Luxemburgia ei näe päivässä

Monet käyvät Luxemburgissa, siis maan pääkaupungissa, vaan päiväseltään vaikka Brysselistä, junalla, bussilla tai vaikka GetYourGuiden tai Viatorin kautta ostamallaan päiväretkellä. Niin mekin teimme, kaupungissa ensimmäisen kerran vieraillessamme vuonna 1990. Toisella kertaa (1996) olin jo kaupungissa yötäkin, mutta kyseessä oli työmatka, tai tarkkaan ottaen työnhakuun liittyvä matka, joten silloinkaan aikaa itse kaupungille ei juuri ollut. Tällä kertaa viivyimme kaupungissa useamman päivän (3 kokonaista ja lähtöpäivästä vielä aamupäivän). Ison osan yhdestä käytimme päiväretkeen Schengenin kylään. Lähtöpäivän aamuna oli jo melkein sellainen olo, että olemme nähneet kaiken – mikä ei tietenkään pidä paikkaansa, sillä emme olleet poikenneet esimerkiksi yhteenkään kaupungin museoista emmekä käyneet kaupungin ulkopuolella ihailemassa yhtäkään maan kuulemma hienoista linnoista.

Tutustuimme kaupunkiin ensin ilmaisella kävelykierroksella, jota täydensimme sitten parilla omatoimisella kävelyretkellä ja vierailulla Petrussen kasemateissa.

Jutun otsikkokuva;  Pont Adolphe, Toinen Luxemburgin tunnettu silta on Suurherttuatar Charlotten punainen silta, Pont Rouge, josta kuva myöhemmin tässä jutussa.

Twentytourin kävelykierros

Ainakin Twentytour -niminen toimija järjestää kaupungissa ilmaisia kävelykierroksia. Joulukuussa 2023 niitä oli tarjolla englanniksi aamupäivällä klo 11 ja iltapäivällä klo 15. Kierros kannattaa varata netistä etukäteen, jolloin siitä saa valmiin kalenterimerkinnän Googlen kalenteriin ja tapaamispaikan osoitteen, joka joulumarkkinoiden aikaan oli Place Guillame II:n Monoprix-kaupan edustalla, kun varsinainen tapahtumapaikka oli jäänyt joulumarkkinoiden jalkoihin.

Oppaaksemme sattui mukava alunperin valkovenäläinen tyttö, joka oli avioliiton myötä luxemburgilaistunut ja sittemmin saanut jo maan kansalaisuudenkin, joka vaatii paikallisen kielen osaamista ja viiden vuoden asumisen maassa. Kielitaitovaatimus on mielenkiintoinen sikäli, että kyse on nimenomaan luxemburgin kielestä, ei esimerkiksi ranskasta tai saksasta, jolla kummallakin englannin lisäksi maassa hyvin pärjää.

Hiukan oppaamme, Maria nimeltään, kertoi myös arjesta Luxemburgista, kuten esimerkiksi, että iso osa maassa työssä käyvistä ihmisistä asuu naapurimaissa, Luxemburg on kovin kallis paikka asua. Tämä tuottaa merkittävästi liikennettä ja osittain vastaamaan tähän haasteeseen julkinen liikenne Luxemburgissa on kaikille ilmaista.

Place Guillame II

Seisomme Luxemburgin kaupungintalon edessä. Ehkä ranskan termi Hotel de Ville on oikeasti monellekin tuntematon, sillä monet oppaat tapaavat tässä kohtaa lohkaista pienen vitsin, että ei se ei ole hotelli, tämäkin. Perjantai-aamuna aukio on vielä melko autio, mutta lauantai-aamuna sille levittyivät maalaismarkkinat, jonne mekin löysimme, kiitos oppaan vinkin. Karuselli aukion laidalla ja valaistus tekee kuitenkin tästäkin aukiosta joulukuussa jouluisen.

Oppaan kerratessa hiukan Luxemburgin historiaa annan katseeni vaeltaa aukiolla ja tunnistan sen laidalla olevan ravintolan ja hotellin. Vaikken muistiinpanoja työnhakumatkastani vuodelta 1996 löytänytkään, niin uskoisin yöpyneeni Hotel Vaubanissa aukion reunalla. Vuonna 1996 hotellihuoneet varattiin vielä puhelimitse, joten mailiin ei jäänyt tuosta jälkeä.

Havahdun kun opas palaa nykyaikaan ja kertoo, että paikalliset kutsuvat aukiota nimellä ”Knuedler”, joka tarkoittaa luxemburgin kielessä solmua ja viittaa fransiskaanien veljien vyössä käytettyyn solmuun. Historian havinaa nimissä näinkin. Aukion alla nykyisin sijaitseva iso parkkitalo on sekin nimeltään Knuedler.

Suurherttuan palatsi

Aivan kulman takana on seuraava kohteemme, Luxemburgin hallitsijan, suurherttua Henrin, palatsi. Henri tosin oli ilmeisesti jo lähtenyt joululomalle, sillä vartijat olivat poissa eikä palatsin katolla liehunut lippu.

Henristä ei mitään erityisen mielenkiintoista irronnut, mutta herttuakunnan historiaa kertasimme suurherttuatar Charlotten patsaalla. 1900-luvun alkupuolella Luxemburgia hallitsi vuosina 1912 – 1964 kaksi naispuolista herttuaa. Marie-Adélaïde peri kruunun ja koko valtakunnan isältään miespuolisten perillisten puutteessa 1912 ja osallistui aktiivisesti suurherttuakunnan poliittiseen elämään. Parlamentti ei kuitenkaan pitänyt tästä ja lopulta hän  luopui kruunusta sisarensa Charlotten hyväksi jo 1919. Perustuslakikin uusittiin samassa yhteydessä ja nyttemmin suurherttuan rooli on lähinnä edustuksellinen tyyliin Ruotsin kuningas. Charlottea seurasi hänen poikansa Jean ja Jeania sitten Henri vuonna 2000. Seuraavakin suurherttua on miespuolinen, Guillame.

Nykyisen suurherttuan serkku, prinssi Robert puolisoineen, sai äskettäin julkisuutta myös Suomessa tehtyään ison lahjoituksen Helsingin yliopistolle mitokondriotaudin tutkimukseen. Heidän poikansa sairastaa tätä tautia.

Pari kirkkoakin

Kävelykierrokseen kuuluen pistäydyimme kaupungissa jopa kahdessa kirkossakin.

Notre-Damen katedraalin tornit näkyvät kaupungissa vähän kaikkialle kun ne ensin tunnistaa. Kirkko sijaitsee lähellä Place Guillame II:sta ja päivien mittaan kävimme siellä monta kertaa – emme siksi, että olisimme isoa katolista kirkkoa ihailleet kerta toisensa jälkeen vaan siksi, että sen läpi oli monesti kätevä kulkea :-)
Alunperin kirkko oli jesuiittakirkko ja se on 1600-luvun alusta.

Saint Michel on kaupungin vanhin säilynyt uskonnollinen paikka – ei kirkko, sillä vunna 987 rakennettu kirkko tuhoutui, rakennettiin uudelleen, korjattiin ja entisöitiin vuosisatojen mittaan useampaan kertaan. Nykyinen ulkoasu on vuodelta 1688.

Kirkon vieressä on Fish Market -niminen suosittu ravintola-alue.

Euroopan terassi

Kohta olimmekin jo yläkaupungin laidalla, Euroopan terassilla, The Balcony of Europe. Mahtipontinen nimi ehkä, mutta kyllähän näkymät laaksoon olivat nimen veroiset! Täältä kannattaa melkein aloittaa tutustuminen Luxemburgiin, etenkin sen alakaupunkiin, Grundiin, sillä koko alakaupunki aukeaa täällä silmiesi eteen. Ylä- ja alakaupungin väliin jäävät vanhan linnoituksen rauniot ja toinen Luxemburgin vierailtavista kasemateista, eli Bockin kasematit.

Alakaupungin näköalaa tällä kohdin hallitseva iso kirkon näköinen rakennus, Neumünster Abbey, on nykyisin kohtauspaikka ja kulttuurikeskus: Alunperin se oli benediktiiniläisluostari.

Täällä, hyvinkin arvoisellaan paikalla, oli myös merkki siitä, että Luxemburgin vanha kaupunki ja vanhat linnoitukset on Unescon maailmanperintökohde.

Välimeren terassilla vierailimme muuten noin vuosi sitten, Benidormissa.

Alakaupunki

Aikamme huikean kauniita näköaloja, joulukuussakin, tai ehkä etenkin joulukuussa, kun ei ollut ”liian vihreää”, ihailtuamme oppaamme johdattaa meidät salaiseksi reitikseen kutsumaansa reittiä alakaupunkiin. Ei se reitti nyt niin salainen ole, monet valitsevat Espanjalaisen portin – tai Grundin portin – kautta alaspäin laskeutuvan kadun siirtyäkseen yläkaupungista alakaupunkiin, eli Grundin laaksoon. Tällä kertaa kävimme vaan Alzette-joen ylittävällä Rue Munsterilla ihailemassa näkymää pienellä joella, mutta myöhemmin palasimme vielä alakaupunkiin pariinkin otteeseen.

Montee du Grundin ja Rue Munsterin risteyksestä livahdimme käytävään, joka vei meidät hissille, jolla nousimme takaisin yläkaupunkiin Plateau Saint-Espritille. Kaupungissa on kaksi hissiä ylä- ja alakaupungin välillä, toinen tämä Saint-Espritin aukiolle (tai aukiolta) vievä hissi ja toinen Plaffenthalin näköalahissi. Jälkimmäiseenkin kävimme tutustumassa, mutta siitä lisää vähän myöhemmin, koska nyt ollaan vielä opastetulla kävelykierroksella :-)

Jos hissien lisäksi haluaa ajella Luxemburgissa kaapelivaunulla, niin Pfaffenthalista pääsee kaapelivaunulla Kirchbergiin (tai toisin päin).

Gëlle Fra

Kierros päättyi Place de la Constitutionille – tai näin joulumarkkinoiden aikaan – sen edustalle. Olimme nähneet ”kultaisen rouvan” jo edellisenä iltana, näkyihän se hotellihuoneemme (Hotel Simoncini) ikkunasta, mutta vasta nyt saimme kuulla sen tarinan. Kyseessä on siis, kuten taisin jo Luxemburgin joulutoreista kertovan juttuni yhteydessä mainita, sotamuistomerkki, joka on omistettu tuhansille luxemburgilaisille, jotka ilmoittautuivat liittoutuneiden asevoimien palvelukseen sekä maailmansotien että Korean sodan aikana.

Muistomerkki esittää Nikeä, voiton jumalatarta tai vapauden kuningatarta ja se ojentaa laakeriseppelettä ”koko kansalle”.

Toisen maailmansodan aikana Luxemburgia miehittäneet natsijoukot purkivat muistomerkin lokakuussa 1940. Osia muistomerkistä pelastui ja se kunnostettiin sodan jälkeen, kuitenkin ilman Gelle Frata, jota ei enää ollut. Tammikuussa 1980 se yllättäen löytyi jalkapallostadionin pääkatsomon alta ja kesällä 1985 se paljastettiin uudelleen yleisölle Luxemburgin kansallispäivänä 23. kesäkuuta.

Vuonna 2010 kultainen rouva teki matkan Shangain maailmannäyttelyyn, jossa se toivotti kävijät tervetulleeksi Luxemburg-paviljonkiin.

Näköalahissilla alakaupunkiin

Erityisesti – insinööreinä ehkä :-) – viehätyimme ylä- ja alakaupungin välistä kävelyliikennettä hoitavista hisseistä. Saint-Espritin hissi oli kokemuksena kyllä vähän tympeä, sillä pitkän pimeähkön käytävän päässä oleva pimeä hissi ei oikein muuta elämystä tarjoa kuin helpon nousun alhaalta ylös, mutta Plaffenthalin näköalahissi tarjosi nimensä mukaisesti näköalojakin.

Näköalahissi sijaitsee hiukan keskustan ulkopuolella, mutta matka ei ole pitkä ja ilmaisen julkisen liikenteen maassa pari pysäkinväliä voi hurauttaa bussillakin. Ennen näköalahissiin astumista kannattaa hetki viivähtää hissin yhteydessä olevan sillan näköalapaikalla, sillä itse hissimatka onkin sitten hetkessä ohi.

Alakaupungissa seurailimme joen vartta Pfaffenthalin kaupunginosasta Clausenin alueelle nauttien rauhalliselta vaikuttavien asuinkortteleiden verkkaisesta viikonlopputunnelmasta. Alakaupunki tapasi aikoinaan olla köyhemmän väestönosan asuinaluetta, mutta ainakaan nämä jokivarren talot eivät enää vaikuttaneet kovin vaatimattomilta. Jossain vaiheessa alitimme jo aikaisemmin yläkaupungista näkemämme viaduktin, La Pasarellen, korkean sillan. Alhaalta ylöspäin katsoen se näytti vieläkin korkeammalta kuin ylhäältä katsoen, jolloin se lähinnä tuntui kuuluvan maisemaan. Poikkesimme myös ihan joelle, kun huomasimme siinä pienen putouksen.

Clausenin alue tunnetaan paitsi ravintola-alueestaan myös mm. Mikrosoftin Euroopan pääkonttorista. Pääkonttoreita Luxemburgissa riittääkin, verotussyistä ehkä ensisijaisesti, mutta myös ennustettavan ja luotettavan toimintaympäristön takia. Microsoftin ohella ainakin Amazon, Paypal ja Pfizer lienevät useimmille tuttuja yrityksiä.

Kierroksemme päätteeksi hakeuduimme taas Saint-Espritin hissille ja olimme taas hetkessä yläkaupungin vilskeessä.

Petrussen kasematit

Vuosikymmeniä sitten Luxemburgissa päiväseltään vieraillessamme kävimme lyhyellä retkellä Bockin kasemateissa. Kasematithan taitavat olla Luxemburgin tunnetuin nähtävyys, joten kaupunkiin vain lyhyeksikin aikaa tuleva löytää itsensä helposti näistä kallioon koverretuista luolista. Kasemattihan on tarkkaan ottaen linnakkeessa oleva holvattu tila, jota voidaan käyttää tähystyspaikkana, miehistösuojana tai jonne voidaan sijoittaa tykki lähipuolustusta varten.
Pétrussen kasemaatit ovat peräisin vuodelta 1644, jolloin espanjalaiset vahvistivat olemassa olevia keskiaikaisia linnoituksia.

Kasematteihin ei voi tutustua omatoimisesti, sillä niitä on Luxemburgin kallioissa todella paljon ja niitä yhdistävien käytävien verkostoon olisi helppo eksyä. Käytännössä vain osa tunneleista ja kasemateista ovat auki yleisölle ja nekin siis vain opastetuilla retkillä. Liput kannattaa varata ajoissa, sillä ryhmäkoot ovat pieniä.

Petrussen kasematteihin laskeudutaan Place de la Constitutionilta ja retken myötä laskeudutaan yhä alemmas kallioon louhittuja käytäviä aina välillä pysähtyen näyttävimmissä luolissa. Tätä nykyä turistien iloksi kunnostetut käytävät olivat jo mielestämme liiankin siistejä – vaikka katosta tippuikin vähän vettä silloin tällöin ja jossain kohtaa käytävä kapeni yhden kerrallaan kuljettavaksi, niin minkäänlaista ahtaan paikan tunnelmaa niissä ei enää (?) ollut.

Tarinoita kallion sisällä

Oppaan matkan varrella kertovista tarinoista ehkä kiinnostavin oli selitys siitä, että miksi käytävissä oli välillä 90-asteen kulmia ja niiden yhteydessä, kuulemma jo aikoinaankin, valaistus noin polven korkeudessa. Vihollisen mahdollisesti tunkeuduttua käytävään heidät saattoi havaita tällaisessa kulmakohdassa, jolloin heitä ammuttiin polveen. Ideana oli, että haavoittunut vihollinen, taistelutovereittensa auttamana, poistuisi käytäväverkostosta samaa tietä kun oli sinne tullutkin. Tapetun vihollisen toverit luultavasti jättäisivät käytävään, mikä oli huono idea myös puolustajien kannalta!

Petrussen kasematissa ei kuitenkaan koskaan jouduttu taistelemaan. Sen sijaan sitä käytettiin sotien aikana väestönsuojana, minkä jäljiltä meille esiteltiin sen aikaisia wc-tiloja. Vesivessoja ei tietenkään ollut, joten ohjeena oli, että kun menet väestösuojaan, ota mukaan hiekkaa – jätöstesi peittämiseen.

Kierros päättyy portaita laskien olisiko ollut 244 porrasta alemmas kuin Place de la Constitution ja vaihtoehtona on nousta ne ylös kallion laitaa kulkevia portaita tai laskeutua vielä vähän alemmas ja kävellä jokilaaksoa pitkin Saint-Espritin hissille ja nousta sillä takaisin ylös. Valitsimme jälkimmäisen, vaikka kävelymatka laaksossa onkin pitkä, mutta maisemiltaan mahtava.

Radio Luxembourg

Lähtöaamunamme, hiljaisena sunnuntai-aamuna, teimme vielä yhden kävelyretken läheiseen kaupunginpuistoon (Parc de Ville). Halusimme nähdä vielä kerran nykyisin Villa Louvignynä tunnetun rakennuksen. Ensi vierailullamme, vuonna 1990, siinä vielä toimi Radio Luxemburg. Nyttemmin televisio- ja radiolähetykset tulevat Kirchbergin alueelta, mutta meille paikka oli jäänyt sen verran selkeästi mieleen ensimmäiseltä vierailultamme kaupungissa, että pakko sinne oli palata.
Nyttemmin Villa Louvignyssä toimii ministeriöitä, mutta yhtenä kuriositeettina vielä historiasta, että Eurovision laulukilpailut on järjestetty täällä kahdesti, vuosina 1962 ja 1966.

Radio Luxembourghan oli  populaarimusiikin kärkinimi Euroopassa aina vuoteen 1992 asti. Vuosina 1933 – 1992 RTL Groupin mainosrahoitteinen radioasema lähetti ohjelmaa keskipitkillä aalloilla ja soitti uusinta pop- ja rockmusiikkia.

Shoppailua?

Luxemburgin keskeisin julkisen liikenteen asema on Hamilius, jonne pääsee suoralla bussilla lentokentältä tai raitiovaunulla rautatieasemalta. Me otimme ensi tuntumaa kaupunkiin tallustelemalla joulukuun pimenevässä illassa hotellillemme jouluvaloin valaistuja tyylikkäitä kävelykatuja pitkin. Sittemmin useimmiten jonnekin mennessämme tallustelimme taas takaisin Hamiliuksen asemalle ja pysähdyimme hetkittäin katsomaan joulun tyylikkään liikkeen ikkunaa. Shoppailemaan emme ryhtyneet, sillä toisaalta hintataso Luxemburgin keskustassa on keskivertokuluttajalle (?) jokseenkin järjetön eikä toisaalta käsimatkatavaroilla matkustaessamme laukkuihimme olisi oikein mitään mahtunutkaan.

Galeries Lafayettea sentään kiertelimme hiukan, sillä ranskalaisen tavaratalon niin valikoima kuin hintataso oli erityisen houkutteleva. Yhden punaisen cashmirkaulahuivin totesin sittenkin mahtuvan vielä laukkuuni. Paco Rabannen Fame -merkkisen hajuveden robotin muotoinen pullokin viehätti siinä määrin, että vaikka hankinnan voikin luokitella täysin järjettömäksi, niin ostin moisen – tosin vasta myöhemmin Suomesta joulun jälkeisistä alennusmyynneistä!

Nyttemmin saksalaisen Villeroy & Bochin liikkeessäkin pistäydyimme. Villeroy & Bochin historia sopii erinomaisesti tänne kolmen valtion rajaseudulle. Yritys, silloin Boch, perustettiin 1749 Ranskassa, Lorrainessa, vuonna 1766 siitä tuli luxemburgilainen Luxemburgiin rakennetun posliinitehtaan myötä ja sittemmin se fuusioitui saksalaisen Villeroyn kanssa ja syntyi suomalaistenkin tuntema Villeroy & Boch. Kauan kauan sitten ostimmekin täältä pienen sokerikulhon, jonka sittemmin olemme jo laittaneet kiertoon. Tällä kertaa maltoimme mielemme, emmekä ostaneet kotiin lisää astioita, etenkin kun nyttemmin VIlleroy & Boch -astioita voi halutessaan hyvinkin ostaa Suomessakin.

Vielä lisää tekemistä Luxemburgissa?

Luxembourg Bucket List: 42 Best Things to Do