Jos vuosi 2024 oli ihan kunnon matkavuosi, niin se oli myös ihan kunnon lukuvuosi – luin lähes 60 kirjaa. Osa niistä oli parempia, jopa loistavia, osa sellaisia, että olisi voinut jäädä lukemattakin, mutta aika harvoin päädyn hylkäämään kirjan parin ensimmäisen kappaleen jälkeen, joskus kyllä.
Aika monissa lukemissani kirjoissa liikutaan maailmalla, mutta valitsin tähän myös muutamia muita kirjoja – en minäkään sentään ihan pelkästään matkakirjoja lue!
Kaikki vuonna 2024 lukemani kirjat näet halutessasi tästä.
Keskellä virtaa Kongo
Toimittaja Sami Sillanpää matkustaa proomulla Kongojokea pitkin Kisanganista Kinshasaan, siis tuhansia kilometrejä päiväntasaajalla viidakkoa halkovaa jokea pitkin. Proomulla ei ole aikataulua ja matkan varrella oleviin kyliin pysähdellään tarpeen ja tilanteen mukaan. Matkan haasteena ovat paitsi tukalat olot kuumassa ilmastossa mukavuuksettomassa kulkuneuvossa myös joen vaarallisuus – virtaukset ovat voimakkaita ja vedessä vaanivat krokotiilit.
Suunnitelma ei ihan toteudu, sillä matkan teko on vieläkin hitaampaa kuin Sami ja hänen ystävänsä olivat ajatelleet ja lopulta he luovuttavat noin puolessa välissä ja lentävät loppumatkan Kinshasaan tehtyään matkaa jo kuukauden.
Kongo-joen proomulla matkustajaksi minusta ei ole, mutta tein todella mielelläni matkaa tämän kirjan sivuilla. Ehkä vielä jonakin päivänä koen Kinshasan, tai ainakin näen sen joen vastarannalta, Brazzavillestä.
Jos nimeäisin parhaan vuonna 2024 lukemani kirjan, niin se olisi tämä!
101 onnen päivää
Minimalismin ja tehokkuusajattelun tiimoilta jonkinlaiseksi julkkikseksi noussut Leo Stranius elää koetta, jossa hän kuvittelee, että hänellä on jäljellä enää 100 päivää elinaikaa ja kirjoittaa näistä päivistä. Lapsiperheen isänä nämä päivät koostuvat arjesta ja “lopun lähestyessä” pienet arkiset asiat ovat yhä merkityksellisempiä. Vastaava koe jossain muussa elämäntilanteessa olevalla voisi tuottaa erilaisen lopputuloksen. Tilanteeseen, joissa ihmiselle oikeasti annettaisiin arvio, että kuolet kolmen kuukauden päästä, sisältyisi luultavasti myös enenevässä määrin fyysisiä rajoitteita. En tiedä muuttaisiko tuollainen koe omaa elämääni kovin paljoa – ehkä, jos sitä voisi kokeilla täysissä sielun ja ruumiin voimissa, pitäisi matkustaa vielä vähän taajempaan :-)
The Eagle of Spinalonga
Ennen Kreetan matkaamme luin uudelleen Victoria Hislopin kirjan Saari ja Eräänä elokuun iltana ja uutena, samoin Spinalongalle sijoittuvan Nike Azoroksen kirjan The Eagle of Spinalonga. Kumpikaan kirjoista ei kerro saaresta ihan historiallisiin faktoihin perustuen, mutta tämä on kyllä hiukan karumpaa luettavaa kuin Victoria Hislopin kehittämä tarina.
Pitkä matka paratiisiin: Pako Ruandan kansanmurhan keskeltä
Olen lukenut useammankin Ruandan pakolaisen tarinan. Siinä missä isokin osa vaikka Suomeen nykyisin yrittävistä pakolaisista hakee lähinnä parempaa elintasoa kuin turvaa, niin Ruandasta kansanmurhan aikaan paenneet ihmiset pakenivat todella henkensä edestä. Monille tarinalle on yhteistä myös se, että uusi koti on vaatinut pitkän kierroksen Afrikassa. Tässäkin kirjassa aloitetaan Kigalista, jonne Itä-Kongossa syntynyt kirjailija oli muuttanut perheineen 17-vuotiaana. Nuori nainen työskentelee Kigalissa mallina, avioituu ja saa pojan, mutta kohta hän jo löytää itsensä ja poikansa ruumiskasan alta keskellä Ruandan kansanmurhaa. Pakomatka kulkee Kongon, Ugandan ja Etelä-Amerikan kautta Englantiin. Englannista löytyi koti ja ammatti sairaanhoitajana, mutta lopussa palataan alkuun – kirjailija perustaa hyväntekeväisyysjärjestön auttaakseen Itä-Kongon naisia ja lapsia.
Tyynenmeren onnelliset saaret
Tämäkin kirja kertoo matkasta, jollaista en koskaan tule tekemään. Kirja on julkaistu jo vuonna 1992 ja vinkin sen lukemiseen sain Every Passport Stamp -ryhmästä.
Moskiittorannikko -kirjasta (ja sittemmin televisiosarjasta) ehkä tutumpi Paul Thoreux kiertää Tyynenmeren saaria, pitemmät välit lentäen, mutta myös tutustuen moneen saareen meloen. Tyynenmeren saaret eivät näyttäydy paratiisisaarina – mitä ne eivät niillä käyneiden ystävieni mukaan pääosin olekaan, paikallisille – vaan matka ja elämä saarilla on usein ellei nyt ihan koettelemus, niin ainakin haastavaa. Mutta kirjan lukeminen, vaikkakin järkäleenä, on melkein rankkaa, niin tarinat ja etenkin ne pienemmät saaret ovat niin kiinnostavia, kotisohvalta koettuina.
Menolippu kaikkialle – Yksinmatkaajan käsikirja
Anna-Katrin kirjasta kirjoitinkin jo pienen jutun hetimmiten sen luettuani. Olen lukenut useita kaikissa maailman maissa käyneiden ihmisten tarinoita ja Anna-Katrin toteutus on ihan omanlaisensa ja sellaisena vähintäänkin virkistävän erilainen.
Kutsukaa traumakirurgi: Kriiseistä onnettomuuksiin, sodista tsunamiin
Ari Leppäniemen kirjassakin otsikosta huolimatta matkustetaan ihan reippaasti, sillä työtehtävät sijoittuvat milloin minnekin, myös pitempinä pätkinä perheen kanssa, joten mukaan mahtuu myös kokemuksia elämästä vaikka Tyynenmeren saarilla, Nigeriassa, Keniassa ja Pakistanissa. Mukaan niin uraan kuin kirjaan mahtuivat myös uhrien evakuointilentoja Aasian tsunamin ja Malagan bussionnettomuuden yhteydessä.
Kuolinsiivous
Olen vuosien mittaan silloin tällöin lukenut jonkun Eeva Kilven teoksen – niitähän jo 96-vuotiaan kirjailijan uralla riittää. Tähän innostuin sen nimen takia, olenhan jossain määrin ollut kiinnostunut myös minimalismista, jonka tiimoilta on myös julkaistu Kuolinsiivous-niminen kirja. Tässä kirjassa ei kuitenkaan siivota kaappeja vaan muistellaan menneitä vuosia ihanalla, kerroksellisella päiväkirjamaisella formaatilla. Kirjassa on otteita Kilven runoista, mutta myös päiväkirjamerkintöjä eri vuosilta päivä kerrallaan, vähän samaan tapaan kuin Facebookin muistot kertaavat tiettynä päivänä vuodesta eri vuosina julkaistuja asioita. Toki kirja antaa myös näkökulmia vanhenemiseen, mutta etenkin ihastuin tuohon muotoon. Itsellänikin on tallessa päiväkirjoja vuosikymmeneltä – ja jopa isäni päiväkirjat vielä useammalta vuosikymmeneltä ja voisikin joskus olla kiehtova harjoitus poimia niistä vaikka tusinan verran esimerkkejä vaikka vuoden ensimmäisistä päivistä!
Anna-Riitta Carlsonin elämänkerta Eeva Kilvestä Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä. on edelleen kirjamessujen jäljiltä lukujonossani.
Kymmenen haavaa Amerikan sydämessä
Anna-Sofia Bernerin havaintoja Yhdysvalloista luin tietysti presidentinvaalien innoittamana. Kymmenen aihepiirtä kattava kirja avaa näkymiä maahan monipuolisesti – puhutaan rahasta, rasismista, uskonnosta, väkivallasta, sodasta ja monesta muusta aiheesta.
Raha on mielenkiintoinen aihe – Yhdysvalloissa on läsnä sen ääripäät, äärimmäinen köyhyys, mutta myös mahdollisuus rikastua, johon maan monet köyhätkin uskovat, kaikesta huolimatta. Tosin ilmeisesti luokkanousu on harvinaistunut, että mahdollisuudet ovat tiukemmassa.
Eri kirkkojen määrä ja kirkon ja sen myötä uskonnon läsnäolo arjessa yllättää joka kerta siitä lukiessani.
Sodat Irakissa ja Afganistanissa eivät olleet varsinaisia menestyksiä ja Ukrainan sodassa Yhdysvallat on ollut läsnä vain etänä, mutta silti haastateltavan lause “Että hei kaverit, en pysty vielä kertomaan, missä me taistelemme, mutta sen voin kertoa, että me vielä taistelemme.” lienee kuitenkin (inho)realismia.
Tokyo Ueno Station
Yu Mirin Tokyo Ueno Station, jonka päädyin vielä lukemaan englanniksi, ei tuntunut ensin aukeavan millään, mutta kun lopulta pääsin siinä eteenpäin, kirja alkoi kiinnostaa enemmän ja enemmän. Romaani on tarina Kazusta, joka ole kodittomana Tokion Ueno-puistossa. Japanin muuttuminen moderniksi, teolliseksi, kaupallisesti menestyväksi maaksi toisen maailmansodan jälkeen tapahtui Kazun tapaisten, nöyrän miehen, kustannuksella. Perhe jäi taakse, maaseudulle ja tragedian jos toisenkin osuessa kohdalle Kazu päätyy kodittomaksi Tokioon. Itse asiassa Kazu kertoo kertomustaan jo kuolemansa jälkeen, mutta kirjan alussa se ei lukijalle, minulle ainakaan, auennut. Ajatuksenani oli lukea se ennen Tokion matkaamme, mutta se ei sitten onnistunutkaan, mutta toisaalta kirja ehkä aukesikin vähän paremmin vasta kun olimme Tokiossa jo käyneet.
Lukujonon päällimmäisiä
Ensimmäinen kirja vuoden 2025 lukuhaasteeseeni tuli kirjattua jo tänään, sillä sain perinteisen joulukirjani, eli Robin Cookin uusimman kirjan, luettua tänään uudenvuoden päivänä. Tämänvuotinen, tai siis vuoden 2024 kirja, oli vähän pettymys, sillä se ei varsinaisesti ollut lääketieteellinen thrilleri vaan enemmänkin kummitustarina.
Seuraavaksi saatan tarttua Juha Suoniemen vasta tammikuussa julkaistavaan kirjaan Matkalla kaikissa maailman maissa taloustieteen silmin. Juhahan oli yksi kolmesta vuonna 2023 kaikki maailman maat -tavoitteen saavuttaneista suomalaisista. Lisää tästä, kunhan olen ehtinyt siihen paneutua.
Toinen luettavien kirjojen listalla erityisen houkuttelevalta tuntua kirja olisi Dictatorland: The Men Who Stole Africa (Paul Kenyon) – valmisteluna mm. Eritrean matkalle.
Tuomas Niskakankaan Kotkakin houkuttelisi …
Koko lukujonooni voit halutessasi paneutua tästä.
Lukuhaasteet
En edelleenkään ole innostunut Helmetin lukuhaasteista, kun luettavien kirjojen jono tuntuu ilmankin, että niitä erityisesti etsisi kasvavan nopeammin kuin ehdin kirjoja lukemaan. Goodreads-sivustolla olen kuitenkin asettanut itselleni tavoitteen jo kolmena vuotena – ja jokaisena näistä vuosista lukenut jopa hiukan tavoitetta enemmän. Viime vuonna asetin tarkoituksella vähän pienemmän tavoitteen, kun oikeastaan ajattelin, että ehkä sitä voisi tehdä enemmän jotain muuta kuin lukea :-)
Tarkkaan ottaen kirjoja tuli luettua 56 kirjan sijaan 59, sillä muutama ei vielä (tai koskaan) “ilmestynyt” Goodreadsin sivustolle. Näitä olivat:
- Djiboutin aavikon paino, johon viittasinkin molemmissa Djiboutin kohdejutuissamme
- Viivi & Wagner -sarjakuvakirjasarjan #27 eli Rakas possumunkki ja
- Leena Rantasen Ihanaa kävellä Helsingissä.
Goodreads-sivustolle voi myös pyytää lisäämään kirjoja, mutta luetuimmat, suomalaisetkin kirjat, tapaavat ilmestyä sinne vähän ajan päästä ilmankin, että itse teen töitä niiden eteen. Alkuun kun aloin sivustoa käyttämään, puuttuvan kirjan saattoi lisätä itsekin, mutta sittemmin tuo mahdollisuus poistettiin – ehkä turhan moni lisäisi niitä ilman kunnon tietoja ja/tai tuplana.
Jos itsekin käytät Goodreads-sivustoa, tai innostut nyt sen käyttäjäksi, niin laita rohkeasti ystäväpyyntöä tulemaan. Sivuston viestit, jotka kertovat mitä muut ovat lukeneet tai lukemassa tarjoavat usein nekin kivoja vinkkejä seuraavaksi kirjaksi.
Keskellä virtaa Kongo on omallakin lukulistallani. On omalla haavelistalla päästä kyseistä jokea pitkin matkustamaan. Ei vain oikein ole löytynyt sopivaa retkeä, jossa hinta ja laatu kohtaisivat itseäni tyydyttävällä tavalla.
Kiitos Mikko! Joo, ei taida Kongo-joelle oikein löytyä laadukas ja edullinen yhdistelmää. Aventura kerran vinkkasi tällaisesta, mutta katsomani ovat olleet vähän turhan pitkiä ja sen myötä hinnakkaita.
Pääosin matkakirjat ovat mielestäni sitä parempia mitä vanhempia ne ovat – 50 vuotta on hyvä minimi-ikä, mutta Sillanpään uudehko Kongo-kirja on kyllä erinomainen ja aiheuttaa pahaa matkakuumetta. Voisin jopa niitä mauttomia maniokkileipiä (joiden nimiä en nyt enää muista millään alueen kielellä) mutustaa koko parin kuukauden ajan lipuessani alavirtaan Kisanganista.
Jos Kongosta ei ole vielä yliannostusta, niin Saga Roosin “Sadun ja seikkailun Kongo” vuodelta 1949 seuraavaksi lukuun jostain divarista. Kieli on ehtaa 1940-luvun loppua eli rajua, mutta mainio katsaus senaikaiseen Belgian Kongoon suomalaissilmin.
Kiitos Anssi! Tuo “lipuessani alavirtaan” kuullostaa kovin kesyltä, mutta kun niiden leipien oheen lisätään kuumuus, kosteus, puuttuva suihku, kehno patja ja todennäköinen vatsatauti, niin lopputulos voi olla vähemmän kesy. Ehkä pitää tyytyä päiväristeilyyn Brazzavillestä … Pitääpä tutkailla, että löytyisikö tuo n. 75 vuotta vanha kirja vielä jostain!
Nyt seuraa paljastus: En lukenut yhtään kirjaa vuonna 2024, en edes äänikirjana. Tai no – LonelyPlanetin tai Rough guides matkaoppaita oli joillakin matkoilla mukana ja niistä luin satunnaisia otoksia. Viimeksi olen tainnut lukea Juha Vakkurin Afrikan matkoista tehdyn kirjasarjan. Ne olivat oikeasti mielenkiintoisia. Olen myös jo tehnyt hieman “kuolinsiivousta” viime vuonna heittämällä roskiin (kierrätykseen ja Sorttiin) kymmeniä kirjoja. Matkaoppaat jäivät vain jäljelle.
Kiitos kuitenkin kommentistasi :-) Sinulla taitaa kuitenkin “puolustuksena” olla, että vapaa-aikaa viikossa on merkittävästi vähemmän kuin meikäläisellä. Kirjahyllyä Iirislahdessakin on siivottu vuosien mittaan, kovallakin kädellä, mutta onhan sitä edelleen jäljelläkin, muutakin kuin matkakirjoja, jopa lasten- ja nuortenkirjoja vuosikymmenien takaa.
Matkakirjoja on kiva lukea. Siksi tulinkin täältä hakemaan vinkkejä. Kongojoen juttu voisi olla kiva.
Osallistuin yhtenä vuonna Helmet lukuhaasteeseen. Työkiireiden vuoksi en juurikaan ehdi lukemaan, joten se jäi. Goodreads juttua voisi ainakin tutkailla.
Kiitos Sari! Kongojoen “risteilystä” kertovasta kirjasta moni muukin tuntuu pitäneen, eli vahva suositus!
Mielenkiintoisia kirjoja olet löytänyt. Itsellä on kirjojen lukeminen jäänyt minimiin sen jälkeen kun lapset syntyivät mutta on minulla sentään yksi tuolla yöpöydällä aloitettuna. Ja tuo Antti Helinin kirja kiinnostaisi lukea koska tutustuin häneen jollakin bloggaajamatkalla. Täytyy seuraavalla Suomen matkalla etsiä se käsiini.
Kiitos Paula! Juuri tuosta Helinin kirjasta en oikeastaan pitänyt – jotenkin siinä ihmissuhdesekoilut ja seksi nousivat liian hallitseviksi teemoiksi.
Listan kaksi ensimmäistä kirjaa luin itsekin viime vuonna. Tykkäsin Keskellä virtaa Kongo -kirjasta paljon! Afrikka-teemaisia kirjoja tuli luettua muitakin. Itse en noin paljon lue kuin sinä, mutta arvioidun, että parikymmentä kirjaa sain luettua ja siihen päälle kuunnellut äänikirjat.
Voisin tutustua Goodreadsiin. Minullakaan ei olisi pulaa luettavista kirjoista, mutta olen tykästynyt Päijät-Hämeen vuosittaiseen aikuisten lukudiplomiin. Sitä kautta on tullut luettua hyviä kirjoja, joihin muuten en olisi tarttunut.
Kiitos Marika! Eiköhän äänikirjojen kuuntelukin lasketa “lukemiseksi”, väittäisin. Itse kyllä lähes pelkästään luen, en pidä kuuntelemisesta, mutta onhan se hyvä, että on vaihtoehtoja.
Kivoja vinkkejä ja suosituksia, kiitos niistä! Varmaan vuosi sitten totesin samaa, haluaisin lukea enemmän. Se on joka vuosi tavoitteena ja aina sitä kuitenkin tulee luettua liian vähän. Nyt on taas uusi tavoite, että pitäisi löytyä enemmän aikaa lukemiselle. Olen nyt syksyllä ja vuodenvaihteessa jo 4-5 kirjaa lukenut / kuunnellut, mikä on itselle jo paljon :D Vaikka tykkään matkustaa, luen äärimmäisen harvoin matkailuun liittyviä kirjoja. Niistä saisi varmasti kuitenkin ihan uudella tavalla matkainspiraatiota! Oon nyt lukenut Satu Rämön Hildur sarjan kirjoja ja niistä tuli kyllä kaipuu/inspiraatiota palata Islantiin takaisin.
Kiitos Elina! Itse pidän kirjoista, joissa kuvataan paikkoja, jonne olen menossa – tai joissa olen ollut. Rämön kirjoja en ole vielä lukenut yhtään, ehkä pitäisi, tätä nykyä jo yleissivistyksen vuoksikin.