Gdansk – kaupungin katuja ja lähiön muraaleja

Gdansk feature

Hotellimme Gdanskissa, Holiday Inn, sijaitsi keskellä kaupunkia, Spichrzówin saarella, jolla aikoinaan on säilytetty viljaa yli 300 aitassa. Hotellin sijainti saarella houkutteli meidät tietysti ensin saaren rannoille, eli tutkailemaan Motlawa-joen toisella rannalla olevaa valtavaa keskiaikaista nosturia ja toisella puolella olevaa pienvenesatamaa. Löytyipä siinä sivussa sitten myös yksi Gdanskin leijonien polun leijonistakin (Lew Hewelion). Näitä pieniä leijonia olisi kuulemma Gdanskissa kokonaista 14 kappaletta. Jos olet lasten kanssa liikkeellä, kannattaa tutustua konseptiin ja sen myötä Gdanskiin pieniä leijonia etsimällä (linkin juttu on kirjoitettu puolaksi, mutta eiköhän Google Translator saa siitä riittävällä tarkkuudella selvää).

Gdanskin nähtävyydet
Gdansk crane
Gdansk Leo Soldek
Merimiesleijona lienee valmiina purjehdukseen vaikka museoalus Soldekilla, joka on vanha puolalainen rahtialus
Gdanskin nähtävyydet
Kas, hotellimme Holiday Innkin on päätynyt tähän kuvaan :-)

Me turvauduimme kuitenkin tälläkin kertaa tylsästi (?) enemmän Tripadvisoriin kuin leijoniin ja päädyimme katsastamaan kaupungista suunnilleen nämä asiat, poislukien toisen maailmansodan alkuun ja solidaarisuusliikkeeseen liittyvät muistomerkit ja museot, joihin palaan vielä erikseen. Historioitsijat – ja paikalliset – ovat sitä mieltä, että nämä kaksi tärkeintä historian käännettä Euroopassa 1900-luvulla tapahtuivat Gdanskissa, joten niihin kannattanee paneutua myös blogijuttujen muodossa.

Rikkaan kaupungin vanha keskusta

Aikoinaan Gdanskin alue oli portti merelle Euroopan viljapelloille, metsille ja kaupungeille ja kaikki, mikä kulki kaupungin läpi toi tuloja kaupungille, ja siitä tuli suunnattoman rikas. Gdansk oli Hansa-liiton, kauppaliiton, kohta, joka yhdisti koko Pohjois-Euroopan 1200-luvulta 1800-luvun puoliväliin ja kauppakeskuksena tärkeämpi kuin Lontoo. Rikkaassa kaupungissa upeat kaupunkitalot nousivat hollantilaiseen renessanssityyliin, koristeltuina reliefeillä ja seinämaalauksilla.
Gdansk toteuttikin useita superlatiiveja: suurin keskiaikainen nosturi ja mylly, suurin meripihka-alttari, tarkin kello, suurin tiilikirkko (yli 20000 ihmistä).

Tätä kaikkia tutkailimme kävellessämme vanhan kaupungin Dluga-katua (Long Street, Long Market) jokirannan Vihreältä portilta (Green Gate) Kultaiselle portille (Golden Gate) ja kurkaten hiukan Mariacka-kadullekin. Pitkänä katuna tunnettua katua reunustivat toisiaan toinen toistaan kauniimmat vanhat talot. Niitä ei vaan suhteellisen kapealla kadulla oikein millään saanut tallennettua kuviin. Neptunuksen suihkulähde sen sijaan oli helpompi kohde kamerallekin.

Ihan keskustassa, jo määritelmänsäkin mukaan, sijaitsee myös neljän leijonan reunustama nelikulmainen suihkulähde, joka sijaitsee vanhan Gdanskin keskipisteessä. Taaskaan, emme olleet lasten kanssa liikkeellä, mutta voin kuvitella, että katutasosta satunnaisen tuntuisesti nousevat vesisuihkut saattaisivat ainakin kesähelteillä houkuttelemaan myös leijonien keskelle!

Kirkoista pistäydyimme vain tuossa suurimmassa tiilikirkossa, St. Maryssa, jossa on tuo jo mainittu astronominen kello. Sisällä huomiomme kiinnittyy myös täälläkin näkyvästi läsnä olevaan puolalaiseen paaviin. Johannes Paavali II (Jan Pawel II, Jana Pawla II) on tosiaan Puolassa, siis myös Gdanskissa, läsnä kaikkialla. Puolalainen paavi on selvästikin ollut puolalaiselle iso juttu ja erityisesti hänen asettumisensa solidaarisuusliikkeen puolelle.

Gdanskin nähtävyydet vanha kaupunki
Dluga-katua
Gdansk vanha kaupunki
Kurkistus Mariacka-kadullekin
Gdanskin nähtävyydet
St Mary Gdansk
Paavi ja astronominen kello St Maryn katedraalissa (kellon kuva: Reinhold Möller, kirkossa käydessämme sen verran ruuhkaa, ettei sitä oikein saanut kuvattua)
Gdanskin nähtävyydet
Löytyypä Gdanskista pala Berliinin muuriakin
Gdansk skuuttiparkki
Jotkut Gdanskin skuutteista olivat osuneet ihan skuuttiparkkiruutuihin!

Ostoskeskuksia

Saimme myös Gdanskia koskien parikin vinkkiä ostoskeskuksista, joista lähes keskustassa, olevassa Forum Gdanskissa tutkailemassa hiukan sen arkitehtuuria, Starbucksissa kahvilla ja katsomassa parissa urheiluvaateliikkeessä, että löytyisikö täältä valkoisia teknisiä t-paitoja, joissa ei olisi kovin näkyviä logoja. Ei löytynyt – eli pitää jatka etsimistä netistä. Marimekko x Adidas -kokoelma sen sijaan löytyi, vaikka se Suomessa taitaa olla vasta tulossa. Tapaan aina kevyesti innostua nähdessäni jotain suomalaista, yleensä juuri Marimekkoa tai ehkä Iittalaa maailmalla. Viimeisin mielikuva taitaa olla Trondheimin ostoskaduilta.

Galeria Baltycka mainittiin myös, itse asiassa sen sanottiin olevan ehdottomasti Gdanskin paras ostoskeskus, mutta niin paljon shoppailu ei meitä innostanut, että olisimme sinne asti lähteneet kauppojen takia.

Forum Gdanskia mahdollisesti kännykän karttasovelluksesta etsiessäsi kannattaa varoa City Forum -nimistä pienempää ja vanhempaa ostoskeskusta, joka ei siis ole sama kuin Forum Gdansk.

Forum Gdansk
Forum Gdansk -ostoskeskus
Gdanskin nähtävyydet
Vanhan kaupungin taloja helpommin kuvattavassa muodossa matkamuistokaupan ikkunassa
matkamuistoja
Toinen näistä lähti mukaan kotiin – arvaa kumpi :-)

Zaspan muraalit

Galeria Baltycka ei meitä innostanut, mutta lähdimme kuitenkin ihan samoille kulmille, eli Zaspan lähiöön, isojen muraalien takia. Päätös iltapäiväretkestä syntyi iltapäiväruuhkan aikaan, taksia olisi joutunut odottamaan ja Bolt-taksien hinnat olivat suuren kysynnän takia pilvissä, joten valitsimme ”kotikulmiltamme” lähtevän 8:n ratikan. Ohimennen turisti-infossa aikaisemmin päivällä pistäytyessämme virkailija oli ylimalkaisesti väittänyt, että bussi- ja ratikkaliput voi maksaa pysäkeillä olevilla automaateilla. No Chmielnan pysäkillä ei ollut kuin QR-koodi, jonka kyllä skannasimme kumpikin puhelimeemme, mutta emme selviytyneet siitä sen pitemmälle, mutta tuurillahan ne isotkin laivat … joten ajoimme 17 pysäkinväliä pummilla.

Jana Pawla II:n asemalla tuntee olevansa aika kaukana Gdanskin vanhasta kaupungista seisoessaan isolla betonisillalla ja arpoessaan, että lähteekö etsimään muraaleja oikealta vai vasemmalta. Molempiin suuntiin ei enää ollut aikaa ennen pimeän tuloa ja toisaalta koko alueen kiertäminen olisi kuulemma tarkoittanut noin 7 kilometrin lenkkiä, joten valitsimme suunnaksi Pilotow-kadun – ensi kerralla sitten toiselle puolelle!

Vuonna 1997 Zaspaan toteutettiin kaupungin 1000-vuotisjuhlan kunniaksi kymmenen seinämaalausta. 2009 projektia jatkettiin ja nyttemmin muraalien kokoelma laajenee edelleen. Zaspan lähiö oli aikoinaan tyypillinen postkommunistien alue harmaine, jättimäisine kerrostaloineen, mutta muraalien ansiosta alueen ilme ja arvostus ovat nousseet.

Zaspaan voi tutustua, kuten me teimme, netistä löytyvän kartan avulla, puhelinsovelluksen opastamana tai paikallisten järjestämillä opastetuilla kierroksilla. Olisimme mielellämme valinneet opastetun kierroksen, mutta koska päätös tutustumisesta myös Zaspan alueeseen syntyi melko lailla ex tempore, se ei enää onnistunut. Ja olihan siinä oma jännityksensä etsiä muraaleja kartan avulla – silloin tällöin huudahdimme oikeasti toisillemme, että hei, täällä on yksi!

Zaspa Gdanskin nähtävyydet
Puolalainen paavi on tietysti päässyt myös talon päätyyn
Zaspa
Zaspa Gdanskin nähtävyydet
Ehostettu betonikolossikylä näytti paikoitellen ainakin ihan viihtyisältä
Zaspa kartta
Zaspan alueesta netistä löytynyt kartta on alueen (puolankielisestä) esitteestä, mutta kyllä siitä kuvat, osoitteet ja tekijöiden nimetkin selviävät
Tags from the story
,
Join the Conversation

12 Comments

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mira! Oli tosiaan vakaa aikomus maksaa, mutta emme sitten vaan osanneet. Ehkä olisi pitänyt ladata joku uusi appi sitä varten, mutta niidenkin lataaminen, etenkin vieraskielisten ohjeiden perusteella, on sen verran riskaabelin tuntuista, että melkein ennemmin ottaa riskin virhemaksusta!

  1. Gdansk on kaunis kaupunki. Me aina suunnitellaan reissua sinne mutta sitten aina löydetään itsemme Krakovasta. Viimeksi kun oltiin Puolassa, mut vihdoin saatiin Zakopaneenkin…

    1. says: Pirkko

      Kiitos Melissa! Kyselin Puolassa käyttämältämme oppaalta, että kun olemme käyneet Krakovassa, Varsovassa ja nyt Gdanskissa, niin mitä hän vielä suosittelisi ja ainakin Zakopane oli hänen(kin) listallaan. Tosin juuri nyt taitaa meidän Puola-kiintiömme kolmella reissulla olla hetkeksi ainakin täynnä.

  2. Zaspan muraalien etsiminen kartan avulla kuulostaa hauskalta! Samaa teimme patsaspromenadin osalta Kotkassa kesällä. Monet oli siellä helppo löytää, mutta osa oli paljon hankalammin löydettävissä, ja osa oli jopa kartassa väärin. Mukavaa puuhaa joka tapauksessa!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mikko! Hyvän oppaan matkassa on joskus kiva kulkea, mutta toisaalta kyllä joskus on ihan kiva kokea tuota ”ihan itse” löytämisen riemuakin!

  3. Gdanskissa on tullut vierailtua pari kertaa, mutta jostain syystä se ei ole koskaan iskenyt :/

    Ehkä meidän kohdalle on vaan osunut epäystävällisiä paikallisia, ja meno on paikoitellen ollut tosi tylyä.

    Kaunistahan tuolla on, mutta nähtäväksi jää, annammeko kaupungille enää kolmatta mahdollisuutta.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Eveliina! Meillä sattui kohdalle ihan mukavia ihmisiä, niin hotellissa kuin tuo käyttämämme opas, eli ihmisistä potentiaalinen paluu ei jäisi kiinni.

  4. says: Nadine

    Galeria Ba?tycka on tähän mennessä ollutkin Gdanskin paras ostari. En tiedä, joko Forum syrjäyttänyt sen paalupaikaltaan, koska en vielä kerennyt käydä katsastamassa sitä.

    Shoppailu on toki kiva harrastus, mutta tätä nykyää kaikki ostarit muistuttuvat toisiaa, joten siitäkin tuli jo aika tylsä. Vielä 20 vuotta takaperin ulkomailla shoppailu on puhdas riemu, nyt ei kannata raahata mitään ketjuroinaa kotiin.

    Muraalien kokoelma on aivan huippu. En arvannutkaan, että niitä on siellä näin paljon. Se on aika huikea tapa herättää harmaita betonisia lähiöitä eloon.

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentistasi! Osaltani myös nettishoppailu on syrjäyttänyt ostareilla kiertämisen. Joskus olen vaikka Berliinissä käynyt senaikaisen lempparimerkkini liikkeessä, sovitellut yhtä jos toista ja sitten jo hotellista tehnyt tilauksen näistä kotiosoitteeseeni Suomessa – eipä tarvinnut tunkea niitä käsimatkatavaroihin.

  5. Zaspan alue oli itselle uutta tieto Gdanskista, jonne on tehnyt mieli matkustaa jo pidemmän aikaa. Se olisi kolmoiskaupunkina varsin kiva pitkä viikonloppulomakohde, mitä monet muutkin paikat Puolassa edustavat. Itsellä on varsin mukavia muistoja aina Puolan reissusta, joten uskoisin viihtyväni Gdanskissa hyvin myös nähtävyyksiä katselemassa. Puoliso ainakin kehui paikkaa tosi paljon, kun siellä kavereiden kanssa kävi lomailemassa.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Rami! Pitkä viikonloppu tai enemmänkin, Gdansk tarjoaa kyllä aika paljonkin nähtävää ja koettavaa.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *