Ehdimme kolmessa päivässä näkemään aika monta hyvin erilaista kohdetta Kabulissa. Päätin lopulta jakaa ne kahdeksi jutuksi, jotenkin karkeasti siten, että keräsin tähän juttuun ihmisiä, eläimiä ja luontoa ja palaan sitten vähän myöhemmin moskeijoihin, palatseihin ja museoihin, jos nyt joku niistäkin sattuisi olemaan kiinnostunut. Ehkä nyt sentään sinisestä moskeijasta :-)
Ihan tässä järjestyksessä emme kohteissa vierailleet, sillä kunkin päivän ohjelma muodostui vähän kohteiden sijainnin ja kulloisenkin liikennetilanteen mukaan, mutta sillä tuskin tässä vaiheessa on enää väliä, että näimmekö jonkun kohteen ensimmäisenä, toisena tai kolmantena Kabulin päivänämme.
Kabulin eläintarha
Eläintarha kuullostaa äkkiseltään kohteelta, jonka monet jo nykyisin jättäisivät käymättä, mutta Afganistanin tapaisessa maassa ei ehkä olisi ollut kovin kohteliasta todeta isännille, siis paikallisoppaillemme, että ei kiitos, emme halua nähdä eläintarhaanne. Kabulin eläintarha on myös monella tapaa historiallinen kohde, eli nähtävyytenä sitä kannattaa katsoa muustakin näkökulmasta, kun mitä eläimiä siellä juuri nyt on.
Eläintarha avattiin vuonna 1967 keskittyen Afganistanin eläimistöön. Aikoinaan siellä oli yli 500 eläintä ja vuosittaiset kävijämäärät laskettiin sadoissa tuhansissa. Sotavuosina eläintarhakin sai osumia. Kranaattitulitus tuhosi akvaarion, raketti tappoi norsun ja sotilaat söivät peuroja ja kaneja. Harvinaisempia lajeja salakuljetettiin pois ja myytiin mustilla markkinoilla.
Ensimmäisen Taliban-hallinnon aikana eläintarha oli tarkoitus sulkea islaminuskon vastaisena, mutta eläintarhanhoitaja löysi Kabulin yliopiston tutkimuksen, jossa todettiin profeetta Muhammedin pitäneen lemmikkejä. Tieto pelasti eläintarhan.
Marjan-leijona
Eläintarhan tunnetuin asukas on ollut Marjan-leijona. Marjanin pronssipatsas seisoo eläintarhan sisäänkäynnillä. Leijona oli tullut Kabuliin kaksivuotiaana vuonna 1978 Kölnin eläintarhasta. Leijona ehti kokemaan Neuvostoliiton miehityksen, sisällissodan, ensimmäisen Taliban-hallinnon ja Yhdysvaltain miehityksen. Sen kohtaloksi koitui rohkeudellaan rehennellyt taliban-taistelija, joka loikkasi vuonna 1995 leijonahäkkiin ja osoitti rohkeuttaan silittämällä naarasleijona Chuchaa. Puoliso, Marjan, ei pitänyt eleestä ja raateli miehen kuoliaaksi. Kuolleen miehen veli heitti seuraavana päivänä kranaatin kohti Marjania. Leijona säntäsi kranaattia kohti luullen sitä ehkä herkkupalaksi. Räjähdys vei leijonalta kuulon, toisen silmän ja pääosan hampaista, mutta jäi eloon.
Yhdysvaltain miehityksen aikana eläintarhan huonohkot olot saivat paljon kansainvälistä huomiota ja sen myötä rahaa – joidenkin mielestä oli väärin, että leijonaa tuettiin, mutta Afganistanin kansaa ei niinkään. Marjan eli lopulta leijonaksi pitkän elämän, 25 vuotta, kuollen vuonna 2002.
Vähän pidemmän version leijonan tarinasta – kuvien kera – voit halutessasi lukea tästä jutusta.
Nykyisinkin eläintarhassa on muutama leijona, kuulemma kiinalaisten lahjoittamia, susia, erilaisia kavioeläimiä, paljon lintuja ja vaikka kaneja. Häkit vaikuttivat melko isoilta, eli ei eläintarha eläinten kannalta nyt ehkä pahimmasta päästä ole ja kaupunkilaisten vapaa-ajan tilana monin paikoin ihan kauniskin. Jääkarhua kyllä kävi vähän sääliksi, ehkä sen olisi parempi olla jossain muualla.
Lintubasaari
Muistelen, että ainoa kaupunki, jossa ennen Kabulia olemme olleet edes jonkinlaisilla lintumarkkinoilla, olisi Doha. Yleisiä lintumarkkinoita voimallisemmin Dohasta jäi kuitenkin mieleen haukkasoukki ja haukkasairaala.
Kabulin lintumarkkinat ovat kapeiden kujien sokkeloinen verkosto Kabulin vanhassa kaupungissa. Välillä kujat etenkin niiden reunoille moneen kerrokseen kasattuine lintuhäkkeineen tuntuivat liian kapeilta etenemiseen, mutta rohkeasti kuljimme paikallisoppaan perässä. Hetkittäin kävi kyllä mielessä, että jos haluaa lintuinfluenssan tai jonkin muun lintujen levittämän taudin, niin täältä se löytyy.
Afganistanissa linnuilla on vahva perinteensä. Lintuja pidetään yleisesti lemmikkeinä ja niiden uskotaan tuovan kauneutta ja rauhaa kotiin. Lintujen hoito ja koulutus, esimerkiksi kyyhkysten lennätys ja kisat, ovat kuulemma suosittuja harrastuksia, joita siirretään sukupolvelta toiselle.
Markkinat tunnetaan erityisesti laululinnuistaan ja kyyhkysistä, mutta näkyipä siellä olevan myös haukkoja, helmikanoja, kanoja, ja taistelukukkojakin.
Lintuja näimme myytävän muuallakin Afganistanissa kuin näillä lintumarkkinoilla. Kabulissa syötäväksi tarkoitettuja eläviä kanoja näkyi myytävänä melkein kadulla kuin kadulla. Kabulia paljon pienemmässä Bamiyanissakin näimme muutamia kyyhkysiä häkeissä ruokamarkkinoiden yhteydessä ja esimerkiksi yhden ravintolan aulassa niitä, häkkejä, oli useita. Oppaamme mukaan nämäkin kyyhkyset olivat lemmikkejä, ei ruokaa. Mielenkiintoista!
Lintubasaarin laidoilla myytiin myös esimerkiksi mausteita, ruokaa – ja vähän kaikkea. Myös tämän jutun otsikkokuvaa oleva kuva mattokaupasta on lintubasaarin alueelta, eli kaikkea löytyy, ei nyt saman katon alta, kun kattoa ei enimmäkseen ole, mutta kuitenkin!
Hippien jalanjäljissä – Chicken Street
Nepalin Kathmandussa käydessämme kävimme siellä myös aikoinaan kuuluisalla hippikadulla, Freak Streetillä.
Chicken Street oli aikanaan Kabulin tunnetuin katu länsimaissa, erityisesti 1960–70-luvuilla, kun se toimi keskeisenä pysähdyspaikkana niin kutsutulla hippireitillä – maitse Euroopasta Intiaan ja Nepaliin matkustaneiden reppureissaajien. Maata pitkin matkustaminen oli jo silloin suosittua! Täällä myytiin käsinkudottuja mattoja, sinisiä lapis lazuli -koruja, kirjottuja vaatteita, huiveja ja suitsukkeita – sekä toisinaan myös hasista, jota länsimaiset nuoret etsivät osana vaihtoehtoista elämäntapaansa.
1970-luvulla matkalaiset siemailivat täällä minttuteetä ja keskustelivat ehkä Buddhan filosofiasta odotellessaan seuraavaa bussia kohti Kandaharia. Afganistan ja Kabul oli silloin ihan toisenlainen kuin Afganistan vuonna 2025. Vanhasta kadusta on vielä jäljellä muutamia matto-, käsityö- ja korukauppoja, mutta ruuhkaa siellä ei ole. Poikkeamme kuitenkin muutamassa liikkeessä ja päädyn sovittamaan afgaaniturkkia – olin jo kokonaan unohtanut niiden olemassaolonkin, vaikka niitä Suomessakin jotkut 70-luvulla käyttivät.
Shahr-e Nawin puisto
Yhtenä iltana ennen illallista poikkesimme jaloittelemaan Shahr-e Nawin puistoon. Alkuillasta tämä yksi Kabulin kuulemma rakastetuimmista puistoista näytti todellakin olevan paikallisten suosiossa. Puiston laajoilla nurmikentillä oleili paljon ihmisiä, osa pelasi jalkapalloa, jotkut hiljentyivät rukoukseen ja jotkut pelasivat Carrom-nimistä peliä. Peli näytti vähän kuin biljardilta: sormella “näpäyttämällä” yritetään iskeä kiekkoja (nappuloita) laudan kulmissa oleviin reikiin – siis vähän kuin biljardi, mutta ilman keppiä.
Pienestä kahvilasta olisi, kohtuullisella jonottamisella, voinut ostaa juotavaa ja pientä välipalaakin, mutta olimme matkalla illalliselle, joten pysähdyimme vaan katsomaan paikallisia ihmisiä – vai oliko niin, että paikalliset ihmiset kerääntyivät katsomaan meitä.
Bagh-e Baburin puisto
Bagh-e Babur, Baburin puutarha, yllätti rauhallisuudellaan. Olimme aikamme suhanneet paikasta toiseen Kabulin ruuhkissa ja yhtäkkiä, kun astuimme puiston portista sisään, liikenteen melu jäikin jonnekin muurien toiselle puolelle eikä ruuhkista tai melusta ollut tietoakaan.
Babur (1483–1530) oli Keski-Aasiasta kotoisin oleva hallitsija ja Mogulien imperiumin perustaja Intiassa. Hän syntyi nykyisen Uzbekistanin alueella, Ferganan laaksossa, ja oli sekä Timur Lenkin että Tsingis-kaanin jälkeläinen. Timur Lenkin vaiheisiin tutustuimme erityisesti Samarkandissa ja Tsingis-kaaniin tietysti Mongoliassa. Babur valloitti Kabulin vuonna 1504. Hän teki kaupungista tukikohtansa ja piti sen maisemista ja ilmastosta. Hän kuoli Intian Agrassa, mutta koska hänen toiveenaan oli tulla haudatuksia juuri Kabuliin hänen hautansa siirrettiin melko pian hänen kuolemansa jälkeen Kabuliin.
Bagh-e Baburin puiston hallitsija oli perustanut Kabuliin jo eläessään. Puutarha edustaa niin persialaista kuin keskiaasialaista arkkitehtuuria. Baburin mausoleumi on ihan puutarhan perällä ja matkalla sinne saatoimme ihailla puutarhan keväistä vehreyttä ja paikoitellen jo kukkaloistoakin. Onpa puutarhassa aikoinaan ollut uima-allaskin, joka nyttemin oli kyllä jo sen verran rapistunut, ettei siinä ihmiset ainakaan enää ui.
Qarghan tekojärvi
Qarghan pato sattui olemaan ensimmäinen kohteemme Kabulissa, jossa törmäsimme kuulemma melko äskettäin voimaan tulleisiin uusiin säädöksiin, jonka mukaan naiset eivät enää pääse katsomaan patoa. Siinä missä muutaman palatsin kohdalla valitsimme, että ok, Pirkko jää autoon odottamaan ja Lasse käy katsastamassa palatsin, niin padon osalta se ei oikein onnistunut, sillä matkaa tiesululta padolle oli sen verran, että siihen tarvittiin autoa. Tyydyimme siis katsomaan vain tekojärven – sen rantaa ei sentään vielä oltu kielletty naisilta.
Tekojärvi on ollut – ja on edelleen – suosittu virkistyskohde vähän Kabulin keskustan ulkopuolella. Järven rannalla on paikkoja piknikeille, järvellä voi tehdä pieniä veneretkiä (miehet) ja voipa rannalla ratsastaakin. Paikallisoppaamme muisteli, että padolla on kivoja kahviloitakin – ehkä niin, ehkä ei.
Täälläkin paikalliset ottivat innokkaasti meihin yhteyttä, enemmän vain esittäytyen kuin yrittäen myydä jotain. Toki tarjolla, täälläkin, olisi ollut kananmunia ja muutamat hevosen omistajat yrittivät houkutella minuakin ratsaille. Mietin vaan, että miten tuo pitkässä, melko kapeassa, hameessa olisi onnistunut naisena riittävän säädyllisesti, kun hameen varmaan olisi ratsaillakin pitänyt peittää polvet ja nilkat!
Mielenkiintoista, mielenkiintoista. Koiria siedetään eläintarhassa, mutta mahtoiko maan ainoa possu, nimeltään Khanzir, olla edelleen hengissä ja esillä? Se ei ainakaan vahingossakaan päädy talibanien lautaselle.
Kiitos kommentistasi! Taisinkin johonkin juttuun netissä tuosta siasta törmätä, mutten sitten paneutunut siihen sen enempää, kun en moista kyllä nähnyt. Näyttääkin, että sialla on melkein yhtä mielenkiintoinen elämäntarina kuin tuolla leijonalla. Sillä oli jopa puoliso ja poikasia, mutta ne päätyivät sitten karhun suuhun, kun eläintarhanhoitaja jätti vahingossa karhuhäkin oven auki jossain vaiheessa. En onnistunut netistä löytämään tietoa siitä, että vieläkö tuo on hengissä, uusimmissa jutuissa, taisivat nekin olla jo useamman vuoden takaa, todettiin vaan, että Khanzir on vanha ja yksinäinen sika – ehkäpä aika on siitä jo jättänyt?
Lahoren eläintarha siinä “vieressä” oli sikäli mielenkiintoinen, että se oli brittiläisen Intian vanhin eläintarha, mutta aika monen eläimen olot olivat kyllä surkeat. Hyvä, jos Kabulissa tilanne oli vähän parempi. Eläintarhat ovat kyllä minulla jotenkin menettäneet houkuttelevuutensa sen jälkeen, kun on nähnyt isoja eläimiä luonnossakin.
Olen jonkin verran selvitellyt, mitä kohteita Kabulissa olisi, ja tässähän niitä on nyt mukavasti listattuna ja kuvien kera selostettuna, eli kiitos paljon. Minkä verran Kabulissa oli vanhoja rakennuksia, siis sanotaan nyt vähintään satavuotiaita? Vai onko lähes kaikki tuhoutunut? Ja oliko liikenne kovin ruuhkaista?
Tarvitsiko Kabuliin jonkin erillisen luvan? Olen lukenut kertomuksia jossa Afganistanin-matka alkaa sillä, että lentokentältä mennään hakemaan sitä lukaa jostain toimistosta ennen kuin pääsee hotelliin, mutta en tiedä, koskeeko lupa liikkumista muualle maahan. Ja kyseltiinkö näitä lupia teiltä, vai oliko se ryhmämatkalla niin, että oppaalla oli kaikki proopuskat hallussaan?
Kiitos kommentistasi! Kabulin eläintarha ei ole eläintarhana kovin kummoinen, mutta tarinat siihen liittyen ovat kiehtovia, Anssi tuossa juuri muistutti vielä siastakin siellä.
Vanhojakin rakennuksia Kabulissa on, odota kunhan pääsen tuohon moskeijat, museot ja palatsit osioon. Kabulin kaupunkikuvassa tosin monet rakennukset ovat arviolta 4-metriä korkeiden betoniesteiden takana, eli niitä ei pääse näkemään noin vaan ohikulkiessa/ajaessa. Liikenne on yhtaikaa ruuhkaista ja sujuvaa, sillä jotenkin ne autot levittäytyvät kaksikaistaisella kadulla neljälle kaistalle ja puikkelehtivat eteenpäin suuntaan jos toiseenkin. Kyllähän me autossakin aikaa siellä vietimme, mutta tilanne ei ole lähelläkään niin paha kuin vaikka Dhakassa.
Valitettavasti en osaa noista luvista oikein varmaksi sanoa, sillä matkatoimisto/paikallisoppaat hoitivat ne. Passintarkastus meni yllättävän sujuvasti diplomaattikaistalla, johon meidät ohjattiin. Sen jälkeen piti rekisteröityä, kukin meistä erikseen, siihen oli erilliset kopit. Olisiko se ollut se Kabuliin vaadittu, sillä kun sitten tulimme Bamiyaniin, niin sielläkin menimme ensimmäiseksi jonossa rekisteröitymään, sen lisäksi, että välillä Kabul – Bamiyan oppaamme esittelivät tiesuluilla lupalappua, että saamme matkustaa Bamiyaniin.
Elämä Kabulissa näyttää hyvinkin värikkäältä, monessa mielessä. Paikalliset markkinat ja kaupat kiinnostavat aina käyntikohteina, vaikka mitään ei olisi tarpeen ostaa ja vaikka välillä mieli hiukan pahoittuisi elävien kauppatavaroiden kohtelusta, mutta maassa maan tavalla.
Mainiota, että tuollakin näkyi paljon Sindhi-hattuja, joita näin ensimmäistä kertaa Pakistanissa pari kuukautta sitten.
Kuvat vanhemmista ja uudemmistakin rakennuksista kiinnostavat kuten myös ulkomaalaisille tarjotuista majoituspaikoista.
Kiitos Eila! Kabul on värejä – mutta myös betoni- ja piikkilankaesteitä on riittämiin. Itse en ollut noita afganilaisiksi mieltämiäni hattuja nähnyt aikaisemmin (paitsi jossain elokuvassa tms.) – Pakistanissa näimme enemmän niitä baskerin näköisiä huopahattuja.
Huh, aikamoinen tuo lintubasaari. Täytyy sanoa, että itselleni tulee tuollaisista mieleen aina se, että pian saadaan “nauttia” jostain uudesta lintuinfluenssasta tai jostain muuta vastaavasti. Mutta kieltämättä, kiinnostavaa. Shahr-e Nawin puisto näyttää oikein viihtyisältä, hyvin mielellään siellä vierailisi. Samoin kyllä Bagh-e Babur.
Kiitos Mikko! Kieltämättä kävi mielessä, etten nyt ainakaan lintuihin koske. Puistoissa oli, Kabulissakin, elämää.
Jäin muuten miettimään, että miksi Suomessa äärimmäisen harvalla lintuja (vaikka papukaijoja ) lemmikkinä? Kissojen ja koirien lisäksi on jyrsijöitä ja vaikka käärmeitä. En tunne ketään jolla lintuja..
Minulla on kaveri, jolla on pieniä lintuja, jonkinlaisia undulaattien tapaisia. Ja oli sukulainen, jolla oli iso papukaija, joka tykkäsi käydä suihkussa ja nostella siellä siipiään, että vesi suihkusi sinne siipienkin alle. Ne isot värikkäät ara-kaijat voivat elää 80-vuotiaiksi ja niiden kuuluu elää ainakin 50-vuotiaiksi, se voi vähän rajoittaa sellaisen pitämistä lemmikkinä, kun on aika pitkä sitoutumisaika.
Silloin tällöinhän näkee uutisia, jossa lemmikkilintu on lentänyt ikkunasta karkuun ja sitten ihmetellään, saadaanko se palaamaan ja mitkä kaikki vaarat sitä uhkaavat Suomen luonnossa. Malagassa on kauluskaijoja vaikka kuinka, siis ihan elinvoimainen populaatio, lemmikeistä karanneita. Oikeasti niiden kuuluisi elää Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.
Kiitos Mari ja Daniel! Olisiko tuo Danielin mainitsema ainakin isompien lintujen pitkä ikä ainakin osittain syynä tuohon, että linnut ovat lemmikkeinä harvinaisempia kuin muut. Yhdellä ystävälläni oli maakilpikonna ja senkin ikä taitaa olla niin pitkä, että periytyy sukupolvelta toiselle. Itselläni oli jopa nuorena aikuisena monen monta hamsteria, mutta niihin piti sitoutua aina vaan pariksi vuodeksi kerrallaan, sillä ne eivät elä sen kauempaa.
Varmaan pitkä ikä yhdistettynä siihen, että harva pystyy tarjoamaan esimerkiksi linnuille sellaiset olot (iso häkki sekä vapaana liikkumista) kuin ne tarvitsisivat. Lisäksi täytyy miettiä, mihin linnun saisi tarvittaessa hoitoon, jokainen eläinlääkäri kun niitä ei osaa hoitaa… Musta on ihan hyvä, että lintuja (yms.) ei ole lemmikkeinä, eivätköhän nekin ole onnellisimmillaan vapaana.
Eläintarhat on aina vähän surullisia, mutta muuten Kabul vaikutti ihanan värikkäältä! :) Tosi kivoja kuvia ja tunnelmia!
Kiitos Eveliina! Niin kai tuo on, että linnut saattavat olla, osittain juurikin harvinaisuutensa vuoksi, haastavampia lemmikkeinä kuin vaikka kissat ja koirat.
Täällä Kaliforniassa kuulee usein juuri tuosta mitä Daniel mainitsee, että jonkun lemmikkilintu on karannut ja elää nyt luonnossa. Täällä on sen verran lämmin, että ne pärjäävät. Tässä meidänkin alueella on ihan tunnettu undulaattilauma, jotka ei siis täällä kuuluisi elää luonnossa. Ja aika usein näkee jonkun postaavan naapuruston ryhmään, että meidän pihalla on joku papukaija tmv.
Mutta olipa mielenkiintoista lukea muuten Kabulista ja matkasta sinne.
Kiitos Paula! Ehkä linnut tosiaan ovat muita lemmikkejä herkempiä karkaamaan. Tosin minulta on joskus 80-luvulla hamsterikin kadonnut, mutta tuskin se sitten eli kovin pitkään luonnossa.
Hmmm. Onhan näitä mielenkiintoista lukea, mutta ei houkuta yhtään lähteä tuonne. En haluaisi olla nainen enkä kana, jos sinne joutuisin. Espanjassahan lintuja pidetään häkeissä vaikka kuinka paljon, parvekkeellakin. Jotenkin ne tuntuvat surkeimmilta häkkieläimiltä, kun niiden pitäisi saada lentää taivaalla vapaina; sitä ajattelee, että niillä on luonnossa lähes ääretön tila käytettävänään… Kanat ja kyyhkyt joutuvat olemaan todella pienissä häkeissä monissa maissa. En meinaa kestää.
Muuten, ne turkit olivat hienoja ja niin on mekkokin sinun takanasi yhdessä kuvassa! Tekevätkö naiset käsityöt, vai onko esimerkiksi turkkien teko miesten hommaa?
Kiitos Raija! Todella mielenkiintoista tämä oli kokeakin – monesta vähän “haastavammasta” kohteesta uutisointi on usein kovin yksipuolista ja keskittyy vaan ikäviin asioihin. Arki jää täysin kattamatta. Enpä tullut kyselleeksi, että kuka turkit ja vaikka mekot tai matot tekevät. Varmasti ainakin osittain myös naiset.
Itse suhtaudun tuohon vähän kaksijakoisesti ja ei ehkä heti tulisi mieleen lähteä tuonne naisena, mutta never say never.
Kiitos Krista! Itse koin sen lopulta siten, etenkin tavattuani monia etenkin nuoria afganistanilaisia naisia, jotka tuntuivat mielellään ottavan kontaktia minuun, naisena, että ehkä omalta osaltani toin heille jollain tavalla hiukan toivoa siitä, että maailmassa on muitakin vaihtoehtoja kuin heillä juuri nyt, mutta ajat saattavat muuttua …
Todella mielenkiintoista. Afganistan ja muut stanit kiinnostaa kovasti, enkä jättäisi kyllä näitä maita kokematta yksittäisten ikävien asioiden takia. Jo pelkästään rikas kulttuuri, pitkä historia, hyvä ruoka ja ystävälliset ihmiset saisi mut kyllä matkustamaan tuonne. Se että turismi hiipuu jostain maasta, ei kyllä poista vaikkapa naisten alistamista.. Qatar on hyvä esimerkki päinvastaisesta. Siirtolaisten oloihin on alettu kiinnittää enemmän huomiota nimenomaan kasvaneen turismin takia. Ps. Mua kiinnostaa myös se moskeija-postaus.
Kiitos Cilla Maria! Samaa mieltä, että tuskin Afganistanin naisten asema siitä paranee, että yksittäinen länsituristi ei maahan matkusta.