Vaikka Laayounen kaupunkiin voisi hyvin tutustua parissa päivässä omatoimisestikin, päätimme tällä kertaa ottaa oppaan ja kuljettajan. Suunnitelmissamme oli nimittäin myös retki Atlantin rannikolle, ja paikallinen opas/kuljettaja tuntui helpoimmalta tavalta sen toteuttamiseen. Laayounen kaupunkihan sijaitsee sisämaassa, parikymmentä kilometriä rannikolta.
Länsi-Saharassa valmiita retkiä ei juuri löydy kansainvälisiltä palveluilta kuten GetYourGuide tai Viator. Kysyimmekin hotellilta vinkkiä ja saimme viestiimme vastauksen: “Talk to Mr. Adil.” Otimmekin sitten häneen jo etukäteen yhteyttä WhatsAppilla ja kerroimme aikataulumme ja sovimme retkestä ja samalla lentokenttäkuljetuksista. Teoriassa Laayounen lentokentältä voi kävelläkin kaupunkiin, sillä hotellista riippuen matkaa on vaina pari – kolme kilometriä, mutta lentolaukkujenkaan rullaaminen mahdollisesti hiekkatiellä ei innostanut.
Mr. Adil tulikin hakemaan meidät jo lentokentältä, ja hotellille päästyämme sovimme seuraavan päivän ohjelmasta: tapaaminen kello 11 ja retki Atlantin rannikolle sekä pieni kaupunkikierros Laayounessa.
“Opas” paljastui hotellin johtajaksi
Seuraavana aamuna hämmästyimme hieman, kun Mr. Adil saapui paikalle puku päällä. Pian selvisi, että tämä “oppaamme” olikin itse asiassa hotellin johtaja. Päivän retken kanssamme tekisi hänen ohjeistamanaan Mohammed.
Hetken hihittelimme keskenämme – olimme edellisenä päivänä, sunnuntaina, pitäneet farkkuihin ja t-paitaan pukeutunutta kaveria “tavallisena” oppaana.
Afrikkalaiseen tapaan – pysähdys kaupungin portilla
Matka Atlantin rannikolle alkoi lyhyellä pysähdyksellä kaupungin portilla. Afrikkalaiseen tapaan paikasta toiseen siirtyminen ei aina tapahdu noin vain, vaan matkalla tapaa olla checkpoint tai checkpointteja. Länsi-Saharassa Laayounen lähistöllä niitä kuitenkin oli vaan kaupunkien rajoilla, eli ei sentään kymmeniä kuten joskus vaikka Sierra Leonen Freetownin ja Liberian Monrovian välillä, mutta olihan matkaakin tuolla välillä paljon enemmän.
Heti kaupungin ulkopuolella tien varressa sijaitsi jonkinlainen seikkailupuisto. Pyörähdimme sen pihassa, mutta lopulta totesimme, että päivä oli tuulinen ja ilmassa oli sen verran hiekkaa, ettemme viitsineet kävellä pitemmälle puistoon parin kamelin takia. Kameliratsastusta emme edes harkinneet. Kokemuspuolelle jäi jostain syystä ilmaan roikkumaan nostettu auto.


Hiekkadyynit kuin lumivallit
Kun kaupunki jäi taakse, maisema muuttui nopeasti. Tie kulki halki avoimen hiekka-aavikon, ja sen molemmille puolille alkoi kohota hiekkadyynejä – ensin matalampina kumpareina, sitten yhä suurempina. Hetkittäin tuntui melkein kuin olisimme ajaneet keskellä talvista Suomea: dyynit muodostivat tien reunoille pitkiä valleja aivan kuin lumipenkat Suomen talvessa.
Samalla tavalla hiekkaa myös pidettiin pois tieltä. Traktorit työnsivät sitä sivuun aivan kuten pohjoisessa aurataan lunta. Eurooppalaiselle näky hiekan “auraamisesta” oli hieman absurdi – mutta täällä se on arkipäivää.
Tuuli puhalsi dyynien yli tasaisina puuskina ja nosti ilmaan ohutta hiekkapölyä, joka kulki pitkin dyynien harjanteita kuin savuna. Välillä tuuli muovasi dyyneihin aaltoilevia kuvioita, aivan kuin joku olisi haravoinut niiden pintaa.
Vaikka tuuli oli kova, pysähdyimme hetkeksi ja kiipesimme lähimmälle dyynille ottamaan muutaman kuvan. Hiekka oli yllättävän kovaa ja tiivistä – ei lainkaan niin upottavaa kuin olin kuvitellut. Askeleet eivät vajonneet juuri lainkaan hiekkaan, vaan dyynin rinnettä pitkin pystyi kävelemään melkein kuin kovalla hiekkarannalla.
Dyynin harjalta avautui näkymä pitkälle autiomaahan. Ympärillä ei näkynyt juuri mitään: vain vaaleaa hiekkaa, matalaa kasvillisuutta siellä täällä ja tie, joka katosi kauas horisonttiin. Tuuli tai ei, niin pitihän näkymä – ja meidät tässä maisemassa – ikuistaa muutamaan kuvaan :-) Onneksi olin varautunut retkeen tuulitakilla, jonka huppu suojasi edes hiukset.









Tuulista Foum El Ouedin rannalla
Pian saavuimme Atlantin rannalle Foum El Ouediin. Normaalisti Foum El Ouedin ranta on kuulemma paikallisten, siis laayounelaisten, suosiossa, mutta tänään tuuli kovaa – ja lisäksi oli Ramadan.
Rannalla sijaitsee myös Nagjir Hotel Foum El Oued, joka on sisarhotelli Laayounen keskustassa sijaitsevalle Nagjir Hotel Laayouneille. Oppaamme kertoi kuitenkin, että molemmat hotellit olivat juuri nyt remontissa. Niinpä saimme rannan hetkeksi lähes kokonaan itsellemme. Tai ainakin melkein: hotellin parkkipaikalla seisoi pari itse rakennettua, hieman hyökkäysvaunun näköistä matkailuautoa. Pysähdyimme juttelemaan yhdessä niistä asuvan saksalaispariskunnan kanssa. He vakuuttivat paikan olevan erittäin rauhallinen ja sitä se olikin, ainakin tänään.








Laivan hylky ja uusi rantapuisto
Foum El Ouedista matkamme jatkui rantaa pitkin kohti El Marsan kaupunkia, jossa sijaitsee Laayounen satama.
Matkan varrella pysähdyimme katsomaan suurta rantaan juuttunutta laivan hylkyä. Yllättäen sen läheisyyteen oli rakentumassa puisto, jossa ainakin ulkokuntosali oli jo valmiina. Ihmetellessämme vähän, että kuka sitä käyttäisi, emmehän olleet ihan minkään asutuskeskittymän vieressä, oppaamme kertoi, ettei El Marsassa ole juuri kuntosaleja, ja jos onkin, harvalla olisi niihin varaa. Siksi tästä ulkokuntosalista odotetaan kuulemma suosittua.


Sataman portilla – ja takaisin
El Marsaan saavuttuamme tarkoituksena oli vierailla kalastajien alueella satamassa. Matkamme kuitenkin tyssäsi jo portille: ulkomaalaisilla pitäisi nykyään olla ennakkoon hankittu lupa satama-alueelle. Juttuuni Laayounen lintupuistosta sain kommentin, jossa tamperelaiset matkaystävämme kertoivat käyneensä Laayounessa risteilyllä (!) 90-luvun alussa. Ehkäpä tuolloin siis joku risteilylaiva on pysähtynyt El Marsassa.
Lupabyrokratia ei Afrikassa ole kovin harvinaista, mutta tällä kertaa se pääsi yllättämään. Oppaamme Mohammed oli jo ehtinyt kuvailla meille värikkäästi valtavan kalastussataman toimintaa, joten pieni pettymys oli väistämätön. Viimeisimmät matkamme Afrikassa olivat kuitenkin olleet Kamelimatkojen järjestämiä ja silloin nämä lupa-asiat olivat aina hoituneet etukäteen. Silloin ei juuri tarvinnut miettiä byrokratiaa – kaikki oli valmiiksi järjestetty.
Käännyimme hiukan pettyneinä takaisin kohti Laayounea.

Edes kalamarkkinoille …
Paluumatkalla huomasin tien varressa sinivalkoisen rakennuksen ja kysyin, mikä se oli. Oppaamme kertoi siinä toimivan kaupungin kalamarkkinat.
Ajattelin, että jos emme päässeet katsomaan kalastusaluksia, ehkä voisimme sentään nähdä kaloja. Mohammed teki saman tien U-käännöksen ja pian nousimme muutaman portaan suoraan keskelle kalamarkkinoiden vilinää.
Markkinat olivat isot, tilat nykyaikaiset ja siistit ja myyjät ystävällisiä, jopa meille, vain valokuvia ottaville turisteille. Esillä oli monenlaisia kaloja, meille lähes kaikki ihan tuntemattomia kalalajeja, isoja ja pieniä, tummia ja punaisia. Mustekalojen myyjä vielä varmisteli, että tiedämmehän mitä nämä ovat ja nosti ne eteemme kuvattavaksi.








Satamaan sittenkin!
Kalamarkkinoilla sattui kuitenkin jotain odottamatonta. Oppaamme törmäsi siellä poliisiin, joka oli ilmeisesti hierarkiassa vähän korkeammalla kuin sataman porttia vartioivat passipoliisit. Mohammed selitti tilanteemme – miten emme olleet päässeet katsomaan satamaa. Poliisi totesi lopulta, että totta kai meidän pitäisi päästä sinne. Hän kehotti meitä palaamaan portille ja kirjautumaan sisään satama-alueen poliisiasemalla. Niinpä suuntasimme takaisin satamaan.
Portilla käytiin pitkä keskustelu, mutta lopulta portti aukesi. Annoimme passimme Mohammedille ja jäimme odottamaan asioiden etenemistä. Onneksi viereisellä aidalla pari kissaa “keskusteli” äänekkäästi keskenään, joten meillä oli pientä viihdettä odotellessamme.


Satojen veneiden kalastussatama
Lopulta saimme passimme takaisin – ja luvan tehdä lyhyen kierroksen kalastussatamassa. Yksi sääntö kuitenkin annettiin heti: mitään rakennuksia ei saanut kuvata. Oppaamme vaikuttikin hieman hermostuneelta kuvaamisesta ja ohjeisti tarkasti, mihin suuntaan saimme kameran kääntää.
Kuvia ei kertynyt kovin montaa, mutta se ei vähentänyt kokemuksen vaikuttavuutta. En muista koskaan nähneeni näin suurta kalastussatamaa. Laivoja ei ollut kymmeniä vaan todennäköisesti useita satoja. Kala liikkui työntekijöiden muodostamissa ketjuissa suoraan laivoista kylmäautoihin ja sieltä edelleen kaupungin lukuisiin kalatehtaisiin. Satama-alueella oli myös korjaustelakka ja sen reunalla alue, jossa pienet kalastajaveneet muodostivat lähes lautaksi kasautuneen massan. Näitä värikkäitä puisia veneitä olemme nähneet monessa paikassa maailmalla, mutta täällä niitä tuntui olevan satoja.
Atlantin rannikko Länsi-Saharan edustalla kuuluu maailman kalaisimpiin merialueisiin, sillä kylmä Kanarian merivirta tuo rannikolle ravinteikasta vettä ja luo otolliset olosuhteet suurille kalakannoille. Kalastus onkin yksi koko alueen tärkeimmistä elinkeinoista.
Käynti satamassa todellakin kruunasi rantaretkemme. Sen jälkeen suuntasimme takaisin kohti Laayounea, El Marsan kaupungin portin ja siellä sijaitsevan checkpointin kautta – taas muutamaa kokemusta rikkaampana.





