Sinun, Margot

Jonkin verran matkailuakin harrastavana lähestyn usein tarinoita niiden sisältämien paikkojen kautta. Lumisadetyttö-sarjaa katsoessamme kutsumme sitä Malaga-sarjaksi. Departure-sarjan kolmas kausi vei Newfoundlandiin, St. Johnin maisemiin. Murha paratiisissa -sarjaa katsoimme vain sen Guadeloupe-liittymän takia. Sinun, Margot näytelmä Helsingin kaupunginteatterissa vie katsojan Berliiniin. Näytelmässä liikutaan niin ajassa, kuin hiukan paikassakin. Osa tapahtumista sijoittuu aikaan hiukan ennen ja jälkeen Berliinin muurin murtumisen syksyllä 1989, osa taas 2010-luvulle. Berliinin ja Helsingin lisäksi tapahtumat sijoittuvat myös Itämeren rannalle pieneen Loddinin rantakaupunkiin.

Näytelmässä Vilja palaa Berliiniin etsimään juuriaan isänsä kuoleman jälkeen. Hänen muistonsa Itä-Berliinissä lapsena viettämistään vuosistä ovat sirpaleisia ja utuisia, mutta isän jäämistöstä löytynyt kirjeenvaihto Margotin ja Erikin välillä pakottaa hänet etsimään menneisyyttään. Myös Kastanja-niminen tyttö, todennäköisesti siis Vilja, esiintyy kirjeissä. Viljan äiti, Rosa, ei halua puhuttavan kirjeistä, ja vaikkakin on selvää, että Erik on Markus, Rosan entinen puoliso ja Viljan isä, niin äiti ei halua puhua Margotista.

Takaisin Berliiniin

Berliinissä Vilja palaa samaan kortteliin, jossa hänkin asui kerran, löytää saman lastentarhan, jossa hänkin kävi ja vähitellen myös ihmisiä, jotka muistavat hänet. Löytyy ihminen ja sitten toinen ja tarina keriytyy auki kerros kerrokselta. Vähemmälle huomiolle jää Viljan elämä aikuisena, kumppani Saga ja hänen tyttärensä Hertta, jotka hekin pistäytyvät Berliinissä, mutta tarinassahan etsitään Viljan menneisyyttä, ei nykyisyyttä, ei tulevaisuutta.

Sinun, Margot -näytelmä perustuu Meri Valkaman samannimiseen Finlandia-palkittuun romaaniin. Satu Tuuli Karhu tekee ison roolin Viljana niin aikuisena kuin lapsena. Tarina kulkee niin aikaa ja paikkaa lomittaen, että välillä päähenkilö on näyttämöllä lähes yhtaikaa juuriaan etsivänä aikuisena kuin lapsena. Puvusuunnittelija Tiina Kaukanen onkin tehnyt upeaa työtä, joka mahdollistaa näyttelijän asettumisen välillä lapseksi ja välillä aikuiseksi vain muutamia vaatekappaleita vaihtamassa. Toki Satu Tuuli Karhu myös muuntautuu olemuksellaan ja äänellään aikuisesta lapseksi ja taas aikuiseksi.
Tavallaan kyllä sääli, että tällaistakaan näyttelijää ei Suomessa pystytä työllistämään niin hyvin, ettei tarvitsisi hankkia toista ammattia hierojana (linkki HS:n juttuun, vaatii kirjautumisen).

Myös Sara Soulie Luise Seidelin roolissa tekee hyvää työtä. Ensimmäisen kerran Sara Soulie tuli meille tutuksi Konflikti-sarjassa televisiossa. Luise Seidelin tarinassa on monia puolia, jotka saavat katsojan ymmärtämään hänen valintojaan.

Näytelmän paikka, Berliini, muotoutuu lavalle pienin mutta toimivin rakentein. Suurten kehikoiden taakse jää milloin perheen tai ystävien asunto ja jo kohta lastentarha. Tietynlainen synkkyys talvisessa jaetussa Berliinissä on juuri oikea tunnelma tarinan alussa. Mutta toisaalta näyttämö muuntautuu kyllä hyvin Loddinin kesäiseksi rannaksikin. Berliinissä kävimme viimeksi keväällä 2018, kolmannen kerran. Tavallaan olemme ehkä olleet onnekkaita, että ensimmäisellä kerralla kaupunki oli vielä jaettu ja olemme kokeneet jaetunkin Berliinin.

Kolmituntinen näytelmä, väliaikoineen, piti otteessaan.
Tarina näyttämöllä keskellä historian taitekohtaa ja sen keriytyminen auki vuosikymmenten kuluttua oli niin intensiivinen, että harva taisi edes huomata ajan kulkua. Itselleni tarina oli tuttu ja pääpiirteissään mielessä Meri Valkaman kirjasta, mutta hyvin se aukeni myös Lasselle, joka ei ollut kirjaa lukenut.

Jos kiinnostuit, niin varaa liput nyt – jos niitä edes on enää jäljellä!

(Kävimme katsomassa näytelmän pressilipuilla.)