Nuoruusvuosieni matkaunelma: Serengeti

Serengeti

Viittasin Euroopan unelmat -jutussa Juho Paavolan kolumniin Aika vaihtaa tarjoukset unelmiin ja kaivaa ankkaklassikot esiin. Juho kertoo unelmastaan näin: “Unelma Zermattista oli elänyt mielessäni siitä lähtien, kun olin lukenut noin kahdeksanvuotiaana Roope Ankan vuoren rinteelle perustamasta megalomaanisesta juustotehtaasta. Sinne halusin.”

Minun nuoruusvuosieni matkaunelma oli Serengeti. Luimme yhdessä isäni kanssa moniosaista nahkaselkäistä Eläinten Maailma -kirjasarjaa, jossa oli kuvia leijonista Serengetissä ja jossain vaiheessa alkoi elää ajatus, että joskus vielä matkustamme tuonne. Ehkä sitten kun pääsen ylioppilaaksi. Sittemmin isän työkuviot muuttuivat ja kuvaan tuli paljon matkustamista työn kautta ja minäkin muutin pois kotoa jo ylioppilaskeväänä eikä tuo matka koskaan yhdessä isäni kanssa toteutunut.

Serengeti oli kuitenkin yksi ensimmäisen safarimatkamme kohteista.  Helmikuussa 2003 lähdimme Olympian matkassa Tansanian suursafarille, minä, Lasse ja tuolloin 14-vuotias sisarentyttäreni Satu.

Tansanian matkastamme kirjoitin jälkikäteen lyhyen blogijutunkin jo kohta kymmenen vuotta sitten, mutta sen aikaiseen tyyliin juttu oli niukahko ja kuvat oli talletettu erilliseen kuva-albumiin, sillä keskimääräiset nettinopeudet olivat vielä silloin sitä luokkaa, että pari isoa kuvaa jutussa tarkoitti helposti sitä, ettei se osalle lukijoista latautunut lainkaan, joten otetaan uusiksi.
Tuostakin matkasta käytettävissäni on kuitenkin päiväkirjamuistiinpanot lähes sillä tarkkuudella, että mihin aikaan kunakin aamuna lähdimme safariajelulle ja mitä söimme aamiaiseksi ja illalliseksi, joten on ihan mahdollista palauttaa mieleen tämä kohta lähes 20 vuotta sitten toteutettu matka, jopa yksityiskohtineen.

Tansania map Serengeti
Viitteellinen kartta reitistämme Arushasta Tarangiren ja Lake Manyaran kautta Serengetiin ja Ngorongoroon. Kilometrejä tällä reitillä Kilimanjaron kentältä lähdettäessä kertyi viikossa yli 1000.

Helsingistä Amsterdamin  kautta Arushaan

Lensimme Arushaan, tai tarkkaan ottaen Kilimanjaron lentokentälle Tansaniassa päivälennolla Amsterdamin kautta. Tällä kertaa selvisin jopa koneen vaihdosta aikuismaisesti teinin seurassa – edellisellä yhteisellä matkallamme Amsterdamin kautta Karibialle pari vuotta aikaisemmin (2001) onnistuin Lontoossa unohtamaan koko pienen seurueemme jatkolennon boarding passit turvatarkastukseen, mutta löytyivät ne sitten lopulta. Tuo siis aikaan, jolloin mitään ei vielä ollut puhelimissa ja matkalla, jossa yritin silloin 12-vuotiaalle esittää osaavaa maailmankansalaista!

Kilimanjaron kentällä Afrikan lämpö, pimeys ja hyttyset toivottivat meidät tervetulleeksi Tansaniaan ja lopulta Mount Meru -hotelliin. Olympian matkan ryhmäkoko tällä reissulla oli 20 henkeä, joista Satu oli ainoa alle 18-vuotias.

Seuraavana aamuna pohdin hetken mahdollisia aamiaiseen liittyviä valintoja ja päädyimme lopulta syömään englantilaistyyppisen aamiaisen, sivuuttaen valmiiksi tarjoiluvadeille leikatut hedelmät ja vihannekset.

Kolmen hengen ryhmänä saimme käyttöömme oman auton – tyypillisesti autoihin näytettiin sijoitettavan 3-5 henkeä – mutta ehkä juuri Sadun takia/ansiosta autoomme ei sijoitettu muita. Nuoren opas/kuljettajamme Charlien kanssa kävimme sitten vielä tankkaamassa autoon juotavia koko viikoksi ja aloitimme matkamme kohti Tarangiren luonnonpuistoa.

Matkalla pysähdyimme myös käärme/matelija -puistossa, jossa näimme matkan ensimmäiset eläimet, tosin siis vangittuina.

Arusha Mount Meru kohteena Serengeti
Matkamme ensimmäisen ja viimeisen yön vietimme Mount Meru -hotellissa Arushassa
Arusha Mount Meru kohteena Serengeti
Lähdössä luonnonpuistokierrokselle Mount Meru -hotellilta
Tansania Käärmeitä - turvallisesti erillisessä matelijapuistossa
Käärmeitä – turvallisesti matelijapuistossa

Tarangire

Tarangiren luonnonpuisto tunnetaan suurista norsulaumoista ja apinanleipäpuista – siitä käytetään jopa nimeä The Baobab Capital of the World. Puiston läpi virtaa Tarangire-joki.

Osaltamme Tarangire lunasti maineensa heti sinne saapuessamme: heti portin jälkeen näimme ensimmäisen norsulauman. Iltapäiväretkellä pääsimmekin sitten jo kunnolla safarimatkailun makuun kun näimme paviaaneja, impaloita, mangusteja, leijonia, kirahveja, lukuisia lintuja ja termiittien kekoja. Ja tietysti, niitä isoja apinanleipäpuita.

Apinanleipäpuut ovat yhtä lailla Afrikan maisemaa kuin norsut ja leijonat. Puut voivat elää useita tuhansia vuosia ja ne kasvavat todella hitaasti, vain millimetreä vuosikymmenessä, kuten tansanialaiset sanovat: Pole, Pole (hitaasti, hitaasti). Puut ovat usein onttoja ja tarjoavat asuntoja lepäkoille, mangusteille, käärmeille ja jopa kissaeläimille. Puut ennustavat myös säätä: kun sateet ovat alkamassa ne puhkeavat lehteen ja maanviljelijät tietävät, että nyt on aika kylvää.

Tarangiressa majoitumme telttoihin, siis sellaisin pysyviin telttoihin, joiden yhteydessä on normaalit kylpyhuoneet, yksi meille ja toinen Sadulle. Alueella oli myös hieman ränsistynyt uima-allas, jonka puhtaana pitäminen hyönteisistäkin oli ehkä Afrikassa vähän liiankin haastavaa, mutta kyllä me siinä silti uimme. Afrikan helteessä virkistävän uima-altaan äärellä ei kannata olla turhan tarkka!

Illallisen jälkeen teltoille palatessamme oli tietysti jo pimeä ja viidakon äänet tulivat lähelle. Tässä vaiheessa reipas 14-vuotiaamme neuvotteli itsensä samaan telttaan kummitätinsä kanssa ja passitti Lassen nukkumaan yksinään. Lasse väittikin sitten huonosti nukutun (?) yön jälkeen kuulleensa hyeenan ulvovan, mutta naapuriteltassamme emme kuulleet mitään hyönteisiä isompia eläimiä.

Tarangiressä teimme vielä aamuajon jo auringon nousun aikaan ja meille jo “tuttujen” eläimien lisäksi näimme vilahduksen gepardistakin.

Telttahotelli Tarangiressä
Telttahotelli Tarangiressä
Tarangire uima-allas
Tarangiren uima-allas
Tarangire norsuja
Tarangire: norsuja ja apinanleipäpuita
Tarangire norsuja kohteena Serengeti
Norsuja lähes klassisessa asetelmassa Afrikasta
Tarangire norsuja
Vuonna 2003 matkassamme oli kolme kameraa: yksi filmiä käyttävä Olympuksen pokkari ja kaksi Canonin digikameraa, vanhempi, jonka kuvat nykystandardeilla ovat jokseenkin kelvottomia ja toinen matkaa varten hankittu uudempi, mutta sekin vielä kuvanlaadultaan sen aikaisia perinteisiä kameroita huonompi.

Lake Manyara

Seuraava kohteemme oli Manyara-järven kansallispuisto Ison  hautavajoaman länsireunalla ja taukopaikalla opas pitikin siitä pitkän esitelmän, joka ainakin seurueemme nuorimmille kuuntelijoille oli eläimiin verrattuna turhaa muinaishistoriaa. Puisto on tunnettu linnuista ja flamingoista, mutta myös leijonista ja paviaaneista.

Manyarankin hotellilla oli uima-allas ja lyhyestä sadekuurosta huolimatta uiminen maistui täälläkin pitkähkön ajopäivän päätteeksi.
Manyaran hotellilta onnistui myös vielä Sadun jokailtainen soitto kotiin äidille – seuraavina päivinä Serengetissä puhelimet eivät enää toiminneet, mutta sitä emme Manyarassa vielä tienneet, joten yhteydenpitoon tulikin sitten yllättävän pitkä tauko Manyaran jälkeen!

Safari-automme kohteena Serengeti

Itä-Afrikan hautavajoama
Esitelmä Itä-Afrikan hautavajoamasta

 

Lake Manyara
… ja taas päivän päätteeksi uimaan!

Ensimmäiset näkymät Ngorongoroon

Lake Manyarasta matkamme jatkui kohti Serengetiä.

Ennen Serengetin portia pysähdyimme kuitenkin Ngorongoron kraatterin reunalla ja näimme sen ensimmäisen kerran. Kraateriin laskeutuisimme vasta loppumatkasta. Saimme myös tuntumaa afrikkalaisiin teihin – hiekkaiset punaiset kapeat tiet olivat paikoitellen huonommassa kunnossa kuin pahaisimmat mökkitiet Suomessa.

Matkalla näimme myös valtavia gnu/impala/seepra -laumoja ja ajoimme välillä keskellä laiduntavia eläimiä. Ngorongoron ”monikäyttöalueella”, joka ei siis kuulu mihinkään kansallispuistoon, näin kuulemma saa tehdä. Aamupäivän mittaan olin tehnyt työtä käskettyä ja pyrkinyt juomaan riittävästi lämpimässä ja keskellä kaikkia näitä kavioeläimiä minun oli pakko jossain vaiheessa pyytää kuljettajalta lupaa vessataukoon. Vessaahan täällä ei tietenkään ollut ja sain ohjeen, että kun poistun autosta, niin pysyttelen sen välittömässä läheisyydessä, mielellään käsi kiinni autossa, niin minut mielettäisiin osaksi autoa, ei eläimeksi. No, onneksi autoa lähimmät eläimet siinä vaiheessa olivat lantakuoriaisia, pyhiä pillerinpyörittäjiä.

Lounastauon pidimme pienellä kukkulalla, keskellä ei mitään – tai siis keskellä eläimiä.

Ngorongoron laidalla
Ngorongoron laidalla
Ngorongoro reitin varrella kohteena Serengeti
Ensimmäinen näkymä Ngorongoron kraatteriin

Eläinlaumoja Tansania Eläinlaumoja Tansania

Safarimatkaaja auton katolla Tansania
Sadun lempipaikka oli auton katolla

Serengetiin!

Jos Tarangiressä näimme ensimmäiset norsulaumat heti puistoon saavuttuamme, niin Serengetissä meitä vastassa olivat leijonat.
Varsinaiset safariajot saivat kuitenkin vielä hetken odottaa, sillä pitkän ajopäivän jälkeen asetuimme ensin taloksi Seronera Lodgeen. Hotelli oli rakennettu isojen kivien/kallioiden viereen (ja päälle ja väliin) ja näillä kivillä oleskeli hotellivieraiden iloksi paljon tamaaneja.

Serengeti
Oma kuvamme Serengetin portilta vuonna 2003. Jutun otsikkokuvaksi valitsin teknisesti paremman Wikimedian kuvan, jonka on ottanutThomas Huston / CC BY-SA.

Serengeti leijonat Serengeti leijonat

Seronera lodge
Seronera lodgen maisemaa
Mangusti
Mangustihan se siinä – ja seuraavassa kuvassa tamaani

Tamaani Tansania

Seronera Lodgessakin viivyimme vain yhden yön ja siirryimme seuraavana päivänä Lobo Lodgeen. Tässä kohtaa teimme myönnytyksen teinille ja valitsimme melko suoran reitin pitemmän, Serengetin eteläosan kautta koukkaavan reitin sijaan, jonne muu ryhmä suuntasi. Vähän lyhyemmälläkin reitillä näimme leijonien lisäksi gepardeja, virtahepoja ja krokotiileja ja kafferipuhvelin. Me olimme Lobo Lodgella jo puolilta päivin, siinä missä pitempää reittiä ajanut osa ryhmästämme saapui perille vasta alkuillasta, mutta leopardia rikkaampana. Lodgen alueella näimme vielä oli runsaasti tamaaneja ja pieniä liskoja, kyläagamia.
Eikä se leopardikaan jäänyt harmittamaan, tiesimmehän jo Serengetissä, että tulee niitä vielä, leopardeja!

Virtahepoja
Virtahepoja

Virtahepoja Virtahepojanorsuja tansania Serengeti

Lobo Lodgella pesetimme joitakin vaatteita, ihan onnistuneesta ja olemattomaan muutaman euron hintaan. Ihan yhtä onnistuneesti ei sujunut Sadun nopea päätös pestä itse valkoinen lempitoppinsa, sillä vaikka huoneissa oli normaalit kylpyhuoneet, niin ainakin vielä 2000-luvun alussa Serengetissä sähköä oli tarjolla vain iltaisin muutamien tuntien ajan ja kylpyhuoneen hanoista tuleva vesi ei ollut ihan kirkasta. Hämärän kylpyhuoneen ja ruskean veden yhdistelmä myötävaikutti pesun lopputulokseen: valkoisesta topista oli tullut vaaleanruskea, eikä siitä enää koskaan tainnut valkoista saada. Toisaalta valkoinenhan ei ole mitenkään paras mahdollinen väri eläinten katseluun, joten …

Auringonlasku savannille

Illalla katselimme auringonlaskua savannille pieneltä kalliolta ja näkymä on jäänyt mieleeni yhtenä kauneimmista näyistä missään koskaan  – näin edelleen, vaikka matkasta on jo vuosia ja aika monta hienoa maisemaa olemme näiden vuosien aikana nähneet. Jotenkin savannimaisema auringonlaskiessa hiukan sen yläpuolelta katsottuna oli vaan niin upea! Paviaanitkin tuntuivat arvostavan kaunista maisemaa – ne olivat kokoontuneet katsomaan samaista auringonlaskua naapurikalliolle.

Lobo WIldlife Lodge
Kuvanneeko näkymän vaikuttavuutta vai vuoden 2003 kuvauskulttuuria, että ainoat kuvat vaikuttavasta auringonlaskusta on otettu sen katsojista!
Auringonlasku Tansania
Viikon ainoa kuva auringosta ja tämäkin auringonnoususta, Tarangiressa

Seuraavana aamuna muukin ryhmä piti hiukan vapaata nauttien Lobo Lodgen maisemista ja uima-altaasta. Tosin kuulemma aika monen nautiskelua kuulemma haittasi turistiripuli, josta olimme säästyneet – olimme ohittaneet valmiiksi leikatut hedelmät ja vihannekset koko matkan ajan. Sittemmin olemme niitä syöneet myös Afrikassa, mutta tällä matkalla olimme varovaisia ajatellen erityisesti sitä, että useimmat päivät olivat matkapäiviä.

Lobo WIldlife Lodge
Lobo Wildlife Lodgen uima-altaalta aukeaa näkymä savannille – teini-ikäinen safarimatkailija arvostaa uima-allasta melkein enemmän kuin vaikka virtahepoja

Lobo Wildlife lodge Tansania

Iltapäivällä teimme pienen ajokierroksen ja kävimme mm. Kenian ja Tansanian välisellä (suljetulla) rajalla, mutta emme nähneet oikein mitään eläimiä. Myöhemmin pohdimme pariinkin otteeseen, että olemmeko käyneet Keniassa, kun kävelimme rajalla olleiden kylttien mukaan myös Kenian puolella, mutta päätimme sitten odottaa Kenian maapisteen kanssa kunnon vierailua Keniaan ja palasimmekin melkein tälle rajalle Masai Maran kansallispuistoon Keniaan sitten myöhemmin.

Illalla keräännyimme taas katsomaan auringonlaskua kuten paviaanitkin, mutta toisena iltana maisema, joka ensimmäisellä kerralla oli tehnyt lähtemättömän vaikutuksen, alkoi jo tuntua “tavalliselta”. Iltapäiväretkellä näkemättä jääneet eläimet sai tänään korvata baarissa esitetty gepardeja käsittelevä luontoelokuva.

Kenian rajalla
Kenian rajalla
Kenian rajalla
Safarituristi Kenian ja Tansanian välisellä rajalla

Olduvai-rotko ja masait

Lobo Lodgesta palasimme Seronera Lodgen, Nabi Hillin, Olduvai-rotkon ja masai-kylän kautta Ngorongoroon.

Nabi Hillin taukopaikalla ihailimme Serengetille tunnusomaista valtavaa ruohotasankoa. Masaiden kielessähän serengit tarkoittaa ääretöntä ruohotasankoa.

Olduvaissa tai Oldupaissa (kielestä riippuen) paneuduimme vielä kerran hetkeksi historiaan. Louis ja Mary Leakey tekivät kaivauksia alueella vuosikymmenien ajan. Paikan kuuluisin löydös on vuonna 1959 löytynyt vankka-apinaihminen Zinjanthropus, joka saattoi olla ensimmäinen apinaihminen, joka käytti työkaluja. Alhaalla rotkossa, jonne sentään laskeuduttiin autoilla,  oli yli 40 astetta lämmintä, mutta pieni museo tarjosi sentään hetkellisesti suojaa auringolta.

Vierailimme myös masaikylässä. Masait asuttavat laajoja alueita Tansanian pohjoisosissa ja Ngorongoro on yksi heimon keskuspaikoista. Afrikan ylpeä paimentolaiskansa ei näytä muuttaneen elintapojaan vuosisatojen saatossa. Ihailimme todella tummien masaiden käyttämiä usein punaisia kankaita ja isoja koruja ja saimme kurkistaa savimajojen pimeään maailmaan. Masait puolestaan ihailivat (tai ihmettelivät) noina vuosina mallintöitäkin tehneen sisarentyttäremme vaaleutta, hetkittäin Sadun mielestä liiankin läheltä.

olduvai tansania Serengeti
Olduvain rotko

masait Tansania masait Tansania

masait Tansania
Vierailu tansanialaisessa koulussa nosti turkulaisen koulun osakkeita kummasti ainakin hetkeksi

Ngorongoro

Ngorongorossa majoituimme kraaterin laidalle Ngogongoro Wild Life -lodgeen, josta aukeaa näkymä kraateriin. Kolmen hengen pienenä ryhmänä saimme perhehuoneiston, jonka toisen kerroksen makuuhuoneesta näköala alas oli kerrassaan upea!
Puhelimetkin toimivat taas muutaman päivän tauon jälkeen ja Satu pääsi soittamaan kotiin. Äiti olikin kuulemma jo ehtinyt hiukan huolestua kolmesta väliin jäänestä iltasoitosta, olimmehan alueella, jossa leijona oikeasti voisi syödä hänen tyttärensä – vai voisiko?

Ngorongorossa tutustuin myös tansanialaiseen sairaanhoitoon:  Nabi Hillin taukopaikalla kompastuin hiekkaisella parkkipaikalla ja sain vasemman polveni auki hiekka- ja kivenmuruilla. Yritin puhdistaa sitä kosteuspyyhkeillä ja laittaa (pieniä) laastareita päälle, mutta kun se vuosi vielä illallakin kuljettajamme löysi Ngorongoro Wild Life –lodgesta tansanialaisen lääkärin, jonka vastaanotolla kävin sen puhdistuttamassa ja sidottamassa niin illalla kuin vielä aamullakin.

Ngorongoron kraatteri oli Serengetin lisäksi toinen Tansanian luonnonpuistoista, jonka näkemistä erityisesti odotin, mutta ainakin Serengetin jälkeen se oli vähän pettymys. Maisemiltaan kraatterin pohja on litteä ja pölyinen ja vaikka eläimiä olikin paljon, niin suippohuulisarvikuonoa lukuunottamatta olimme noin kaikkia lajeja nähneet jo aikaisempina päivinä. Kraatterin on muodostunut noin 2-3 miljoonaa vuotta sitten, jolloin alueen korkein tulivuori romahti kasaan ja sen sisään muodostui iso kattilamainen alue, jonka pohjan pinta-ala on n. 300 neliökilometriä.

Päivän retkilounaan söimme kraatterissa taukopaikalla, jossa oli haukkoja, joiden takia piti syödä autossa (tai auton alla !), jotta ne eivät nappaisi ruokaa juuri kun olet viemässä sitä suuhusi – ja siinä samalla huulesi.

Laskeutuminen kraatteriin ei ole jäänyt ihan erityisesti mieleeni, mutta nousu ylös kraatterista huonokuntoisella tiellä oli melkein pelottava kokemus. Minun mielestäni auto oli moneen kertaa putoamassa takaisin alas, mutta kuljettajamme Charlie hoiti homman.

Ngorongoro Tansania kohteena Serengeti Ngorongoro Tansania Ngorongoro Tansania Ngorongoro Tansania

Ngorongoro Tansania
Kafferipuhveleita

Eläimiä kerrakseen

Safareille on tapana bongata eläimiä, mielellään ihan systemaattisesti havaitut lajit ainakin meidän tapauksessamme matkanjärjestäjän itse kullekin jakamaan bongauslistaan ne merkiten ja tällä ensimmäisellä safarillamme näytän näin tehneenikin, ainakin päiväkirjani mukaan, eli näitä näimme:

  • norsu, kirahvi, virtahepo, krokotiili, suippohuulisarvikuono
  • leijona, gepardi, hyeena, sakaalit (vaippa-, juova-, kulta-), servaali
  • impala, Thomsonin gaselli, gnu, seepra, kafferipuhveli, dikdik, hirviantilooppi, lehmäantilooppi, topi, kalliokiipijä, vesiantilooppi
  • pahkasika
  • oliivipaviaani, sini- ja vihermarakatti
  • tamaani, mangusti, mesimäyrä
  • kyläagama
  • kymmenittäin lintuja: strutsi, flamingo ja pikkuflamingo, helmikana, etelänkruunukurki, kattohaikara, kelta- ja punakurkkufrankoliini, seppähyyppä, frakkilepinkäinen, loistokottarainen, säihkynärhi, harmaahaikara, kalliohaikara, lehmähaikara, savannihaikara, marabou, pyhä iibis, pikkujalohaikara, afrikanhanhi, kannushanhi, korppikotka, savannikorppikotka, suomukorppikotka, savannikotka, kiljumerikotka, etelänkalkkunasarvekas, kuningas- ja valkovatsatrappi, vasarapää, afrikanvaris, savannihuuhkaja ja haukkoja.
dikdik Tansania
Dikdikistä sai sentään vielä jonkinlaisen kuvan “peruskameravarustuksellakin” – linnut olivat enimmäkseen liian kaukana
helmikanat Tansania
Helmikanat ovat sympaattisia – ja hyviä myös lautasella!

Kahvifarmin kautta takaisin Arushaan

Ngorongorosta ajoimme Karatun kylän kautta Gibb’s Farm kahvitilalle, jossa yövyimme puutarhassa sijaitsevissa erillisissä majoissa. Tässä vaiheessa matkaa Satu innostui jo luokittelemaan majapaikkoja matkamme varrelta ja valinta Gibb’s Farmin ja Ngorongoro Wild Life -lodgen välillä oli kuulemma vaikea. Gibb’s Farmin pisteitä taisi myös nostaa pöytiin tarjoiltu neljän ruokalajin illallinen tavanomaisen noutopöydän sijaan.

Kahvifarmin aamussa teimme vielä Lassen kanssa pienen kävelyretken Ngorongoron puolelle pienelle vesiputoukselle. Polku melko hankala paikoitellen – polvessani oli edelleen side –  ja sikäli tylsä, että paluumatka oli samaa reittiä kuin menomatkakin. Satu panosti sen ajan vielä hetken afrikkalaisen rusketuksensa viimeistelyyn ennen paluuta Arushaan.

Gibb's Farm Tansania Serengeti

Gibb’s Farmilla hyvästelimme Charlien, joka oli omistautuneesti esitellyt meille maataan runsaan viikon ajan. Joko ihan tosissaan tai luultavammin Satua kiusoitellakseen Charlie oli myös viikon aikana pariinkin kertaan kosinut Satua ja pyytänyt häntä jäämään kanssaan Tansaniaan, mikä selvästikin oli Satu jossain määrin jopa pelottanut, joten ero Charliesta oli ainakin hänelle jo melkein helpotus!
Monet ryhmästämme jatkoivat matkaansa vielä muutamaksi päiväksi Zansibarin saarelle, mutta Sadun hiihtolomaviikko oli jo lopussa ja oli aika palata kouluun. Sittemmin olen kyllä välillä harmitellut tuota Zansibarilla käymättömyyttä, sillä ihan helpolla sinne ei oikein tule palattua myöhemminkään.

Satu ja Charlie Serengeti
Satu ja Charlie

Ennen yölentoa Amsterdamin kautta Helsinkiin pakkasimme hotellissa tavarat takaisin kasseista säilytykseen jääneisiin matkalaukkuihin, kävimme suihkussa ja vaihdoimme safarivaatteet matkavaatteisiin. Tällä ensimmäisellä varsinaisella safarimatkallamme emme vielä olleet osanneet ottaa todesta toivetta käyttää safariautoihin helposti sujahtavia pehmeitä kasseja tai rinkkoja vaan olimme lähteneet matkaan kovilla matkalaukuilla, joista päädyimme sitten pakkaamaan tavarat uudelleen ennen safarille lähtöä kasseihin. En kyllä enää muista, että oliko meillä sitten kuitenkin kasseja mukana, eli olimmeko tässä mielessä asiaan varautuneet, vai ostimmeko ne hotellilta tai lainasiko joku niitä meille.

Päivitettyä Tansania-tietoa

Omassa elämässäni Tansania on ehkä hiukan yllättäen näin koronakeväänä ollut äskettäin läsnä paitsi Juho Paavolan kolumnin mieleen muistuttamana myös Matkatoimisto Aventuran matkaillan myötä. Aventura on järjestänyt/järjestää kevään mittaan verkossa matkailtoja, joista ensimmäinen käsitteli Tansaniaa ja uteliaana niin konseptista kuin kohteesta jaksoin pysyä linjoilla koko puolentoista tunnin esityksen ajan. Esitys on vieläkin katsottavissa verkossa, mutta jos puolitoista tuntia tuntuu liian pitkältä, niin voit myös selata vain esitysmateriaalin tästä. Esitys alkaa kuvilla Suomen luonnosta, mutta älä luovuta vaan kelaa eteenpäin, niin kyllä ne Tansanian luonnonpuistot eläimineenkin löytyvät!

Aventuran safari-ilta Serengeti
Kuvakaappaus Aventuran safari-illan materiaalista – tietosivujen lisäksi materiaalissa on paljon hienoja kuvia, heittämällä hienompia kuin yksikään näistä vuoden 2003 kuvistamme!

Muita safarikohteita

Afrikan eläimiä olimme jo ennen Tansaniaa nähneet Krügerin puistossa Etelä-Afrikassa ja sen jälkeen ainakin Botswanassa, Ruandassa, Ugandassa ja Keniassa ja pienessä Fathalan puistossa Senegalissakin. Keniaan palaisin vielä mielelläni käyskennelläkseni eläinten keskuudessa Crescent Islandilla Naivashan lähellä ja Namibiakin kiinnostaisi. Serengetiin tuskin enää palaamme – se unelma, hieno sellainen, on jo eletty.

Artikkelin avainsanoja
,

10 kommenttia

  • Onpa kiva lukea tällainen “ihan tavallinen” matkakertomus, ei koronasta tietoakaan eikä yhtään haittaa, että matkasta on jo aikaa.

    Tansania sattuu sikäli hyvin aiheeksi, että siellä on pari päivää sitten avattu rajat, eivät vaadi turisteilta muuta kuin kuumemittauksen. Lie ainoa valtio Afrikan mantereella, joka ottaa jo matkailijoita vastaan. Silti en ihan vielä tuonne lähtisi, afrikkalainen koronatilastointi kun ei oikein vakuuta.

    Olen safareita joskus miettinyt, mutta aina se kaatuu siihen, että olen sittenkin liian mukavuudenhaluinen. Onhan niitä sellaisia tonni päivässä -luksussafareitakin, mutta ihan niin paljon en viitsi maksaa eläinten bongauksesta.

    Kaveri, huomattavasti urheilullisempi kuin minä, vaelsi joskus Kilimanjaron huipulle ja tykkäsi kovasti. Minun Tansaniani voisi kuitenkin olla Dar es Salam ja muutama päivä Sansibarilla.

    • Kiitos Daniel! Niin, ja tietysti rajojen avaamisen lisäksi on vielä ne lennot ja lentokentät, sillä Tansaniaankin tarvitaan vähintään yksi vaihto. Ja lennot, jokohan ne ovat edes käynnistyneet. Safareilla päivät ovat usein pitkiä ja tiet luonnonpuistoissa huonoja, mutta monet lodget ovat kyllä mukavia, joskin sitten myös kuten totesit hinnakkaita.

  • Voi, mikä upea määrä eläinbongauksia!
    Safari on yksi niistä minun unelmistani, mitä en ole vielä toteuttanut. Lapsen syntymän jälkeen olen odottanut sitä hetkeä, että hän olisi sen ikäinen, että muistaisi myös safarin. Ja nyt kun hän on jo viisi, niin tuo aika alkaa olla jo käsillä.
    Koronakevät on kyllä hyvää aikaa hioa niitä omia unelmia, ja miettiä, mitä matkoja oikeasti haluaa vielä toteuttaa.

    • Kiitos Teija! 14-vuotias oli jo riittävän vanha, joskin vähän tosiaan muokkasimme päiviä hänen toivomustensa mukaan, eli skipattiin jotain antaaksemme tavallisellekin lomailulle tilaa. Botswanan Chobe voisi olla sikäli hyvä kohde, että siellä tehdään samasta lodgesta aamu-, päivä- ja alkuillan kierroksia, joista osan voi halutessaan jättää väliin ja lisäksi osa kierroksista tehdään veneillä, joka tuo lisää vaihtelua. Serengetissä välimatkat ovat pitkiä ja autossa istutaan normipäivänä aikaisesta aamusta myöhäiseen iltaan.

  • Pohjois-Tansania on kiva paikka, mutta nykyisin se on jokseenkin ruuhkainen, erityisesti tuo Ngorongoron kraatteri, kun on pinta-alaltaan varsin pieni. Meidän kokemuksiamme vastaavista paikoista on täällä:
    https://www.matkallamissamilloinkin.com/afrikka/tansania/

    Sittemmin ollaan käyty myös Eteläisemmässä Tansaniassa, joka on huomattavasti rauhallisempaa aluetta edelleen. Täytyisikin saada aikaiseksi käydä kaikki tuhannet kuvat läpi, jotta saisi lisättyä tarinat bloginkin puolelle.

    • Kiitos Mikko! 17 vuotta sitten ainakaan helmikuussa Ngorongorokaan ei ollut kovin ruuhkainen, enimmäkseen liikuimme siten, ettemme nähneet muita autoja. Serengetissä joskus isomman leijonalauman kohdalla oli muutama auto samaan aikaan. Mutta kaipa se on niin, että kaikkialla, ainakin juuri ennen kuin korona muutti maailman, turisteja on nykyisin paljon enemmän kuin edes 10 vuotta sitten.

    • Kiitos kommentistasi Leena! Ja tervetuloa tässäkin mielessä osaksi suomenkielistä matkablogiskeneä!

  • Onpas ollut mieletön reissu. Ihan älyttömästi olette kyllä nähneet eläimiäkin. Noita maisemia en itse ole vielä päässyt itse kokemaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.