Avainsana-arkisto: Monastir

Mahdia

Mahdia ja Monastir

Pysytään vielä yhden jutun verran Tunisian rannoilla.
Siinä missä Port El Kantaouin satama oli pieni ja turistinen, Mahdian satama tarjosi jo autenttisimman kuvan tunisialaisesta kalastajasatamasta.

Mahdia

Tunisian viikollamme vietimme pari päivää kotikaupungissamme Soussessa, teimme kaksi päiväretkeä Deturnin kanssa ja kaksi omatoimista retkeä: Port El Kantaouihin ja Mahdiaan ja Monastiriin. Port El Kantaouissa kävimme taksilla, sehän on oikeastaan vaan osa Soussea, mutta Mahdiaan on Soussesta matkaa n. 60 kilometriä, joten tarvitsimme auton. Kevyt neuvottelu hotellimme (Mövenpick Sousse) loistavan concierge-palvelun kanssa ja päädyimme auto + opas/kuljettaja vaihtoehtoon 160 dinaarin  (n. 55 euroa) hintaan sen sijaan, että olisimme vuokranneet vaan auton hintaan 80 dinaaria.

Kuljettajamme nouti meidät sovitusti hotellilta aamuyhdeksältä keskivertotaksia siistimmällä autolla ja sovimme, että ajamme ensin Mahdiaan ja poikkeamme paluumatkalla myös Monastirissa. Mahdiaan voi ajaa sisämaa- tai rantareittiä ja ajoimmekin menomatkan sisämaassa useamman pienen kylän halki ja palasimme rantatietä pitkin.

Soussesta pääsee Monastiriin ja Mahdiaan myös junalla, tai metrolla, kuten paikalliset sitä kutsuvat, vaikka rata kulkeekin maan päällä. Monastirin osalta juna onkin varmaan ihan hyväkin vaihtoehto, mutta Mahdiassa jää Cap African niemi näkemättä ilman taksia tai todella hyvää kävelykuntoa.

Mahdia

Mahdia

Mahdiassa  ainakin meitä odotti pienoinen yllätys – kuljettaja tosin taisi tietääkin, että kaupungin markkinapäivä on juuri perjantai. Yli 60 000 asukkaan kaupungissa on markkinapäivänä hienoinen tungos! Kuljettaja onnistui kuitenkin sukkuloimaan medinan portille ja sovimme, että hän noutaisi meidät samasta paikasta parin tunnin kuluttua.

Me suuntasimme ensimmäiseksi satamaan. Vaikka vaan siksi, että tarvitsimme hiukan sopeutumisaikaa ennen kuin yrittäisimme keskelle ihmismassoja. Mutta tietysti myös siksi, että pidämme pienvenesatamista.
Mahdia
Mahdia
Mahdia Mahdia Mahdia

Mahdian satamassa värikkäitä kalastajaveneitä olikin paljon ja laiturit olivat täynnä verkkokasoja. Sen verran turismiakin kaupungista näytti löytyvän, että yhdelle merirosvoaluksellekin riittää ehkä töitä.

Kiertelimme aikamme satamaa, välillä astellen muutamalle laiturillekin vähän pitemmälle verkkoihin sotkeutumista varoen ja katselimme kaukaa markkinameininkiä kaupungin sydämessä. Ehkä sitä pitäisi sinnekin uskaltautua?

Markkinoilla ja medinassa

Turistit eivät ole, vielä ainakaan, oikein saavuttaneet Mahdiaa. Ehkä matka lähimmältä lentokentältä, Monastirista, on sittenkin liian pitkä ainakin massaturismille.

Mahdian mediaan johtaa pitkä käytävä linnoituksen paksujen seinien läpi. Kuten usein medinoissa ja markkinoilla tietyt tavarat keskittyvät tietyille kujille ja aukioille.
Tämä käytävä oli omistettu kultaisille asusteille. Sen verran kullanväriset liivit ja jakut olivat erilaisia kuin rannan vaateröykkiöt, että niitä oli kiva katsella, vaikkemme moisten tarpeessa olleetkaan.

Mahdia Mahdia

 

Rannan puolen teltoissa tavallisemmat vaatteet olivat vielä esillä tangoille ripustettuina, joten jos olisimme jotain olleet etsimässä, niin teoriassa olisimme sen voineet täältä löytää. Telttakatosten ulkopuolella vaatteet olivat yhtenä massana nurmikolla.
Laitoin näistä kuvan Facebookiin matkamme aikana kommentilla, että tänneköhän ne päätyvät, Afrikkaan kierrätetyt eurooppalaisten hylkäämät vaatteet ja ainakin yhden lukijamme mukaan juuri näin. Tunisiassa ilmeisesti lajitellaan monet vaatekontit ja osa päätyy tänne myyntiin.
Tunisiassa myös valmistetaan paljon vaatteita: matkalla Soussesta Mahdiaan ohitimme mm. Benettonin tehtaat.

MahdiaMahdia

Keittiötarvikealueella pysähdyin hetken veikeiden mainosmukien kohdalla, mutta onneksi niiden laatu ei kuitenkaan riittänyt minulle. Pahimmillaan joku niistä olisi saattanut päätyä kotiimme, vaikka meillä mukeja on edelleen, muutamasta karsintakierroksesta huolimatta, reilusti yli tarpeemme.

Mahdia Mahdia

Markkinahumu ei yltänyt syvemmälle medinaan. Ohitimme kuitenkin muutamat harvat matkamuistomyymälät sopivaa kahvilaa etsien ja löysimmekin sen, juuri sen meille oikean, isojen puiden varjostaman kahvilan, joka oli ehkä sen verran paikallisille ylihintainen, että tilaa löytyi helposti. Tilasimme cappucinon ja appelsiinimehun ja etenkin cappuccino yllätti: tällaista emme muista koskaan missään saaneemme! Onneksi Lasse luopui suosiolla osasta sen koristeluun käytetyistä konvehteista ja suklaakekseistä …

Mahdia Mahdia

 

Majakka ja merellinen hautausmaa

Pienvenesatamien lisäksi tapaamme maailmalla käydä katsomassa majakoita, jos tiedämme niitä lähiseuduilla olevan. Mahdiassa oli, joten pyysimme kuljettajaamme viemään meitä Cap Africa -niemelle.

Niemen kärjessä on vielä nähtävissä vanhan sataman vanhan portin rauniot.
Vanhassa satamassa on vielä muutamia pieniä kalastajaveneitä, täälläkin.

Mutta kauneinta tällä niemellä on hautausmaa!
En muista koskaan missään nähneeni näin kaunista hautausmaata – ei niin, että yksittäiset hautakivet olisivat tehneet minuun erityistä vaikutusta, mutta alueen merellisyys! Siinä missä monet merenkävijät saattavat toivoa, että heidän tuhkansa siroteltaisiin mereen, niin hautapaikka tällä hautausmaalla voisi olla hyvinkin yhtä hyvä tai parempi vaihtoehto.

Mahdia Cap Africa Mahdia Cap Africa Mahdia Cap Africa Mahdia Cap Africa Mahdia Cap Africa

Olemme haltioissamme, mutta kuljettajamme ei niinkään. Normaalioloissa liikenne Cap Africa -niemen ympäri hoituu yhtä tietä pitkin, jota ajetaan yhteen suuntaan, mutta markkinaliikenne sotkee liikennettä niin, että kuljettajamme päättää ensin peruuttaa monta sataa metriä ja lopulta kääntyä ja ajaa osan matkasta takaisin yksisuuntaista katua väärään suuntaan. Menihän se niinkin, varovasti edeten!

Monastir

Paluumatkalla pysähdyimme vielä Monastiriin – pitihän meidän nähdä tämäkin turistien suosima alue Tunisiassa.

Monastirin rantaakin hallitsee mahtava linnoitus, joka on päätynyt muutamankin elokuvan kulissiksi, kuuluisimpana ehkä Monty Pythonin Brianin elämä. Soussen medinassa olimme jo nousseet kapeita portaita linnoituksen torniin ja todenneet, että sieltähän on mahtavat maisemat medinaan ja merelle, joten nousimme täälläkin kapeat kierreportaat nähdäksemme merelle – hyvä idea, täälläkin!

Monastir Monastir Monastir

Bourguiban, Tunisian itsenäisyyteen johdattaneen entisen presidentin, Habib Bourguiban, mausoleumin osalta sen sijaan tyydyimme vain katselemaan sitä aukiolta.

Monastir

Monastirin medinaakin kiertelimme hiukan: ensin autolla ja myöhemmin myös jalan. Soussen ja Mahdian medinoiden jälkeen Monastir ei ihan vakuuttanut. Myös myyjät olivat täällä ainakin tuona perjantaina aggressiivisempia kuin muissa medinoissa – ehkä siksi, että ihmisiä oli liikkeellä niin vähän. Tai sitten ihmisiä oli liikkeellä niin vähän, koska eivät pitäneet aggressiivisista myyjistä. Sopivaa ravintolaakaan ei tuntunut löytyvät ja kahvilat tuntuivat olevan tarkoitettuja vanhoille tunisialaisille miehille, ei meille.

Monastir Monastir

Lopulta medinan ulkopuolelta löytyi Al Hambra -niminen ravintola, jossa päädyimme jakamaan pizzan lounaaksi, kun panineja tai sämpylöitä emme kaupungista kevyesti hakemalla löytäneet.

Pizzaa ja suklaata

Mahdia ja Monastir

Monastirista olikin jo lyhyt matka takaisin Sousseen ja ehdimme kuin ehdimmekin hotellimme iltapäivän suklaatunnille: joka iltapäivä klo 16 – 17 hotellin aulassa oli tarjolla valikoima erilaisia suklaakonvehteja, ilmaiseksi hotellin asukkaille! Tämäkin oli Tunisiassa jotain, mitä emme olleet kokeneet missään hotellissa missään päin maailmaa tätä ennen. Ilmeisesti tällainen on kuitenkin kaikissa Mövenpick -hotelleissa, muttei luultavasti 90-luvun alussa, kun viimeksi sellaisessa (Zell am Seessä) asuimme.

Mövenpick Sousse Mahdia ja Monastir