24 vuotta sitten, maaliskuun alussa, Afganistanin silloinen Taliban-hallinto ilmoitti, että kaikki ihmistä kuvaat patsaat Afganistanissa on tuhottava.
Päätös koski myös Bamiyanin jättikokoisia Buddha-patsaita. Patsaiden tuhoaminen ei ollut ihan yksinkertainen juttu ja lopulta siihen menikin useampi viikko. Ensimmäinen idea oli ampua ne kappaleiksi tykeillä ja raketeilla, mutta patsaat osoittautuivat liian vahvoiksi.
Seuraava idea osoittautui jo toimivaksi, vaikkakin työlääksi. Patsaisiin ja luoliin porattiin reikiä, jotka asennettiin täyteen räjähteitä ja lopulta patsaat saatiin kappaleiksi.
Työ teetettiin Bamiyanin alueella asuvilla hazara-heimon jäsenillä, joilla ei ollut vaihtoehtoja, joko tottelet tai kuolet. Tuhotyöhön pakotetuille hazaroille patsaat olivat heidän omaa kulttuuriperintöään ja sellaisena niiden tuhoaminen oli heille erityisen vastenmielistä.
Maailma oli tyrmistynyt – teko tuomittiin ympäri maailman yhtenä pahimpana kulttuurivandalismin tekona modernina aikana. Sittemmin vastaavia tekoja on tehty muuallakin maailmassa, Syyriassa Isis valtasi Palmyran keväällä 2015 ja tuhosi elokuussa siellä sijainneen muinaisen Baalshaminin temppelin ja osa Baalin temppelistä. Ehkä, jos toiveissani oleva matka Syyriaan toteutuu, niin pääsemme näkemään tämän kohteen, tuhon jäljiltä.
Talibanin perustelut patsaiden tuhoamiselle oli torjua epäjumalanpalvontaa ja tavoite luoda yksikulttuurinen ja yksiuskontoinen islamilainen emiraatti.
Tervetuloa Bamiyaniin
Saapuessamme Bamiyaniin jouduimme pitkähkön ajopäivän (vajaat 180 km, tunneissa 5 tuntia, sisältäen lounastauon) jälkeen ensin käymään kaupungin rekisteröintitoimistossa ja vasta sen jälkeen pääsimme hotellille. Gholghola-hotelli on sekä upea että alkeellinen. Rakennus oli mahtipontinen ja huoneetkin, parvekkeineen ihan tilavia, mutta esimerkiksi sähköä oli vaan muutaman tunnin ajan aamuisin ja iltaisin. Sähköttömyys tarkoitti myös, että hotellissa asuminen tarkoitti reipasta porrastreenia, ainakin, jos onnistut (?) saamaan huoneen ylimmistä kerroksista. Hissikin oli, mutta se toimi kolmen yön mittaisella vierailullamme vain kerran. Oppaamme kertoi myös hotellista, että sen omistaja onnistui muuttamaan ulkomaille talibanien tullessa valtaan, eikä voi palata Afganistaniin, mutta ilmeisesti hänellä on luotettavat kumppanit, jotka pitävät hotellin toiminnassa.
Mutta, pienistä viis – aukenihan hotellihuoneen parvekkeilta Bamiyanin paras näköala! Vastapäisessä kallioseinämässä näkyivät molemmat buddhanmuotoiset kolot. Isompi buddha on ollut 55 metriä korkea ja vähän pienempi 38 metriä. Näiden suurimpien kolojen lisäksi kallioseinämässä oli runsaasti pienempiä. Kallioon louhituissa luolissa asuttiin aikoinaan, aina buddhien tuhoamiseen asti – kuulemma lähes 500 ihmistä häädettiin samassa yhteydessä alkeellisistä kodeistaan. Buddhapatsaitakin ja erilaisia maalauksia sijaitsi myös pienemmissä luolissa, mutta talibanit tekivät kuulemma huolellista työtä eikä noin mitään muuta kuin tyhjät aukot kallioseinämässä jäänyt jäljelle.
Jättiläisbuddhan jäännösten äärellä
Seuraavana aamuna lähdemme tutustumaan alueeseen. Parhaat kuvat oli kyllä jo otettu, eli eihän näin isoista kohteista saa hyviä kuvia enää niiden juurelta. Kauempaa ei kuitenkaan nähnyt esimerkiksi, että räjäytettyjen patsaiden kappaleita oli kuitenkin laitettu talteen. Ehkä aluksi vaan siksi, että niiden kuljettaminen kauemmaksi olisi ollut turhan työlästä, mutta sittemmin niitä on kyllä pyritty inventoimaan ja luetteloimaan. Tuskin palasista enää buddhia saada kasaan sillä patsaiden räjäyttäminen tuotti toki myös paljon niin pieniä kivenmurikoita, että tallella oleva osuus on ehkä vain puolet kaikesta. Osa asiantuntijoista ja paikallisista myös vastustaa ajatusta patsaiden kokoamisesta tai uudelleen rakentamisesta, sillä nyt tyhjät aukot toimivat muistomerkkinä kaikesta tapahtuneesta eikä historiaa tältä osin haluta pyyhkiä pois.
Alue on Unescon maailmanperintökohde, joskin tietysti vähän outo sellainen, sillä alueen pääkohteethan loistavat nykyisin poissaolollaan. Tarkkaan ottaen, Unescon maailmanperintökohteen status kattaa Bamiyanin laakson kulttuurimaisema ja arkeologiset jäännökset, eli myös Punaisen kaupungin (Shahr-e Zohak) ja Tsingis-kaanin tuhoaman Shahr-e Gholgholan rauniot, mutta palataan noihin jälkimmäisiin vähän myöhemmin. Unescon maailmanperintökohteen statuksen Bamiyanin laakso sai vuonna 2003, jolloin buddhat oli jo tuhottu.
Aukossa, jossa isompi buddha sijaitsi on nyt (keväällä 2025) näkyvissä metallinen kehikko. Se liittyy alueella toteutettuihin hologrammi- ja valoprojisointitapahtumiin, joissa tuhottujen patsaiden kuvat heijastettiin aukkoihin, joissa ne ennen sijaitsivat. Viimeisin tällainen oli vuonna 2021, 20 vuotta patsaiden tuhoamisen jälkeen.
Alunperin patsaat olivat muuten värillisiä ja koristeltuja.
Kiipeäisinkö buddhan pään korkeudelle?
Isolta buddhalta siirryimme seuraavaksi pienemmän buddhan aukon luokse. Täälläkin oli tallessa patsaan osia, mutta täällä oli myös mahdollista kiivetä seinämään koverrettuja portaita pitkin ensimmäisellä tasolla olevaan luolastoon ja siitä ylöspäin aina buddhan pään tasolle asti. Kiipeäminen ei kuitenkaan ole ihan kesy juttu, sillä portaat olivat paikoitellen puolen metrin korkuisia ja ylös asti kiivetessä niitä olisi varmaan ollut ainakin sata. Muutamat ryhmästämme kyllä kiipesivät ylös asti, mutta meille riitti kipuaminen ensimmäisellä tasolla olevaan pieneen luolaan.
Lainasin jo aikaisemmin Khalid Hosseinin kirjaa Tuhat loistavaa aurinkoa näiden buddhien tiimoilta, joten lainaan myös kirjan kuvauksen Lailan, Tariqin ja isän kiipeämisestä buddhan pään tasolle:
“Katsokaa mihin astutte”, isä sanoi, Hänen äänensä kaikui voimakkaasti. “Jalka voi helposti livetä”. Joistain kohdin portaikkoa näki ulos, Buddhan ja kallion väliin jäävään jyrkkään syvänteeseen. “Älkää katsoka alas. Katsokaa suoraan eteenne,” Heidän kiivetessään isä kertoo, miten näillä kallioseinämillä oli asunut buddhalaismunkkeja, jotka olivat hakanneet niihin luolia yhtä lailla asunnoiksi itselleen kuin turvapaikaksi pyhiinvaeltajille. Luolien seinille ja kattoihin munkit olivat maalanneet kaunnita freskoja.
Kun he viimein olivat perillä, Tariq huohotti ankarasti. Myös isä oli hengästynyt, mutta hänen silmänsä loistivat innosta. “Me seisomme nyt Buddhan päälaella”, hän sanoi . “Täällä on kohta, josta voi vilkaista alas”. Varovasti he hivuttautuivat rosoiselle ulkonemalle ja kurkistivat alas laaksoon. “Katsokaa!” Laila sanoi. Isä hymyili. Bamiyanin laaksoa peittivät rehevät viljelymaat. Isä kertoi, että niillä kasvoi vihreää talvivehnää ja alfalfaa sekä perunoita. Taivas levittäytyi laakson yllä kirkkaana ja häikäisevän sinisenä. “On niin hiljaista”, Laila kuiskasi. Hän näki pikkuruiset lampaat ja hevoset, mutta niiden määkiminen ja hirnuminen ei kuulunut niin ylös. “Juuri tämän minäkin muistan”, isä sanoi. “Hiljaisuuden täällä ylhäällä. Uskomattoman rauhan. Halusin teidän kokevan tämän. Mutta halusin että te myös näkisitte maanne menneisyyttä, oppisitten tuntemaan sen rikasta historiaa.
Näköalat buddhan pään korkeudelta olisivat varmasti olleet upeat, mutta olivat ne hienot ihan “vaan” buddhan jalkojenkin juuresta. Siinä missä vierailemassamme Band-e Amirin kansallispuistossa kevät ja sen myötä värit maisemassa antoivat vielä odottaa itseään, niin täällä pellot ja niityt jo viheriöivät ja manteli- ja aprikoosipuut aloittelivat kukintaa.
Bamiyanissa on alkamassa uusi kevät ja kesä, ilman buddhia.
Miksi muuten Bamiyanissa oli buddha-patsaita?
Nyt Afganistan on islamilainen maa, mutta arviolta noin tuhannen vuoden ajan vuosina 200 eea. – 800 jaa. Afganistanin alue, erityisesti Bamiyanin laakso oli osa silkkitien verkostoa, jossa kulkivat kauppiaat, pyhiinvaeltajat, kulttuurit ja uskonnot. Buddhalaisuus levisi tänne Intiasta ja Bamiyan oli alueen buddhalaisuuden keskus.
600-700-luvuilla arabimuslimit valloittivat silloisen Persian alueita ja etenivät sieltä itää kohti. Heidän mukanaan islaminusko levisi niin sotilaallisesti kuin kulttuurin muuntumisen myötä sekin itään. Buddhalaiset temppelit autioituivat tai otettiin muuhun käyttöön, ja lopulta islamista tuli valtauskonto. Lopulta buddhalaisuus katosi lähes kokonaan Afganistanista. Mutta sen jäljet säilyivät aina 2000-luvulle asti – erityisesti juuri täällä Bamiyanin alueella.
Osa on ehkä säilynyt, ainakin toistaiseksi, 2000-luvun hävitykseltä.
Afganistanilaisen professorin ja arkeologin Tarzin mukaan Bamiyanissa on paljon haudattuja aarteita. Vuonna 2008 Tarzi löysi 19 metriä pitkän jättiläismäisen nukkuvan Buddhan jäännökset. Tarzi etsii edelleen 300 metriä pitkää nukkuvaa Buddhaa, josta on kerrottu Xuanzangin, kiinalaisen pyhiinvaeltajan, päiväkirjassa 600-luvulta jaa.
Hmm… Mihin tuo perustuu, että ihmistä esittävät patsaat tuhotaan? On muuten komea näkymä tuonne Bamiyanin laaksoon, mielellään tuollaista katselisi! Tavattoman kiinnostavalta kuulostaa kyllä maan nykyisyys mutta myös menneisyyteen olisi mielenkiintoista tutustua!
Kiitos Mikko! Islaminusko kieltää ihmisten kuvaamisen – mutta onko Buddha sitten ihminen? Lisäksi juuri näiden patsaiden kohdalla talibanit ilmeisesti “pelkäsivät”, että niitä edelleen joku palvoisi, mikä ei tietysti olisi käynyt.
Tämä uskonnon nimissä tehtävä vandalismi on ikävää. Kalliomaalauksia pitää töhriä, kun niissä on eläimen kuvia, temppeleitä pitää hajottaa, buddhapatsaita pitää räjäyttää. Mitenköhän talibanit mahtavat suhtautua siihen, että turistit tulevat katsomaan väärän jumalan olemattomia patsaita. Onneksi siellä on sentään muutakin katseltavaa, kuten vaikka nuo vuoret.
Taitaisi olla yksinkertaisempaa kaivertaa buddhat uudelleen eri kohtaan vuorenrinnettä.
Kiitos Anssi! Vähän ristiriitaista tuo talibanien logiikka tosiaan – nyt myyvät pääsylippuja alueelle, eli keräävät tuloja tuhotyöstään huolimatta. Maisemat tuolla suunnalla ovat kyllä monessa kohtaa jylhän mahtavia.
Tuolla on kyllä upeat maisemat ilman buddhan patsaitakin. Hotellikin näytti olevan aivan asiallinen ja mitä sitä nyt jatkuvasti virtaavalla sähköllä tekee, kun hotellissa käydään vain nukkumassa ja lämmikkeeksi saa tukevan peiton :) .
Kiitos Eila! Vähän toki juuri tuollaista asennetta tarvitaan kun matkustaa muualle kuin perinteisiin turistikohteisiin, joissa sopii valittaa vaikka siitä, että aamiaiselta puuttuu tuorepuristettua appelsiinimehua tai että jonain päivänä sängyn päällä ei olekaan söpöä pyyhe-eläintä :-)
Hienot oli näkymät vaikkette ylös asti kiivenneetkään. Katsoin nuo videot ja kyllä aika älyttömältä ja välivaltaiselta tuntuu, että nuo patsaat piti räjäyttää. Pitikin kysyä ironisesti, että kelpaako talibaneille kuitenkin turistien raha vai onko paikalle lainkaan pääsymaksua, mutta totesitkin tuon jo kommentissa.
Pitikö muuten sähkökatkojen ilmoitetut ajat kutinsa vai tuliko yllätyksiä muihinkin aikoihin? Lähinnä mietin tuota hissin käyttöä, että uskalsiko sitä lainkaan käyttää?
Kiitos Hannele! Kerran henkilökunta tarjosi yhtenä iltapäivänä hissiä ja nousimmekin sillä ylös, “hissipoika” mukana. Toista kertaa ei sitten tarjottu ja tuskin ilman henkilökunnan läsnäoloa olisimme siihen menneetkään. Pari kertaa maailmalla on jääty hissiin, pisimmillään Las Palmasissa jonkun tavaratalon hissiin, mutta onneksi silloin siinäkin hississä sitten oli myös paikallisia, jotka pystyivät paremmin kommunikoimaan hissin ulkopuolelle.
Olivatko nuo patsaat, tai niiden jäänteet, yönyliretken ainoa kohde? Taitavat olla maan tunnetuin nähtävyys, eli pitäähän siellä käydä, mutta jotenkin tuntuu aika isolta vaivalta, jos samalla suunnalla ei ole muuta mielenkiintoista.
Kristittynä on vaikea ymmärtää, miten joissakin uskonnoissa suhtaudutaan niin mustasukkaisesti naapuriuskontoihin. Onko kansan usko islamiin niin ohut, että Buddha-patsaan näkeminen on vaaraksi? Samoin olen jäänyt pohtimaan, miksi moskeijoihin ei monesti pääse, ei nainen muttei mieskään. Meillä saa kirkkoon tulla tutustumaan kuka tahansa, emmekä pelkää, että kristitty hylkäisi uskonsa, jos sattuu näkemään kotikirkossaan vaikkapa taolaisen kiinalaisen turistin…
Kiitos Daniel! Vaikka mielelläni näitä Afganistanin muistoja blogijutuiksi tallennankin, niin ihan kaikkea ei ehdi ihan heti :-) Olimme Bamiyanissa kolme yötä, eli kaksi kokonaista päivää, joista toisena kävimme katsomassa Bamiyanin kolme kohdetta ja toisena teimme retken Band-e Amirin kansallispuistoon. Buddhien jättämien aukkojen lisäksi Bamiyan tarjoaa parikin reipasta kiipeilykohdetta, eli Punaisen kaupungin (Shahr-e Zohak) ja Tšingis-kaanin tuhoaman Shahr-e Gholgholan rauniot. Kumpikin vanhoja, mutta kauniita raunioita yli tuhannen vuoden takaa, korkealla kukkuloilla, eli askelia ylöspäin kertyy melkein parin urheilusuorituksen verran, varsinkin kun ollaan korkealla, mutta näköalat ovat kyllä sitten palkitsevia. Näistä kahdesta kiipeämisestä olen vielä kirjoittamassa jutun, mutta voi olla, että siihen menee hetki, kun jo tällä viikolla aloitamme keväisen Länsi-Euroopan kierroksemme. Matkailu joskus ainakin haittaa vähän blogin kirjoittamista :-)
No niin, en hätäile enempää vaan odottelen rauhassa :) Ja tutustun seuraavaksi Kabulin kakkososaan!
Hyvää matkaa. Kiva kuulla sitten, miltä Eurostar-matka tuntuu. Olen sitä itsekin miettinyt, mutta toistaiseksi on jäänyt vain miettimisasteelle.
Kiitos Daniel! Katsotaan nyt miten jatkon juttujen aikataulujen kanssa käy, jos vaikka Pariisissa/Ibizalla/Marseillessa sattuisi pahoja sadepäiviä kohdalle :-) Eurostarissa lienee se juttu on se ajatus, että nyt mennään tunnelissa kanaalin alta Lontoosta Pariisiin, fyysisesti kokemus lienee lähinnä “istua useampi tunti pimeässä tunnelissa”.
Hieman ristiriitaiset käsityksestä tuosta paikasta jäi. Ensin talibaanit tuhoavat patsaat, ja sitten turistit matkustavat katsomaan niitä tuhottuja jälkiä ja siitä vielä rahastetaan. No ymmärrettävästi dollarit myös heitäkin kiinnostaa. Toki onhan tuo laakso muuten historiallinen, mutta siltikin…
Kiitos Jani! Patsaiden tuhoamisesta on jo yli 20 vuotta, eli vain osan tästä ajasta talibanit ovat päässeet niitä nähtävyytenä myymään. Mutta tosiaan, nykyhallintokin arvostaa dollareita …
Ei kyllä voi ymmärtää, että ensin tässä maailmassa tapetaan viattomia ja sitten pitää vielä tuhota ihmisiä esittävät patsaat?! :D voi jestas!! Hieno ele kuitenkin että ne säilytetään, jotta historiaa ei unohdeta.
Kiitos Elina! Näiden satoja, jopa tuhansia, vuosia säilyneiden historiallisten paikkojen tuhoaminen niin Afganistanissa kuin esimerkiksi Syyriassa, on kyllä melko älytöntä. Joten niiden osalta tulee jo mieleen, että onko kellään, joka nyt sattuu elämään, oikeus tuhota niin pitkältä ajalta historiaa, mutta ilmeisesti kaikkein äärimmäisimmin ajattelevilla on, ainakin omasta mielestään.