Tana Bru – Berlevåg

Vuoreijan jälkeen Varangin niemimaan kierroksemme palasi ensin samaa reittiä Vuoreijasta Varanginpohjan (Varangerbotn) risteykseen asti, josta suuntasimme pohjoiseen, Berlevågiin. Jos maisemat muuttuivat Vuoreijan kaupungin ja Hamningsbergin välillä, niin vielä rajummin ne muuttuivat kun reitti kulki Kongsfjordin tunturialueen (Kongsfjordfjellet) yli. Mutta aloitetaan Tana Brusta.

Tana Bru

Ensimmäinen mielestämme pienen pysähdyksen arvoinen paikka oli Tana Brun silta. Olimme myös lounaantapaisen tarpeessa ja Tana Brun vähän isompi huoltoasema oli sentään sopivasti auki sunnuntaista huolimatta.

Tana Bru, Tanan silta, on sekä silta että kylä. Moderni vinoköysisilta korvasi vanhan sillan vuonna 2020. E6-tie,  Ruotsin eteläkärjestä Norjan Kirkkoniemeen kulkeva tie, Norjan pisin tie, kulkee tuon sillan yli. Reittimme Vuoreijasta Berlevågiin ei varsinaisesti olisi vaatinut tuon sillan ylittämistä, mutta toki ylitimme sen mennen tullen, sekä sillan, että sen toisella puolella odottavien mennessä hot dogien ja tullessa pullakahvien takia :-)

Tana Brun pienestä kylästä bongasimme oikeastaan ainoastaan kivan minikirjastoksi muutetun puhelinkioskin.

Kongsfjordfjellet

Tana Brun jälkeen käännyimme pohjoiseen ja kohta huomasimmekin kirjaimellisesti olevamme pohjoisemmassa ja hiukan korkeammalla kuin alkumatkastamme Varanginvuonon rannalla. Maisema muuttui lumisemmaksi ja auton lämpötilamittari näytti koko ajan laskevia lukemia. Tie oli sentään auki, eli vaikka paikoitellen lunta oli paljonkin ja pienet järvet tien varrella olivat jäässä, niin ilman talvirenkaita (tai lumiketjuja) pärjäsi. Alimmillaan lämpötila laski kesäkuun ensimmäisellä viikolla 5 asteeseen.

Talvella tätä reittiä saakin ajaa vaan saattueessa. Tien varrella näimme kummassakin suunnassa isot oranssit kyltit, jotka kertoivat saattueiden lähtöajat. Ehkä talvella, ainakin joillakin keleillä, saattueen edessä ajaa lumiaura? Saattueajoa olemme nähneet muutamassa paikassa Afrikassa, mutta siellä syynä rekkojen (ja siinä sivussa muidenkin samaan suuntaan kulkevien autojen) kerääminen yhdeksi letkaksi, ei ole sääolosuhteet vaan turvallisuus.

Noin 100 kilometrin matkalla Tana Brusta Kongsfjordiin emme tainneet pitää mennen tullen kuin yhden tauon, sillä ilma oli sumuinen – ja kylmä. Paluumatkalla oli vähän kirkkaampaa ja katsastimme hetken verran pienen pientä Buetjernetin kylää, jos sitä nyt kyläksi voi sanoa. Taisivat muutamat värikkäät talot olla norjalaisten kesämökkejä.

Kongsfjord Landhandel

Kongsfjordfjelletin ylitys palkittiin Kongsfjordin pienellä kylällä ja erityisesti Kongsfjordin vanhalla sekatavarakauppa (Kongsfjord landhandel). Se on yksi Finnmarkin parhaiten säilyneistä kauppapaikoista. Monet kylän rakennuksista ovat peräisin 1900-luvun alusta. Paikka on säilynyt sillä sitä ei poltettu eikä pommitettu toisen maailmansodan aikana. Vuoteen 1954 asti Kongsfjord oli Hurtigruten satamakin. Nykyisin reitti ohittaa Kongsfjordin ja Vuoreijan ja Berlevågin välillä laivat pysähtyvät vain Båtsfjordissa, jossa emme käyneet.

Sekatavarakaupan rakennukset on pidetty kunnossa ja kaupan, nykyisen kahvilan, tiloissa on joka puolella vanhaa historiaa. Kahvilan hitiksi väitetään vohveleita, mutta juuri meidän poiketessamme tuolla vohvelirauta oli sanonut työsopimuksensa irti.

Kahvilan lisäksi vanha sekatavarakauppa on matkamuistomyymälä, jonka meriharakka- ja lunniaiheisia kangaskasseja oli vaikea vastustaa. Lopulta kuitenkin sen muisteleminen, että paljonko meillä jo on erilaisia kangaskasseja auttoi asiassa ja kassit jäivät hankkimatta.

Vähän samanlaisessa vanhassa kaupassa kävimme aikoinaan Nusfjordissa Lofooteilla – sillä erotuksella, että Lofooteilla turistimassojen paineess Nusfjordin kylään ja siis myös kauppaan, oli pääsymaksu. Kongsfjordissa ei ainakaan kesäkuun alussa ollut ruuhkia, eikä varmaan pääsymaksuja mihinkään aikaan vuodesta.

Yläkerran ateljeesta sen sijaan ei ihan ilman ostoksia selvitty. Italialainen pariskunta ihastui häämatkallaan Finnmarkiin ja asettui lopulta Kongsfjordiin. Claudia on pariskunnan taiteilija ja Giorgio käsityöläinen, joka rakentaa töihin kehykset vanhasta ajopuusta ja huolehtii ateljeesta.

Kjolnesin majakka

Ennen Berlevågia poikkesimme vielä Kjolnesin majakalla. Majakan bongasimme Kaukokaipuu -blogin jutusta.

Tämänkin majakan, kuten useimmat Finnmarkin majakat, saksalaiset tuhosivat syksyllä 1944, mutta se rakennettiin uudelleen. Vuonna 1994 se automatisoitiin ja samalla majakka ja sen pihapiirissä olevat muutamat rakennukset jäivät autioiksi. Jossain vaiheessa niemen parissa asuinrakennuksessa saattoi yöpyäkin, mutta juuri nyt sitä ei majoituksena tunnu olevan tarjolla.

Berlevåg

Lopulta, meidän mittapuullamme pitkähkön ajopäivän (275 km) jälkeen olimme perillä Berlevågissa. Majoitusvaihtoehtoja, joissa oli oma kylpyhuone pienessä kaupungissa oli noin yksi, eli Berlevåg Motell. Aluksi paikka vaikutti olevan kiinni varauksestamme huolimatta, mutta onneksi ovella oli sentään puhelinnumero, jonne soittamalla selvisi, että avaimet ovat postilaatikossa, nimettyinä, eli olihan tänne selvästi tulossa useampikin yöpyjä.

Neuvojakin saimme. Motellin pitäjä selvitti meille kaupungin aukiolevia ravintoloita helluntaisunnuntaina ja löytyihän sellainenkin (Oliver) – ja ne tämän reissun jo perinteiset lohikeitto ja fish & chips. Wifi ei toiminut emmekä huoneessa olevilla ohjeilla saaneet televisiotakaan toimimaan, mutta EU-maassa ja toimivilla tabletilla ja läppärillä, niin eipä tuo haitannut. Kesäkausi taisi vasta olla täällä aluillaan.

Nähtävyyksiä Berlevågista ei Tripadvisorkaan juuri osannut listata, mutta värikäs satama, muutamat graffitit ja koululaisten jätemuovista kasaama iso kala riittivät meille. Museokin olisi ollut, kuten myös lasitöitä myyvä studio, muttemme jaksaneet innostua kummastakaan.

Kohteena itse Berlevåg ei ehkä ole kovin kummoinen, mutta matka sinne oli jokaisen kilometrin arvoinen!

Tanahorn

Berlevågista hiukan eteenpäin on Tanavuonon rannalla Tanahornin huippu. Siinä missä kiinnostuin Hornoyasta Aura Koiviston kirjan takia, niin Tanahornista kiinnostuin Van Life -sarjan myötä – sarjan ensimmäinen kausihan alkaa Tanahornin vaelluksella ja toinen kausi päättyy samaiseen vaellukseen.

Tanahornin huipulta (270 metriä) on, kuulemma, 360 asteen panoraamanäkymät Barentsinmerelle ja Varangin niemimaalle – kirkkaalla säällä aina Jäämerelle asti. Huippu on myös ollut saamelaisten pyhä paikka.

Tuo kuulemma tuossa edellisessä lauseessa siksi, että vaikka aloitimmekin vaelluksen Tanahornille, niin päädyimme palaamaan takaisin arviolta noin puolesta välistä. Kesäkuun alku osoittautui vähän haastavaksi tuon vaelluspolun osalta, sillä useammassa kohdassa oli vielä syvän lumen peittämiä kohtia ja kun joissakin niissä selkeästi kulki vielä puro jossain siellä lumen alla, niin päätimme, että emme riskeeraa kastumista, etenkään kun sää oli muutenkin raaka, taivas pilvessä ja tuulikin melko reippaasti.

Jos kuitenkin olet Berlevågissa kesällä ja säät suosivat, niin polun alku löytyy helposti, sillä se on merkitty Google Mapsiinkin. Reitin alkupisteelle on matkaa Berlevågista n. 8 kilometriä. Reittiä ei ole varsinaisesti viitoitettu, mutta se on kuitenkin, ainakin alun perusteella, sen verran hyvin tallattu, että kyllä sitä seurailee. Polku kulkee aluksi kumpuilevassa maastossa ja nousee sitten loivasti huipulle. Maasto on sammalta, kivikkoa ja varvikkoa – ei siis erityisen haastavaa. Märkänä se tietysti voi olla liukaskin ja tosiaan aikaisin kesällä se voi vielä olla lumen peitossa, Matkaa huipulle kertyy edestakaisin kuulemma runsaat 7 kilometriä.

Berlevågista Kirkkoniemeen

Berlevåg oli tämän reissumme pohjoisin paikka. Täältä palasimme omia jälkiämme pitkin vielä kerran Kongsfjordin tunturialueen yli Tana Brun sillalle ja edelleen Kirkkoniemeen, joka tarjosi meille reissumme viimeiseksi päiväksi pienuudestaan huolimatta kivan kaupunkilomapäivän.