Neljä kevättä sitten luin Aura Koiviston kirjan Merilintuja ja lintuihmisiä – ja lisäsin Vuoreijan ja Hornoyan lintusaaren Listalleni. Muutama vuosi sen jälkeen katsoin Yle Areenasta ensin Van Life -sarjan ensimmäisen kauden ja myöhemmin vielä toisenkin kauden. Sarjan ensimmäinen kausi alkaa Tanahornilta Berlevågista vielä vähän eteenpäin ja toisen kauden lopussa palataan taas kerran Tanahornille. Voisikohan sielläkin käydä?
Lintusaaren osalta paras aika tuntui olevan kevät tai aikainen kesä. Kevään ja kesän taitteeseen tuntui kuitenkin aina olevan jotain muuta vieläkin mielenkiintoisempaa tarjolla, joten idea ei ihan heti päässyt toteutukseen. Syksyllä 2024 Finnair kertoi aloittavansa lennot Kirkkoniemeen kesällä 2025 – josko nyt olisi siis taas kerran Pohjois-Norjan vuoro?
Pääkohteemme vajaan viikon juuri päättyneellä reissullamme olivat Vuoreija ja Berlevåg, mutta toki näiden väliinkin jäi monta hienoa paikkaa eikä Kirkkoniemeäkään kaupunkikohteena kannata väheksyä. Matkan toteutimme Finnairin “suorilla” lennoilla, joskin lento Kirkkoniemeen poikkeaa mennen tullen Ivalossa, mutta koneesta ei tarvitse/saa nousta välilaskun aikana. Roadtipin toteutimme vuokra-autolla, sillä 2 700 kilometriä matkaa Iirislahdesta Kirkkoniemeen ja takaisin omalla autolla oli vaihtoehto, jota emme edes harkinneet. Vuokra-autolle kertyi kilometrejä melko tasan 1 000. Pitempiä ajopäiviä oli kolme ja nekin kaikki alle 300 kilometriä – mehän emme erityisesti rakasta autossa istumista tai autolla ajamista, mutta nämä olivat vielä kohtuullisia.
Kirkkoniemen lentokentältä Vuoreijaan
Matkamme ensimmäinen rasti oli löytää Kirkkoniemen lentokentältä paikka, josta saisimme hyvissä ajoin varaamamme vuokra-auton. Lopulta selvisi, että terminaali jakaantuu uuteen ja vanhaan osaan (tai ulkomaan ja kotimaan osaan) ja autonvuokraustiskit olivat siinä toisessa osassa.
Kirkkoniemen lentokentän ja Vuoreijan välillä poikkesimme Pykeijassa lounaalla ja jo sitä ennen katsomassa Neidenin pienen ortodoksisen kappelin. Varanginvuonon pohjoisrannalla kävimme katsomassa Nessebyn puukirkon ja Mortensesin esihistoriallista aluetta, mutta se ei kylmän tuulisessa säässä erityisesti vakuuttanut. Museokin oli tältä kaudelta (?) kiinni – meille jäi epäselväksi, että joko vuoden 2025 kausi oli ohi vai eikö se vielä ollut alkanutkaan. Vesisaaren (Vadso) ohitimme menomatkalla ajatuksena säästää se paluumatkalle, sillä tiesimmehän tulevamme takaisin samaa reittiä.
Lopulta edessä olikin jo Vuoreijaan vievä tunneli ja ensimmäinen majapaikkamme Vardo Hotel. Varsinaista kiirettä perille ei tietysti olisi ollut, sillä Pohjois-Norjan yöttömässä yössä valoa riittää vuorokauden ympäri. Hotellilla opimme, että olimme sattumalta valinneet matkamme ajankohdaksi osittain helluntain, joka Norjassa tarkoitti sitä, että näillä pienemmillä paikkakunnilla hotelleja ja hotellien ravintoloita lukuunottamatta noin kaikki paikat olivat kiinni, myös kaupat ja huoltoasemat, joten todellakin kotiuduimme Vardon hotelliin, sillä nautimmekin siellä sitten sattuneesta syystä kaikki ateriamme!
Hornoya ja Vuoreija
Yritin jo etukäteen selvittää miten retki Hornoyalle järjestyisi, mutta paikkoja laivalle myytiin kuulemma aina vain samalle päivälle. Turisti-info Vardon rannassa aukesi seuraavana aamuna 9:30 ja olimmekin siellä jo melkein ennen sitä pyrkien varmistamaan, että pääsisimme saarelle. Huoli oli vähän turha, sillä lähtöjä oli useita, kello 10, 12 ja 14:30 ja vaikka kerralla laivaan mahtuikin vaan 12 henkeä, niin esimerkiksi tuo kello 10 lähtö tarkoitti sitten kolmea veneellistä 20 minuutin välein. Matka saarelle kestää vain 10 minuuttia, joten laiva teki niin monta matkaa kuin oli tarpeen. Mahtumisesta ei siis olisi kannattanut olla huolissaan, säästä kylläkin, sillä kovalla tuulella matka ei välttämättä ole mahdollinen – eikä tietysti karulla saarella oleilukaan. Meillä oli kuitenkin tuuria, sillä sää oli mitä mainioin ja tuuliin oli edellisestä päivästä lähes tyyntynyt.
Hornoya oli mahtava kokemus ja ansaitseekin ehdottomasti oman juttunsa, niin saaren lintukolonnat kuin majakkakin, eli palataan siihen.
Ehdimme Vuoreijassa ollessamme tutustua myös saaren muihin nähtävyyksiin, mm. noitavainojen muistomerkkiin Steilnesetiin ja Vardon linnoitukseen. Iltaretkenä ajelimme myös Vuoreijasta Hamningbergiin ja takaisin. Nämä, Vuoreijan värikäs satama ja lukuisat “lintukohteet” myös kaupungissa, ansaitsevat nekin oman juttunsa.
Vuoreijasta Berlevågiin
Lopulta oli aika jättää Vuoreija taakse ja aloittaa seuraava pitempi ajopäivä kohteena Berlevåg. Matkalla pysähdyimme katsomaan hiukan Vesisaaren kaupunkia, lähinnä Zeppelin-mastoa ja värikkäitä kalastuslaivoja. Lounaspaikaksi valikoitui Tana Brun huoltoasema – vaihtoehtoja ei tällä reitillä ihan villisti tuntunut olevan. Tie Tana Brulle asti olikin meille jo menomatkalta tuttu, mutta sen jälkeen reitti pohjoiseen yllättikin. Maisema muuttui melko pian hyvinkin talviseksi, vaikka olimmekin liikkeellä kesäkuussa. Kongsfjelletin ylityksestä opimme, että talvisin tätä tietä on ajettava saattueissa, eli reitille pyrkivät autot lähtevät liikkeelle tietystä paikasta tiettyinä aikoina ja ajavat letkassa – ehkä mukana on silloin lumiaurakin, en tiedä. Kesällä reittiä saa ajaa vapaasti, mutta lunta tien laidalla oli kyllä vielä paljon ja monet pienet järvet olivat edelleen jäässä. Kongsfjordin vanha kyläkauppa oli kiva taukopaikka ja ennen Berlevågia poikkesimme vielä Kjellnesin majakalla.
Berlevågissa olimme varanneet majoituksen Berlevågin motellista – vaihtoehtoja ei hotellitasoiseen majoitukseen juuri ollutkaan. Motellilla oli tarjolla vain aamupalaa, mutta onneksi motellinpitäjä neuvoi meille Oliver-ravintolan kaupungista ja selvitti vielä sen aukioloajatkin meille. Berlevåg osoittautui todella minikokoiseksi kyläksi ja todella kylmäksi paikaksi, lähinnä kovan tuulen takia.
Berlevågista Kirkkoniemeen
Olimme alunperin ajatelleet olla Berlevågissa kaksi yötä ja palata Kirkkoniemeen vasta paluulentoamme edellisenä iltana, mutta päätimme lopulta peruuttaa toisen yömme Berlevågissa ja käyttää yhden päivän Kirkkoniemessä.
Ennen lähtöämme kävimme kuitenkin vielä katsomassa Tanahornille vievän luontopolun, vaikka sää olikin aika viileä. Lähdimme jopa kävelemään tuota huipuille vievää 3,6 km pitkää polkua, mutta ylitettyämme ensimmäiset pari “lumiestettä” teimme lopulta päätöksen kääntyä takaisin. Taivaskin tuntui tummenevan eikä tuuli tuntunut laantuvan.
Matka Kirkkoniemeen kulki alkumatkasta jo tutun talvista reittiä. Tällä kertaa näimme matkan varrella jo vähän enemmän porojakin, tosin vaan tien reunalla – vain muutamat lampaat pyrkivät tielle. Myös reitti Tana Brulta melkein Kirkkoniemeen asti oli menomatkalta tuttu ja päivän päätteeksi luontoloma olikin jo vaihtunut kaupunkilomaan. Thon-hotelli Kirkkoniemessä ei jättänyt toivomisen varaa!
Kirkkoniemi
Joskus asiat järjestyvät sattumalta parhain päin. Alkuperäisen suunnitelmamme mukaan olisimme tulleet Kirkkoniemeen alkuillasta ja lentomme Helsinkiin olisi lähtenyt seuraavana aamuna, joten aikaa Kirkkoniemen kaupungille ei käytännössä olisi jäänyt. Yksi lisäpäivä Kirkkoniemessä alkuperäisellä suunnitelmallamme ei olisi onnistunut, sillä Finnair ei lennä kaupunkiin joka päivä vaan kolme kertaa viikossa ja kaksi lisäpäivää olisi ehkä ollut tälle reitille jo liikaakin.
Kirkkoniemessä, kun käytössämme nyt oli siellä kokonainen päivä, tyhjensimme noin koko Tripadvisorin listan, eli kävimme Storskogin raja-asemalla katsomassa maisemia Venäjälle, tutustuimme mainioon Grenselandet -museoon, nyrjäytimme aivojamme yrittäessämme ymmärtää miksi täällä on patsas kaupungin vapauttaneille puna-armeijan sotilaille ja palelimme aikamme toisen maailmansodan aikaisessa pommisuojassa, Andersgrottanissa. Mutta lisää kaikista näistä Kirkkoniemestä kertovassa kohdejutussa.
Eurot
Pohjois-Norjan kierroksemme maksoi melko tarkkaan 2 240 euroa, kahdelta.
Lennot maksoimme Finnairin pisteillä, eli niitä kului lisäksi 48 000. Pistelennot tuntuivat tämän matkan osalta hyvältä vaihtoehdolta niin Finnairin tämän kevään epäluotettavuuden takia kuin varautumisena Pohjois-Norjan potentiaalisesti meille liian haastavaan säähän. Hotellit ja autonvuokraus olivat nekin peruutuskelpoisia viime metreille asti.
Autosta maksoimme (5 vrk, rajoittamattomat kilometrit, vakuutuksineen) 800 euroa. Aika paljon omankin auton ajaminen tai VR:n autojunan käyttäminen osalle matkaa olisi maksanut – yöpymisiäkin olisi matkan varrelle tietysti tarvittu. Polttoaineeseen kului n. 90 euroa.
Hotelliyöt maksoivat Vuoreijassa (2 yötä) 358 euroa, Berlevågissa (1 yö) 124 euroa ja Kirkkoniemessä (2 yötä) 478 euroa. Kirkkoniemessä olisi ollut muitakin vaihtoehtoja, noissa muissa paikoissa ei oikeastaan, jos vaatimuksena oli oma kylpyhuone. Hotelleihin meni siis yhteensä 960 euroa.
Hornoyan laivaliput maksoivat 112 euroa (kahdelta), Andersgrottan Kirkkoniemessä 54 euroa ja Grenselandet-museo 14 euroa.
Oma automme oleili Helsingin lentokentän P3-parkissa hintaan 73 euroa.
Norjan osalta yleensä kustannusyhteenvedoissani esittämä väittämä, että tuskin ruokaan meni matkalla enemmän kuin Suomessa vastaavassa ajassa, vaikka matkalla syömme enemmän ravintoloissa, ei taida ihan pitää paikkansa. Useimmiten maksoimme päivän lämpimästä ateriasta n. 50 euroa (kahdelta). Norjalaiseen tapaan lounaan kuittasimme usein voileivillä tai vaikka huoltoaseman hodarilla.
Vau, mikä reissukertomus Varangin niemimaalta! ? Tekstistä välittyy ihanasti se villi ja erämainen tunnelma – tuntuu, että tuolla loputtomilla rantakallioilla ja tuntureilla vois aivan hyvin olla yksin maailman kanssa. Kiitos kun jaoit nämä seikkailut – ehdottomasti kärkisijalle omalle bucket listalle!
Kiitos kommentistasi! Mukavaa, jos pidit jutusta.
Nuo ovat kyllä hienoja paikkoja. Me olimme muutama vuosi sitten vähän myöhässä Hornoyan lintusaarimatkalta, ja meille suositeltiin, että ei kannata enää mennä niin jätettiin se sitten väliin. Paikka kiinnostaisi todella paljon.
Kiitos Mikko! Maisemat olivat kyllä upeita – ja vaihtelevia. Tuo lintusaari tosiaa vaatii keväisen tai hyvin aikaisen kesän matkan ajankohdaksi.
Norjan kaukoitä onkin edelleen kokematta, ja kun kuvissa se näyttää niin viehättävältä, niin pitäisiköhän lähteä… Perinteisesti Suomesta omat eväät mukaan ja tankki täyteen… Majoitus perinteisesti omassa autossa… Noh, ehkäpä sitten ensi kesänä.
Kiitos Anssi! Tuo omat eväät mukaan ei kyllä olisi ollut huono ajatus. Tuolla suunnalla ei kauppoja tai huoltoasemia ole joka kulmassa ja helluntaina ne vähäisetkin olivat enimmäkseen kiinni. Nyt olimme liikkeellä käsimatkatavaroilla, mutta ehkä pieni matkalaukullinen ruokaa ruumalaukkuna olisi ollut hyvä idea :-)
Mukava päästä taas blogijutun myötä jonnekin, mihin varmaan itse ei tulisi lähdettyä. Kylmyys yhtään missään ei houkuta, vaikka tarjolla olisi ihan varmasti mielenkiintoista nähtävää. Ja kyllä, lunnit on suloisia ?
Kiitos Raija! Maailma on kyllä paljon isompi kun ei aseta itselleen turhia rajoitteita liittyen vaikka lämpötilaan tai mukavuustasoon. Tosin omalta osaltamme mieluummin skippaamme Välimeren tätä nykyä jo noin kuuden kuukauden ajalta, kun siellä on liian kuuma tai ainakin riski sille. Pohjois-Norja, Färsaaret, Huippuvuoret ja Grönlanti ovat kaikki kivoja kesäkohteita – ja valoa riittää, vuorokauden ympäri.
Lunnien näkeminen luonnossa on yksi mun haave! Olen useamman kerran ollut oikealla alueella, mutta väärään aikaan ja vielä ei ole siis ollut onni myötä. Täytyy selvästi jossain kohtaa suunnitella reissu ihan vaan tämä kokemus edellä. Pohjois-Norjassa on tullut käytyä Nordkapissa, mutta tämä alue oli itselle tuntematonta. Näyttää ihanan karun kauniilta!
Kiitos Pauliina! Tosiaan ainakin tuo Hornoyan lintusaari on koettava aikaisin, ainakin uskaltaisinko sanoa ennen juhannusta. Nordkappissa kävimme jonain vuonna juhannuksen jälkeen ja se toimi kyllä silloinkin :-)
Kivan kuuloinen reissu. Olen miehelleni koittanut ehdottaa, että ajamme kesällä tuonne ylös jäämerelle saunomaan ja katselemaan linnoja. En ole saanut ylipuhuttua. No joku kesä kyllä.
Kiitos Sari! Asuinpaikasta riippuen ajettavaa tietysti kertyy jonkin verran, mutta ihan hienoja maisemia tuolla suunnalla on.
Upea on tuokin kulma maailmasta! Pohjois-Norjassa on tullut reissattua jonkin verran, mutta Varangin niemimaalla asti ei, joten olipa kiva tutustua alueeseen tämän jutun välityksellä. Lunneja olisi kiva joskus nähdä, ja patikat noissa karun kauniissa oloissa kiinnostaisi myös – siinä mielessä tosiaan on vähän harmi, että lintusaari on parhaimmillaan silloin, kun lunta vielä riittää.
Kiitos Anne! Jos oikein noista maisemista ja linnuista olisi kiinnostunut, niin siellä pitäisi varmaan käydä kevät/kesäkaudella kahdesti, aikaisin lintujen takia ja heinäkuussa vaelluspoluilla.