Kolmoiskaupunki on kolmen kaupungin, Gdanskin, Gdynian ja Sopotin muodostama urbaani kokonaisuus. Gdansk on kaupungeista vanhin ja suurin ja luultavasti tällä suunnalla vierailevien turistien pääkohde, mutta halusimme matkallamme nähdä ainakin vähän myös Gdyniaa ja Sopotia.
Gdanskissa asukkaita on lähes 600 000, Gdyniassa ehkä 250 000 ja Sopotissa 40 000 – tosin kesällä varmasti enemmänkin.
Gdansk on kaupungista eteläisin, Sopot siitä seuraava pohjoiseen päin ja Gdynia pohjoisin.
Gdanskin ja kaikkien näiden kaupunkien lähimenneisyys on sidoksissa ensimmäisen ja toisen maailmansodan tapahtumiin täällä Gdanskinlahden rannalla. Ensimmäisen maailmansodan päättänyt Versailles’n rauha erotti Gdanskin ja Sopotin Danzigin vapaakaupungiksi ja Danzigin ja Puolan raja kulki Sopotin ja Orlowon rantakaupunkien välissä. Raja on edelleen nähtävissä ja oppaamme intoutuu kertomaan, miten Danzigin kenkäkauppiaat myivät kenkien ohella hiekkapaperia, jolla kengänpohjat sai ennen rajan ylitystä hiouttua käytetyn näköisiksi, jolloin niistä ei tarvinnut maksaa tullia.
Gdynia, erityisesti sen satama, perustettiin 1920-luvulla, kun Puola tarvitsi uuden sataman Gdanskin sataman jäädessä Danzigin vapaakaupungin satamaksi.
Sopot
Sopotin pääkatu, kävelykatu Monte Cassino, on lokakuisena aamuna hiljainen. Monte Cassino on kuulemma Puolan suosituin kävelykatu ja saattaa se sitä ollakin kesän vilkkaimpina kuukausina, mutta nyt kesä on virallisesti ohi, vaikka aurinko paistoikin vielä kirkkaalta taivaalta. Puolalaiset sotilaat löivät toisessa maailmansodassa Italiassa, Monte Cassinon taistelussa, siitä kadun nimi. Sopotin kasinoissa, ravintoloissa ja putiikeissa elämä on jo kaukana sodasta ja taisteluista.
Kävelykadun uusin nähtävyys on satukirjamaiseen tyyliin toteutettu vino talo. Ajattele Gaudin taloja Barcelonassa, Tanssivaa taloa Prahassa tai Hundertwasserhausia Wienissä, mutta pienemmässä koossa. Puolalaisen arkkitehdin Szotynscy Zaleskin suunnittelema talo on uudehko, vuodelta 2003.
Monte Cassino päättyy Sopotin rannassa puiselle kävelylaiturille, joka ylpeilee olevansa 511,5 metrin pituudellaan Euroopan pisin. Kävelylaituri rakennettiin ensimmäisen kerran jo 1827, tosin ei vielä silloin nykyiseen pituuteensa ja aluksi laituri oli vain kesälaituri. Kävelylaiturille tultiin aikoinaan nauttimaan hyvää tekevästä kosteasta meri-ilmasta, joka sisältää runsaasti otsonia, jodia, happea ja suolaa. Nyttemmin ehkä laiturilla enemmänkin nautitaan näköalasta tai näyttäytymisestä.
Meri-ilman ja merikylpyjen vaikutuksesta Sopotissa nautittiin – ja nautitaan edelleen – kylpylöissä. Osana vanhaa kylpylärakennusta kohoaa Sopotin vanha majakka, jonka avoimista ikkuna-aukoista purkautuu höyryä. Tornissa voisi kuulemma vieraillakin ja ehkä siis myös hengittää höyrystettyä meri-ilmaa?
Rannalla on myös kaikkien (?) itseään kunnioittavien luksushotelliketjujen hotellit kuten vaikka Sopot Marriott Resort & Spa, Sheraton ja Sofitel Grand Hotel. Pistäydyimme näistä Grandissa, kuten muutkin Sopotissa vuosien mittaan vierailleet valtionpäämiehet, filmitähdet ja muut tärkeät ihmiset.
Sopothan on muuten myös tunnettu Sopotin festivaaleista, joka oli Itä-Euroopan vastine Euroviisuille. Suomi oli yksi niitä harvoja maita, joka tapasi yrittää onneaan molemmissa kisoissa ja Marion Rung menestyikin Sopotissa, voittaen kisat jopa kahdesti.
Orlowo
Sopotin laiturilta avautuu näköala myös toiselle, tosin vaatimattomammalle, laiturille Gdanskinlahdella, Orlowon laiturille. Puolalaiset rakensivat sen Sopotin laiturin jäätyä osaksi Danzigin vapaavaltiota ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Aluksi 115 metrin mittaista laituria jatkettiin 1920-luvun lopulla aina 430 metriin osana Orlowon ja Sopotin välistä kilpailua, mutta vuonna 1949 se tuhoutui myrskyssä. 1950-luvulla laituri korjattiin nykyiseen 180 metrin pituuteensa.
Nykyisin Orlowon Sopotia paljon pienempi kylä on osa Gdyniaa, mutta kuulemma erityisesti varakkaiden puolalaisten suosiossa. Satunnaisen turistin silmin Orlowon ranta näyttää pienen kalastajakylän rannalta, mutta ehkä siinä juuri onkin sen viehätys: tänne eivät päiväturistien massat tule. Laiturista pohjoiseen avautuu kuitenkin pitkä hieno hiekkaranta, joka päättyy Orlowon kallioon. Moreeni kohtaa täällä jyrkästi meren, joka kaivertaa kallioksi kutsuttua rantaa vuodesta toiseen, joten ”kallio” muuttuu koko ajan. Orlowon kalliota on verrattu Rugenin kallioihin tai jopa Englannin etelärantoihin.
Rannan ja kallion sijaan paneudumme kuitenkin rannan ihmisiin, kalastajiin, jotka ovat juuri palanneet saaliinsa kanssa mereltä. Kohta rannan kojusta saisi tuoretta savukalaa. Kesäaikaan elämää olisi myös puolalaisen kirjailijan Stefan Zeromskin talossa, joka toimii paitsi museona myös kahvilana.
Gdynia
Gdyniassa aloitamme risteilysatamasta, jossa lupaavasti onkin yksi saksalainen risteilyalus. Oppaamme, joka saa elantonsa osittain myös risteilyturisteista, kertoo, ettei ole käynyt täällä oikeastaan sen jälkeen kun maailma sulkeutui koronan takia. Laiturilla on kuitenkin hiljaista ja pari miehistön jäsentä kertoo, että laivalta saa toistaiseksi poistua vain varustamon retkille, joten yksittäisiä matkustajia ei näy.
Samasta syystä satamassa oleva uudehko (2015) Maahanmuuttomuseo on autio, vaikkakin auki. Mekin kuitenkin tyydymme vain kurkistamaan museon näyttävää aulaa, jossa ohimennen seuraamallamme videolla Australiaan aikoinaan muuttanut puolalainen nainen pohtii, että vaikka vuosia Australiassa on jo kertynyt enemmän kuin Puolassa, niin hän tuntee itsensä edelleen myös puolalaiseksi. Ihmisen ensimmäiset 7 vuotta ovat sen verran voimakas kokemus, että minuus muotoutuu noina vuosina, pohtii nainen videolla. Puolasta on aina lähdetty maailmalle ja maailmalla lasketaankin olevan Puolan ulkopuolella n. 20 miljoonaa ihmistä, joiden sukujuuret ovat Puolassa. Puolalaisia rekkakuskeja Britanniakin taitaa tätä nykyä kaivata.
Matkustajasatamasta siirrymme Kosciuszko-aukiolle, joka sykkiikin jo elämää. Läheinen Naval Academy aloittelee uutta lukuvuotta ja muutenkin, puolalaiset, omassa maassaan matkustavat turistit haluavat käydä täällä. Rannan laiturissa on historiallisia laivoja kuten koulufregatti Dar Pomorza (Pommerin lahja), toisesta maailmansodasta säästynyt hävittäjä Blyskawica (Salama) ja uudempi, edelleen käytössä oleva, fregatti Dar Mlodziezy (Nuoruuden lahja), joka on nykyisten merikoululaisten käytössä.
Tarjolla olisi myös merieläimiä meriakvaariossa, mutta kesäisen lämmin auringonpaiste houkuttelee meidät läheisen hiekkarannan kahvilaan vielä ennen kuin lähdemme lentokentälle palataksemme iltalennolla Turkuun. Gdyniassa ranta on ihan kaupungin keskustassa, eli kaupunki kävisi yhdistetyksi ranta- ja kaupunkikohteeksi vähän kuten Barcelonakin. Toki Gdyniankin, kuten Sopotinkin, rannalle pääsee helposti myös Gdanskista paikallisjunalla. Kuulemma – tällä kertaa olimme kuitenkin liikkeellä oppaamme autolla.
Näyttää kuvissa yllättävänkin rauhalliselta, olisi kuvitellut, että ihmisiä olisi ollut enemmänkin liikkeellä. Varsin mukavalta paikat kuvien perusteella näyttävät. Miten itse vertaisit noita seutuja vaikka Krakovaan?
Kiitos Mikko! Sopot on rantakaupunki, joten lokakuussa – ja suhteellisen aikaisin aamulla – on ymmärrettävästi harvaa, korona tai ei. Gdyniassa olikin jo enemmän ihmisiä, mutta yritän jossain määrin vältellä ihmisten kuvaamista, niin ei tule sitä ”ongelmaa”, että saako kuvia julkaista vai ei. Gdyniakaan ei ole kuitenkaan varsinainen turistikaupunki siinä missä Gdansk, mutta paikallisia sielläkin kyllä käy. Gdansk ja Krakova ovat molemmat turistien suosikkeja ja siis ainakin kesäisin, ainakin normaalioloissa, ruuhkaisia.
Puola on kyllä surullisen aliarvostettu matkakohde. Itse olen viihtynyt siellä aina tosi hyvin ja löytänyt vaikka mitä mielenkiintoista ja viehättävää.
Pitäisikin käydä pitkästä aikaa!
Olipa hauska trivia tuo hiekkapaperin myyminen kenkien ohessa!
Kiitos Tanja! Meille Gdansk valikoitui kohteeksi sekä siksi, että ”kaikki” ovat siellä käyneet, eli yleissivistysaukko piti paikata, että aluepisteiden takia. Gdanskista etelään löytyisi vielä kivasti vaikka päiväreissulla uusia alueita ja ihan mielenkiintoisia kohteitakin kuten vaikka Torun, joten voihan olla, että Gdanskiin vielä joskus palaammekin.
Tuo Sopotin laiturin pääsymaksu on yksi turhimmista maksuista. Eihän sieltä mitään näköaloja edes ollut. Menimme aikoinaan junalla, todella kätevää ja helppoa oli. Sopotiin haluaisin kesällä mennä, olimme syyskuussa.
Kiitos Mari! Hyvä tietää, että junallakin Sopotiin pääsee vaivattomasti, jos vaikka palaisimme vielä joskus katsomaan kesäruuhkaa siellä :-)
Nyt olimme suunnitelleet retkemme niin, että se käsitti koko viimeisen päivän, tavarat kulkivat mukana autossa ja retki päättyi lentokentälle, joten se oli sikäli hyvä ratkaisu tällä kertaa.