En edelleenkään ole innostunut Instagram-stooreista, joista en vieläkään tiedä miten joku, joka saattaisi niistä olla kiinnostunut, löytäisi ne halutessaan puolen vuoden tai vuoden päästä. Facebookin hakutoiminnot eivät taida olla paljon sen parempia, jos lähtötilanteessa ei tiedä kenen julkaisuja on etsimässä. Pienten kuvakokoelmien julkaisu Facebookissa on kuitenkin se helpoin tapa jakaa päivän kuulumisia, helpompi kuin blogijutun kokoaminen, joten juhannusmatkamme Kreetallekin tuotti niitä pienen kokoelman.
Agios Nikolaos
Saapumispäivänä tutustuimme vain hotelliimme, Miramare Resort & Spa. Hotelli olikin sen verran iso, että siinä riittikin hetki tutkimista. Lisäksi piti selvitellä niin hotellin respan kuin Tjäreborgin kanssa saamamme huoneen kelvottomuutta verrattuna mielestämme varaamaan huoneeseen. Alla ensivaikutelmia aiheesta, mutta koko jutun voit lukea hotellista jo julkaisemastamme jutusta.
Ensimmäisen kokonaisen päivän omistimme Agios Nikolaokseen. Melkein haukkasimme liian ison palan yrittäessämme nähdä, ellei nyt kaikkea niin ainakin ison osan Agios Nikolaosta samana päivänä kävellessämme ympäri kaupunkia yli 30 asteen lämmössä. No, verrattuna vaelluksillaan helteessä näinä viikkoina henkensä menettäneihin meillä on sentään vettä matkassa ja lisää saattoi ostaa melkein jokaisesta kadunkulmasta.
Nautimme myös hotellin isoista uima-altaista, joissa mahtui hyvin uimaan matkaa, vaikka toki altaissa muitakin oli, ihan vaan vilvoittelemassa tai pallottelemassa, heittelemässä palloa toisilleen.
Spinalonga
Matkamme pääkohde oli Spinalongan saari. Ensimmäisen kerran olen tässä blogissa tainnut listata sen matkatoiveena jo joulun alla vuonna 2015 Victoria Hislopin romaaniin perustuvan Saari-televisiosarjan katsottuani.
Halusimme tutustua saareen ja muihin tarinan paikkoihin, ainakin Plakaan, kunnolla, joten aloitimme iltapäivämme matkaamalla taksilla Plakan pieneen kylään. Kiertelimme hiukan nykyisin hyvin turistista kylää ja nautimme lounaan yhdessä rannan tavernoista. Olimme etukäteen varanneet itsellemme oman oppaan saarelle ja lounaan jälkeen tapasimme hänet rannalla ja matkasimme lyhyen venematkan Spinalongan saarelle. Spinalongaan pääsee Agios Nikolaoksesta, Eloundasta ja Plakasta. Venematka on lyhyin Plakasta.
Meren rannalta järven ylle
Kunnon etelänmatkatyyliin, jonka aloitimme jo ensimmäisellä yhteisellä etelänmatkallamme Ateenassa kohta lähes viisi vuosikymmentä sitten, pyrimme rytmittämään viikkomme siten, että joka toinen päivä retkeilimme, joka toisen vietimme rennommin hotellilla.
Sunnuntai-aamun aloitimme siis retkellä läheiselle uimarannalle, uimme pienen kierroksen Välimeressä ja sen jälkeen vähän pitempään yhdellä hotellin 5 uima-altaasta. Iltapäiväsiestan jälkeen reippailimme kaupunkiin ja söimme illallisen oppaan suosittelemassa näköalaravintolassa korkealla Voulismeni-järven yllä. Joku kyllä kyseenalaisti Voulismeni-järven järvenä, sillä se on yhdistetty kanavalla mereen, mutta niinhän Saimaakin on ja silti sitä yleisesti pidetään edelleen järvenä!
Spinalonga, toisen kerran!
Lauantaina oppaan kanssa saarta kiertäessämme jouduimme lopulta tekemään päätöksen lähteä paluumatkalle nyt tai vasta kahden tunnin päästä. Ennen Spinalongaa olimme silloin jo hetken kiertäneen Plakaa, joten teimme silloin pikapäätöksen hypätä Agios Nikolaokseen menevään laivaan – voisihan saarelle aina, tai ainakin vielä lähipäivinä, vaikka palatakin.
Niin sitten maanantain mahdollista retkikohdetta miettiessämme päädyimme uudelleen Spinalongalle. Toisella kerralla kiersimmekin sitten vähän vähemmän tuulisessa säässä erityisesti saaren merenpuoleista rantaa ja kiipesimme muutamassa kohdin korkealla saarella korkeuksiinkin – taas hienoisesta helteestä huolimatta.
Uintipäivä
Välipäivän – ja uintipäivän – vuoro. Päin siitä huolimatta, että päivä oli tosi tuulinen ja isossa altaassa tuuli lähes nostatti aaltoja ja vesi välillä pärskyi naamalle vastatuuleen uidessa. Mutta yli 30 asteen lämpötilassa tuulikaan ei haitannut! Koko viikon iltapäivälämpötilat olivat tasaisesti välillä 30 – 34, mutta koska useimpina päivinä tuuli ainakin vähän, niin ei se tukalalta tuntunut.
Kuvakokoelmaa “uintipäivästämme” ei kertynyt, mutta sen sijaan kirjoitin ja julkaisin iltapäivällä blogijutun hotellistamme.

Aurinkomatkaretki Knossokseen
Tjäreborgin, jonka matkalla Agios Nikolaoksessa olimme, retkivalikoimassa ei ollut Knossosta, mutta selvittelin sitten matkamme aikana, että voisimme osallistua Aurinkomatkojen retkelle. Retki piti vaan ostaa Aurinkomatkojen oppaalta hänen hotellissamme pitämään vastaanottoaikaan, sillä Aurinkomatkojen sovellustahan meillä ei ollut käytettävissä. No, olimme oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja ostimme retkiliput. Olimme varautuneet käteismaksuun, mutta luottokorttikin kävi.
Retkipäivä Agios Nikolaoksesta aloitettuna alkoi suht aikaisin, hotellin lähipysäkiltä 820, joten olimme jo 725 jonossa aamiaiselle, joka alkoi vasta 730. Matkalla ensimmäiseen pysähdyspaikkaan, oliivin ja viininviljelijöiden osuuskuntaan Pezeen, kiertelimme kunnon pakettimatkaretken tapaan muutaman hotellin Hernissoksen alueella. Pezen jälkeen vuorossa oli Archanesin kylä, jossa oli aikaa lounaalle. Lounaan kuittasimme juustopiirakoilla, mikä jätti meille enemmän aikaa talsia pienen kylän värikkäitä kujia.
Knossoksen palatsialue oli retken viimeinen kohde ja Aurinkomatkojen oppaan suomenkielinen selostus aluetta kiertäessämme oli hyvä! Hyvä, että päädyimme autonvuokrausta vältellen tälle retkelle!
Tulipaloja ja helteisiä päiviä
Kannaltamme sopivasti vasta viimeisen vuorokauden mittaan saimme puhelimiimme parikin Kreetaa koskevaa varoitusta. Matkanjärjestäjämme Tjäreborg kertoi metsäpalosta Etelä-Kreetalla, ei kuitenkaan kovin lähellä meitä ja Ulkoministeriö varoitti helteistä. Jälkimmäisen varoituksen saimme, sillä olimme tapamme mukaan tehneet matkustusilmoituksen, vaikka kohteena oli tällä kertaa “vain” Kreikka. Varoitukset näyttävät siis toimivan, vaikkeivat ne osaltamme tällä kertaa vaikuttaneetkaan matkaamme mitenkään.
Valitsimme matkamme ajankohdaksi kesäkuun, kun toukokuu tuntui kevään kaukomatkojen takia tulevan liian nopeasti, mutta ei taida kesäkuukaan enää olla varma valinta Välimeren kohteisiin – ehkä jatkossa kannattaa välttää näitä seutuja kaikkina kesäkuukausina. Toisaalta, jos helteet yleistyvät Etelä-Suomessakin, niin tietysti Välimerellä on varauduttu helteisiin, eli voisihan sitä jo etukäteen ajatella, että päivän kuumimmat ajat vietetään sisällä ilmastoiduissa tiloissa ja ulkoillaan vain aamuisin ja iltaisin …



Loistava tapa tuo, että vuoropäivin rentoutuu majapaikassa ja sen lähettyvillä ja vuoropäivin on retkipäivä. Silloin niin mieli kuin kroppakin on virkeämpi uusille nähtävyyksille. Ja helteitäkin ehkä kestitte paremmin.
Kiitos Marika! Jos Kreetalle olisi ollut helppoa ja edullista mennä vain Spinalongan retken takia, niin olisimme ehkä valinneet pistäytymisen saarella :-) Nyt kun siellä kuitenkin oltiin viikko, eikä isompaa innostusta, helteisessä säässä, ollut lähteä laajemmin kiertämään tällä kertaa saarta, niin välipäivät olivat hyvä ratkaisu. Lämpötilat olivat yli 30 astetta iltapäivisin, mutta oli myös enemmän tai vähemmän tuulista, eli ei oikeastaan tukalaa.
Tämä onkin hyvä idea jakaa reissu vuoropäivin lepoon ja retkiin. Pitäisi itsekin joskus kokeilla, jos vaan malttaisi! :D
Kiitos Eveliina! Näin, hyvä idea, jos on “ylimääräisiä” päiviä :-)
Valitettavan harvoin tulee pidett ns. lepopäiviä reissussa. Sitten jos on pidempi matka, niin silloin on kyllä päiviä ettei tule lähdettyä majapaikasta mihinkään.
Kiitos Cilla Maria! Mekin useimmiten suunnittelemme reissun siten, että per kohde on vain tarvittava määrä päiviä – ehkä sitten viikon tai pitemmällä matkalla muutama kesympi päivä väliin. Kreetalle oli kuitenkin kätevintä ja edullisintakin mennä pakettimatkalla, joten matkan pituudeksi muodostui tuo viikko, jolloin suunnittelemiemme kohteiden ohella viikkoon jäi noita välipäiviäkin. Ja mikäs siinä, oikeastaan, eihän meillä nyt varsinaisesti ollut kiire mihinkään :-)
Kivan kuuloinen reissu teillä on ollut, ja mahtava juttu että kuumuus ei käynyt liian raskaaksi. Ns. lepopäivien pitäminen oli varmaan hyvä valinta, ja toki puitteetkin siihen on olleet kohdallaan. Monesti jos on rajallinen aika käytettävissä, niin tahtoo tulla ahnehdittua vähän liikaakin ohjelmaa, vaikka tarkoitus olisi myös ihan vaan rentoutua :D Kreeta on omallakin kohdelistalla, ja ylipäätään Kreikan saarilla tullaan toivottavasti jossain vaiheessa viettämään aikaa hieman pidempään. Aikaikkunaksi tähän varmaan tosiaan on järkevämpää valita joko kevät tai syksy kuumimpien (ja vilkkaimpien) kuukausien sijaan.
Kiitos Anne! Olen muutamaan otteeseen tahallani varannut vähän enemmän aikaa kohteessa kuin ehkä olisi tarvinnut, ajatuksena, että pidetään välipäivä ja tehdään vaikka blogihommia, mutta käytännössä päiväksi on ollut haastava rauhoittua ja helposti tulee kuitenkin keksittyä jotain muuta. Ehkä sitä osaisi asettua “diginomadiksi” vasta kun on vähintään viikon jo ollut samassa paikassa :-)
Upeaa, että olette matkanneet jo viisi vuosikymmentä. Montakohan matkaa ja matkustusvuorokautta?! Aikas monta!
Kiitos Mari! Ei ole tuollaisia tilastoja koko elämän ajalta, maat ja alueet on kirjattuina, kuluja ja yöpymisten määrää per vuosi viime vuosilta tarkemmin, jälkimmäisiä ennen koronaa oli useina vuosina lähemmäs 100, nyt taas vähän vähemmän.
Kuulostaa ihan hyvältä reissulta. Me on aikanaan käyty Knossoksessa. Hieno paikka ja maailman historian yksi sivu kirkastuu.
Kiitos Sari! Juu, ihan näkemisen arvoinen, Knossos siis – ei kuitenkaan mikään megasuuri kohde, johon nääntyisi helteessä alta aikayksikön.
Meillä on muuten lähes samanlainen rytmi reissussa eli joka toinen päivä retkellä ja joka toinen päivä hotellilla tai jotain muuta. Toki riippuu siitä ollaanko vain muutaman päivän kaupunkilomalla vai pidemmällä reissulla. Mutta jos puhutaan viikon reissusta Välimerelle niin siellä tuo rytmi on hyväksi havaittu.
Kiitos Merja! Tämä on tosiaan hyvä rytmi tuollaisella viikon tai parinkin reissulla!
Aikamoisia helteitä, mäkin päätin jossain vaiheessa etten enää keskikesällä matkusta (etelä) eurooppaan. Kevät ja syksy on hyvää aikaa ja kesä viettää sitten suomessa tai pohjoismaissa. Kiva kuulla, että Aurinkomatkojen retki oli onnistunut! Itekin tykkään niiden “laadusta” enemmän kuin Tjäreborgista, mutta toki ei oo mitenkään hirveän rutkasti vertailukokemusta. Teen kans aina matkustusilmoituksen (kun muistan), joten kiva huomata että siitä on ollu tälläkin reissulla hyötyä.
Kiitos Elina! Me päädyimme vielä ottamaan riskin kesäkuun osalta, mutta sitten niitä huippuhelteitä osui jo kesäkuullekin, onneksi tosin “meidän viikkoamme” edeltävälle viikolle. Jatkossa tosiaan Välimeri jäänee meiltäkin pois mahdollisista kohteista kesä-elokuussa. Taitaa jo kaukokohteetkin nostaa pintaansa myös kesälle, sillä vaikka Afrikassa saattaa olla tasaisempi ilmasto myös kesällä.