Ikivanhoja matkakertomuksia – miksi?

100 countries

Olen viime viikkoina tehnyt matkajuttuja vanhoista matkoista, niistä merkittävimmistä. Aluksi sen innoittamana, että hankimme diaskannerin, jolla sai vanhoja diakuvia muunnettua digitaliseen muotoon. Sittemmin myös ajatuksena siirtää vanhoista työkaluista (jalbum) kuvia Picasaan. Ja lopulta myös siksi, että matkailutavoitteeni, 100 maata, toteutuminen alkaa jo häämöttää ja “lopuksi” voisi olla hienoa tuottaa tänne lista maista siten, että ainakin useimmista listan maista olisi linkki ko. maahan liittyvään matkakertomukseen. Siksi siis, takaisin Afrikkaan, Australiaan, Malediiveille …

Niin, siitä tavoitteesta, 96 maata kasassa. Kesälle 3 varattuna – joskin helmikuinen risteily muistutti Bahrainin kohdalla, että suunnitelma käydä jossain maassa ei välttämättä aina tarkoita käyntiä jossain maassa.

(Niin ja siis, tämä 96 Pirkon listalla, Lassella 100 maata meni rikki jo silloin helmikuussa.)

Join the Conversation

1 Comment

  1. says: Minna

    Onpa teillä kunnianhimoiset tavoitteet, itse on tuollaisista määristä vielä kaukana, vaikka aika moneen paikkaan onkin jo ehtinyt! :)

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.