Albert Schweitzerin museosairaala Lambarenessa

Gabonissa teimme retken pääkaupungista, Librevillestä, sisämaahan, pieneen jokivarren kaupunkiin Lambareneen. Lambareneen, koska siellä sijaitsee maineikas Albert Schweitzein museosairaala. Matkaa Librevillestä Lambareneen on n. 240 kilometriä, mutta Afrikassa matka ei taitu ihan kolmessa tunnissa, mikä Euroopassa voisi olla mahdollista. Aamulla Librevillestä ulosajo kesti ruuhkan takia hetken jos toisenkin ja vastaavasti seuraavana iltana Librevilleen saapuessamme viimeisiin kymmeniin kilometreihin taisi mennä tunteja. Lähempänä Lambarenea tiet puolestaan olivat huonossa kunnossa eli kuoppaisilla teillä ei kovin lujaa voinut ajaa. Matka taittui maastoautolla, jota oppaamme ajoi, eli emme todellakaan olleet liikkeellä kahdestaan.

Olimme Lambarenessa yhden yön, sillä retki ei todellakaan olisi onnistunut päiväretkenä ja museosairaalaan lisäksi teimme pienen veneretken Ogooue -joelle ja tutustuimme Lambarenen kylään, erityisesti sen sydämeen, eli kalastussatamaan.

Librevillen ja Lambarenen välillä pysähdyimme vain muutaman kerran jaloittelemaan ja syömään jotain pientä. Oppaamme nautti pikaisen lounaankin jossain tienvarren kojussa, mutta päädyimme varmuuden vuoksi terveellisempään perunalastut ja virvoitusjuomia -menuun huoltoasemalta ostettuna.

Albert Schweitzerin museosairaala

Tulimme Lambareneen vieraillaksemme Albert Schweitzerin museosairaalassa, joka osoittautui erinomaisen viehättäväksi ja mielenkiintoiseksi kohteeksi.

Sairaala perustettiin silloin “pimeimpään Afrikkaan” 1913, eli yli sata vuotta sitten. Albert Schweitzer (1875-1965) oli alunperin teologi ja filosofi, arvostettu Bach-tulkitsija ja urkuri, joka päätti opiskella lääkäriksi voidakseen työskennellä Afrikassa. Hänen eettisen ajattelunsa ydin oli ajatus elämän kunnioittamisesta (Ehrfurcht vor dem Leben). Nobelin rauhanpalkinnon työstään hän sai vuonna 1952.

Sairaalan rakentaminen Lambarénéen 1900-luvun alussa on täytynyt olla niin logistisesti kuin lääketieteellisesti valtava saavutus.
Vanha sairaala on myös säilynyt hyvin. Sairaala-alue koostuu joukosta matalia rakennuksia, joissa on kaikki mitä sairaalassa on tarvittu: vastaanottotiloja, sairaalahuoneita, synnytyshuone, lastenhuone, hammaslääkärin vastaanotto, laboratorioita ja proteesipaja, nämä ainakin. Valkoiseksi maalatut rakennukset näyttävät edelleen siisteiltä ja avoimien ikkunoiden edessä hiljalleen tuulessa heiluvat ohuet valkoiset verhot korostivat ainakin illuusiota tilojen puhtaudesta. Ajatus tällaisesta sairaalasta Afrikassa jo yli sata vuotta sitten on todella hämmentävä.

Nykyisin Albert Schweitzeria ei ehkä enää voi ajatella vain hyväntekijänä, sillä toki hän toimi nykyisen Gabonin alueella siirtomaavallan aikana ja hänenkin ajattelussaan oli mukana eurooppalainen ylemmyydentunto. Hän ei esimerkiksi kovin aktiivisesti tukenut paikallisten lääkäreiden kouluttamista johtotehtäviin – ne oli varattu valkoisille. Toisaalta hänen työnsä merkitystä ja konkreettista panostaan alueen terveydenhuoltoon ei voi kiistää. Schweitzer oli selvästi humanisti – mutta toimi oman aikansa yhteiskunnassa.

Lambarene oli myös koti

Albert Schweitzerin ja hänen vaimonsa Helene Bresslau Schweitzerin asuintilat sijaitsivat nekin sairaalan yhteydessä. Helene Schweitzer oli koulutukseltaan sairaanhoitaja ja työskenteli Lambarenessa miehensä rinnalla etenkin sairaalan alkuvuosina. Pariskunnasta Helene kuoli ensimmäisenä (1957) ja Albert 8 vuotta myöhemmin. Heidän huoneensa näyttivät pitkälti siltä kuin he vieläkin asuisivat niissä, eli henkilökohtainen esineistö oli jätetty hienosti paikoilleen. Pariskunta on haudattu sairaalan pienelle hautausmaalle. Näin siitä huolimatta, että he elivät elämäänsä niin Euroopassa kuin Afrikassa.

Pariskunnan tyttären, Rhenan, syntymän jälkeen (1919) Helenen terveys ei enää kestänyt tropiikin oloja ja vuonna 1923 perhe muutti Saksaan, Baden-Württembergiin, Königsfeld im Schwarzwaldiin, jonne Albert rakennutti perheelle talon. Tästä talosta tuli heidän eurooppalainen tukikohtansa – paikka, jossa Schweitzer työskenteli, kirjoitti ja konsertoi kerätäkseen varoja sairaalalleen. Nykyisin talo toimii Schweitzer-museona ja muistuttaa hänen elämäntyönsä eurooppalaisesta puolesta. Pitäisiköhän Lambarenen retken jälkeen vielä joskus pistäytyä tuollakin?
Albert Schweitzerin synnyinkoti puolestaan on Ranskassa Kaysersbergin viehättävässä kylässä, jossa Merjan matkassa -blogin Merja pistäytyi äskettäin.

Vaikka muualla Gabonissa näimme vain harvoja turisteja, täällä kävijöitä oli selvästi enemmän. Samaan aikaan kanssamme aluetta kiersi ainakin parikymmentä muuta vierailijaa. Schweitzerin perintö Afrikassa kiinnostaa yhä ihmisiä.

Hotelli joen rannalla

Olimme yötä Agneghe Beach -hotellissa Ogooue-joen rannalla. Olimme varautuneet pääkaupunkia vaatimattomampaan majoitukseen, mutta ei tämä niin huono ollut kuin vaikka Irakin matkamme surkein hotelli Nasiriyahissa. Safarilodgejen tapaan vettä ja sähköä sai vasta illalla, patja oli ehkä vähän kovan puoleinen ja ilmastointi puhalsi suoraan sänkyyn, mutta yleisvaikutelma oli silti ihan kelvollinen. Luhtikäytävässä huoneemme edustalla oli pöytä ja pari tuolia, eli terassikin, vaikkei nyt ihan yksityinen, oli käytettävissämme.

Suhtauduimme aluksi vähän epäilevästi isoon uima-altaaseen joen rannalla, mutta kun se selvästi näytti olevan käytössä ja päivä oli ollut helteinen, niin virkistäydyimme iltauinnilla ennen illallista. Ihan siisti allas se oli – vähän epätavallinen sikäli, että se oli rakennettu maan pinnalle, sen sijaan, että se olisi kaivettu maahan, mutta eipä se käyttöä haitannut.

Illallisen ja aamiaisen söimme hotellin pienessä ravintolassa. Keskustelu tarjoilijan kanssa sujui paremmin huonolla ranskallani kuin hänen huonolla englannilla, mutta toisaalta on aina kiva huomata edes auttavasti pärjäävänsä kielellä, jota on joskus osannut enemmänkin, mutta joka on vuosien mittaan melko käyttämättömänä painunut vähän syvemmälle aivoihin.

Pisimmän miinuksen hotelli sai meiltä aamiaisen aikana aloitetuista piha- ja puutarhatöistä. Rauhallisen vehreän näkymän sijaan tarjolla oli äänekkään trimmerin melua koko aamiaisen ajaksi. Annoin tästä palautettakin hotellille, mutta emme tietenkään tiedä oliko sillä mitään vaikutusta tuleviin aamuihin. Toki ulkotöiden tekeminen päivän kuumimpaan aikaan on varmaan vähän ankeaa, mutta olisiko nyt aamiaisen ja lounaan välinen aika niin paljon huonompi kuin juuri aamiaisaika. Oppaammekin vähän pahoitteli meteliä ja tarjosi selitykseksi sitä, että hotellin henkilökunnalla ei luultavasti ole mitään koulutusta, eli vaikka käsite asiakaskokemus saattaa olla ihan vieras.

Virtahepoja?

Hyvin nukutun yön ja hyvin ranskalaisen aamiaisen jälkeen suuntasimme suoraan hotellin rannasta Ogooue-joelle. Juuri näillä alueilla on kuulemma, ainakin tavannut olla, isohko virtahepopopulaatio ja lähdimme niitä etsimään. Hetken kyllä melkein hirvitti melko pieni veneemme, etenkin kun pian selvisi, että pysähdyimme aina välillä johonkin ehkä vähän matalampaan kohtaan joella, jossa virtahepoja on esiintynyt odottamaan, että ne tai edes joku niistä nousisi pintaan. Muualla Afrikassa, viimeksi Okavangon alueella, virtahevot olivat joen rannan ruovikossa ja ainakin osa niistä oli yleensä näkyvillä siten, että veneellä on helppo olla ajamatta niiden päälle. Nyt mietin, että jos joku isokokoinen virtahepo päättäisi nousta pintaa juuri veneemme vieressä tai alla, niin mitenkähän meidän kävisi.

Pelko osoittautui turhaksi, sillä tänään virtahevot eivät olleet maisemissa. Vitsailinkin sitten lopuksi oppaalle, että ne ovat lähteneet retkelle jokea pitkin ylöspäin, ehkä siis Kongon puolelle. No, Lambarenestä jokea pitkin on kyllä aika pitkä matka (Brazzavillen) Kongoon, mutta teoriassa kai tuo retkeily olisi ollut mahdollista.

Muutamia lintuja kyllä näimme, rantaruovikoissa ja lentämässä päämme yli, mutta eivät ne ihan asettuneet kuvattavaksi sellaiselle etäisyydelle, että niistä kännykällä olisi saanut kelvollisia kuvia, emmekä olleet mieltäneet lähteneemme safarimatkalle, joten järkkäri ei ollut matkassa. Yhden joen ylittävän sillan alla pääsimme myös näkemään isoa lepakkopopulaatiota, joka oli yöksi asettunut sillan alapuolen rakenteisiin.

Alunperin ideana oli ilmeisesti jatkaa veneellä Lambarenen kylään asti, mutta lopulta, koska olimme etsiskelleet virtahepoja jo tovin jos toisenkin, niin tuntui järkevimmältä palata hotellin rantaan, pakata jo matkatavarat mukaan autoon ja käydä kylässä autolla jo osana paluumatkaa Librevilleen.

Lambarenen kylä

Suuntasimme siis vielä ennen paluumatkaan Lambarenen kylään ja kalasatamaan – joskin ne taitavat olla pitkälti yksi ja sama asia. Puoliltapäivin satamassa oli vielä täysi tohina. Kalastajat olivat aamulla palanneet joelta saaliineen ja nyt nuoremmat pojat käsittelivät saalista, joka levitettiin suomustamisen ja perkaamisen jälkeen kuivumaan satama-alueella sijaitseville lukuisille kuivaustelineille. Osa kaloista myytiin toki tuoreenakin. Oppaammekin oli varautunut kalasatamassa vierailuun kylmälaukulla, johon hetimmiten satamaan saapuessamme hankittiin vielä säkillinen jäitä. Kuulemma täällä pyydettävät ja myytävät kalat ovat hänen äitinsä mieleen, joten pitihän niitä viedä äidille Librevilleen!

Kalasataman läheisyydessä oli myös kylän tori ja sen liepeillä yksittäiset myyjät myivät myös vähän harvinaisempia tuotteita kuin plantainit ja banaanit. Yhdessä kottikärryssä oli tarjolla krokotiilia, toisessa antilooppia. Näiden osalta eivät ainakaan vielä myyjät olleet varautuneet jäillä tai muilla kylmälaitteilla, mutta kaipa eläimet sentään olivat melko äskettäin tapettuja.

Oppaan ostamien kalojen lisäksi ostimme, mekin, torilta, jotain – tertun verran minibanaaneja eväiksi paluumatkalle. Minibanaanit eivät taida oikein olla säilytys- ja kuljetuskelpoista tavaraa, sillä tropiikin ulkopuolella emme ole niitä nähneet, mutta Afrikassa olemme usein näitä pieniä suupalan kokoisia banaaneja syöneet.

Pientä autoremonttiakin

Taitettuamme paluumatkaa ehkä kolmanneksen verran automme sanoi yllättäen työsopimuksensa irti. Olimme melko lailla keskellä ei mitään Gabonin maaseudulla. Ehkä tien monet kuopat olivat liikaa ei-ihan-uudelle autolle. Etupyörät eivät suostuneet pyörimään. Taaksepäin autolla pystyi hetken liikkumaankin.

Oppaamme soitti pari puhelua, ja pian lähiseudun taloista saapui ensin yksi, sitten toinen ja kohta jo kolmaskin mies. Neuvoja ja ideoita ainakin riitti. Me puolestamme kerroimme ainakin varoiksi matkanjärjestäjällemme tilanteessa WhatsApp -ryhmässämme, johon hän kommentoi, rauhoittavasti, että monet afrikkalaiset ovat taitavia mekaanikkoja – ja niin todella osoittautui olevankin.

Me istuskelimme poissa jaloista puolitoista tuntia tien laidalla puiden varjossa. Istuskelimme, sillä ensi töikseen lähitalojen asukkaat etsivät meille tuolit. Lopulta auto teki pari koeajokierrosta, kesti ne – ja matka jatkui. Onneksi jatkui, sillä lähimpään pienempäänkin kaupunkiin taisi olla vielä tunnin matka ja hinausauton tuleminen sieltä luoksemme olisi varmasti kestänyt tovin ja sen jälkeen sitten vielä ehkä vaihtoehtoisen kuljetuksen löytäminen. Ehkä olisimme päätyneet Librevilleen menevään paikallisbussiin?

Pysähdys päiväntasaajalla

Menomatkalla onnistuimme ohittamaan päiväntasaajan, joka siis sijoittuu Gabonissa Librevillen ja Lambarenen välille, sitä erityisesti huomioimatta. Oppaamme ei sitä maininnut emmekä mekään sitä muistaneet. Paluumatkalla olimmekin sitten tarkkana ja seurasimme koordinaatteja puhelimen Compass-sovelluksesta ja kun lähestyimme päiväntasaajaa hihkaisimme oppaallemme, että kohta! Hän väittikin sitten, että oli suunnitellutkin pysähtyvänsä paikalle paluumatkalla :-)

Tarkkaan ottaen täälläkin, kuten vaikka Ecuadorissa, paikka on merkitty vähän sivuun 0-meridiaanista, sillä juuri sen kohdalla tie on sen verran mutkainen, ettei siitä voi pysähtyä. Ehkä sitten näin. Mutta otimme parit kuvat kuluneen kyltin luona, päiväntasaajan kun kuitenkin Gabonissakin olemme nyt ylittäneet. Viimeksi olimme enemmän tai vähemmän tasan päiväntasaajalla Ilheu das Rolas -saarella Sao Tomella ja sitä ennen Ugandassa ja Ecuadorissa.

Jotain erityistähän tuossa aina on, päiväntasaajassa. Illalla Lambarenessa Lasse tähyillä taivaalle, että näkyisikö täällä Etelän risti, mutta kun pasta-annos tuli pöytään, niin tähtikuviot unohtuivat…