Lagos on miljoonakaupunki (asukkaita suuruusluokkaa 20 miljoonaa), johon ei voi tutustua “kävelemällä pääkadulla”. Vietimme kaupungissa pari päivää ja tutustuimme niiden aikana muutamiin valikoituihin kohteisiin. Sen lisäksi näimme tietysti kaupunkia auton ikkunasta matkalla paikasta toiseen. Hotellimme GTA sijaitsi Ikejan alueella, melko lähellä lentokenttää. Valtavassa kaupungissa liikenteestä ei koskaan voi tietää, joten tullessamme pitkän lentomatkan (ja immigrationissa vietetyn ajan) jälkeen oli mukava päästä sujuvasti hotellille ja samoin kaupungista aamulennolla lähtiessämme oli kätevää, ettei matka lentokentälle ollut kovin pitkä. Ikejan alueella on paljon yrityksiä, pankkeja ja vaikka kauppakeskuksia, joista mekin poikkesimme Ikeja City Mallilla, jossa söimme ehkä matkamme parhaaksi arvioimani lounaan, mehukkaan ja maittavan kanapizzan. Myös hotellimme lähikorttelissa liikuimme jonkin verran ilman ongelmia – ellei sitä lasketa, että herätimme kyllä jonkin verran huomiota kovin vaaleina ja valkoisina.
Mantereelle sijoittuvan Ikejan lisäksi Lagos on tietysti monen monta muutakin aluetta, joista me päädyimme liikkumaan lähinnä saarilla, eli ajamaan Ikejasta Lagos Islandin kautta Victoria Islandille, jossa sijaitsi esimerkiksi Lekkin luonnonsuojelualue, joka on ihan veikeä vierailukohde miljoonakaupungin lähes keskustassa. Victoria Island on kaupungin ns. parempia alueita, joskin isoista taloista ei ohiajaessa näe juuri mitään, sillä niitä ympäröivät korkeat aidat, joiden päällä on vielä piikkilankaviritelmät. Keskustaan jotain saarille vievää kolmea siltaa pitkin ajaessamme näimme myös mantereen puolella rannalla sijaitsevan Makokon slummialueen, jota aidat eivät ympäröi, mutta jota asukkaan hallitsevat sen verran suvereenisti itse, ettei vierailu sinne onnistu ilman, että siihen on saanut luvan ja oppaan.
Lekin ja Makokon lisäksi vierailimme muutamassa museossa, joista etenkin Nike Art Gallery oli todella vaikuttava kokonaisuus, mutta palataan näihin vähän myöhemmin.
Lekki
Meistä, turisteista, melko innoissaan oleva nigerialainen oppaamme, Kingsley, oli valinnut ensimmäiseksi kohteeksemme Lekin luonnonsuojelualueen. Jos oikein ymmärsimme, niin Lagosin liikenne on sen verran haastava kuvio, että vierailukohteet kannattaa järjestää sen ehdoilla, vähän aamuruuhkan jälkeen Ikejasta pääsi melko sujuvasti Victoria Islandille, mikä taas myöhemmin päivällä olisi saattanut viedä tunteja. Innoissaan Kingsley tietysti oli siksi, että turisteja maassa käy vielä (?) aika vähän. Edellisen kerran vastaavaa innostusta aistimme vieraillessamme Itä-Timorin Dilissä ilmeisesti oppaamme lähes ensimmäisinä turisteina koronatauon jälkeen.
Huhtikuinen Lagos, sadekauden kynnyksellä, on kuuma ja kostea. Ilmastoidussa autossa sitä ei huomannut, mutta saapuessamme perille Lekkiin hiki virtasi jo siinä vaiheessa kun vasta odotimme, että puisto-opas saapuisi paikalle, kävisi puisto-ohjeeet kanssamme läpi ja pääsisimme kierrokselle, riippusilloille korkealle sademetsän ylle. Odotellessamme lupaa kierroksen aloittamiseen tutustuimme ensimmäisiin guineanmarakatteihin (mona monkey), joita puistossa on paljon. Niin paljon, että ainakin ajoittain niistä on haittaa läheisten asuinalueiden asukkaille niiden tehdessä ryöstöretkiä puiston ulkopuolelle. Lekissä kävijöitä opastetaan pitämään reput ja laukut tiukasti kiinni, etenkin jos niissä on mitään ruuaksi kelpaavaa, eikä puistossa tietenkään pidä syödä. Samaan tapaan kuin vaikka Gibraltarilla, jossa sikäläiset apinat ovat ensimmäisenä repuilla, jos joku moisen erehtyy avaamaan. Lekissä yksi guineanmarakatti onnistui minut pelästyttämään hyppäämällä olkalaukkuni päälle, mutta vetoketjut pysyivät visusti kiinni ja apinakin putosi pikaisesti matkastani.
Huojuvat sillat sademetsän yllä
Mutta aloitetaan riippusilloista. Afrikan pisimmäksi riippusiltareitiksi väitetty kävelyreitti puiden latvojen yllä koostuu kuudesta tornista ja seitsemästä vähän eri pituisesta sillasta niiden välillä. Reitin yhteispituus on siltojen osalta 401 metriä – itse luontopolku on ehkä 1,5 – 2 kilometriä pitkä. Ensimmäiselle sillalle mennessä vartija muistuttaa, että tuota ensimmäistä tornia kutsutaan nimellä Decision Tower, sillä tuolla tornilla viimeistään on tehtävä päätös jatkaako vai palaako alkuun. Sen jälkeen reitillä ei enää saa kääntyä takaisin. Myönnettäköön, että vaikka uskoinkin puisto-oppaiden vakuuttelua siitä, että sillat tarkistetaan päivittäin ja ne ovat kyllä turvallisia, niin ensimmäisillä metreillä olin kyllä hetimmiten palaamassa takaisin kiinteälle maalle. Mutta toisaalta, kyllähän minä halusin tämän reitin kokea, joten eteenpäin – vaikkakin sitten hitaasti ja tiukasti kädet köysissä.
Kuvaaminen silloilla on ehdottomasti kiellettyä, jo siksikin, ettei kukaan saa pysähtyä reitille ja estää näin muiden etenemistä. Eikä kyllä tullut mieleenkään irrottaa edes toista kättä ajatuksena ottaa kuvaa edes pienellä kameralla, jonka olisi sentään saanut rannehihnalla jotenkin varmistettua sen putoamisen varalta. Ihmiset, mekin pysähtyivät sitten torneille, niin vetämään henkeä, kuin kuvaamaan siltoja, maisemia ja toisiaan. Vetämään henkeä, ainakin osaltani hienoisesta jännityksestä johtuen, ei niinkään siksi, että reitti, edes helteessä, olisi ollut varsinaisesti fyysisesti vaativa. Onneksi luimme vasta reitin lopussa vastaan tulleesta sääntötaulusta, että oikeastaan kumpikaan meistä ei olisi saanut noille silloille mennä, hupi oli ainakin muodollisesti kielletty liian vanhoilta :-)
Guineanmarakatteja kuvaten ja väistellen
Siltareitti kuljetaan vaan yhteen suuntaan, eli paluumatka kävellään puusiltoja pitkin. Vasta puusillat tarjoavatkin kunnollisen mahdollisuuden pysähtyä alueen luonnon – ja guineanmarakattien – äärelle, sillä riippusilloilla on keskityttävä selviämiseen… Apinoita olikin sitten ihan kiitettävästi, niin puiden oksilla kuin etenkin polun loppupäässä, myös puusilloilla. Ihmisiin ainakin jossain määrin tottuneina jotkun niistä tuntuivat oikein asettuvan sillan kaiteille poseeraamaan. Teoriassa puistossa olisi saattanut nähdä myös lintuja, mutta vaikka niitä kuulimmekin niin selkeästi katseluetäisyydelle niitä ei sattunut kohdalle. Näin siitä huolimatta, että puisto ei ollut mitenkään ruuhkainen, silloilla oli ehkä samaan aikaan tusinan verran ihmisiä, mutta kaikki etenivät vähän eri tahtiin ja paluureitillä emme nähneet enää juuri ketään. Toisaalta osa ehkä jäi puiston perhealueelle viettämään päivää pitemmäksikin aikaa ennen paluuta.
Makoko
Jos Lekki tarjosi luontoa ja vain muutamia ihmisiä lähes miljoonakaupungin sydämessä, niin Makokon alue edusti ehkä toista ääripäätä Lagosissa.
Helsingin Sanomat aloitti vuosi sitten Nigeriasta kertovan juttunsa “Tämä on Makoko, Afrikan suurimman kaupungin Lagosin kuuluisin slummi. Lagos kuuluu Nigeriaan, joka nousee väkiluvultaan maailman kolmanneksi suurimmaksi valtioksi Intian ja Kiinan jälkeen. Samalla Lagosista tulee maailman suurin kaupunki – paljon suurempi kuin nykyinen Tokio, Delhi tai Shanghai. Täällä se siis tapahtuu: Väestöräjähdys.
Paitsi maabongarina Nigeria kiinnosti minua myös siksi, että se on enenevässä määrin esillä mediassa, sillä maassa tapahtuu kaikenlaista.
Lagosin slummeista Makoko on tunnetuin. Siellä asuu 100 000 tai 200 000 ihmistä, väestölaskenta ei täällä ole kovin tarkkaa hommaa ja se sijoittuu osittain veden päälle. Kalastajat halusivat asua lähellä työpaikkojaan.
Omatoimimatkailija ei Makokossa todennäköisesti pääsisi kovin pitkälle. Ajamme sisään alueen portista. Autotie kapenee koko ajan ja mietin hetken, että peruuttaakohan oppaamme täältä pois. Kadun varrella monet silmäparit seuraavat kulkuamme ja lopulta jäämme odottamaan paikkaan, josta tuskin pääsisimmekään eteenpäin. Odotamme paikallisopasta, opasta, joka on yksi makokolaisista. Kun hän ehtii paikalle hän ensimmäiseksi järjestelee lähistöllä olevia myyntipöytiä ja ihmisiä siten, että oppaamme saa automme käännettyä ja paikoitettua sen tien varteen kohtaan, joka meitä varten tehtiin. Aloitamme pujottelun slummin läpi pieneen satamaan, josta nousemme veneeseen. Satama on ehkä pieni, mutta veneitä siinä ja siitä lähtevissä kanavissa on paljon. Ajoittain jossain kohtaa on niin paljon veneitä, että liikenne pysähtyy eikä kukaan pääse mihinkään ennen kuin joku peruuttaa. Veneet etenevät pitkällä kepillä työntämällä, kuten gondolit Venetsiassa. Nyt ollaan Lagosin Venetsiassa.
Vierailemistamme vetten päälle rakentuvista kaupungeista, mm. Ganvie naapurimaa Beninissä, Tonle Sap Kambodzassa tai Inle-järven yhteisö Myanmarissa Makoko on useita kertaluokkia suurempi – tämä on Espoon tai Turun kokoinen kaupunki, ei mikään idyllinen pikkukylä. Vetten päälle rakennettu kaupunki Bandar Segi Begawanissa, Bruneissa, on selkeämmin kaupunki, mutta enemmän siististi rakennettu kuin rakentunut.
Kaupunki vetten päällä
Alueen rakennukset sijaitsevat paalujen päällä, muutama metri vedenpinnan yläpuolella. Asuinrakennusten lomassa on kauppoja, baareja, verstaantapaisia, joissa korjataan vaikka kalastajien verkkoja. On myös koulu, jossa poikkeammekin. Luokat ovat ääriään myöten täynnä, eivätkä kuulemma kaikki halukkaat täällä mahdu kouluihin. Tyypillinen lapsiluku perheessä lähentelee kymmentä.
Makokon oppaamme kertoo myös, että alue on rauhallinen, rikoksia täällä ei käytännössä tehdä. Käytössä on häpeärangaistus. Jos joku jää kiinni näpistelystä tai jostain vielä pahemmasta, niin asiasta kerrotaan kaikille, jonka jälkeen hänet on pitkälti suljettu yhteisön ulkopuolella. Pelote toimii kuulemma erinomaisesti. Toimisikohan suomalaisiin vaikka myymälävarkaisiin?
Useimmat näkemämme ihmiset suhtautuvat meihin lähinnä uteliaasti. Vaikka Makokossa käykin turisteja, niin ne ovat sittenkin yksittäisiä ja satunnaisia. Osa ei halua tulla kuvatuiksi ja ilmaisevat sen nostamalla vaikka veneessä olevan korin kasvojensa eteen. Osa taas hymyilee valloittavasti kehottaen kuvaamaan.
Oppaamme on luonnollisesti maksanut Makoko-oppaallemme veneretkestämme. Tulot menevät koko yhteisön hyväksi. Samaan tapaan maksoimme aikoinaan kyläoppaalle Malawi-järven rannan kalastajakylässä ja hän kertoi, että kyläläiset tietävät meidän tuovat rahaa koko kylälle ja siksikin suhtautuvat meihin ystävällisesti.
Käymme kääntymässä kylän ulkolaidalla vähän ennen
Lagos Islandille ja Victoria Islandille vievää siltaa. Nämä ovat Lagosin kalleimpia toimisto- ja asuinalueita, vain muutaman kilometrin päässä. Uteliaat lapset seuraavat paluumatkaamme pieneen satamaan ja pujotteluamme kapeiden kuraisten kujien kautta autollemme, joka on saanut olla ihan rauhassa.
Balogun Market
Makokosta suuntaamme vähän toisenlaiseen väestökeskittymään, Balogun Marketin alueelle Lagos Islandille. Täällä ihmisiä ei ehkä voi luonnehtia uteliaan ystävällisiksi, sillä ruuhkaisilla tavaramarkkinoilla taidamme olla vain kaupanteon tiellä. Väkeä ja pieniä kauppoja nigerialaisten markkinoiden tapaan monessa kerroksessa on paljon ja eteneminen on välillä haastavaa. Kuvien ottaminen on välillä haastavaa vain ahtaan tilan vuoksi – välillä saamme suoraa palautetta siitä, että täällä ei saa kuvata! Oppaamme mukaan osa toiminnasta toimii vähän lain tuolla puolen, eikä sellaista tietenkään haluta dokumentoitavaksi.
Hetken pohdimme, että jatkaisimmeko vielä “saarikierrostamme” Victoria Islandin hiekkarannoille, mutta valitsemme mieluummin lyhyemmän päivän. Rannat ovat kuulemma kyllä nykyisin hyvässä kunnossa, eli Lagos, myös Nigeriassa eikä vaan Portugalissa, kelpaisi myös rantalomakohteeksi!
Maailmanmatkaaja ja matkabloggaajakolleegamme sen sijaan kävi Lagosissa myös rannalla, eli jos haluat tutustua Lagosin tähän puoleen, niin lue tämä juttu, loppuun asti.
Kingsley hallitsi liikenne-ennusteet selvästi paremmin kuin oppaanne Dhakassa. Jos nyt muistan oikein, niin siellä vietitte suurimman osan päivästä ruuhkissa.
Olen Ghanassa yrittänyt kiertää sademetsässä puiden latvoissa tuollaisten riippusiltojen kautta, mutta se jäi tosiaan yritykseksi. Jänistin muutaman metrin jälkeen. Nostan hattua rohkeudellenne! Nigerian eliniänodote näyttäisi olevan vähän päälle 52 vuotta, joten sillalla saa tepsutella vielä 13 vuotta sen jälkeen kun “tavoiteikä” on tullut täyteen. Suomessa eliniänodote on melkein 82 vuotta, joten suomeniäksi muunnettuna tuo yläikärajahan on sitten 95 eikä hätiä mitiä. :)
Makokon oppaalla on upea Fendin paita, ilmeisesti on tuottoisa työ ;) Makokon kuvat alkavat kyllä kovasti herättää matkustusintoa. Kauppavenekin löytyy kuin Turun saaristosta vielä 80-luvulla. Balogun puolestaan tuo mieleen Aasian äärivilkkaat markkinakujat. Senkin haluan nähdä!
En osaa sanoa, millaisia monumentteja ja museoita Lagosista ehkä löytyy, mutta tämä teidän päivänne, nämä kolme kohdetta, on taatusti mielenkiintoisempi kokonaisuus kuin mitä millään museolla olisi tarjota.
Kiitos Daniel! Joo, pariinkiin otteeseen etukäteen ilmoitettuja aikatauluja vähän muokattiin ajatuksella, että liikennetilanne on parempi tai liikennetilanne vaatii. Ehkä Lagos myös kokonaisuutena oli liikenteellisesti sittenkin ainakin vähän paremmin toimiva kuin Dhaka. Riippusillat olivat kyllä vähän pelottavia, mutta kun Palaulla olimme jo totuttautuneet ovettomaan helikopteriin, niin meniväthän nämäkin … Mielenkiintoinen tuo ajatus siitä, että ikärajat olisivat suhteessa väestön keski-ikään – ihan nuorinahan me siis tuolla tallustimme!
Makokon opastusta ovat ilmeisesti hoitaneet kyläpäällikön lähisukulaiset, kuulemma edellinen on juuri aloittanut jossain (Englannissa?) lääketieteen opinnot, joten Makokossakin on varmasti rahaakin. Kauppavene ei suoraan herätä muistoja, mutta kauppa-autolla tapasimme Paraisten Tennäsissä käydä ostamassa ainakin jäätelöt joka viikko kesäaikaan.
Ovat kyllä hauskan näköisiä nuo guineanmarakatit! Tosin, se on kyllä ärsyttävää, kun tuppaavat varastelemaan tai muuten häiriköivät. Olivatko muuten meluisia, kuten apinat saattavat välillä olla? Nuo riippusillat näyttävät hienoilta! Vähän vastaavilla oltiin Brunein viidakossa, ja tykättiin kokemuksesta. Tuo Makokon alue oliis myös todella kiinnostava.
Kiitos Mikko! Nämä apinat eivät paljoa jutelleet, huutamisesta puhumattakaan – ei taida kuulua tämän lajin ominaisuuksiin. En nyt ehkä käyttäisi sanaa tykätä noista riippusilloista osaltani, mutta tulipahan koettua :-)
Makoko-oppaalla on, kuten Danielkin hoksasi, hieno paita. Ja nyt kun vastauskommentissanne kommentoitte, että kyläpäällikön lähisukulainen opiskelee Englannissa, niin en voi olla miettimättä, että mihin opastuksesta saatavat rahat oikeasti menevät. Toisaalta, ehkäpä päällikkö saa rahaa myös muista lähteistä kuin pelkkien turistien opastuskierroksista – koska ei tuolla nyt päivittäinkään turisteja taida käydä.
Kongossa Diosson rotkon opas opasti minua salaa välttääkseen maksut kyläyhteisölle ja sai näin pitää koko summan itsellään, mutta Makokossa on hieman liikaa silmäpareja todistamassa eli salaopastus ei onnistuisi.
PS. Nigeria on saanut Briteissä nyt Michael Palininkin ohella huomiota, kun prinssi Harry ja Meghan kävivät viikonloppuna Abujassa, mistä jatkoivat nigerialaisella lentokoneella Lagosiin. Vastaanottoseremonian tanssiesitys Lagosin kentällä on hurjaa katseltavaa: https://www.youtube.com/watch?v=FKW4Gb340UM&ab_channel=LyonMackTV
Kiitos Anssi! Me olemme varmaan (jo?) vähän pihalla muodista, kun emme tunnistaneet tuota paitaa varsin arvokkaaksi merkkipaidaksi. Tuosta en tietenkään tiedä, että minne Makokon opastusrahat päätyvät, mutta itse ajattelen, että jos me (=oppaamme) siitä maksoimme, niin osaltamme homma on ok, jos ne sitten päätyvät ihan muualle mitä meille sanottiin, niin se on sitten yhteisön sisäinen asia.
Odotan kovasti tuota Palinin Nigeria-dokumenttia Suomeenkin tulevaksi. Kun asiasta mainitsin IG-stoorissa ja tägäsin siihen Yle Areenankin, niin lupaavasti lupasivat asiaa harkita.
Ja kiitos tuosta videolinkistä – selvästikin Nigeria on monella tavalla in ja sen myötä olen entistä tyytyväisempi siihen, että mekin olemme nyt siellä käyneet!
En kyllä ajatellut, että oppaan paita olisi aito. Tuskin Makokossa 600 euron paitoja käytetään sentään, vaikka tulisi opastettavilta tippejäkin…
Heh, tämä olikin minulle entuudestaan aika tuntematon merkki, ehkäpä hintatasonsa takia :-)
Juu, eipä sen väliä ole, mitä tekevät rahoillaan Makokossa. Hyvä vain jos jonkun pystyvät lähettämään Englantiin asti laillisin keinoin silloin tällöin.
Mahtava kuulla, että Yleltä tosiaan jotenkin reagoivat Palinin Nigeria-ohjelman tiimoilta. Toivomme parasta!
Kiitos Anssi! Tavallaanhan sen vähän on väliä, sillä eihän tietysti korruptiota tai muuta vastaavaa pitäisi tukea, mutta tuolla ajatuksella ei kyllä maailmaa paljon Pohjoismaiden ulkopuolella kierretä.
Kiitos linkityksestä. Meillä näyttää olleen Lagosissa sekä samoja että eri kohteita. Kaikki omalla tavallaan mielenkiintoisia, joten sielläkin olisi voinut viettää enemmän aikaa. Meillä molemmillahan oli kuitenkin samalla matkalla muitakin maita, mikä tietysti asettaa omat rajoituksensa.
Kiitos Sakari! Mielelläni etenkin näiden vähemmän vierailtujen kohteiden osalta linkkaan muiden juttuja lukijoille lisätiedoksi. Valitettavasti monet meitä vähän nuoremman polven reissaajista eivät enää dokumentoi matkojaan kuin Instagram-stooreina, jotka ovat turhan vaikeasti löydettäviä tai jaettavia. Me olimme Lagosissa 3 kokonaista päivää, joista yhden käytimme Abeokutan retkeen, joka oli kyllä sekin ihan kiva kokemus.
Jäin miettimään, että miksi en ole ihastunut Afrikan maihin. Ehkä siksi, että tykkän reissussa kommunikoida paikallisten kanssa. Afrikassa ei koskaan voi luottaa toisen osapuolen agendaan…
Kiitos Mari! Syynsä kullakin, oikeat tai kuvitellut – itse olen mielestäni kokenut Aasiassa, esimerkiksi Thaimaassa, kaikkein teeskennellyimmät hymyt, jotka hyytyvät välittömästi, jos et ole ostamassa jotain. Afrikassa monin paikoin olemme kokeneet ainakin mielestämme aitoa kiinnostusta meihin, harvinaisiin turisteihin, myös tilanteissa, joissa on jo etukäteen ollut selvää, että meistä ei pysty mitenkään juuri nyt hyötymään.
Suloisia nuo marakatti! Saitte napsittua hyviä kuvia :) Tosin näpistely ja liika tuttavallisuus eivät välttämättä ole niin kivoja juttuja :D
Kiitos Eveliina! Nuo apinat olivat kyllä jo sen oloisia, että olivat melkein harjoitelleet poseerausta :-)
Melkoiset riippusillan. Jos juokseminen on kiellettyä, mitenköhän tuolta selviäisi…..Nuo apinat eivät sitten häirinneet?
Melkoinen on varmasti ollut reissu, ehkä ei niin maailman turvallisimmassa maassa.
Kiitos Sari! Sen verran sillat keinuivat, etten usko, että useimmille tulisi mieleen yrittää selvitä niistä nopeammin juoksemalla :-)
Apinat olivat vähän turhan tuttavallisia, mutta kyllä niistä selvittiin. Mukavan paikallisoppaan matkassa emme kyllä kertaakaan tunteneet oloamme turvattomaksi.
Kylläpä siellä asuu paljon ihmisiä, et ei ihmekään että tulee ruuhkaa. Ja tuon kokoluokan miljoonakaupungissa saa tosiaan valita missä haluaa käydä, koko kaupunki on mahdoton ottaa haltuun. Sen vuoksi tykkään pienistä kohteista, kun tuntuu että ne jotenkin “hallitsee”, mikäli on suurempi kohde niin tuntuu että niin paljon vaikeampaa hahmottaa ylipäänsä sitä mitä kohteessa on tarjolla. Nuo luontokohteet olis kiinnostavia, mutta vielä ei oo reissu kokemukset niin pitkällä että tuonne tulisi ihan heti varattua reissua. Mutta kohde kuulostaa nimenomaan erilaiselta ja eksoottiselta.
Kiitos Elina! Näiden maailman suurimpien kaupunkien väkiluvut ovat kyllä suomalaisesta pikkukaupungista tyyliin Espoo katsottuna melkoisen käsittämättömiä. Toki nekin, niin Lagos kuin vaikka Tokio, jakautuvat käytännössä pienempiin osiin, eli keskittymällä vaan johonkin alueeseen sellaisenkin “haltuun ottaminen” olisi lienee mahdollista. Emme erityisesti, Nigeriastakaan, hakeneet eksoottisuutta, vaan lähinnä yhä laajempaa ymmärrystä koko maailmasta ja tietysti mitä harvemmin vierailtuihin kohteisiin ja harvemmin mediassa esillä oleviin kohteisiin päädytään, niin sitä eksoottisemmalta ne saattavat vaikuttaa, mutta ihan arkea monen monelle ihmiselle tuolla.
Oij, onpas ollut mielenkiintoinen kohde ja ehkä itselleni jopa vähän liiankin eksoottinen tällä hetkellä.
Kiitos Krista! Mieluummin eksoottinen kuin lähikohde kymmenennen kerran – mutta jokainen tyylillään :-)