Anguilla – maapiste 100 dollarilla :-)

Anguilla feature

Anguilla on kooltaan melko suuri, mutta väestöltään tosi pieni saari Sint Maartenin / Saint Martinin saaren pohjoispuolella. Tuo yleisemmin vierailtu “kaksoissaari” on kooltaan 87 neliökilometria ja siellä asuu yhteensä n. 80 000 asukasta siinä missä Anguilla on kooltaan vähän isompi (91 km2), mutta asukkaita siellä on vain 18 000.

Anguilla on Britannian merentakainen alue ja tunnettu lähinnä valkoisista rannoistaan. Saari onkin käytännössä yhtä isoa merellistä luonnonsuojelualuetta, sillä saarella on viisi luonnonpuistoa, joila kalastus on kielletty. Merenalaisen luonnon ihaileminen sukeltamalla tai snorklaamalla sen sijaan on sallittu!

Me emme kuitenkaan olleet menossa sukeltamaan tai snorklaamaan tai edes oikeastaan rannalle, kun astuimme St. Martinilla Marigotin satamassa Anguillaan menevään pieneen laivaan – me olimme päiväretkellä Traveler’s Century Clubin pisteen takia, sillä Anguillakin on oma alueensa TCC:n 330 alueen listalla.

Päiväretki Anguillaan Marigotista onnistuu helposti, laivoja menee melkein tunnin välein, mutta hintaa retkelle kertyy jonkin verran, sillä laivamatka maksaa suuntaansa 30 dollaria tai euroa per nuppi ja lisäksi niin St. Martin kuin Anguilla keräävät laivaan nousevilta matkustajilta lähtömaksut, 5 + 11 dollaria tai euroa per nuppi. Retkemme aikaan dollari ja euro olivat jokseenkin tarkkaan pariteetissa, eli niiden arvo oli sama ja Ranskan puolella, eli Saint Martinissa käytettiin yleisesti euroja ja niin eurot kuin dollarit tuntuivat kelpaavan Anguillallakin, eli ei sentään tarvittu puntia!

Laivalippujen lisäksi dollareita tai euroja kuluu taksimatkoihin Sint Maartenin pääkaupungista Philipsburgista Marigotin satamaan ja takaisin. Tämä väli maksaa myös 30 rahaa per suunta. Taksimatka suuntaansa kestää muuten n. 45 minuuttia, etenkin jos liikennettä on vähän enemmän ja ainakin aikoina, jolloin satamassa on lukuisia isoja risteilylaivoja sitä on enemmän! Jos haluaa ehtiä tietylle lähdölle Marigotista tai pitää ehtiä ajoissa takaisin risteilylaivalla, niin matkaan kannattaa varata ainakin tunti.

Muista passit!

Matkaan on myös muistettava varautua ottamalla passit mukaan, sillä ne tarkistetaan niin St. Martinin kuin Anguillan päässä mennen tullen, ylitetäänhän tässä maaraja ja ehkäpä EU-rajakin. Olin selvitellyt retken yksityiskohtia jo etukäteen ja tiesin passivaatimuksesta, mutta niin tiesi meidät Philipsburgista kyytiin poiminut taksikuskikin, joka lähes ensi töikseen, kun kerroimme haluavamme Marigotin laivarantaan, tarkisti, että onhan meillä passit mukana.

Yhteensä, kun nyt aloin laivamatkan, verojen ja taksien hintoja tässä luetella, käytimme retkeen (ruokia ja juomia lukuunottamatta, jääkaappimagneetti mukaanlukien) yhteensä meiltä kahdelta 210 euroa, eli n. 100 euroa tai dollaria per nuppi. Aluepisteenä siis ihan edullinen!

Vuonna 2023 urakkansa kaikissa maissa valmiiksi saaneista suomalaisista niin Anna-Katri kuin Juhakin taisivat omissa laskelmissaan kumpikin tulla siihen tulokseen, että rahaa kului keskimäärin runsaat 1 000 euroa per maa, joskin vaihtelua maiden välillä oli tietysti runsaasti. Saman suuntaiseen arvioon itsekin joskus tulin asiaa etenkin Anna-Katrin jotain esitystä aiheesta kuunneltuani. Meillä ehkä luku saattaa olla vähän ylikin 1 000 euroa per maa ja nuppi, sillä olemme pääosin majoittuneet hotelleissa, välillä hulppeissakin :-) ja aika monen kaukomatkamme järjestelyistä olemme maksaneet matkatoimistolle.

Marigot
Marigotin satamasta …
Marigot
Anguilla
Anguillan rannalle
Anguilla
Anguillassa passit jopa leimattiin!
Marigot - Anguilla laiva
Yhteysaluksen aikataulu tammikuussa 2025, ylitys suuntaansa kestää n. 20 minuuttia
Jääkaappimagneetti
Anguilla, B.W.I – British West Indies

Anguillan saarella

Pääsimme siis Philipsburgista Anguillan saarelle ja takaisin, mutta entä sitten itse Anguilla?
Laivat saapuvat Marigotista Blowing Pointin satamaan, josta olisi ollut vajaan 10 kilometrin matka The Valleyn pieneen kaupunkiin, saaren pääkaupunkiin. Olimme kuitenkin risteilymme alkupäivinä nähneet jo lukuisia pienen pieniä kaupunkeja/kyliä vierailemillamme saarilla emmekä oikein uskoneet The Valleyn olevan kovin erilainen kuin ne muutkaan. Ehkä turisteja olisi ollut vähemmän, sillä saaren sloganeissa esiintyi esimerkiksi lause “Lose The Crowd”, mitään ihan erityisiä nähtävyyksiä siellä ei olisi ollut, joitakin historiallisia rakennuksia lukuunottamatta.

Taksit Blowing Pointissa olivat – kuten monella muullakin saarella – liikuttavan yksimielisiä hintatasosta ja päätimmekin sitten olla maksamatta vielä 50 euroa retkestä The Valleyhin ja viihtyä sataman läheisellä rannalla. Lukuisten rantojen lisäksi Anguillaan kuuluu myös useampia pienempiä saaria ja kätevin tapa liikkua olisikin luultavasti purjevene. Blowing Point tarjosi kuitenkin sen verran palveluja, että saimme ostettua jääkaappimagneetin ja kevyen lounaankin ennen paluumatkaa. Autonkin toki Anguillassa olisi voinut vuokrata, pieni autovuokraamo palvelee heti satamassa.

Anguilla
Anguilla
Ainakin Philipsburgin ruuhkaiseen ja meluisaan rantaan verrattuna jopa Pelican Bay oli rauhallisuudeltaan paratiisi!
Anguilla
Anguilla
Anguilla autonvuokraus

Suomen TCC-kärki

Suomalaisia kaikissa maailman maissa käyneitä on tätä kirjoittaessani vajaa kaksikymmentä. Osa suomalaisistakin maabongareista arvostaa YK:n jäsenmaiden rinnalla tai jopa niiden sijaan Nomadmania-alueiden määrää tai Traveler’s Century Clubin alueiden määrää. Siinä missä YK:n jäsenvaltioita on 193, Nomadmania-alueita on 1301 ja TCC-alueita 330. Yhtään kaikissa maailman Nomadmania-alueilla käynyttä henkilöä ei ole, eikä Suomessa yhtään kaikilla TCC-alueillakaan käynyttä henkilökään. TCC-alueiden lista on kuitenkin saavutettavissa, eli maailmassa on ei satoja, mutta muutamia kymmeniä henkilöitä, jotka ovat saavuttaneet sen osalta tuon lukeman 330.

Oma lukemani on nyt vielä meneillään olevan risteilyn jälkeen 230 TCC-aluetta ja sillä sijoitun Suomen listalla tällä hetkellä sijalle 10. Edes kaikki kaikissa maailman maissa käyneet eivät ole TCC-alueita koluneet tällä tarkkuudella. Meillä Traveler’s Century Club oli ensimmäinen kosketuksemme maabongauksen maailmaan ja siksi olemmekin pitäneet sitä ellei nyt tärkeimpänä listanamme, niin ainakin yhtä tärkeänä kuin itsenäisten maiden listaa. Tältä listalta uupuu siis enää 100 :-) Osa alueista on kyllä sen verran haastavia, että siinä missä emme tavoittele kaikkia maailman maita, niin emme kyllä tavoittele ihan kaikkia TCC-alueitakaan.

TCC kärki 1
TCC kärki 2

Sint Maarten ja Saint Martin

Ensimmäisen kerran kävimme Sint Maartenilla ja Saint Martinilla keväällä 2018 osana lentäen toteuttamaamme Karibian kierrosta. Silloin kirjoitin näistä alueista kaksikin lyhyttä juttua:

… ja toisen jutun, jossa kerrotaan vähän myös retkestämme St Kittsille ja Nevikselle, löydät halutessasi tästä

Marigotin satamasta pääsisi muuten kätevästi myös Saban ja St. Barthin saarille – ehkä sitten ensi kerralla näille!

Join the Conversation

16 Comments

  1. Tuota olisikin mielenkiintoista haarukoida, että paljonko on ollut yhden maan hinta. Itsekkin veikkaan sen olevan yli 1000 euroa / maa, mutta tuo kyllä pitäisi laskea. Noin 100 euroa aluepisteenä on siis tosiaan varsin vähän! Mikä tällä hetkellä on Nomadmania-alueiden ennätys, ja kasvattaako kyseinen henkilöä lukumäärää edelleen?

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mikko! Maapisteen hintaan vaikuttaa myös minkälaisia matkoja tekee, eli montako maata menee samoilla pitkillä lennoilla. Aventuralla taisi olla joku vuosi sitten 10 Länsi-Afrikan maata n. 10 000 eurolla, mutta toisaalta runsaat 10 Tyynenmeren valtiota taisi maksaa 25 000 euroa nopeasti kierrettynä. Harry Mitsidiksellä taitaa tätä nykyä olla kasassa 1294 aluetta, eli 19 uupuu vielä. Kari-Matti Valtarilla on Suomen kärkilukema, eli 1150 aluetta. Kumpikin matkustaa edelleen, eli voivathan nuo luvut tuosta edelleen noustakin.

  2. says: Daniel

    Tuohan on kuin Suomenlinnan lautta, tai ehkä vähän nopeampikin, mutta hinta on “hitusen” kalliimpi. Eikä Suomenlinnan lautalla pääse ulkomaille, vaikka tarinat kertovatkin sillä “Tallinnaan” menneistä turisteista :D

    Mitä nyt Googlen kartasta katselin, niin tuo The Valley ei ole mikään Karibian helmi kyllä, ettei siinä varmasti mitään menettänyt. Tuleeko noista Karibian pikkusaarista sellainen fiilis, että ne ovat kovasti toistensa kaltaisia? Olen pienistä käynyt vain Barbadoksella ja Grenadalla, ja olivathan ne ihan kivoja, mutteivät mitään sen enempää. Ei tullut hinkua nähdä vastaavia lisää. Dominica voisi vähän kiinnostaa.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Daniel! Kyllä nämä saaret aika samanlaisia ovat, etenkin jos niitä kiertää risteillen, jolloin kohteet vaihtuvat teoriassa joka päivä, mutta satamassa on vastassa aina hyvin samanlainen show. Lentäen kiertäminen, jota sitäkin olemme tehneet, näyttää enemmän saaria aidoimmillaan. Dominica on tosiaan aika erilainen kuin muut saaret. ABC-saaret ovat kaikki mielestäni kivoja, Curacao ihan erityisesti ja Trinidad ja Tobago taas on jäänyt mieleen turisteista vähemmän välittävänä saarena, sillä saaren pääelinkeino on enemmänkin öljy kuin turismi. Itse mietin kyllä, että voisihan sitä vielä ehkä joskus käydä katsomassa loputkin 5 vielä näkemättä olevaa Karibian saarta – kivampi näitä on kierrellä, mielestäni, kun odottaa kotona tai Espanjan Aurinkorannikolla kevättä :-)

  3. Matkustamisessa niinkuin ei missään koulutuksessa/harrastuksessa tule koskaan valmiiksi. Mutta itse matkasta nauttii. Tykkään teidän asenteesta, kerrytätte pisteitä, mutta ei ahnehtien/pakolla vaan nauttien

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mari! Kerrytämme pisteitä … tai nautimme aina vaan uusista elämyksistä näiden maa- ja aluelistojen tarjomilta laajoilta menuilta :-)

  4. Minulla onkin vielä laskematta maiden keskiarvo käytettyjen eurojen suhteen, vaikka vähänhän noita maita on enkä mitään pisteitä keräile. Mutta saisi taas tehtyä uuden excel-taulukon ?
    Kun on noin paljon matkustanut ja nähnyt erilaisia kohteita, niin tuleeko kuitenkin edelleen ihmeteltyä jotain ja saatua wau-reaktioita aikaiseksi?

    1. says: Pirkko

      Kiitos Raija! Ainahan maailmassa uudet kohteet tarjoavat uusia elämyksiä. Tällä hetkellä olemme Miamissa ja siksi mielessä on esimerkiksi muutama vuosi sitten tehty reissu mm. Iguassun putouksille. Olivat kyllä ehdottomasti näkemisen arvoiset! Ihan toisesta maailman kolkasta taas voisi mainita vaikka riippuvat haudat Pohjois-Filippiineillä. Tai vaikka Sikstuksen kappeli Roomassa, jonka kävimme viime syksynä katsomassa – kyllä näitä maailmassa riittää luultavasti ihan loputtomiin!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Eveliina! Jep, omaan tahtiin ja pistematkojen tai pisteretkien lomassa aina välillä jotain ihan muutakin, kuten vaikka juuri nyt tätä kirjoittaessani, pari päivää Biltmore Coral Gables resortissa nauttimassa viiden tähden palvelusta keskellä historian havinaa ensi vuonna 100 vuotta täyttävässä hotellissa.

  5. Vielä riittää Karibiallakin näitä mielenkiintoisia pikkusaaria vailla itsenäisyyttä, joskin tällä väestöpohjalla voisi olla vaikea toimia itsenäisenä valtiona. No, ainahan voisi ryhtyä veroparatiisiksi. Ai niin, Anguilla taitaa jo ollakin. :)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Anssi! Näitä TCC-alueita kiertäessämme on kyllä monella, usein saarella, tullut ymmärrettyä myös, että eivät nämä oikeastaan haluakaan itsenäistyä – erityisesti Ranskan merentakaiset alueet nauttivat kuitenkin siinä määrin tukea Ranskalta, ettei siitä kovin kevyin perustein kannata luopua.

  6. Eri listoja seuratessa riittäisi kyllä alueita tutkittavaksi :) Olisi mielenkiintoista yrittää itsekin laskea paljonko rahaa on kulunut maakohteisiin keskimäärin. Toisaalta monissa paikoissa on tullut reissattua useamminkin, niin rahaa on kulunut maapisteen lisäksi muihinkin matkoihin.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Sarianne! Jos kuitenkin matkustaa muutenkin kuin tavoitteena taklata viimeiset 100 maata viidessä vuodessa, kuten monet kaikkia maailman maita tavoittelevat ovat tehneet, niin maapisteen hinnan laskeminen menee tietysti haastavaksi kun sitä ei enää voi laskea vaan matkakulut yhteensä vs. maiden määrä. Ainakin meillä myös joskus matkakuluissa on mukana paljonkin perustasoa kalliimpia hotelliöitä niiden elämyksellisyyden takia, mutta onko tällaisia kuluja sitten “reilua” laskea mukaan vai ei …

  7. says: Aila ja Juha

    Mielenkiintoinen. tapa matkustaa pisteitä keräten. Itse en osaisi suoralta kädeltä sanoa, kuinka monessa maassa olemme olleet. Yleensä. matkamme. kestävät 2-3. kuukautta ja ajamme itse (Euroopan alueella). Juha

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentista! Erilaisia ihmisiä, erilaisia tapoja. Me tapaamme yleensä toteuttaa autolla vaan ne matkat, joissa muuta järkevää vaihtoehtoa ei ole ja silloinkin pitää melkein 100 kilometrin välein neuvotella, että kumpi viitsisi ajaa. Myöskään muutto ihan joka yöksi ei ole ihan meidän juttumme.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *