Afganistanissa vierailimme myös maan ensimmäisessä kansallispuistossa, Band-e Amirissa, joka sijaitsee kohtuullisen päivämatkan päässä Bamiyanin kaupungista. Vajaan 80 kilometrin matka kesti ehkä 1½ tuntia suuntaansa, sillä vaikka tie kansallispuiston portille asti oli hyväkuntoinen, niin itse kansallispuistossa tie oli paikoitellen huonommassa kunnossa kuin suomalaiset mökkitiet keskimäärin. Huhtikuun puolivälissä vuoristossa, yli 3000 metrin korkeudessa HIndukush-vuoristossa, talvi oli vasta taittumassa kevääksi ja paikoitellen tien reunoilla näkyi vielä isojakin lumikinoksia. Reittiä ympäröivät lumihuippuiset vuoret tarjosivat silmäkarkkia, mutta tietä reunustavat hiekan kellertämät lumikasat olivat proosallisempaa koettavaa.
Näin aikaisin keväällä Band-e Amirin kansallispuisto ei ihan onnistunut häikäisemään. Odotukseni olivat aavistuksen ehkä turhankin korkealla luettuani Anna-Katri Räihän kirjan Menolippu kaikkialle kuvauksen kansallispuistosta:
Yhtenä päivänä vierailen Band-e Amirin kansallispuistossa, jonka karuille vuoristomaisemille taianomaista kontrastia tuovat lukuisat tummansinisen, turkoosin ja vaaleanvihreän eri sävyissä kimmeltelevät vuoristojärvet. Vesiputoukset pauhaavat siellä täällä ja nurmialueet vihertävät.
Järvet ja vesiputoukset toki olivat paikoillaan ja sinisen ja turkoosin väritkin löytyivät, mutta vaaleanvihreä, vihreästä puhumattakaan, loisti vielä poissaolollaan.
Yhdessä tallentamassaan Instagram-tarinassa (AFG4) Anna-Katri intoutuu kuvaamaan puistoa näin:
“En ole koskaan nähnyt uniikimpaa paikkaa kuin tämä kansallispuisto maisemineen. Tämä on kuin toisesta maailmasta.” tai “Band-e-Amirin maisemat ovat kuin luonnon oma taidenäyttely, jossa vaihtelevat eri sävyt ja muodot minne tahansa katsookaan.”
Ihan tähän Band-e Amir ei minulla pystynyt – esimerkiksi oranssina aamuauringossa hoitava Bryce Canyon Utahin osavaltiossa Yhdysvalloissa saattaisi minulle olla tuollainen paikka.
Naisille vai ei naisille?
Olin kuitenkin kiitollinen, että olin täällä, Band-e Amirissa. Vierailua edeltävänä iltana Travellerin opas ja molemmat kanssamme Bamiyaniin matkanneet afganistanilaiset oppaat (liikuimme kahdella autolla, siksi kaksi opasta) olivat nimittäin koputtaneet huoneemme ovelle ja sanoivat haluavansa keskustella kanssani. Yritin ensin tarjota Lassea keskustelukumppaniksi, koska suihkun jälkeinen kevyt asuni ei olisi riittänyt keskusteluun afgaanimiesten kanssa, mutta jouduin sitten pukeutumaan, koska keskustelu koski ilmeisesti juuri minua. Olivat kuulemma selvitelleet, että pääsisinkö minä, ja kaksi muuta ryhmässämme olevaa naista, mukaan kansallispuistoretkelle ja olivat kuulemma lopulta saaneet siihen luvan. Ilmeisesti joku summa rahaakin tähän oli tarvittu. En varsinaisesti ymmärtänyt miksi heidän täytyi tulla illalla, melko myöhään, kertomaan, että oli olemassa ongelma, mutta että se on nyt jo ratkaistu. No, hyvä kuitenkin, että oli ratkaistu. Osa ratkaisua on kuulemma, että mukanamme kulkee myös hallinnon edustaja, omalla autollaan, kahden auton seurueemme edellä.
Suomeen palattuani, kunnollisten nettiyhteyksien äärellä, löysin asiasta maininnan jo syksyltä 2023.
Retkipäivänämme kansallispuiston porteilla – kuten noin kaikkien muidenkin nähtävyyksien porteilla – talibanit tarkistivat puistoon pyrkivien luvat ja pääsimme tosiaan, kaikki, naisetkin, jatkamaan matkaa.
Kuuden järven kansallispuisto
Ensimmäinen pysähdyksemme puistossa oli näköalapaikalla, jossa näimme ensimmäisen alueen kuudesta sinisen ja turkoosin sävyissä loistavista järvistä. Kansallispuiston alueen maaperä on travertiinia, joka muodostaa järvien välille luonnolliset padot.
Kansallispuiston keskiössä ovat sinisen ja turkoosin sävyissä loistavat järvet, joita erottavat toisistaan travertiiniesiintymien muodostamat luonnolliset padot. Travertiini on kalkkikivilaji, jota käytetään paljon rakennuskivenä. Esimerkiksi Colosseumissa, Pietarinkirkossa ja Suomessa vaikka Espoon kulttuurikeskuksessa ja Turussa uuden Hamburger Börs -hotellin julkisivussa on käytetty travertiinia.
Alkukevään sää oli kylmä ja tuulinen ja vaikka järvinäkymä oli kieltämättä upea, niin olimme nopeasti, kaikki, valmiita jatkamaan matkaa.
Alhaalla järven pinnan tasolla oli sentään aavistuksen keväisempää! Täällä kiersimme pienen luontopolun, joka kulki vesiputousten vierellä ja päättyi järven rannalle. Tarjolla olisi ollut mahdollisuus pieneen veneretkeenkin järvellä, mutta polkuveneet, joutsenen muodostaan huolimatta, eivät oikein kylmässä ja tuulisessa kevätsäässä houkutelleet vesille. Järven rantaan oli kyllä keräytynyt paljon paikallisia, olihan perjantai ja siis vapaapäivä ja etenkin lapsiperheistä useampi uskaltautui vesillekin. Hyppäsipä muutama nuori mies reippaasti kylmään veteenkin.
Ihmisiä oli tosiaan liikkeellä paljon, perhekuntineen, eli ainakin nyt myös naisia oli päässyt puistoon. En tiedä sitten, että oliko osaltamme ratkaistu ongelmana se, että olimme ulkomaalaisia naisia. Osa puistossa näkemistämme naisista näytti olevat hazara-heimoon kuuluvia, sillä heidän asunsa olivat mustan sijaan kauniin värikkäitä. Afganistanilainen perhekäsitys on kyllä laajimmillaan laaja. Yksikin mies esitteli meille, luultavasti aivan tosissaan, että tässä on hänen perheensä, ja olisiko eri-ikäisiä naisia, pääosin siis tyttäriä (?) ollut noin kolmekymmentä!
Kansallispuistossa voi myös uida
Muutama ryhmästämmekin, myös yksi nainen (en minä) oli varautunut uimaan Band-e Amirin järvissä. Tässä perheiden suosimassa järvessä se ei kuitenkaan ollut sallittua naisille, joten jatkoimme lounaan jälkeen matkaa vielä toiselle järvelle, jossa se oli sallittua. Sitä ennen nautimme pienestä “katukojusta” yksinkertaisen lounaan (afganistanilaista leipää, kananmunaa ja ranskalaisia) ja seurustelimme hetken pienillä markkinoilla paikallisten, erityisesti lasten kanssa.
Sää toisella järvellä oli entistä tuulisempi, mutta näkymät toki upeat, onneksi. Muuten olisikin ollut aika tylsää kiivetä satoja portaita alaspäin vuoren rinnettä järven rannalle asti – ja tietysti samat portaat takaisin ylös. Lopulta halukkaat pääsivät siis uimaan tai ainakin kastautumaan – ja vielä ihan länsimaalaisissa uima-asuissa.
Ennen paluumatkaa “seurustelimme” vielä hetken paikallisen perheen kanssa, sillä heidän autonsa ei käynnistynyt paluumatkaa varten ilman työntöapua, joten osa ryhmämme miehistä riensi tarjoamaan työntöapua. Ellei heidän autonsa olisi päässyt lähtemään, eivät meidänkään automme olisi päässeet paluumatkalle.
Kolme kansallispuistoa
Band-e Amirin kansallispuisto on perustettu vuonna 2009. Sen jälkeen Afganistaniin on avattu kaksi muutakin kansallispuistoa, Wakhanin käytävän alueelle sijoittuva Wakhanin kansallispuisto avattiin vuonna 2014 ja Pakistaniin rajoittuva Nuristanin kansallispuisto vuonna 2020.
Ei tuo nyt kuvien perusteella kyllä ainutlaatuiselta ja unohtumattomalta näytä, mutta ihan jylhät maisemat joissain kuvissa sentään. Enemmän kiinnostivat kuvat ihmisistä, ja nähtävästi ihan naisiakin sai valokuvata, olen ajatellut, että se olisi ihan mahdotonta. Saitkohan luvan noihin kuviin siksi, kun olet itsekin nainen?
Kiitos Daniel! Eiköhän meidän reissuilla, myös Afganistanissa, Lasse ole kiinnostuneempi kuvaamaan paikallisia naisia ja usein saa siihen (pienellä imartelulla?) hyvin lupiakin :-)
Hyvin karun näköinen oli tuo maisema, mutta johtui toki aikaisesta keväästä. Saattoiko myöhäinen vahvistus kansallispuistovierailun onnistumisesta ja jopa maininta rahasta olla vihje siitä, että rahan olisi suotavaa vaihtaa omistajaa näin illalla ja kenties ilman matkanjohtajan läsnäoloa?
On hauskaa nähdä kuvia tämän alueen (hazara-heimon) naisista ja lapsista värikkäissä asuissaan. Oliko vaatetus muualla kovinkin erilaista?
Kiitos Eila! Tuossa omituisessa illallisessa keskustelussa olivat mukana niin paikallisoppaat kuin suomalainen matkanjohtaja eikä minulle kyllä muodostunut sellaista mielikuvaa, että sitä mahdollisesti maksettua lahjusta olisi minulta pyydetty – tai sitten vaan olin liian naivi! Kabulissa keskimääräinen naisten vaatetus oli yksiväristä ja nilkkoihin asti ulottuvaa, ei välttämättä mustaa, mutta hillittyä. Jonkin verran näkyi myös kaiken päälaelta varpaisiin peittäviä kaapuja (silmien kohdalla verkko). Kahviloissa nuorempien naisten huivit saattoivat hetkellisesti tippua takaraivollekin :-)
Näyttääpä upealta tuo Kuuden järven kansallispuisto. Mukava olisi vierailla, ja kieltämättä kiinnostaisi nuo kaksi muutakin kansallispuistoa. Epäilemättä niidenkin maisemat olisivat todella hienoja!
Kiitos Mikko! Jos vuoristossa olevat kansallispuistot kiinnostavat, niin kannattaisi varmaan valita matkan ajankohdaksi jokin muu kuin huhtikuun alku. Toisaalta sitten taas myöhemmin kesällä vierailu Kabulissa, vähän matalammalla, olisi voinut olla jo lämpötilan takia tukala.
Jylhältä ja komealta näyttää, mutta tosiaan vähän värit loistavat vielä poissaolollaan. Kuten tossa toisessa kommentissa mainitsinkin, niin olisi kiva kuulla lisää millaista siellä on naisena matkata. No vähänhän tuossa jo problematiikkaa valotitkin. Ihan kiva, että päästivät länkkäriuikkareissa halukkaan pulahtamaan!
Kiitos kommentistasi! Ehkei nyt ihan sama asia, mutta jotain samantyylistä, tuosta uimaan vaikka ihan länsimaalaisittain. Joitakin vuosia sitten kävimme Saudi-Arabiassa, aikaan, jolloin turistina (businessviisumilla) maahan tulevilta naisiltakin vaadittiin abayan ja huivin käyttöä. Jeddassa sitten teimme yksityisellä veneellä veneretken yksityiselle klubille ja kas, niin veneessä kuin klubilla sai liikuskella niin vähäpukeisena kuin vaan halusi!
Oli pakko käydä katsomassa myös Anna-Katrin kuvat ja tietysti isoin ero oli päivän kuvaussäässä: teidän harmaanpilvinen sää vs. Anna-Katrin aurinkoinen sininen taivas tekee luonnollisesti sen, että ei pelkästään kuvissa vaan paikan päällä näky on ollut varmasti aivan erilainen – toki vuodenajallakin on omat merkityksensä. Ei nyt itse juttuun liity mitenkään, mutta olen huomannut sen, että huonolla valokuvauskelillä olen keskittynyt maisemakuvauksen sijasta yksityiskohtiin – ainahan sitä nyt jokaisesta paikasta muutaman kuvan ottaa, mutta yrittää huonommalla valokuvauskelillä tuoda kuviin jotain sellaista, että itse haluaa myös kuvia enemmän jälkeenpäin katsella – näin offtopic aiheesta.
Tuo tuli itselle myös mieleen, että ilmeisesti saattue tuli illalla tippirahojen toivossa käymään. En oikein muuten mitään selitystä keksi, toisaalta, aika erilaisesta kulttuurista on kysymys, niin paha ottaa asiaan mitään kantaa.
Miten on, oliko Afganissa matkustaessa missään vaiheessa turvaton olo? Paljon olette reissanneet, erosiko oma turvallisuustilanne jotenkin verrattuna yleisesti näihin hieman enemmän “ei turistimaihin verrattuna”?
Kiitos Rami! Sään lisäksi kuvien houkuttelevuuteen vaikutti tietysti vähän myös se, että ryhmän kanssa toteutetulla päiväretkellä oli monessa kohtaa vähän kiire – ja/tai aikaa “meni” myös muiden kanssa seurusteluun :-) Tuosta mahdollisesta tipin pyytämisestä, niin jollekin jo tuossa vastasinkin, etten usko, että siitä oli kyse – vaikkakin tilanne oli jotenkin ihan outo, että miksi nyt yleensä sitten tulla minulle kertomaan ongelmasta, jota ei enää ole. Hyvin järjestetyllä ryhmämatkalla – ja kivojen paikallisoppaiden ja kuljettajien seurassa – ei tullut missään vaiheessa sellainen olo, että mitenkähän tästä nyt selvitään … Monet kaikissa maailman maissa matkustaneet ovat eri yhteyksissä todenneet, että esimerkiksi riski taskuvarkauksiin on suurin maissa, joissa on paljon turisteja, tyyliin Ranskassa tai Espanjassa, eli revi siitä :-)
Upeat on järvet, ja kyllä niitä vaihtelun vuoksi, suomalaisin silmin, katselee. Ainakin ovat erilaisia kuin omat rehevät mutalammikkomme.
Kun meno Afganistanissa on jo mallia, että naiset pilaavat kansallispuistotkin läsnäolollaan, niin eiköhän Taliban kiellä naisetkin jossain vaiheessa. Tulipa mieleen, että virallisesti Taliban tuskin arvostaa korruptiota, mutta käytännössä sitä tapahtunee joka käänteessä. Rahalla aukeaa kansallispuiston portit naisille.
Kiitos Anssi! Enpä tullut ajatelleeksi tätä moraalista dilemmaa talibanien suhteen. Ehkä tämä kuvio hoidettiin sitten jotenkin “ylemmällä tasolla” eikä tarkistuspisteissä, sillä neuvottelujen lopputuloksena oli, että meidän käyttämän kahden auton edellä matkalla kansallispuistoon edessämme ajoi “hallinnon edustaja” omassa autossaan. Ehkä oli siis tarkistuspisteissä työskenteleviä henkilöitä ylempänä hierarkiassa ja totesi jokaisen kohdalla, että seuraavissa autoissa on kolme ulkomaalaista naista, mutta menköön …