Jaoin kokemuksemme Kabulissa viettämästämme kolmesta päivästä kahdeksi jutuksi – toiseen keräsin mm. markkinoita, eläintarhan, puistoja ja muita luontokohteita.
Tähän juttuun jäivät sitten moskeijat, kansallismuseo, pari näköalapaikkaa ja muutama palatsi. Etenkin palatsit osoittautuivat olevan naisilta suljettuja, mutta Lasse kävi tutustumassa pariin niistä ainakin päällisin puolin.
Kahteenkin juttuun jaettuna molemmista jutuista tuli ehkä liiankin pitkiä, mutten toisaalta usko, että tusinan verran erillisiä juttuja Kabulista olisi sekään ollut hyvä ratkaisu!
Sininen moskeija
Sininen moskeija, Sakhi Shah-e Mardanin pyhäkkö, on ehkä Kabulin tunnetuin maamerkki ja yksi Afganistan pyhimmistä shiialaisista pyhiinvaelluskohteista. Siniseksi moskeijaa kutsutaan tietysti sen sinisten kupolien ja seinämosaiikkien takia. Sinisenä moskeijana tämä Kabulissa sijaitseva moskeija ei ole maan ainoa, voi olla, että Mazar-i-Sharifissa sijaitseva sininen moskeija on jopa Kabulin sinistä moskeijaa kuuluisampi.
Mazar-i-Sharifin moskeija liittyy myös legendaan jonka mukaan joku Hazrat Alin, profeetta Muhammedin serkun ja vävyn viitta tai sen palanen on viettänyt jonkun hetken Kabulin sinisen moskeijan paikalla ennen kuin se vietiin Mazar-i-Sharifiin, missä se samaisen legendan mukaan tätä nykyä on. Jep.
Moskeija on erityisen suosittu shiialaisten keskuudessa, mutta se vetää kävijöitä myös yli uskontokuntien rajojen. Niin ja noin kaikki Kabulissa käyvät turistit :-)
Ehkä juurikin suosionsa takia moskeija on ollut myös monien iskujen kohteena, mutta se on kuin ihmeen kaupalla säilynyt keskellä Kabulia. Iskut ovat usein ajoittuneet suuriin uskonnollisiin juhliin, kuten esimerkiksi Nauryzin yhteyteen. Esimerkiksi vuosina 2018, 2015 ja 2011 moskeijan ulkopuolella tai sen yhteydessä on ihmisiä kuollut itsemurhapommituksissa, räjähdyksissä tai ampumisissa.
Naisillekin avoin kohde!
Sinisen moskeijan alueelle pääsimme turisteina ainakin näennäisen vaivattomasti – emme toki tiedä minkälaisia neuvotteluja paikallisoppaamme lipputoimistossa kävi, mutta osaltamme alueelle pääsy vaati vaan tarkahkon turvatarkistuksen. Monessa Kabulin kohteessa isoista kameroista, ei kännyköistä, joutuu maksamaan erityisen valokuvausmaksun, mutta olimme varmuuden vuoksi tälläkin kertaa jättäneet oikeat kamerat matkasta.
Pääsimme jopa käymään moskeijassa sisällä, toki eri puolilla, eli sukupuolet erikseen. Naisten puolella vastaanotto oli kovin lämmin ja useampi naisista halusi tutustua minuun, osa tarjosi jopa puhelinnumeroitaan ja jollekin lähetinkin ottamiani kuvia matkamme jälkeen. Jotenkin tuntui siltä, siis naisten puolella, että nämä kaikki ihmiset olivat täällä enemmänkin vaan kokoontumassa ja tapaamassa toisiaan kuin rukoilemassa, mutta voinhan olla väärässäkin.
Shah-e Doh Shamshiran moskeija
Olin etukäteen lukenut aikaisemmin Kabulissa käyneiden ystävieni kokemuksista ja niissä esiintyi paitsi tietysti Sininen moskeija myös tämä “keltainen moskeija”, joten mielelläni halusin nähdä myös sen.
Shah-e Doh Shamshiranin, väriltään keltainen, moskeija sijaitsee vilkkaan torialueen vieressä Kabul-joen varrella. Sen arkkitehtuuri on afganistanilaiseksi moskeijaksi hyvinkin epätavallinen, eurooppalaistyylinen ja lisäksi moskeija on kaksikerroksinen. Rakennusta voisi luulla barokkityyliseksi kirkoksi.
Tämäkin, kuten monet tässäkin jutussa esitellyt Kabulin monumentit, on Afganistanin itsenäisyyden alkuajoilta, siis 1920-luvulta. Kuningas Aman Allah Khan innostuneena maan itsenäisyydestä käynnisti useiden vielä nykyisinkin jäljellä olevien rakennusten rakennustyöt Kabulissa. Afganistanhan itsenäistyi Britannian vallasta vuonna 1919 kolmannen anglo-afganistanilaisen sodan jälkeen.
Moskeijan nimi, “Shah-e Doh Shamshira”, tarkoittaa “kahden miekan kuningasta”, ja se viittaa islamilaisen legendan mukaan profeetan aikaisen soturin hautapaikkaan, joka sijaitsee moskeijan vieressä.
Keltaiseen moskeijaan emme päässeet sisälle joten keskityimme ympäristön havainnointiin. Kabul-joessa ei ainakaan näin keväällä paljoa vettä virrannut, mutta eipä sitten virranneet sen rannoille kasaantuneet roskatkaan eteenpäin. Kyyhkysparvella näytti olevan aukiolla moskeijan edustalla lokoisat oltavat, sillä aukio oli, ehkä turvallisuussyistä, rajattu kaiteilla.
Läheistä torialuettakin hyödynsimme ostamalle muutaman banaanin evääksi. Haasteeksi meinasi vaan muodostua se, että vaikkakin koko matkalle vaihdoimme hyvin vähän paikallista rahaa, niin saamamme setelit olivat pääosin 1000 afganin seteleitä ja toreilla ja markkinoilla kaikki maksoi tyypillisesti kymppejä, korkeintaan satasen, mutta saimme kuin saimmekin yhden setelin rikottua sopivan pieneksi.
Kansallismuseo
Kunnon kaupunkikierrosten tapaan, Kabulin listaamme kohteista, jotka meidän pitäisi nähdä, oli tietysti maan kansallismuseo. Suhtauduimme museoon etukäteen vähän pakkopullana, mutta emme nyt kuitenkaan halunneet vetää sitä yli kohdelistassamme: Museo osoittautui myös varsin kohtuullisen kokoiseksi, joten sikälikin sitä voisi ihan jopa suositella.
Osaltamme melkeinpä parasta antia oli museossa sattumalta tapaamamme ehkä hiukan kapinallinen paikallinen, mahdollisesti jopa hyvinkin Afganistanin historiaa tunteva henkilö, joka ryhtyi epävirallisesti luennoimaan meille museon nykytilasta. Lähinnä siitä, että miten sen kokoelmia jo edellisellä talibanien valtakaudella joko tuhottiin tai salakuljetettiin ulkomaille myytäväksi. Saaduilla rahoilla ostettiin sitten, tietysti, aseita. Saimme myös syyttäviä kommentteja siitä, miten monet maailman historian tärkeistä esineistä ovat päätyneet mm. British Museumiin.
Aikoinaan Suomen kansallismuseon Väli- ja Etelä-Amerikan kulttuuriperintöä esittelevässä näyttelyssä esillä olleet kokoelmat koonnut italialainen säätiö perusteli omistustaan sillä, että alkuperäisillä sijoillaan esineistö olisi todennäköisesti tuhoutunut jo kauan sitten. Kieltämättä vähän kävi mielessä, että näin olisi saattanut käydä Afganistanissakin, eli jos jotain on pelastettu Lontooseen, niin onkohan asia sittenkään vain pahasta. Emme kuitenkaan lähteneet asiasta väittelemään.
Museoesineisiin emme tutustuneet kovin tarkkaan, vaikkakin ne jollain tarkkuudella kattavatkin varmasti ison osan Afganistanin historiaa ajalta jo kauan ennen nykyistä islamilaista kautta, mutta toki muutaman mielenkiintoisen esineen kohdalla tuli pysähdeltyä. Pidin myös museon arkkitehtuurista kovasti!
Wazir Akbar Khanin kukkula
Wazir Akbar Khanin kukkulan kohdalla kannattanee mainita Nomadmania-sivuston kohde-ehdotuslista. Kun Nomadmaniassa valitsee nykyisin alueen, niin se tarjoaa välittömästi pitkän listan kyseisen alueen nähtävyyksiä rastittavaksi tai muuten vaan tiedoksi. Kabulin listassa on mm. Bagh-e- Baburin puisto ehkä tulevana Unescon maailmanperintökohteena, museoita kuten kansallismuseo, palatseja, joissa parissa kävimmekin, tai Lasse kävi, tärkeimmät moskeijat ja muutama urbaani legenda kuten Chicken Street, Kabul Zoo, lentokoneesta tehty ravintola ja tämän kukkulan osalta jättikokoinen Afganistanin lippu.
Kukkula kohoaa Kabulin keskustan pohjoispuolella ja tarjoaa hyvät näkymät koko kaupunkiin. Wazir Akbar Khan oli 1800-luvulla elänyt afgaanijohtaja, jolla oli roolinsa mm. brittejä vastaan käydyssä ensimmäisessä anglo-afganistanilaisessa sodassa.
Kävimme kukkulalla illalla, vähän ajatuksena nähdä auringonlasku sieltä, mutta sää ei ihan sitä suosinut. Pakka tuntui kyllä olevan paikallisten, miesten, suosiossa, auringonlaskulla tai ilman. Miesten, sillä vaikka Pirkkokin pääsi tänne, niin yhtään muuta naista en onnistunut näkemään.
Nadir Shahin mausoleumi
Nadir Shahin osalta luovuimme auringonlaskun ajatuksesta jo etukäteen ja suuntasimme sinne iltapäivällä. Kovin suosittu paikka ei ollut ainakaan Wazir Akbar Khanin kukkulaan verrattuna, mutta näköalat monien kukkuloiden rinteille levittäytyneeseen Kabuliin olivat mielestäni vielä paremmat kuin tuolla suositummalla kukkulalla.
Näyttävä, maan toisen kuninkaan, Nadir Shahin (1929-1933) mausoleumi Kabulin eteläpuolella on kuninkaallinen hautapaikka. Kuningas murhattiin vaan neljä vuotta valtaan tulonsa jälkeen. Kuninkaana hän jakoi mielipiteitä, mutta hänen poikansa Zahir Shah rakennutti kuitenkin mausoleumin, ehkä enemmänkin yleensä kuningaskunnan kunniaksi kuin juuri isänsä kunniaksi. Afganistanin taivan kuningaskuntana päättyikin sitten häneen, Zahir Shahiin. Zahir Shah hallitsi kuitenkin 40 vuotta (1933-1973), jonka jälkeen maasta tuli tasavalta, mutta samalla alkoi myös nykypäivään asti jatkunut tapahtumasarja, jossa niin hallitsijat kuin miehittäjät vaihtuivat taajaan.
Itse rakennus on pienehkö ja arkkitehtuuriltaan hillitty – ja kärsinyt sotavuosina. Nadir Shahin ohella maan päällä näkyvän pienen rakennuksen alla oleviin holveihin on haudattu myös hänen poikansa ja muita kuninkaallisen perheen jäseniä.
Aikamme mausoleumin uumenissa kierreltyämme, muutaman innokkaan taliban-vartijan tiukassa valvonnassa, siirryimme vielä kukkulan toiselle reunalle, jossa oli vielä ilmeisesti vaiheessa oleva moskeija. Moskeijasta viis, mutta sen läheltä aukeavat näkymät Kabuliin olivat niin kauniita!
Darul Amanin palatsi
Darul Amanin palatsi oli ensimmäinen kohde, jossa vastaamme tuli naisten oikeudet ja mahdollisuudet Kabulissa, koskien siis myös turisteja. Bamiyanissa pääsy Band-e Amirin kansallispuistoon vielä järjestyi jonkinlaisen neuvottelun jälkeen, joskin sielläkin sitten uiminen oli naisille mahdollista vaan vähän syrjäisemmällä järvellä. Kabulia oli eri lähteissä kuvattu, vielä nykyisinkin, vähän muuta maata vapaamielisemmäksi, mutta Darul Amanin palatsin kohdalla vastassa oli tiukka ei.
Palatsi rakennettiin 1920-luvulla kuningas Amanullah Khanin aloitteesta osaksi hänen kunnianhimoista suunnitelmaansa luoda uusi, moderni hallintokeskus Kabulin silloisen keskustan ulkopuolelle. Eurooppalaista uusklassista tyyliä edustava rakennus tunnetaan myös nimellä “150 huoneen palatsi“, viitaten sen vaikuttavaan kokoon ja arkkitehtoniseen loistoon. Loistosta tosin oli taas välillä vähemmän kaikkien sotien jälkeen jäljellä, mutta nyt rakennus on ilmeisesti taas jonkinlaisessa kunnossa ja nykyisen hallinnon käytössä, eli sisälle palatsiin ei ainakaan huhtikuussa 2025 päässyt, miehetkään.
Palatsin välittömässä läheisyydessä on myös Afganistanin parlamentin rakennus ja tuossa jo edellä mainittu Afganistanin kansallismuseo.
Kabul on kuitenkin sen verran iso kaupunki (arviolta 5 miljoonaa asukasta), että käyntikohteet kannattaa mahdollisuuksien mukaan niputtaa samalla suunnalla olevat yhteen vaikka nyt näissä parissa Kabul-jutussani olenkin ryhmitellyt niitä enemmän tyypeittäin kuin sijaintinsa mukaan.
Paghmanin palatsi
Kolmantena Kabulin päivänämme teimme retken vähän kaupungin ulkopuolelle, parinkymmenen kilometrin päähän, tarkoituksena käydä Qarghan padolla, ihailla siihen liittyvää tekojärveä ja pistäytyä Paghmanin palatsissa samalla suunnalla. Oikeasti näistä lopulta toteutui vain tekojärven ihailu, sillä niin pato kuin palatsikin osoittautuivat olevat naisilta suljettuja kohteita.
Paghmanin palatsin osalta päädyimme kuitenkin taas pienen neuvottelun jälkeen siihen, että Lasse käy sen vilkaisemassa Pirkon odottaessa autolla, portissa.
Palatsi rakennettiin 1920-luvulla kuningas Amanullah Khanin toimesta osana hänen pyrkimyksiään modernisoida Afganistania eurooppalaisten esikuvien mukaan. Arkkitehtuuriltaan se muistutti klassisia ranskalais-italialaisia huviloita, ja sen ympärille luotiin puistomaisia puutarhoja, teitä ja kaarisiltoja. Neuvostoliiton miehityksen ja myöhempien sisällissotien aikana palatsi kärsi vakavia vaurioita, mutta nyttemmin sitä(kin) yritetään taas kunnostaa.
Ison puiston yhteydessä on myös Pariisin riemukaarta muistuttava Taq-e Zafarin riemukaari, mutta koska miesten oli tarkoitus käyttää palatsiin vaan kohtuullisesti aikaa, niin se jäi Lasseltakin näkemättä :-) Matkaa palatsilta riemukaarelle suuren puutarhan läpi olisi ollut yli kilometri suuntaansa.
Paghmanin alue on ollut palatsin rakentamisen jälkeen ja on kai jossain määrin edelleen suosittu vapaa-ajanviettoalue – onhan se lähellä Kabulia ja ylängöllä sijaitsevana ilmastoltaan hiukan Kabulia lempeämpi etenkin kesäkuukausina.
Chihilsitoonin palatsi
Alunperin Kabulin suunnitelmissamme oli vierailla kolmannessakin palatsissa, eli Chihilsitoonin palatsissa, mutta koska olimme jo kahdella palatsilla testanneet, että vain Lasse olisi luultavasti päässyt sinne, niin luovuimme ajatuksesta.
Palatsi on ollut paikka, jossa Afganistaniin liittyviä tärkeitä sopimuksia on aikoinaan solmittu. Palatsi on rakennettu uudelleen kai useampaankin kertaan, sillä Afganistan on jo vuosisatojen ajan ollut paikka, jossa palatsitkin hajoavat – ja sitten ne rakennetaan taas uudelleen.
Tuo sininen moskeija onkin todella näyttävä, niin ulkoa kuin sisältäkin. Mukavaa, että naisetkin pääsivät. Ja onhan tuo keltainenkin moskeija ihan nätti, harmi ettei sinne päässyt sisälle. Muutenkin tässä oli useampi kiinnostava kohde.
Kiitos Mikko! Sininen moskeija on tosiaan kaunis. Keltainen taisi olla kokonaan suljettu sen edustalla poiketessamme, eli kyse ei ollut siitä, ettemmekö turisteina tai vääräuskoisina olisi sinne päässeet.
Sininen moskeija näyttää kauniiilta ja hyvin koristeelliselta, ehdottomasti näkemisen arvoiselta. Ja taas sait ottaa kuvia, ihan kasvotkin näkyvillä!
Kuvissa näkyvät paikalliset, siis miehet ja pojatkin, eivät oikein kukaan pukeudu länsimaisesti. Näkyikö tuolla lainkaan paikallisia länsimaisissa vaatteissa, ja tuliko tunne, että Lassellakin pitäisi olla jotain paikallisempaa päällä, vai voiko miespuolinen turisti ihan hyvillä mielin kulkea tutuissa vaatteissa?
Kehitysmaiden kansallismuseot menevät useimmiten pakkopullaosastoon. Hirveän huonosti merkittyjä esineitä, jotka ovat vähän kuin Aku Ankan museoista, kivi, toinen kivi ja niin edelleen. Mutta Dhakassa kansallismuseokokemus oli piristävä, kun olinkin itse se kiinnostavin museoesine ja päädyin ties kuinka monen paikallisen museovieraan ikuistamaksi!
Kiitos Daniel! Sinisen moskeijan näkemättä jääminen olisi oikeasti harmittanut, nuo Lassen näkemät palatsit ei niinkään. Länsimaisesti pukeutuneita miehiä näkyi aika vähän, muttei sitä nyt ainakaan näkyvästi paheksuttukaan. Lassella oli mukana reisipituinen musta poplarikin varoiksi, muttei sitten sellaista kohtaa tullut vastaan, että olisi sen pukenut päälleen. Nuorelta oppaaltamme, parissa kuvassakin mukana, kysyimme, kun hän kertoi haaveilevansa opinnoista Lontoossa, että miten hän pukeutuisi siellä, niin hän totesi, että länsimaisesti, tietysti. Mutta Kabulissa sitä kuulemma, hänen osaltaan, pidettäisiin huonona käytöksenä. Tuossakin museossa paras osio oli tuo kiihtynyt puheenvuoro siitä mitä kaikkea museon tiimoilta on tapahtunut – mutta jos emme olisi museoon menneet, niin se olisi jäänyt kokematta.
Eipä voi muuta sanoa kuin, että kaunis on Sininen moskeija. En tunne afgaanikulttuuria, mutta tulipahan silti mieleen, että nykynaisilla ei varmaan ole kauheasti paikkoja tavata keskenään. Katukuvassakin ainoa nainen tuntuu järjestään olevan P. Schildt Suomesta. Onneksi sentään moskeijassa tämä on mahdollista ja rukoilu tosiaan saattaa olla pelkkä sivuseikka.
Kiitos Anssi! Ainakin Kabulissa näimme kyllä naisia keskenään, isompinakin ryhminä, myös kahviloissa.
Hienoja rakennuksia ja puistoja näyttää Kabulissa olevan, vaikka ovat vain muutamia yksittäisiä nähtävyyksiä muun arkisemman rakennuskannan joukossa. Hauskaa, että maassa saa nykyään ottaa valokuvia ihmisistä, jopa naisista. Kuvissa on mielenkiintoista se, että ihmisten erilainen etninen alkuperä näkyy melko selvästi.
Museot ovat usein paikallisille matkaohjelmien suunnittelijoille ja paikallisoppaille kohteita, joita he haluavat ylpeänä näyttää turisteille, tietämättä sitä, että nämä ovat saattaneet nähdä kymmeniä ellei satoja vastaavia. Onneksi useimmiten löytyy jotakin kiinnostavaa, kuten Kansallismuseossa arkkitehtuuri ja mielestäni kaunis väritys.
Kiitos Eila! Afganistan erosi muista kohteistamme ehkä lähinnä näkyvimpien ja lukuisampien tarkistuspisteiden muodossa ja esimerkiksi lentokentän ja Kabulin viimeisimmän hotellimme monivaiheisen turvatarkistuslabyrintin muodossa – mutta monessa kohdin Afganistaniakin elämä oli ihan/lähes tavallista. Täällä jos missä kannattaa käydä itse katsomassa miltä kaikki näyttää ja tuntuu!
Erikoista, että kameroista menee eri maksu, mutta kännykällä kuvaamisesta ei. Jossain olen maksanut siitäkin – olikohan Bulgaria. No kiva, että kuvaamista kaikenkaikkiaan ei ole kielletty.
Kiitos Mari! Tuota kameramaksua on ollut jossain muuallakin, ainakin Mongolia tulee mieleen. Iso kamera mielletään “ammattimaiseksi kuvaamiseksi” ja sillä perusteella siitä pitää vähän maksaa, oli sitten järkevä erottelu tai ei.
Tuo sininen moskeija on uskomattoman upea, ja todella hienoa, että myös naiset pääsevät sinne. Islamilaisessa arkkitehtuurissa tykkään erityisen paljon noista upeasti maalatuista seinälaatoista. Yllättävän vapaata muuten tuo hijabin käyttö naisilla. Luulin, että talibanien aikakaudella huivi on puettava todella peittävästi.
Kiitos Cilla Maria! Afganistanissa, kuten vaikka Pakistanissakin, pääkaupungeissa tai suurissa kaupungeissa näkee kaikesta enemmän variaatiota, myös huivin käytön suhteen. Moskeijassa, naisten puolella, kuvio sitten tietysti vielä eri kuin julkisilla paikoilla.
Upeita rakennuksia, etenkin tuo Sininen moskeija. Harmittavaa, mutta ei tietenkään mitenkään yllättävää, että naisilla ei ole pääsyä mihinkään vähänkään “tärkeään” paikkaan. Tästä reissusta on on ollut mielenkiintoista lukea. Tunsitteko missään vaiheessa oloa turvattomaksi siellä?
Kiitos Paula! Ehkei yllättävää, muttei sittenkään ole minulle vielä edellisissä n. 160 maassa tullut vastaan :-) Ryhmässä ja/tai paikallisoppaan kanssa liikkuessamme ei tuntunut pelottavalta missään vaiheessa. Tyhmin juttu oli ehkä kun yhdellä tiesululla ohje oli, että Bamiyanin kaupunginporttia saa kuvata, mutta toiseen suuntaan talebanien tiesulkua ei, mutta sitten yksi ryhmästämme kääntyi sinne päin ottaakseen selfien ja ryhmämme komennettiin saman tien melko tiukkasanaisesti takaisin autoon, eli ryppyillä ei kannattane.
Moskeijat ovat todella upeita, ja hienoa, että ne ovat säilyneet. Meillä ei ollut mahdollisuutta päästä kuin muutaman naisen juttusille, mutta kielimuuri oli välissä, joten ne juttutuokiot loppuivat lyhyeen. Olisin mielelläni kysellyt heiltä yhtä sun toista, mutta siihen ei ollut mahdollisuutta.
Kiitos Merja! Ehkäpä Kabulin nuoret naiset olivat sitten keskimäärin kielitaitoisempia, sillä ainakin auttavasti englanti sujui monelta.
En voi sille mitään, että en pysty objektiivisesti lukemaan näitä juttuja, niin paljon suututtaa tuo epätasa-arvo ja kaikki muu. Todella harmillista, koska olisi varmasti hieno ja kulttuuririkas paikka. Mutta onpa kerrankin maa, josta lukiessa ei tule hinku päästä sinne ?
Kiitos kuitenkin kommentistasi! Henkilökohtaisesti en usko, että silmien ummistaminen tai toisaalle katsominen vähentää missään päin maailmaa siellä olevia ongelmia. Afganistanissa sitä paitsi kuva maasta paikan päällä vaikutti ainakin vähän valoisammalta kuin lähinnä ongelmista raportoivan median luoma kuva siitä. Täälläkin ihmiset juhlivat, naisetkin, syntymäpäiviään ravintoloissa, tapaavat ystäviään ja tekevät tulevaisuudensuunnitelmia, vaikka ne sitten tarkoittaisivat opiskelua naapurimaassa.