Djiboutissa teimme myös päiväretken maaseudulle, Assal-järvelle ja Ardoukoban vulkaaniselle alueelle. Matkalla järvelle pysähdyimme pariinkin näköalapaikkaan katsomaan näkymiä Itä-Afrikan hautavajoaman alkupisteessä. Tiet Djiboutissa, ainakin tälle suunnalle, olivat hyvässä kunnossa, mutta paikoitellen matka eteni hitaasti johtuen runsaasta rekkaliikenteestä Etiopiaan tai Etiopiasta. Maailman väestöltään kymmeneksi suurimmaan valtion tavaraliikenne kulkee pitkälti tätä tietä pitkin.
Djiboutin “Grand Canyon”
Matkalla järvelle pysähdyimme “Djiboutin Grand Canyoniksi” kutsutun kanjonin reunalla. Varsinaiselta nimeltään kanjoni lienee Dimbiyan kanjoni. Googlen kartoista näköalapaikka löytyy nimellä Belvedere sul canyon – rakkaalla lapsella (tai tässä tapauksessa paikalla) on monta nimeä.
Kanjonia pidetään Itä-Afrikan hautavajoaman alkupisteenä. Täällä mannerlaatat kohtaavat – tai pikemminkin vetäytyvät toisistaan. Itä-Afrikka on jättämässä muun Afrikan ja nyt ei puhuta valtioista vaan mantereesta. Jos Itä-Afrikan ja muun Afrikan välille joskus miljoonien vuosien kuluessa syntyy meri, niin tästä se täyttyy vedellä. Itä-Afrikan hautavajoamaan olemme aikaisemmin ottaneet tuntumaa Manyara-järven reunalla Tansaniassa ja Keniassa.
Goubet-järvi
Pysähdyimme myös tiirailemaan näkymiä Goubet-järvelle (Lac do Goubet, Ghoubet El Kharab), joka itse asiassa on merenlahti. Lahtea ympäröivät korkeat vuoret ja Ardoukoba-tulivuori, joka erottaa sen Assal-järvestä, jonne olimme menossa. Lahden vedenpinnan taso voi vaihdella paljonkin vuoroveden, tuulten ja lahteen johtavan aukon kapeudesta johtuen.
Lahden nimi tarkoittaa “pirunpesää” ja afar-kansan perimätiedon mukaan se on pohjaton ja siellä asuu valtava merihirviö. Jacques-Yves Cousteau onkin sukeltanut täällä 1980-luvulla jo kuulemma onnistunut näkemään ainakin jättimäisen kalan hahmon. Virtaukset lahdessa ovat voimakkaita, mikä saa kalat kasvamaan tavanomaista suuremmiksi. Kaloja emme näköalapaikalta tietenkään nähneet, mutta hiukan utuisesta ilmasta huolimatta näimme sentään lahdella sijaitsevat vulkaaniset saaret, Paholaisen saaret.
Assal-järvi
Lopulta lähestyimme Assal-järveä, suolajärveä, joka sijaitsee 155 metriä merenpinnan alapuolella ja on koko Afrikan mantereen matalin kohta. Maailmassa vain Kuollut meri ja Genesaretinjärvi ovat vielä matalammalla. Vahvasti suolainen vesi mahdollistaa järvessä kellumisen – samoin kuin Kuolleessameressä.
Mutta vielä ennen suolajärveä poikkesimme tutustumassa kuuman veden lähteeseen. Oppaamme varoitti hyvissä ajoin, ettei sinänsä kauniin kirkkaaseen veteen kannata laittaa kättä, sillä veden lämpötilan on tosiaan ehkä luokkaa 70 astetta. Pienessä lammessa lähteen takana vesi oli vähän viileämpää ja siinä viihtyivät pienet garra rufa-kalat, jotka olisivat toteuttaneet jalkoihimme kalapedikyyrin, jossa olisimme asettuneet rannan kiville jalat lammikossa. Oppaamme näytti mallia – ja tosiaan, pienet kalat tulivat syömään kuollutta solukkoa hänen jalkapohjistaan. Me skippasimme elämyksen, sillä Assal-järvi odotti jo!
Kellumassa suolajärvessä
Assal-järvellä kellumiselämystä ei ole, vielä, tuotteistettu samaan tapaan kuin Kuolleellamerellä. Rannalla ei ole pukutiloja eikä suihkuja, joten meistä vain Lasse oli päättänyt kokeilla sitä. Valmisteluna hän oli jo valmiiksi pukeutunut uima-asuun ja varustautunut rantasandaaleilla. Oikeat uimatossut olisivat olleet parempi valinta, mutta emme olleet huomanneet pakata niitä mukaan. Puutarhahanskat tai vastaavat olisivat nekin kuulemma olleet paikallaan, etenkin siinä vaiheessa kun järvestä piti kiivetä takaisin suolakannelle.
Suolajärven rannalta suolaiseen veteen on kohtuullisesti matkaa rannalta. Näkymä oli kuin Suomessa kevätjäiden aikaan, eli rannan ja avoveden välissä oli reilun pitkällä matkalla suolakansi samaan tapaan kuin keväisessä Suomessa jäätä. Suolakansi kesti hyvin kävelyn, paikoitellen se kuulemma on metrienkin paksuinen. Sen päällä oli kuitenkin muutama sentti vettä, joten jos et ole menossa uimaan ja sonnustautunut sen mukaisesti et pääse kovin lähelle reunaa.
Lasse kuitenkin urheasti käveli reunalla ja pudottautui veteen – ja kellui! Hän oli myös varautunut päivän sanomalehdellä, sillä koska kelluminen jättää kädetkin vapaiksi, niin sitähän voi vaikka lukea lehteä! Kuolleellamerellä aikoinaan siskonlasten kanssa käydessämme mukana matkassa oli Aku Ankkoja, joita alakouluikäiset lapset sitten selailivat järvessä kelluessaan. Minä – ja paikallisoppaamme – yritimme tallentaa Lassen uimaretkeä kameraan, mutta kuvaaminen oli melko haastavaa pitkän etäisyyden takia. Lähemmäskään ei voinut lenkkarit jalassa mennä, paljaista jaloista puhumattakaan, sillä suolakansi oli hyvin karkeaa.
Uintiretken jälkeen järven suolainen vesi piti saada edes päällisin puolin pois iholta. Siihen paikallisoppaamme oli varannut isohkon pullollisen vettä, jota hän säästeliäästi kaatoi Lassen päälle.
Vettä järveen tulee paitsi kuumista lähteistä joskus harvoin myös sateiden myötä. Korkea lämpötila haihduttaa vettä ja sen myötä järven suolapitoisuus onkin luokkaa 350 grammaa litrassa siinä missä valtamerien suolapitoisuus on keskimäärin luokkaa 35 grammaa litrassa. Järven rannalla onkin – kiinalaisten, kuinkas muuten – suolanjalostuslaitos. Aikoinaan paikalliset ovat kaivaneet alueelta suolaa ja kuljettaneet sitä karavaaneilla Etiopiaan, jossa se on vaihdettu hiileen, kahviin ja muuhun tarpeelliseen.
Järvi on ehdolla Unescon maailmanperintökohteeksi vuodesta 2015 alkaen – kuten Djiboutin vanha kaupunkikin.
Runoilija Assal-järven rannalla
Palataan vielä tässäkin jutussa Henri Hirvenojaan runokirjaan Djiboutin aavikon paino, johon tukeuduimme matkaoppaanakin Djiboutin kaupunkia kierrellessämme. Kauniimmin runo tiivistää saman kokemuksen Assal-järven rannalla:
Suolajärvi Lac Assal.
Kävelin järven päällä.
Tämä ei jäänyt välimuistiin vaan
pysyvästi.
Kaupustelijoita.
Mukavia, raihnaisia.
Hyvin laihoja miehiä.
Myivät suolaa pusseissa. Kiviä.
Tarkemmin sanottuna halkaistuja
kidepesiä.
Läheisiltä vuorilta, kertoivat.
Hymyilivät leveästi.
Hampaita ei oikein nimeksikään.
Ardoukoba
Suolajärven ja ranskalaisittain parin täytetyn patongin jälkeen oli vuorossa Ardoukoban vulkaaninen alue. Alue sijaitsee Tadjourahin
alueella, joka sekin toki on Djiboutia, mutta automme pysäytettiin kuitenkin “rajalla” tarkastusta varten – kuten kaikki muutkin Tadjourahin suuntaan menossa olleet ajoneuvot.
Ardokouban alue tarjosi jylhiä ja karuja maisemia, vaikka itse tulivuori ei ihan äskettäin olekaan ollut aktiivinen. Edellinen purkaus oli marraskuussa 1978, eli melkein 50 vuotta sitten. Tulivuorena se on tyyppiä purkaushalkeama tai rakotulivuori. Halkeama on 17 kilometriä leveä ja 800 metriä syvä ja sen huippu on n. 300 metrin korkeudessa.
Kiipesimme me jonkin matkaa tulivuoren rinnettäkin, mutta hauskempia kohteita kuin rinteet olivat muutamaan kohtaan laavakenttää syntyneet pienet laavatunnelit. Ensimmäisen kerran vierailimme laavatunnelissa Jejun saarella. Myöhemmin koimme sellaisen myös Havaijilla. Nämä kummatkin tunnelit olivat isoja ja turistikohteiksi rakennettuja portaineen, pääsymaksuineen kaikkineen. Ihan sellaisia eivät pienet lähinnä ryömimiskokoiset tunnelit täällä olleet.
Tulivuorialueella kävelyä kuljettajamme yritti ehkä minimoida ajamalla autolla mahdollisimman pitkälle – niin pitkälle, että jyrkillä nousuilla ja laskuilla olin jo välillä oikeasti huolissani, että mitenkähän meidän käy, mutta ei siis mitenkään. Myös tuuli oli alueella todella kovaa, mutta onneksi emme ole ihan keveimmästä päästä, niin pysyimme pystyssä tuulisimmissakin kohdissa. Tarkkana piti kuitenkin olla auton ovia avattaessa etteivät ne lyöneet voimalla takaisin!
Muutama kommentti matkan varrelta
Paluumatka Djiboutin kaupunkiin sujui pitkälti samoissa merkeissä kuin menomatka – mitä nyt pysähdyksiä oli vähemmän. Jossain isommassa tienristeyksessä pysähdyimme kuitenkin siksi, että paikallisoppaamme halusi ostaa jostain risteyksen kojuista khatia – on kuulemma halvempaa täällä kuin kaupungissa. Khatin lehdet, vielä oksissa kiinni, näyttivät pieneltä saunavihdalta, mutta eipä niillä taideta vihtoa.
Tien varrella näimme myös siellä täällä tyypillisiä afar-kansan asumuksi: puusta rakennettuja kehikoita, joiden päälle oli aseteltu kankaita ja taljoja.
Poikkesimme myös jossain vähän isommassa kyläntapaisessa, jossa ainakin osa rakennuksista olivat taloiksi muuntuneita kontteja. Ihmettelimme hetken keskenämme, että mistähän nyt on kyse, mutta täältä ostettiin polttoainetta autossa mukana olleeseen kanisteriin. Enpä olisi, jos vuokra-autolla olisin ollut liikenteessä, arvannut, että tällaisesta paikasta voisi sitä ostaa!
Assal-järvi on vielä suolaisempi kuin Kuollut meri ja taatusti vähäturistisempi. Mutta olipa tuolla retkellä paljon nähtävää järven lisäksi. Kanjonilla minäkin pysähdyin, mutta laavatunneleista ja pedikyyrikaloista en tiennyt mitään eikä niistä kerrottu matkaoppaissakaan. On siinä puolensa, että on kunnon oppaan kanssa retkellä. Minun kuskini tuonne ei ollut kovin hyvä, mutta päästiin kuitenkin perille ja takaisin.
Kiitos Daniel! Osittain retkemme laajuus selittyy hienoisella kiinnostuksellamme vierailla myös lähellä olevilla muilla Nomadmania-alueilla. Pitkiä päivämatkoja emme vaan aluepisteiden takia aja (tai istu autossa), mutta tuo Ardokouban alue oli sen verran lähellä ja ihan mielenkiintoinen itsessään sekin, että pyysimme Anssia lisäämään sen kierrokseemme. Pikkukalajuttu oli ihan oppaan asiantuntemusta.
Eli kun Pirkko ja Lasse vierailee, Djiboutissa, saa vulkaaniset kalatkin syödäkseen! :)
Tuli vain mieleen tuon pohjattoman merenlahden kanssa, että olisikohan Cousteau nähnyt siellä valashain, kun nehän viihtyvät Djiboutin vesillä ja ovat suosittuja bongattavia snorklaajien keskuudessa. Jos nyt Djiboutissa mikään erityisen suosittua on, kun turisteja vähänlaisesti.
Kiitos Anssi! Näinhän se turismi ruokkii monia paikallisia ravintoketjussa :-) Tiedä tuosta kalasta tai lahden väitetystä pohjattomuudesta :-)
Assal-järvi kiinnostaisi itseänikin, Kuollut merikin tosin on edelleen kokematta. Myös Ardokouban alue vaikuttaa kiinnostavalta, laavatunneleita ollaan mekin päästy näkemään Havajilla, parissakin paikassa. Tuli muuten uutena tietona itselle, että afar-kansaa asuu tuollakin, luulin että majailevat vain Etiopiassa. Tulipa sivistettyä itseäni tästä asiasta Wikipediallakin!
Kiitos Mikko! Eipä taidettu meitä vähän nuorempien polvienkaan historian ja maantiedon opetuksessa paneutua kovin tarkkaan vaikka Afrikan sarveen, mutta kieltämättä maailmankolkka kuin maailmankolkka, niin käynti maassa herättää yllättävästi kiinnostuksen myös sen historiaan.
Jopas oli hauska juttu tuo oppaan syöttäminen kaloille ? Vaikka itse syöttikin…
Olen itse käynyt suolajärvessä Kap Verdellä, eikä muuten ollut yhtään hauska kokemus. Jotenkin en pysynyt siinä vedessä mitenkään, vaan kiepsahdin niin että sain silmät täyteen erittäin suolaista vettä!
Kiitos Raija! Muistelisin, että Kap Verdellä se suolajärvi oli ainakin meidän siellä vieraillessamme hyvin matala. Emme edes testanneet kellumista siellä.
Upeita maisemia sekä kanjonilla, suolajärvellä että laavatunneleissa! Todella erilaisia luontokohteita samalla reissulla. Kuulostaa hienolta retkeltä!
Kiitos Iira! Näennäisesti “hiekkaerämaastakin” löytyy yhtä jos toistakin kun osaa etsiä – eli tapauksessamme opas osasi :-)
Nuo suolasta tehdyt kamelit olivat kyllä niin suloisia, että olisi varmaan itse tullut ostettua mukaan! Mielenkiintoinen kokemus tuo suolajärvi. Ilmeisesti suola ei kuitenkaan ole suoraan terävää vaikka karheaa onkin eli pois noustessa ei tarvitse “suojautua”? Monia mielenkiintoisia paikkoja postauksessanne, jotka saivat taas Afrikka innostuksen nousemaan.
Kiitos Anmarien! Me joudumme olemaan melko tiukkoja jokaisen matkamuiston kohdalla, sillä useampi matka ja maa per vuosi tuottaisi muuten ihan liikaa kaikkea sinänsä kivaa kotiin. Suolapeite järven rannalla oli kyllä karhea, eli jalkineet ja käsineetkin takaisin suolanreunalle (vrt. jäänreunalle) olisivat olleet paikallaan.
Oli varmastikin hieno kohde. Assal-järvelle oli varmastikin vähän vaikeampi mennä uimaan kuin Kuolleelle merelle josta muistan kauhean suolaisen veden jota vahingossa nielin.
Myös tuo kanjoni kiinnostaisi, en ole siitä kuullutkaan.
Kiitos Terhi! Paikallisoppaamme mukaan tuonnekin olisi kyllä suunnitteilla jonkinlaista “uinti-infraa”, mutta saattaa olla, että tuollaisilla hankkeilla on vähemmän kiire ja vähemmän sponsoreita kuin vaikka moskeijoiden rakentamisella.
Hauska tuo kalojen jalkahoito, vaikka en itsekään olisi sitä luultavasti testannut. Olen jättänyt nämä turistikaupungeissakin tarjolla olevat kaupalliset kala-altaat väliin. Albaniassa merivedessä kalat näykkäsivät välillä ihoa ja se ei myöskään houkutellut uimaan pitkiä aikoja :D
Kiitos Sarianne! Nämä kalat olivat kyllä ihan ei-kaupallisia :-) – ja sen verran harvassa tuohon lätäkköön varpaitakin taisi päätyä, että pääosan ravinnosta on tultava jostain muualta.
Vaikuttavan näköinen tuo laavakenttä. Suolajärvi kiinnostaisi myös noilla suunnilla. Jordaniassa ja Palestiinassa ajoimme Kuolleenmeren rannalla, mutta etenkin ensin mainitussa matkaa alas rantaan oli niin paljon, että emme viitsineet lähteä talsimaan sinne asti. Eli kellumiskokemus on edelleen saamatta.
Kiitos kommentistasi! Kuolleenmeren rannalle meitä innostivat myös matkassa olleet lapset – heille tuo kellumiskokemus oli ehkä vielä hienompi kuin aikuisille :-)