Normandia ja Pariisi

Juhannusviikon pieni matkamme suuntautuu Pariisiin ja Normandiaan.

Normandiaan, kun kerran keväällä jotain matka-aiheista netistä etsiessäni päädyin Kaleva Travelin sivuille, pysähdyin tämän kohdalla, muistin Maihinnousu -romaanin ja päädyimme sitten varaamaan lennot Pariisiin, hotellin läheltä Gare Saint-Lazarea, josta Normandian junat lähtevät ja junalla Caeniin menevän päiväretken Normandiaan. (Emme siis varanneet tätä matkaan innoittanutta matkaa).
Tähän retkeen päädyimme, kun pelästyin netin kuvauksia 15-tunnin bussiretkistä, joissa matka Normandiaan voi ruuhkatilanteesta kestää jopa 4 tuntia – junalla pääsemme Caeniin parissa tunnissa ja vaikka päivän kokonaispituudeksi tälläkin retkellä muodostuu 15 tuntia, niin ainakin niistä isompi osa vietetään kohteessa. No – katsotaan sitten ensi viikon jälkeen oliko hyvä valinta.

dday

Hassua tässä kiinnostuksessani Normandian maihinnousurannikkoon on, etten matkaa varatessani tiennyt, että tuosta 6. kesäkuuta 1944 alkaneesta maihinnoususta on juuri tänä vuonna ja tässä kuussa kulunut tasan 70 vuotta! Mutta onpahan nyt sitten viime viikkoina ollut mediassa tarjolla materiaalia aiheesta …

Pariisi on meille ennestään – joskin nyt jo vuosikymmenien takaa – tuttu kaupunki, joten sen osalta ajattelimme ottaa kevyesti. Normandian retken lisäksi meille jää Pariisiin kolme päivää ja se riittänee kävelyyn Seinen rannalla, Eiffel-tornin ja Riemukaaren näkemiseen taas kerran, katukahviloissa istuskeluun ja pistäytymiseen jossakin Pariisin suurista tavarataloista. Pont des Arts pitänee käydä taas kerran katsastamassa, kun se äskettäin pääsi uutisiinkin, kun sillan kaiteen joku osa romahti kaikkien niiden rakkauslukkojen painosta. Brooklynin sillalta ne ilmeisesti aiotaan jo irroittaa – Pariisi harkitsee vielä.

LadureeMuutamia asioita listasin mielessäni erityiskiinnostuskohteiksi tälle matkalle, jos sopivasti sattuvat kohdalle: Ladurée macaronikahvilassa olisi kiva käydä, kun nämä Pariisin lentokentällä pari vuotta sitten innostuvat ainakin silloin mukana olleita kummityttöjäni kovasti – mukaan ostettuja macaroneja syötiin monta päivää hotellissa New Yorkissa. Musée d’Orsay on meiltä vielä näkemättä, joten nyt voisi olla sen vuoro ja Vapaudenpatsaan Pariisin version Île aux Cygnesillä. Musée Rodinin voisi viellä lisätä listalle, jos tekemisen puute yllättää, mutta katsotaan miten käy.

 

 

Lopuksi vielä – Pariisiin ja Normandiaan jokseenkin liittymättömästi – jonkinlainen väliyhteenveto kuluneen vuoden matkoista ja matkasuunnitelmista. Yritin todistaa itselleni, että vaikka matkoja lukumääräisesti onkin ollut aika paljon, niin monet niistä ovat olleet (ja tulevat olemaan) tällaisia lyhyitä pyrähdyksiä …

2014 graafi

 

 

Tags from the story
, ,
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *