Van Gogh ja Da Vinci

Van Gogh Da Vinci

Pietarsaaresta ja Saarijärveltä kesäreissumme kiersi vielä Tampereelle ennen paluuta Iirislahteen. Tampereelle ihan erityisesti Van Gogh Alive -kesänäyttelyn takia. Olen aina pitänyt Van Goghin töistä, kukapa ei pitäisi, joten lisäsin tuon kesälistalleni hetimmiten kun siitä keväällä luin.
Näyttely Tampere-talossa on avoinna vielä tämän viikon (-17.8.2025), eli vielä ensi viikonloppunakin ehtii!

Kesällä Tallinnassa käydessämme kävimme myös Da Vinci Genius. A new art experience. elämysnäyttelyksikin kutsutussa näyttelyssä Tallinnassa Telliskiven alueella.
Tämä näyttely on avoinna lokakuun loppuun asti (-31.10.2025), eli vielä yli kaksi kuukautta.

Kummastakin näyttelystä jaoimme pienen kuvakokoelman verran kuvia tuoreeltaan Facebookissa, mutta tässä vielä linkit niihin vähemmän säännöllisesti sosiaalista mediaa seuraaville lukijoillemme – ja muistutuksena, että kesää ja kumpaakin näyttelyä on vielä jäljellä …

Molemmat näyttelyt kiertävät maailmaa, eli ne saattavat tulla vastaan jossain tulevassa matkakohteessasi myöhemmin syksyllä. Keväällä Marseillen päivien ohjelmia hahmotellessamme huomasin, että Van Gogh -näyttely oli juuri silloin lähtenyt Marseillesta, mutta onnekseni siis Tampereelle!

Van Gogh Alive

Van Gogh Alive -näyttelyn toteutus käsitti johdannon Van Goghin taiteeseen seinäjulisteiden muodossa, yhden lavastetun huoneen, johon siihenkin sai mennä sisälle, kummatkin kesän näyttelyt kun kutsuvat katsojan mukaan, osallistumaan ja auringonkukkapellon, tosin sisätiloissa ja tekokukkina. Päänäyttelytilassa Van Goghin koko elämä ja tuotanto käytiin läpi tilan kaikille seinille heijastettavien isojen koko ajan vaihtuvien kuvien myötä. Kuvakavalkadia saattoi seurata tilan muutamilla penkeillä ja tuoleilla, lattialle levitetyillä jättityynyillä tai kuljeskelemalla ympäri tilaa. Pimeässä tilassa isot värikkäät työt olivat todella hehkuvia ja hetkittäin ainakin tunsit todella olevasi keskellä Van Goghin todellisuutta.

Toisin kuin Da Vinci Genius -näyttelyssä Van Gogh Alive -näyttelyyn voi mennä mihin aikaan tahansa, sillä esitys pyöriin non stoppina. Tietysti parhaimmillaan se on, jos osuu paikalle tarinan alkuun, mutta se voi olla käytännössä haastavaa. Da Vinci Genius -näyttelytilaan pääsee tasatunnein ja esitys kestää n. 45 minuuttia.

Da Vinci Genius

Da Vinci Genius -näyttely oli dynaamisempi ja osa seinille heijastetuista töistä elivät sen mukaan miten katsojat koskettivat niitä. Tämän myötä näyttely oli myös tarkoitettu kuljeskeltavaksi, toki muutama yksittäinen tuolikin oli tarjolla, jos ei tunnin kestävää esitystä jaksanut seistä/kävellä.

Interaktiiviset osiot näyttelyä ovat ihan hauskoja, eli siitä vaan rohkeasti sivelemään näyttelytilan seiniä!

Tags from the story
,
Join the Conversation

12 Comments

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mari! Loppuviikoille se meilläkin meni, kun emme halunneet lähteä vain sen takia ja vain Tampereelle.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Raija! Noinhan tuo usein on, kotimaahan ei ehdi, mutta ulkomaille kyllä :-) Sama oli vähän aikoinaan työmatkojen suhteen, ulkomaan matkoille useimpien kalentereista löytyi sopiva rako, mutta Tampere oli vähän haastavampi!

  1. says: Marjo

    Van Gogh oli kyllä huikea taiteilija ja hänen museossaan Amsterdamissa olen käynyt pariinkin otteeseen. Siellä on vain aina niin paljon ihmisiä. Harmittaa kun Tampere meni ohi kun valitsin kahdesta kohteesta Milavidan. Ehkä Telliskiveen jos aikatauluihin vain sopii.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Marjo! Huomasin tosiaan tuo Van Gogh Aliven jo Marseillessa, mutta myöhästyimme silloin siitä, joten nyt sitten tsempattiin, Tampereelle.

  2. Da Vinci Genius -näyttelyn kävin katsomassa kesäkuussa ja pidin siitä kovasti! Harmi etten kerennyt kesän menojen lomassa käydä katsomassa tuota Van Gogh Alive -näyttelyä. Se olisi kiinnostanut kovasti. Toivotaan että se tulee vielä joskus vastaan muualla.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Suvi! Taisin jo tässä ketjussa kommentoida aiemminkin, että tavallaan hassua, että usein ulkomaan matkan saa helpomminkin mahtumaan ohjelmaansa kuin vaikka pistäytymisen Tampereella :-)

  3. Oli kiva lukea teidän kokemuksesta tuolla! Mä olen tätä Van Goghin ja Monet’n vastaavaa näyttelyä tosiaan bongaillut eri puolilla Eurooppaa. En ole vielä koskaan mennyt ja nyt jäi Tamperekin välistä kun en asiakseni sinne sitä varten lähtenyt. Rakastan Van Goghia ja olen käynyt erilaisissa museoissa niin Amsterdamissa kuin eteläisessä Ranskassa ja ihaillut tauluja ties missä. Tästä ajattelin, että joko rakastan tai petyn ja en sitten uskaltanut lähteä pettymään. Ehkä olisi kuitenkin kannattanut :) Tuo Da Vinci Genius on mennyt multa jotenkin ihan ohi. Ehtisinköhän vielä siellä käymään tässä syksyllä…

    1. says: Pirkko

      Kiitos Pauliina! Tuo Van Gogh vie kyllä kivasti teosten ja sen myötä taiteilijan elämän keskelle, vaikka taulut olikin siis heijastettu jättikokoisina seinille eivätkä siis olleet siinä mielessä oikeita tauluja. Suosittelen, jos osuu kohdalle jossain muussa kaupungissa vielä joskus.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *