Karbalasta matkamme jatkui Najafiin tehdyn päiväretken jälkeen seuraavaksi yöksi Nasiriyahin kaupunkiin, mutta matka sinne kulki ensin Urin zigguratille ja sieltä edelleen suoalueelle lähelle Chibayishin kaupunkia. Jos edelleen vähän urputtaisin reittivalintaa, kuten jo edellisessä jutussa, niin alkuiltapäivästä ohitimme Nasiriyahin, jatkoimme sieltä n. 100 kilometriä suoalueella ja palasimme sieltä takaisin samat 100 km yöpyäksemme Nasiriyahissa.
Seuraavana päivänä ajoimme Nasiriyahista Basraan, kulkematta Al Qurnahin kautta. Basrasta teimme sitten päiväretken, n. 150 km Al Qurnahiin, jossa Eufrat- ja Tigris-joet yhtyvät. Useimmat muut matkat, joita tältä alueelta olen reitin osalta katsellut sisällyttävät suoalueen ja Al Qurnahin samaan päivään matkalla Nasiriayhista Basraan. Mutta menihän se näinkin …
Maailmanperintökohde Etelä-Irakissa
Urin zigguratin ja Etelä-Irakin suoalueiden yhdistäminen saattaa tuntua oudolta yhdistelmältä yhteen ja samaan juttuun, mutta ne kuuluvat yhteen, koska ne muodostavat yhdessä yhden Irakin Unescon maailmanperintökohteista.
Irakissa on kuusi Unescon maailmanperintökohdetta, josta tämä on Unescon listalla nimellä “Ahwar of Southern Iraq: Refuge of Biodiversity and the Relict Landscape of the Mesopotamian Cities”. Ur on yksi näistä muinaisista Mesopotamian kaupungeista. Toinen Unescon maailmanperintökohde, jossa vierailimme Irakissa, on Babylon.
Etelä-Irakin kohde yhdistää kaksi merkittävää ulottuvuutta: ihmiskunnan varhaisimpiin kaupunkeihin kuuluvat muinaiset kaupungit, kuten Urin, sekä laajat suoalueet, jotka ovat tuhansien vuosien ajan ylläpitäneet omaleimaista luontoa ja elämäntapaa.
Urin ziggurat ja kaupunki
Ur on yksi Sumerin merkittävimmistä kaupungeista ja samalla yksi maailman vanhimmista kaupungeista. Ur kukoisti samoihin aikoihin kuin Englannissa järjesteltiin kiviä kehälle Stonehengessä. Täällä ei kuitenkaan enää ole asutusta, joten Ur ei kilpaile samassa maailman vanhimpien kaupunkien sarjassa kuin Damaskos. Sen vaikutus näkyy kuitenkin yhä sekä arkeologisissa jäänteissä että historiallisessa merkityksessä. Oppaamme luettelee sumerilaisten keksintöjä ylpeänä kuin omiaan – ehkä hän polveutuukin suoraan sumerilaisista? Keksinnöt käsittävät kirjoitusta, laskentoa, musiikkia, hallintoa. Täällä syntyi maailman vanhimpana kirjoitusjärjestelmänä pidetty nuolenpääkirjoitus, tosin Egyptissä alettiin käyttämään hieroglyfejä samoihin aikoihin. Täällä syntyi 60-järjestelmään perustuva matematiikka ja yksi varhaisimmista kielisoittimista, lyyran tai harpun tapainen kitaran edeltäjä. Täällä luotiin perusta kaupunkivaltioille ja niiden hallinnolle.
Alueen tunnetuin maamerkki on Urin zikkurat – käsite, jonka opimme tällä matkallamme jo Bagdadin lähellä Aqarqufin zigguratilla vieraillessamme. Urin ziggurat näytti kyllä aika erilaiselta, eli ziggurat voi näyttää tältäkin. Yhteistä näille olivat kuitenkin korkea rakennelma ja korkealle vievät portaat. Aqargufissa saimme nousta portaat, mutta Urissa niille ei enää/nyt päässyt. Joskus on päässytkin, Michael Palin Irak-ohjelmaa tehdessään pääsi, mutta ehkä erikoisluvalla. Urin ziggurat kokoaa noin 30 metrin korkeuteen, ja isona rakennelmana se hallitsee alueen maisemaa. Ziggurat eroaa egyptiläisistä pyramideista siten, että sen sisällä ei ole kammioverkostoa, mutta siinä on eri tasolla olevia terasseja. Aikoinaan torni oli vielä korkeampi ja päällystetty poltetulla tiilellä, ja sen huipulla sijaitsi kuujumala Nannan temppeli. Vielä toistaiseksi ainakin Irakin zigguratit eroavat Eqyptin pyramideista myös sen suhteen, että ziggurateilla ei ole turisteja – mitä hetkittäin jokin pieni ryhmä, joka on etukäteen sopinut vierailustaan, sillä muuten paikka ei varmaankaan olisi auki.
Zigguratin lisäksi alueella on vanhoja raunioita, asuinalueita, katuverkostoa, hautoja sekä hallinnollisia ja uskonnollisia rakennuksia. Näitä mekin pääsemme kiertelemään vaikkemme temppelin laelle saaneetkaan nousta.
Mesopotamian suoalueet
Myöhään iltapäivällä vierailimme aivan toisenlaisessa kohteessa vaikkakin siis edelleen samassa Unescon maailmanperintökohteessa.
Etelä-Irakin, Mesopotamian, suoalueet ovat yksi Lähi-Idän merkittävimmistä luonnonympäristöistä ja elintärkeitä alueen monille lintulajeille ja kaloille. Aikoinaan nämä suot olivat Euraasian suurin kosteikkoalue. Saddamin aikoina näitäkin alueita “uudistettiin” – tai ehkä pitäisi vaan käyttää sanaa tuhottiin – sillä alueita kuivattiin laajalti poliittisista syistä. Alueen asukkaat, vuosituhansia täällä asuneet suoarabit (marsh arabs) eivät olleet riittävän lojaaleja hallintoa kohtaan.
Suoarabien perinteinen elämäntyyli perustuu kalastukseen ja vesipuhveleiden kasvatukseen. Asumuksensa he rakentavat kaislasta. Kosteikkojen kuivattaminen vaikeutti tietysti heidän elämäänsä siinä missä heidän itsenäisyytensä vaikeutti (?) Saddamin hallintoa tai ainakin hänen menestystään Irakin ja Iranin välisessä sodassa. Suoarabien määrä onkin laskenut 1950-luvun puolesta miljoonasta muutamaan kymmeneen tuhanteen. Suoalueiden kuivattaminen aiheutti tietysti myös ympäristökatastrofin alueella. Viime vuosikymmeninä aluetta on pyritty ennallistamaan ja kohteen status Unescon maailmanperintökohteena tukee ennallistamistyötä niin luonnon kuin perinteisen elämäntavan osalta. Kuivuus vaivaa kuitenkin täälläkin, eikä vähiten sen takia, että Turkki säätelee veden juoksua Irakin jokiin. Mutta toivoa on – asukkaat toivovat myös turistien palaavan.
Saavuimme suoalueelle melkein liian myöhään ajatellen sitä, että aurinko oli jo melkein laskemassa. Emme kuitenkaan olleet syöneet vielä lounasta, joten asetuimme aluksi ison kaislatalon reunoille nauttimaan meille tarjottua lounasta. Perinteiseen tapaan lounas katettiin lattialle ja söimme sen lattialla istuen. Muutamia istuintyynyjäkin oli tarjolla vähemmän notkeille osallistujille :-)
Nopeasti nautitun lounaan jälkeen asetuimme perinteisiin veneisiin, neljä kuhunkin veneeseen, ja aloitimme retkemme vähän ankean näköisellä vesiväylällä. Ainakin paikoitellen kapeiden väylien reunat olivat pelkkää savea – ehkä vielä kuivausprojektien jäljiltä, ehkä liittyen alueen ennallistamiseen. Mutta saven toisella puolen oli rehevää kaislikkoa ja monessa kaislassa lintu tai useampikin. Jossain vaiheessa näimme muutaman vesipuhvelinkin. Pienen kierroksen jälkeen palasimme lähtösatamaamme, jo melkein hämärässä. Ehkä hämärästä johtuen, ehkä vain turvallisuutemme takia, pientä neljän veneen retkuettamme seurasi koko ajan poliisivene.
Päivän päätteeksi vuorossa oli vielä runsas tunti bussissa ja paluu jo päivällä ohittamaamme Nasiriayhiin yöksi.
Mielenkiintoista, että nämä ovat samaa Unesco-kohdetta, vaikka eivät sinällään liity mitenkään toisiinsa. Äkkiseltään Arabian alueesta ei kyllä tule suot mieleen, mutta kiinnostava kohde ilman muuta. Tuolla haluaisin itsekin käydä, jos maassa tulee vierailtua.
Kiitos Mikko! Ehkäpä se liittymä tulee tuosta Eufrat- ja Tigris-jokien välisestä laaksosta, siis Mesopotamian alueesta.
Ehkäpä tuo suoveneily auringon laskiessa on tunnelmallinenkin, mutta jotenkin tuntuu siltä, että siitä olisi saanut päiväsaikaan enemmän irti. Ehkä olisi voinut tavata niitä suoarabejakin.
Miten matkanjärjestäjä otti vastaan tuon täysin aiheellisen kritiikin satojen kilometrien turhista bussissa istuttamisista? Mulla olisi mennyt hermo aivan täysin tuollaiseen organisointiin, tai siis sen puutteeseen…
Kiitos Daniel! Joo, vähän turhan myöhäiseksi tuo meni, jo valaistuksenkin takia. Sama kävi Bagdadissa Marttyyrien muistomerkin osalta.
Kommentoin noita muuttuneita reittejä kyllä ihan suullisesti matkan aikana ja ensimmäinen vastaus oli, että olinhan asiasta tietoinen, olinhan lukenut matkaohjelman. Kun sitten muistutin, että kyllä, olin, mutta ainakin parina päivänä kilometrit tuplaantuivat matkaohjelmasta mainitusta, niin oikeastaan ainoa selitys oli se, että Karbalan hotelli oli parempi. No, eipä siinä mitään, enää, ja tuskin ihan samaa ongelmaa enää jatkossa tulee vastaan, sillä vaikka kolme matkaa Travellerilla (Pakistan, Afganistan, Irak) olemmekin tehneet, niin siinä ne sitten varmaan jo olivat. Ei nyt niin, että pitäisin toteutuksia niin huonoina, mutta jäljellä olevat matkaideamme eivät taida enää kohdata Travellerin tarjonnan kanssa.
Kuten Mikko kommentoi, niin eipä ensimmäisenä tule mieleen, että noilla main olisi soita, mutta jos Arabiemiraateissa, Somaliassa ja Qatarissa on mangroveakin, niin miksei sitten soitakin. Itä-Jordaniassa kävin hieman samanlaisessa paikassa, mutta ei siellä kyllä veneellä olisi päässyt. Toivottavasti suoarabien seudut elpyvät vuosikymmenten mittaan ja kuvan nälkiintynyt vesipuhveli löytää tarpeeksi sapuskaa.
Saattaa muuten paikallisille olla vauhdinhurma ja moottorinpärinä tärkeintä, joten ei ehkä ole niin väliksi, ollaanko soilla pimeällä vai ei. :)
Kiitos Anssi! Vähän ikävän näköisesti noita veneväyliä oli nyt kaiken tapahtuneen jälkeen ruopattu, mutta ehkä se on ollut tarpeen. Pimeä vesillä on minusta kyllä vähän pelottava kokemus, mutta tässä kohtaa rantauduimme kyllä sen verran ajoissa, että vaikka kuvaamisen riittävää valoa ei enää oikein ollut, niin kyllä sitä eteensä näki. Oikeasti pelottavaa oli tulikärpäsretkellä Filippiineillä, kun liikuttiin oikeastaan ihan pilkkopimeässä – jotenkin piti vaan luottaa, että nämä tyypit tietävät mitä tekevät.
Mielenkiintoista historiaa olette pääseet taas näkemään! Mäkin yllätyin tuosta suoalueesta, mutta jokien liittymäkohta selittää asiaa kyllä. En vain ollut tullut ajatelleeksi aiemmin. Kuvissa auringonlaskun värit suolla näyttää oikein kauniilta, mutta ymmärrän kyllä pimeään liittyvän ahdistuksen. En itsekään erityisemmin tykkää liikkua pimeässä vierailla paikoilla.
Kiitos Pauliina! Kaipa noiden veneiden kipparit olivat ajaneet tuon reitin niin monta kertaa, että osaisivat sen vaikka … pimeässä :-)
Ajattelin, että onkohan otsikossa typo, kun luin suoarabeista, mutta eipä ollut. Aina oppii, kun tutkii maailmaa (tai ainakin matkablogeja). Vaikka veneretkenne jäikin kenties turhan myöhäiseksi, saitte ainakin upeita ja tunnelmallisia kuvia. Kalastajatkin hienosti esittäytymässä omilla oksillaan:)
Kiitos Hannele! Moni asia Irakista on kyllä jäänyt aika hyvin piiloon kaikkien sota-, terrori- tai muiden konflikteihin liittyvien uutisten taakse. En kyllä muista nähneeni uutisia tästäkään, että näitä Etelä-Irakin kosteikkoja olisi Saddamin aikana pyritty kuivattamaan ja siis hävittämään. Mutta onhan tuosta aikaa – ehkä ilmasto- ja luontouutiset eivät niinä vuosikymmeninä olleet niin ykkösjuttuja kuin nykyisin.
Tämäpä olisi erittäin mielenkiintoinen kohde Irakissa verrattuna Karbalan moskeijoihin ja niiden ruuhkiin. Tuolla suolla olisi ollut mielenkiintoista yöpyä tai tehdä pidempi matka veneellä.
Mitä tulee aikatauluihin niin näissä kohteissa se välillä tuuppaa venymään tai suunnitelmat muuttumaan varsinkin jos matkanjärjestäjä on ensimmäistä kertaa kohteessa tai muuten vaan sattuu jotain aikataulua hidastavaa toimintaa. Niihin vaan pitää suhtautua kärsivällisesti että homma ei toimi samalla tavalla kuin vaikkapa Japanissa tai Sveitsissä.
Kiitos Jani! Jostain englanninkielisestä blogista taisin lukeakin vierailusta tänne suoalueelle siten, että yövyttiin alueella jolloin aikaa kierrelläkin oli enemmän. Aikataulujen venyminen tai yllättävät asiat ovat tietysti yksi juttu, se, että reitti muuttui suunnitellusta oli mielestäni asia, jota olisi voinut paremmin selittää ja perustella. Itse ainakin tapaan olla sitä ihmistyyppiä, joka hyväksyy tosiasiat, jos ne minulle kerrotaan, mutta asiat tyyliin, että nyt tehdään näin ilman sen kummallisempia syitä tai perusteluja eivät oikein uppoa.
Kurkkasin ensin kuvat ja sitten vasta luin tarkemmin, että missä päin maailmaa ollaan menossa :D Ei tosiaan tule suokuvista Arabian alue mieleen! Varmasti ollut upea kokemus, ja onhan tuo tunnelma auringonlaskussa ihan omaa luokkaansa!
Kiitos Eveliina! Irakista on selvästikin moneksi, historiaa, uskontoja, suurkaupunkeja, mutta myös luontoa.
Ziggurat ei ollut itselle tuttu termi ennen kuin luin teidän aiempaa postausta. Hienon näköinen temppeli tuollakin ollut! Reittipalautteen osalta aika mielenkiintoinen tapa retken vetäjiltä ottaa kommentit vastaan, vai turhauttiko palautteen saajaa asia yhtä paljon voimatta vaikuttaa asiaan?
Kiitos Sarianne! Kiva, että löytyy joku muukin kuin meikäläinen, jonka yleissivistyksessä oli zigguratin kokoinen aukko :-) Joo, ehkäpä matkan vetäjäkin oli turhautunut, mutta mielestäni palautetta voi silti tarjota.