Big Island (Havaiji)

Hilo Hawaii

Havaijin saaren nimi on hämäävä. Koko saariryhmä on nimeltään Havaiji, mutta niin myös sen suurin saari. Ehkä siksi Havaijia, siis saarta, kutsutaan myös nimellä Big Island.
Englanninkielessä jotkut väittävät, että Hawaii tarkoittaa osavaltiota ja havaijilaisittain kirjoitettu Hawai’i saarta.

Pride of America Kona

Pinta-alaltaan saari on tosiaan saariryhmän suurin, mutta 200 000 asukkaallaan asukasmäärältään toiseksi suurin.

Saari on Havaijin saarista nuorin ja on muodostunut viidestä tulivuoresta, joista osa on edelleen aktiivisia, kuten Mauna Loa Volcanoes National Parkissa ja Kilauea, jonka punaisena hehkuvat laavavirrat näimme mereltä.

Big Island on paitsi tulivuorten osalta myös maanjäristysten ja tsunamien osalta ollut näyttämönä luonnonvoimille useampaan otteeseen.
Hilon kaupungista oppaamme jopa väitti, että tsunamivaaran takia saariryhmän pääkaupunkia ei koskaan ajateltu tälle saarelle. Hilossa vasta parin tsunamin tuhottua rakennukset rannalla ne ovat siirtyneet edes hiukan enemmän sisämaahan päin.

Tällekin saarelle Pride of America pysähtyi kahdeksi päiväksi. Tosin kahdessa eri satamassa: saaren itäpuolella Hilossa ja länsipuolella Konassa.

Hilo – Volcanoes National Park

Hilon retkivalinta oli yksinkertainen – jos Havaijin ainoa Unescon maailmanperintökohde on Volcanoes National Park ja sinne on tarjolla retkiä Hilosta, niin sinne!

Retkessä ylös Mauna Loalle oli jossain määrin samoja piirteitä kuin retkessä Haleakalan huipuille Mauilla: vaikkakin nyt olimme liikkeellä päivällä, niin Havaijillakin on kylmä, kun noustaan tarpeeksi korkealle ja kun tuulee.

Puistossa pysähdyimme ensin katsomaan maasta useammasta paikasta nousevaa höyryä. Samalla näimme valtavan kraatterialueen sen reunalta ensimmäisen kerran. Kun matka jatkui luonnonpuiston infokeskukseen pääsimme näkemään lähempää valtavan kraatterin sisällä olevan toisen kraatterin ja vielä, ainakin jos hakeutui alueen korkeimmille kohdille, tuon toisenkin kraatterin sisällä olevan kolmannen kraatterin, joka ajoittain edelleen sylkee laavaa.

Hawaii Volcanoes National Park Big Island Hawaii Havaiji Hawaii Volcanoes National Park Big Island Hawaii HavaijiHawaii Volcanoes National Park Hawaii Volcanoes National Park

Infokeskuksessa oli tietysti esillä tieteellistä materiaalia tulivuorista, mutta myös havaijilaiseen perinteeseen liittyvästä Madame Pelestä, tulen jumalattaresta, jota pidetään Havaijin saariryhmän luojana.

Hawaii Volcanoes National Park Hawaii Volcanoes National Park

Kraatterien jälkeen vuorossa oli kävely laavatunnelissa, jonka mielenkiintoa osaltamme hiukan vähensi se, että olimme ennenkin vierailleet moisessa, viimeksi Jejun saarella. Mutta ei se mitään, voihan sitä matalassa, pimeässä ja kosteassa tunnelissa hetken kävellä Havaijillakin. Laavatunnelin lähellä oli myös upeita puusaniaisia – ja hetki aikaa jopa kävellä läheisillä luontopoluilla.

Hawaii Volcanoes National Park Hawaii Volcanoes National Park Hawaii Volcanoes National Park Hawaii Volcanoes National Park

Hupaisin osuus retkeä oli viimeinen pysähdys suklaa/keksitehtaalla.
Ilmeisesti kaikki Hilon retket poikkesivat myös siellä. Tehtaanmyymälä tarjosi runsaasti maistiaisia, eli pysähdyksella saattoi osittain korvata lounaan, mutta ihan hirveästi suklaata ja keksejä risteilymatkustajat eivät tainneet ostaa, sillä ruokaa (ja herkkujahan) laivalla riittää. No ok, tunnustetaan, kyllä mekin 76 g suklaata ostimme.

Polynesian Adventures Hilo Hawaii

Sweets Hawaii
Suklaata Big Islandilta ja fudgea Mauilta – hyttimme karkkivarasto siis :-)

Hilon keskusta

Iltapäivällä halusimme vielä käydä Hilon kylässä, vaikka sinne satamasta hiukan matkaa olikin (taksi maksoi n. 10 dollaria suuntaansa). Satamakartasta olin valinnut kohteeksi Farmer’s Marketin, sillä pitäähän sitä nyt joku kohde olla.
Torin lisäksi kylässä oli muutama hiljainen turistimyymälä – ilmeisesti useimmat risteilyvieraat eivät sittenkään vaivautuneet näin kauas laivalta – mutta myös mielenkiintoinen Tsunami-museo.

Hilo Hawaii
Hilo Hawaii
Tsunami Museum Hilo Hawaii
Tsunami Museum Hilo Hawaii

Big Island tsunami warning
Tsunamivaroitin Big Islandilla.
Näitä oli kaikilla saarilla ja jokaisella saarella oli oma värinsä niille.

Samaan tapaan kuin Ruandan kansanmurhaa esittelevä museo esittelee myös muut historian merkittävimmät kansanmurhat, niin Hilon museo esitteli myös muita tsunameja, kuin kyseistä kaupunkia tuhonneet. Lisäksi museossa oli ilmainen wifi – siis kerta kaikkiaan loistava museo!

Laavaa yön pimeydessä

Hilosta laiva lähti jo alkuillasta, mutta illallisen jälkeen luonto tarjosi taas parastaan. Laiva nimittäin ohitti saaren etelärannalla Kilauean tulivuoren, joka on aktiivinen tulivuori ja sylkee koko ajan laavaa uumenistaan.

Sunset Hilo Hawaii

Laivan päiväohjelmassa oli kerrottu, että ohitamme Kilauean n. klo 21:45 ja matkustajat kerääntyivät jo hyvissä ajoin ulkokansille. Kovaäänisten kautta matkustajille kerrottiin niin Kilaueasta kuin Madame Pelesta ja kun oranssinpunaisena hohtava tulivuoresta mereen vyöryvä laavavirta tuli näkyviin, niin sadat, elleivät tuhannet kamerat yrittivät taltioida näkyvää. Useimmat, kuten mekin, luultavasti melko huonolla menestyksellä: pilkkopimeässä, liikkuvassa laivassa, ruuhkaisella kannella. Tämä oli ehkä ihan erityisesti luonnonnäytelmä jota olisi kannattanut vaan keskittyä katsomaan eikä yrittääkään sen kuvaamista!

Kilauea by night Hawaii

Kona

Seuraavana aamuna olimmekin sitten jo ankkurissa Konan ulkopuolella. Kona oli Havaijin risteilymme ainoa satama, jossa Pride of America ei pääse laituriin vaan kuljetus maihin tapahtuu pelastusveneillä. Joillain viikoilla Kona on saattanut kokonaan jäädä tuulen takia väliin, mutta meillä oli taas onni matkassa ja vaikkakin Havaijilla useimmiten tuulee enemmän tai vielä enemmän.

Pride of America Kona

Joskus kuulemma olosuhteet ovat olleet sellaisia, että Mauilla Kahuluin satamaan ei ole päässyt ja silloin laiva on ankkuroinut Lahainan edustalle, josta sitten kuljetus satamaan on myös  tapahtunut pelastusveneillä, mutta tämä lienee todella harvinaista.

Konan retkitarjonta vaikutti sen verran ”keksityltä”, ettemme valinneet niistä lopulta yhtään: ei kahvin viljelyä, ei merihevosia, ei sukellusveneitä tai lasipohja-aluksia. Ei kalastusta eikä purjehdusta.

Venekuljetustenkin osalta ajattelimme, että emme ala niitä missään teatterisalissa jonottamaan vaan odotamme, että ns. free tendering alkaa ja alkoihan se jo kymmenen maissa, jolloin saattoi siis suoraan kävellä poistumisaukolle ja siitä veneeseen.

Konan pieni kaupunki oli ihan mukava omatoimiselle vaeltelulle. Vähän kuin Lahaina. Olin lievästi kiinnostunut kaupunkiesitteessä mainitusta tilkkutyökaupasta ja vaikka sinne rannalta olikin vähän matkaa niin etsimme sen. En lopulta ostanut tilkkutöitä enkä tilkkutyötarvikkeita, mutta kaupassa sattui olemaan hyvä ilmainen wifi, joten Lassekin viihtyi. Ja minäkin siirryin hetken kuluttua käsitöiden ihailusta nettisurffailuun.

Quilt Shop Kona

Tilkkutöiden jälkeen katsastimme Konan satamassa olevan pienen, mutta suositunoloisen rannan ja ihailimme pitkiä ja kapeita paikallisia veneitä.

Lopuksi kävelimme rantakatua suuntaan ja toiseen ja havainnoimme mm. monessa kohtaa rakennusmateriaalina käytettyä laavakiveä.

Kona Havaiji Hawaii Kona Havaiji Hawaii Kona Havaiji Hawaii Kona Havaiji Hawaii Kona Havaiji Hawaii

Konan kuuluisaa (?) kahviakin pääsi maistamaan kahviloiden maistiaisissa ja mukavan pienistä putiikeista tarttui mukaan taas kerran yksi vaate. En todellakaan ole pitkään aikaan millään matkalla ostanut niin montaa vaatetta kuin Havaijilla. Konalta mukaan tarttui todella ohuesta materiaalista tehty pitkähihainen hupparipusero, joka vaikutti kätevältä aurinkosuojalta. Konan Ironman-kisa -aiheiset t-paidat kiinnostivat Lassea hiukan, mutta jäivät kuitenkin kauppaan.

Konan vuoden 2017 Ironman-kisa onkin muuten sattumalta tätä kirjoittaessani ihan kohta, eli 14.10.2017.

Vielä yksi tauko rannan kahvilassa – ja lisää nettisurffailua – ja sitten venejonoon, joka siinä vaiheessa oli jo pitkä, mutta eteni sentään kohtuullisesti. Jonossa kyllä viimeistään aurinkohattu oli tarpeen. Ja vesipullo – sen verran helteistä oli Konalla.

Kona Havaiji Hawaii
Pride of America Kona

Big Island muissa blogeissa

Big Islandilta löytyy myös juttuja Delfiinin selässä -blogista.
Yksityiskohtia ja vinkkejä jutuissa on enemmän, sillä he viettivät saarella pitemmän aikaa kuin me, risteilyvieraat.

Ja tietysti myös Havaijiin ja Polynesiaan laajemminkin ”hurahtaneen” Minnan blogista löytyy myös juttuja Big Islandilta – onhan Minna käynyt kaikilla Havaijin asutuilla saarilla (sitä yksityistä Niihauta lukuunottamatta).

Big Islandilta me jatkoimme matkaa Kauain saarelle, Havaijin saariryhmän läntisimmälle saarelle, mutta se ansaitsee kyllä oman juttunsa, tai ehkä parikin.

Join the Conversation

4 Comments

  1. Tässäpäs tuli ihan ikävä Havaijille ja reissun päälle taas. Tutun näköinen ranta, asuimme nimittäin kyseisessä hotellissa. Ja kiitos linkityksestä!
    Teillä on näyttänyt olleen hyvä ilma tulivuorella käydessä. Me olemme käyneet siellä kahdesti ja viime kerralla tihutteli sen verran vettä, että ei suuremmin patikoitu. Onneksi reitit oli nähtynä jo edelliseltä kerralta.
    Jäänpäs innolla odottelemaan juttuja muilta saarilta.

  2. says: Pirkko

    Kiitos Paula! Honolulusta jo kirjoitinkin, samoin Mauista – ja Kauai on työn alla, eli etsipä edellisistä jutuista ja odota pari päivää Kauaita.

  3. says: Mira

    Tuo tulivuoripuisto näytti ja vaikutti hienolta! Ja varmasti oli mahtavaa seurailla tulivuoren purkausta. Itse olen katsellut sellaista Guatemalassa. Iltaisin nousimme majapaikan kattoterassille katselemaan kauempana olevan tulivuoren purkausta. Huikea näky! ?

    1. Kiitos Mira! Olihan se upea, yön pimeydessä hohtava laava. Ja tuo risteilylaivalla paikan ohittaminen oli todella helppo tapa päästä aika lähellekin sitä.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *