisoppaat tiesivät tästä ja heidän kauttaan/seurassaan asia hoitui niin Kabulissa kuin Bamiyanissa. Omatoimimatkailijallakin on oltava paikallinen isännäksi rekisteröitynyt henkilö, joka tuntee prosessin. Varsinaista ongelmaa asiassa pariskunnalla ei ollut, sillä kyllä heilläkin oli paikallisopas, ehkei Afganistanissa virallisesti oppaaksi rekisteröitynyt, mutta paikallinen kuitenkin.
Band-e-Amir ja naiset
Kuvaus Band-e-Amirin vierailusta selvensi minulle naisten puistoon pääsykieltoa, joka ryhmämme osalta taklattiin sitten neuvottelemalla paikallisten viranomaisten kanssa – ja ehkä pienellä lahjuksellakin. Naiset voivat yrittää puistoon kuulemma myös aamulla ennen kello 8 tai kello 16 jälkeen, eli puistoa vartioidaan vaan päivällä. Naisten kieltoon saattaa liittyä brittiläinen aikuisviihdenäyttelijä, joka poseerasi puistossa aseen kanssa talibanien rinnalla. Eli taas kerran törpösti käyttäytynyt turisti hankaloittaa kaikkien hänen jälkeensä tulevien ihmisten kokemuksia!
Saako paikallisten kanssa puhua?
Kabulin Sinisessä moskeijassa juttelin, sisällä, naisten osastolla, paikallisten naisten kanssa, heidän aloitteestaan. Pihalla kuulemma paikallisten ja turistien tapaamisia eivät talibanit katsoneet hyvällä. Meidän kohdallamme ei osunut yrityksiä, joten en tiedä onko näin aina.
Lounasravintoloissakin juttelimme paikallisten kanssa, mutta ilmeisesti niissä valvonta ei ulottunut sisälle kahviloihin, jos se talibaneille nyt olisi ollut ongelma.
Naisten pukeutuminen
Naiselle oli myös huomautettu Kabulin jollain torilla niqabin puuttumisesta. Hijab hänellä oli, eli hiukset olivat peitossa, mutta kasvot eivät. Minulle huomautettiin kerran huivin käytöstä, kuin kadulla reippaasti kävellessämme käyttämäni huivi oli vähän pudonnut niskaan, eli hiukseni osittain näkyivät. Mutta ei tälle naiselle eikä minulle mitään huomautusta vakavampaa rikkeestä aiheutunut. Ensimmäisellä kerralla.
Balkhissa naisen niqabin puuttumiseen oli puututtu toisen kerran ja kun hän oli sanonut, että hijab riitti muissa kaupungeissa, niin asiasta huomauttaneet talibanit lopulta päätyivät taas tarkistamaan puhelimia ja valokuvia. Puhelimet otettiin myös pois tarkistuksen ajaksi, joka kesti pitkään, joten vaikka pariskunnalla oli yhteystieto Kabulissa olevalle tulkille, niin soittaminen hänelle oli mahdotonta. Balkhissa pariskunnan käyttämä kuljettaja ei ilmeisesti puhunut englantia. Meille oli annettu ohjeeksi ottaa mukaan paitsi huiveja myös korona-aikaisia kasvomaskeja ja luultavasti olisin itse tuossa tilanteessa pukenut maskin naamalleni, jos se olisi ollut mukanani ja pahoitellut tilannetta sen sijaan, että olisin alkanut inttämään aiheesta. Tosin kun tällaista tilannetta ei ensimmäisinä päivinä tullut vastaan, niin loppuaikoina ne mustat maskit jäivät hotellihuoneeseen, joten eipä niistä olisi ollut apua.
Pari Afganistan-asua
Omalta osaltani pääasiallinen asuni Afganistanissa oli vuosia vanha Marimekon polvimittainen harmaa pellavatakki, joka senaikaisen muodin mukaan oli hyvin väljä, eli vartalon muodot peittyivät hyvin. Takin lisäksi minulla oli mukanani nilkkapituinen musta hame ja pitkät leveät housut. Lämpimimpinä päivinä Kabulissa jätin takinkin pois, kun totesin, että musta hame ja musta pitkähihainen t-paita ja iso huivi pään ympärille kietomani huivin lisäksi näyttivät ehkä riittävästi nopeasti vilkaisten vaikka mustalta abayalta.
Muut kommentit matkasta liittyivät siihen, että kaikkiin nähtävyyksiin naiset eivät päässeet ja näinhän oli meilläkin. Eikä niissä tilanteissa sitten auttanut paikallisoppaiden yritykset pyörtää näitä päätöksiä. Itse en olisi asiasta edes alkanyt vääntämään jos vaikka keskusteluja olisi voiut käydä englanniksi.
Eli yhteenvetona, sikäli kun ymmärsin, niin omatoiminen matkaaminen Afganistanissa ilman kokeneita (ja ehkä jotenkin virallisia) oppaita voi olla haasteellistakin ja käsittää ikäviä tilanteita, joissa puhelimesi käydään läpi. Tosin tuosta puhelimien läpikäynnistä on viime aikoina ollut paljon nettijuttuja myös Yhdysvaltoihin liittyen, siinä määrin, että monet suosittelevat jättämään varsinaisen puhelimen kotiin ja ottamaan vain tyhjähkön puhelimen mukaan Yhdysvaltoihin matkustettaessa!
Afganistanin viisumi
Viisumien osalta kokemuksemme ovat vähäisiä, sillä maksoimme Travellerille niiden hakemisesta Dubaista. Viisumit eivät ole mitään e-viisumeita vaan passimme oikeasti matkustivat Dubaihin. Kuulemma ainakin Dubaissa on sellainen Afganistanin lähetystö, joka myöntää taleban-hallinnolle kelpaavia viisumeita, ainakaan vielä pari kuukautta sitten Tukholman lähetystö ei sellainen ollut. Traveller otti viisumien hausta palkkiona 300 euroa per nuppi, josta ainakin 2/3 oli Travellerin palkkiota. Toisaalta yhteenkin yöpymiseen Dubaissa olisi mennyt luultavasti vähintään saman verran – ja olihan Kabuliin miellyttävämpi lähteä kun viisumi oli jo valmiiksi passissa sen sijaan, että matka olisi alkanut poikkeamisella Dubaissa ja toiveella saada viisumi siellä järjestymään muutamassa päivässä.
Viisumin saa myös maarajoilta, yksi Travellerin ryhmä kävi Afganistanissa Tadzikistanista ja odotti sen “vaaditut” lähes 8 tuntia viisumeja tuolla rajalla. Pakistanin ja Afganistanin rajaltakin viisumin ilmeisesti saa, mutta aikaa siihen menee.
Muutama sana hotelleista
Myös hotelleista jotkut kommentoijat kaipasivat lisää tietoa. Bamiyanin osalta hotellimmekin taisi jo tulla riittävällä tarkkuudella kuvattua Bamiyanin buddhista kertovassa jutussa, mutta ehkä Kabulissa käyttämämme kolme hotellia ansaitsevat vielä tulla mainituiksi.
Alunperin matkaohjelman mukaisesti Kabulin hotellimme piti olla – ja oli yhden yön verran – Safi Landmark Hotel. Henkilökohtaisesti olimme siihen tyytyväisiä – ei nyt mitään luksusta, mutta sängyssä saattoi nukkua, suihkusta tuli lämmintä vettä ja aamiaisella oli jotain syötävää. Huone, tai pieni huoneisto, oli tilavakin. Osa ryhmästämme taisi toivoa parempia näkymiä, sillä niitä ei osana ostoskeskusta olleesta hotellistamme juuri ollut.
Seuraava yritys oli Khyber Hotel muutaman korttelin päästä ensimmäisestä. Siihenkin olimme melkein tyytyväisiä – kylpyhuone tosin oli toteutettu siten, että jos siellä olisi käynyt suihkussa, niin toinen ei olisi voinut sillä aikaa käydä wc:ssä. Mutta muuten perusjutut olivat taas kunnossa ja jonkinlainen näköalakin oli. Myös täällä huone oli reilun kokoinen.
Park Star -hotelli
Bamiyanista palattuamme asetuimme kolmanteen hotelliin, eli Park Star -hotelliin. Tämä oli jo selkeästi tähden tai parin verran hienompi kuin nuo aikaisemmat, joskaan se ei kyllä vaikka aamupalalla näkynyt. Sen sijaan turvajärjestelyissä se näkyi.
Kahdessa ensimmäisessäkin hotellissa oli sisään tullessa ollut läpivalaisulaitteetkin, mutta useimmiten pääsimme riittävän länsimaalaisen näköisinä kävelemään sisään ilman sen kummenpia tarkistuksia.
Park Starissa jo se, että auto pääsi lähelle hotellin sisäänkäyntiä vaati parin puomin nostamisen. Auton alusta käytiin peilillä läpi tarkan tuntuisesti, näin oli myös Bamiyanissa. Ei tämäkään toki ainutlaatuista ole, esimerkiksi viime aikaisista reissuistamme vaikka Djiboutissa parempien hotellien porteilla autot tarkistettiin samalla tavalla.
Ensimmäisestä ovesta pääsi vain pari tiukkaa käännöstä käsittävään käytävään, joka päättyi metalliseen oveen, jonka saattoi avata vain sisältä päin, eli sisään pääsi koputtamalla, jos hotellissa niin päättivät (kai niillä oli joku kamera tuohon käytävään).
Täällä läpivalaisusta ei tingitty kertaakaan ja jokainen käytiin myös läpi kopeloimalla, naiset verholla eristetyssä tilassa naisten toimesta ja miehet käytävällä. Samaan tapaan kuin Siniseen moskeijaan Kabulissa mentäessä. Vasta tämän tarkistuksen jälkeen aukeni seuraava ovi ja hups – olitkin hienon hotellin hienossa ala-aulassa. Ehkä jossain muussa tilanteessa tähänkin hotelliin oli vain kävelty kadulta, mutta ei ainakaan juuri nyt.
Hotellin sijoittui kauniin puiston ympärille ja siellä tuntui olevansa omassa maailmassaan, tuon “turvakäytävän” takia kaukana Kabulin vilinästä.
Sittemmin kuulimme, että ilmeisesti tuo Park Star -hotelli sijaitsi Kabulin ns. Green Zonella, eli alueella, jossa myös Yhdysvaltain lähetystö aikoinaan sijaitsi. Green Zone oli ilmeisesti aikaan ennen nykyistä valtaa Kabulin “linnoitetuin” ja ehkä siis turvallisin alue.
Kaupunkikävelyllä Kabulissa?
Omatoimisesti, siis ilman opasta, emme matkamme aikana liikkuneet kaupungilla, emme Kabulissa emmeka Bamiyanissa, muutaman sadan metrin matkoja ja muutamia lyhyitä hetkiä lukuunottamatta. Ei siihen kyllä estettä kuulemma olisi ollut, Kabulissa, Bamiyanissa kyllä, mutta koska illallisetkin kuuluivat matkapakettiimme, niin kävimme nekin syömässä paikallisoppaan seurassa myös niinä päivinä, jotka olimme kahdestaan Kabulissa muun seurueen ollessa Heratissa. Ravintoloiden ruokalistoista oli muuten noin joka paikassa tarjolla myös englanninkieliset versiot – mutta toisaalta ulkomaalaiset taidetaan viedä vaan tiettyihin ravintoloihin/kahviloihin.
Kabulin “linnoitettu” lentokenttä
Turvallisuus oli maksimoitu myös Kabulin kansainvälisellä lentokentällä. Ensimmäisessä tarkistuspisteessä autot ja ihmiset kulkivat eri väyliä, eli autot tarkistettiin erikseen ja ihmiset erikseen – mutta ei tämäkään tavatonta ole, Nairobin lentokentällä meneteltiin samoin ainakin pari vuotta sitten.
Sen jälkeen kun automme ja kuljettajamme oli jo jättänyt meidät matkaa varsinaiseen lentokenttärakennukseen oli vielä ihan reippaasti, eli kovin lähelle ei autolla pääse. Tavarat ja ihmiset tarkistettiin vielä useamman kerran, mutten nyt enää muista montako kertaa. Ehkä kolme, siinä missä Helsingissä ne tarkistetaan kertaalleen.
Näiltä näkymin emme ole palaamassa Kabuliin tai Afganistaniin, mutta se ei johdu siitä, että matkakohde olisi ollut jotenkin meille tavanomaista haastavampi, vaan tietysti siitä, että maailmassa on edelleen niin monta muutakin kohdetta, jotka olisi kiva nähdä!
Kysy lisää!
Aikaisempien Afganistan-juttujemme kommenteissa saimme tosiaan muutamia toiveita siitä, että kertoisimme lisää matkaan liittyvistä käytännön asioista siinä missä aikaisemmat jutut keskittyivät näkemiimme kohteisiin. Ehkä vastasin tässä osaan kysymyksistä, mutta jos mielessäsi on vielä jotain, niin jatketaan juttua tämän jutun kommenteissa!
Afganistan olisi kyllä miellyttävä kohde käydä. Joskus kyllä tulee varmasti tuonnekin lähdettyä, mutta ei nyt ole seuraava matkakohde.
Kiitos Mikko! Ehkä miellyttävä ei ole ensimmäinen adjektiivi, joka tuolla tulee mieleen, mutta mielenkiintoinen ainakin :-)
Jahas, nyt teidän Suomen kansalaisuutenne riistetään ja oleskelulupanne perutaan, kun Ilta-Sanomien kommentoijat ovat näin päättäneet huolellisen pohdinnan tuloksena. Heh. Ehkä Pirkkokin on “nimi muutettu” ja oikea nimi onkin vaikka Berezira?
Tavallaan ymmärrän kyllä, että matkustaminen sellaiseen kohteeseen, jonka suuri yleisö tuntee vain sotatantereena, herättää ihmisissä ajatuksia. Mutta sitä en ymmärrä, miten se olisi satunnaiselta iltapäivälehtien lukijalta jotenkin pois, että ryhmä suomalaisia päättää mennä katsomaan, onko Afganistan oikeasti sellainen kuin mitä nämä iltapäivälehdet meille uutisissaan maalailevat.
Kiitos lisätiedoista. Kyllä se taitaa olla niin, että ryhmän kanssa todella moni asia muuttuu helpommaksi ja mitä ilmeisimmin Travellerilla on kontaktit kunnossa ja hyvät neuvotteluyhteydet, kun olivat saaneet monet jutut onnistumaan ja toisaalta moni hankala juttu oli tippunut kokonaan pois, kuten vaikka puhelimien syynäykset. Luulen, että jos lähden joskus omin päin Kabuliin ja teen kuten viisumivirkailija Dubaissa ohjeisti eli tilaan joltain kabulilaiselta matkatoimistolta lentokenttäkyydit ja yhden puolipäiväretken, niin joutuisin paljon enemmän byrokratian hampaisiin kuin te, kun tuo kontaktiverkko puuttuisi. Saa nyt nähdä.
Hotellit näyttävät ihan asiallisilta. Pidän noita turvallisuusratkaisuja vähän teatterina. Jos joku hampaisiin asti aseistettu ryhmä sinne haluaa tulla, niin senkus marssivat sisälle vain, mitä sille kukaan oikeasti voisi? Minusta tuntuisi turvallisemmalta, jos mitään järjestelyjä ei olisi, siitä kun tulisi sellainen tunne, ettei niille ole tarvettakaan. Vähän sama juttu kuin valtavat poliisimäärät joidenkin kaupunkien kaduilla – tuleeko siitä lopulta turvallisempi vai turvattomampi tunne?
Kiitos Daniel! Tuo oli kyllä taas hämäävää – tai silmiä avaavaa – että kovin moni kommentoijista sai tähän liitettyä mielipiteensä Suomeen Afganistanista tulleista pakolaisista, vaikka ryhmässämme ei tietenkään yhtään sellaista ollut. Band-e-Amirissa tapasimme yhden miehen, joka puhui ihan hyvää suomea ja kertoi olevansa täällä oliko nyt kolme viikkoa lomalla veljensä luona, mutta oli siis jo suomen(kin?) kansalainen. Samaan tapaan Somalimaassa tapasimme suomalaisia ja vaikka kanadalaisia kotimaassaan poikkeavia somaleja. En nyt sitten tiedä, että pitäisikö tai voisiko sitä kieltää, jos ovat jo uuden kotimaansa kansalaisuuden saaneet. Tietysti sosiaalitukien maksaminen ulkomaille voisi olla asia, jota voisi kiristää ja niinhän nyt on jo tehtykin ja sen myötä kansaneläkettä ei enää makseta Espanjaan, eikä kai sitten myöskään Afganistaniin tai Somaliaan.
Tuo monessa paikassa “näkyvä turvallisuus” on tosiaan ehkä enemmänkin osoitus siitä, että ei täällä nyt ihan lintukodossa olla. Samaan tapaan Marseille oli täynnä poliiseja – ja sen myötä tätä nykyä siis turvallinen :-)
Mieheni linkkasi jutun minulle saatteella ”Tänne et sitten mene!!!”. No ehkä en tässä vaiheessa uhmaa hänen toivettaan, mutta itse voisin hyvinkin mennä. Hän sen varmasti arvasi – ja siksi lähetti mulle jutun
Ja minä linkkasin jutun isälle saatteella “tänä vuonna en vielä mene, mutta olen miettinyt”. En ole vielä saanut vastausta.
Kiitos Daniel! Sinullahan olisi siellä vielä helpompaa, kun sukupuolesi on “oikea”.
Kiitos Mari! Tällä matkalla kaikki muut kuin me taisivatkin olla yksin matkustavia, miehiä ja naisia, eli jos puolisosi ei innostu, niin yksin sitten :-)
Tätä keskustelua on kyllä ollut mielenkiintoista seurata. Afganistan kiehtoo, ja aion kyllä jossain vaiheessa sinne matkustaa!
Kiitos Eveliina! Kärkkäimpiä kommentoijia, noissa lehtijutuissa, tuntuvat olleen ne, jotka eivät tapaa matkustaa kuin korkeintaan Kanarialle, jos sinnekään.
Hienoa saada näin konkreettinen kuvaus matkasta maahan, josta useimmat tietävät vain uutisotsikot. Käytännön vinkit pukeutumisesta, turvallisuudesta ja just esim toi tyhjähkö puhelin on tosi hyviä.
Erityisesti jäi mieleen kuvaus rajamuodollisuuksista ja se, miten tärkeässä osassa noi paikalliset oppaat on – ja miten aitoja kohtaamisia syntyy, kun uskaltaa mennä uteliaisuus edellä.
Mitä lehtijuttujen kommentteihin tulee, jätän ne lukematta. Onneksi matkustamisesta oikeasti kiinnostuneet keskustelevat blogien kommenteissa — eivät lehtien palstoilla tuomitsemassa asioita, joita eivät edes yritä ymmärtää.
Kiitos Hannele! Suotavaa olisi mielestäni ainakin, että jos jotain juttua välttämättä haluaa kommentoida, niin lukisi sen edes ensin. Nytkin isosta osaa kommentteja noihin lehtijuttuihin näki, ettei niitä oltu luettukaan – ja tällä kertaa kyse ei ollut siitä, että jutut olisivat olleet edes maksumuurin takana.
Yhdysvaltoihin en ole lähtemässä ja muutenkin joutuu pistämään tietoturvansa ihan uusiin lukemiin. Ikävä, että maailma on täynnä erilaisia tyrannioita. Minua kiinnostaa tietysti lähinnä luontomatkailu, eli se luonto, mikä on tyranneilta säästynyt ja historialliset kohteet, eli ne muistomerkit, mitä tyrannit eivät ole vielä kerinneet tuhota. Ehkäpä heillä on ihan erilaiset arvostuksen kohteet.
Tuosta tulisi kyllä ihan oma blogikirjoituksensa. Olen deamerikkalaistamassa elämääni ja se on tietysti sikäli ristiriitaista, kun minä olen Yhdysvalloissa asunut. Tykkäsin linnuista ja luonnosta, ajoin fillarilla, niin kuin Suomessakin.
Kiitos Stacy! Tuosta olikin laajemmin joskus iltapäivälehdissä ainakin juttua, että missä määrin voi halutessaan valita jotain muuta kuin amerikkalaisia vaihtoehtoja. Jutun toimittajalle Netflix taisi olla yksi niitä juttuja, joista ei hevin pystyisi luopumaan :-)
Olipas tosiaan mielenkiintoisia reaktioita ja kommentteja näissä artikkeleissa. Toisaalta koen, että oli artikkeli millainen tahansa niin sinne aina tulee jotakin negatiivista sanomista. Oman kokemukseni mukaan kaikista kriittisimmät kommentoijat (oli kohde mikä tahansa), ovat aina ne, jotka eivät itse ole koskaan käyneet oman kotimaan ulkopuolella.
Kiitos Paula! Niin, onhan se maailman paras ja turvallisin(?) matkakohde oma koti – ja jos oikein rohkeaksi heittäytyy, niin voihan sitä käydä vaikka omalla mökillä, kunhan se nyt ei ole liian kaukana :-)
Tuo Afganistan olisi kyllä mieletön kohde joskus nähdä. Jonkun matkatoimiston kautta voisin lähteäkin, jos/kun kaikki olisi hyvin järjestetty. Mutta kuten sanottua, maailmassa on vielä niin paljon kaikkea nähtävää, että ehken kuitenkaan ihan tässä vaiheessa ajattele Afganistania. :)
Kiitos Virpi! Kevään matkaryhmässämme ehkä puolet olivat maabongareita, mutta kyllä mukana oli myös juuri Afganistanistakin kiinnostuneita. Toivekohteita kannattaa toki priorisoida, mutta toisaalta kaikkein “helpoimmista” ei ehkä kannata aloittaa, sillä niihin voi hyvin mennä joskus myöhemminkin. Mekin olemme kyllä tältä osin valinneet jossain määrin väärin, sillä kolusimme ensin melko tarkkaan koko Euroopan, kun olisi ehkä kannattanut kiertää Afrikkaa jo silloin :-)
Hyvä tietää, että puhelinta osataan syynätä oikein olan takaa.. Olen joutunut piilottelemaan kuvia ainoastaan Israelin rajalla, mutta siellä eivät onneksi olleet kiinnostuneita puhelimen sisällöstä..
Kiitos Cilla Maria! Meidän puhelimistamme, ryhmämatkalla, ei kukaan ollut kiinnostunut, mutta ilmeisesti sekin on todellinen mahdollisuus. Muutamassa paikassa aikaisemmin on pyydetty poistamaan kuvia, mutta silloin eivät vielä osanneet/viitsineet puuttua ainakin iPhonen ominaisuuteen, että ne palautuvat helposti, jos niin haluaa.
Kiitos näiden yksityiskohtaisten kokemusten, pohdintojen ja suositusten jakamisesta. On hauska lukea vinkkejä matkakohteista, jotka ovat omalla listalla ”odottamassa” tulevaisuudessa, mutta ehkä jopa vielä hauskempaa perehtyä sellaisiin, mihin en koskaan itse haluaisi, pystyisi (saati uskaltaisi) matkustaa! Taas yhtä nojatuolimatkaa rikkaampana:)
Kiitos hannamaria! Minusta koko maailmaa kannattaa lähestyä avoimin mielin – toki aina turvallisuustilanne selvittäen. Juuri näinä viikkoinahan tuo turvallisuus tarkoittaa myös esimerkiksi hellevaaraa Välimeren maissa :-) Keväällä olimme Marseillessa, jonne nyt luvataan 40 asteen lämpötiloja – emme menisi juuri nyt!