Päivä Kirkkoniemessä

Kirkkoniemessä ollessamme satuin lukemaan, että ensi kesänä Finnair lentää taas Torontoon monen vuoden tauon jälkeen. Kirkkoniemi (Kirkenes) on yksi tämän kesän Finnairin uusista kohteista. Viime kesänä yksi sellainen oli Wroclaw. Tästä voinee päätellä, että ensi kesänä matkustamme Torontoon :-)

Mutta, jos Sinäkin päädyt tänä kesänä Kirkkoniemeen, niin miten kannattaisi käyttää päivä kaupungissa? Toki Kirkkoniemi on varmasti monelle portti Pohjois-Norjan moniin upeisiin kohteisiin tai alkupiste Hurtigruten-risteilylle, mutta niin tai näin, ei Kirkkoniemeäkään kannata jättää väliin.

Me käytimme päivämme kaupungissa näin:

Storskog – Norjan ja Venäjän rajalla

Yksi tuttaviltamme saamistamme Pohjois-Norjaa koskevista vinkeistä oli käydä kolmen valtion, Norjan, Venäjän ja Suomen rajalla. Suomen puolella tämä itäinen kolmen valtion raja tunnetaan ehkä nimellä Muotkavaara. Mutta sen paremmin Suomesta kuin Norjasta tälle rajalle ei pääse vaeltamatta useita kilometrejä, emmekä pitäneet sitä sen arvoisena, etenkään kun muutama nettihaku muistutti, että tätä rajaa ei voi kävellä ympäri, sillä Venäjän rajaa ei voi ylittää noin vaan.

Mutta kahden valtion raja, eli Norjan ja Venäjän välinen raja-asema Storskogissa oli sen verran lähellä, että ajelimme katsomaan menoa täällä ilmeisesti tätä nykyä noin ainoalla avoimella olevalla itärajan raja-asemalla. Maisemat rajan tuntumassa olivat upeita, mutta varsinaista menoa rajalla ei ollut. Hetken aikaa rajalla aikaa viettäessämme yksikään ajoneuvo ei ylittänyt rajaa. Lisäksemme rajalla oli kyllä Norjan puolella muutama muukin turisti, tyypillisesti autojen rekisterikilvistä päätellen Keski-Euroopasta. Ehkä Schengen-alueen ulkorajalla on heille enemmänkin nähtävyysarvoa kuin suomalaisille, joista monet varmaan aikaan ennen nykyistä ovat rajan ylittäneet Vaalimaalla ehkä useampaankin kertaan.

Grenselandmuseet (Rajaseutumuseo)

Rajaseutumuseo tutustutti meidät jo kevyesti Kirkkoniemen alueen historiaan ja vierailu toisen maailmansodan aikaisessa pommisuojassa, Andersgrottanissa kertoi aiheesta lisää. Jotenkin emme olleet ennen matkaamme tulleet paneutuneeksi Kirkkoniemen vaiheisiin kovin tarkkaan ja täällä sen vaiheet uinuvasta pohjoisen kylästä kaivoskaupungiksi (Sydvarangerin rautakaivos) ja sodan yhdeksi keskeisistä näyttämöistä toisen maailmansodan aikana heräsivät eloon. Paljon sotavuosista kertovan näyttelyn keskiössä on vanha venäläinen Ilyushin-lentokone, joka on jotenkin päätynyt tänne.

Rajaseutu on ollut, ihan viime vuosiin asti, aluetta, jossa norjalaiset, suomalaiset, venäläiset ja saamelaiset ovat eläneet yhdessä, mutta nyt raja itään on käytännössä kiinni.

Saamelaisuus näkyi samaisessa museossa sijaitsevassa John Savio -museossa (tai -näyttelyssä). John Savio (1902–1938) oli norjansaamelainen taiteilija, joka tunnetaan erityisesti grafiikastaan, etenkin puupiirroksista. Savio syntyi Pykeijassa, Pikku-Suomessa, ja kuoli nuorena tuberkuloosiin. Grafiikkaa näyttelyssä olikin esillä runsaasti, mutta itse pidin kyllä enemmän muutamasta pohjoisen maisemia ja saamelaisia kuvaavista värikkäistä öljyväritöistä.

Jos näyttely kuvasi paljon rajaseudun asukkaiden elämää sotavuosina, niin me saimme äänekkään muistutuksen siitä, että nykyisinkin maailmassa on erilaisia kriisejä ihan riittämiin, kun puhelimme museosta poistuessamme alkoivat huutaa sellaisella äänellä, etten tiennyt iPhonessa sellaista olevankaan! Sattui olemaan kuukauden ensimmäinen maanantai ja kello oli 12, jonaka kunniaksi Norjan poliisi testasi hälytysjärjestelmäänsä lähettämällä kaikkiin alueen puhelimiin testiviestit niin norjaksi kuin englanniksi. Hetkeen ei reitin navigoinnista tullut oikein mitään, mutta tuo ääni oli niin läpitunkeva, että oli aika mahdotonta keskittyä mihinkään muuhun!

Andersgrotta

Epäröimme hetken Andersgrottanin kanssa, sillä vierailu sinne oli mahdollinen vain tiettyyn aikaan päivästä (kesällä 2025 klo 12:30) ja pääsylippukin ilmeisesti yksityisesti ylläpidetyn nähtävyyteen oli melko kallis (300 NOKia per nuppi), mutta kun lopulta aamupäivän retkemme ajoittuivat siten sopivasti, että saatoimme olla Andersgrottanin ulkopuolella jokseenkin sopivasti päätimme osallistua kierrokselle. Onneksemme kierrokselle oli ollut ennakkoon ilmoittautuneita, sillä ilmeisesti jos kukaan ei ole jonkun päivän kierrokselle ilmoittautunut, niin sitä ei järjestetä. Ja mehän emme ilmoittautuneet, kun vielä aamulla epäröimme. Mutta ei olisi kannattanut epäröidä, sillä kohde osoittautuikin ehkä koko kaupungin mielenkiintoisimmaksi ja opettavaisimmaksi!

Kun saksalaiset toisessa maailmansodassa olivat miehittäneet Norjan Kirkkoniemestä tuli yksi pohjoisessa käytävän sodan polttopisteistä. Saksalaisten tukikohtana venäläiset pommittivat kaupunkia raskaasti – väitetäänkin, että Kirkkoniemi oli yksi maailman eniten pommitettuja kaupunkeja sodan aikana. Pommituksia tehtiin yli 300 ja ilmahälytyksiä annettiin yli 1000 kertaa. Kirkkoniemessä käytiin erityisesti taistelua Murmanskin satamasta, joka oli ainoa ympäri vuoden avoimena pysyvä satama pohjoisessa ja sitä kautta liittoutuneet pystyivät kuljettamaan kalustoa Venäjälle, vaikka reitti sinne olikin vaarallinen. Saksalaiset päivystivät Norjan vuonoissa ja jokainen Kirkkoniemeen perille päässyttä laivaa kohti moni kohtasi kohtalonsa Pohjoisella Jäämerellä. Ilman Murmanskia sodan kulku olisi voinut ainakin osittain olla toisenlainen.

Andersgrottanin pommisuojaa rakennettiin keskellä sotaa vuonna 1941. Tämän mahdollisti se, että lähes kaikki kaupungissa asuvat olivat olleet kaivoksella töissä ja pystyivät näin louhimaan kalliosuojan, joka laajennettiin myös sodan ja pommitusten aikana.

Monet kaupungin asukkaista toki pakenivat sodan jaloista, mutta monet myös käytännössä melkein asuivat pommisuojassa.

Elämää ja elokuvaa

Kaikesta tästä kertoi hyvin pommisuojassa näkemämme elokuva, jota hytisten huovat niskassa katsoimme. Pommisuojassa oli nimittäin kesälläkin tosi kylmä! Kokemuksen myötä tulikin hyvin eläydyttyä siihen, että ihmiset joutuivat viettämään täällä pitkiäkin aikoja toistuvasti.

Elokuvan lisäksi Andersgrottaa esitellyt rouva kertoi elämästä Kirkkoniemessä osittain lainaten isoäitinsä kertomuksia. Kuulemma täällä, rajaseudulla, on aina mm. puhuttu useita kieliä, tyypillinen esikoululainenkin voi puhua viittäkin kieltä, norjaa, suomea, saamea, venäjää ja tätä nykyä tietysti Norjassakin vaikka arabiaa.
Kirkkoniemen historiassa sodan jaloissa kertoo edelleen myös se, että maastosta tavataan edelleen räjähtämättömiä pommeja ja vastaavia – ainakin kaikki paikalliset tietävät, että mahdollisesti vastaan tulevaan metalliromuun ei pidä koskea vaan siitä pitää ilmoittaa poliisille.

Saimme myös hiukan kierrellä pommisuojan käytävillä, joista osa oli alkuperäisiä, mutta viimeisimmät parannukset ja laajennukset oli kuulemma tehty sodan jälkeen vuonna 1949 Norjan liittyessä Natoon.

Pommisuoja on nykyisin osa Kirkkoniemen lumihotellia (Snowhotel Kirkenes), joka kehuu olevansa ainoa lumihotelli maailmassa, joka tarjoaa hyistä majoitusta ympäri vuoden. Emme käyneet siellä, sillä se ei sijaitse ihan Kirkkoniemen keskustassa. Heidän sivuiltaan voi muuten halutessaan katsoa pienen filminkin Andersgrottanista – ei kuitenkaan sitä, joka näytetään pommisuojassa vieraileville.

Muistomerkki puna-armeijan sotilaille

Andersgrottanin lähistöllä, oikeastaan kai sen päällä, sijaitsee myös muistomerkki puna-armeijan sotilaille. Jos jo Andersgrottania esitelleen rouvan kertomukset saivat hetkittäin aivot solmuun nykyihmiseltä, joka on viime vuosina oppinut, että Venäjä on paha, niin samalla tavalla tämä muistomerkki pakotti miettimään, että mites se nyt olikaan, miksi täällä, Norjassa, muistetaan hyvällä puna-armeijan sotilaita. Mutta niin kai se on, että pahuuskin on suhteellista – tilanteessa, jossa liittoutuneet, myös venäläiset, taistelivat saksalaisia sotilaita vastaan, niin puna-armeijan sotilaat olivat oikealla puolella.

Juuri nyt kyllä muistomerkin viestiä hämärtää sen eteen ehkä melko pysyvästi pysäköity Ukrainan väreihin maalattua pakettiauto, jonka kylkiin on kirjoitettu Stop War – Stop Putin.

Kotikulmilla

Asuimme Kirkkoniemessä ihan rannalla sijaitsevassa Thon-hotellissa – Norjassa norjalaisessa hotellissa, tietysti. Ihan keskustassa, vaikkei rannalla, kaupungissa on myös ruotsalainen Scandic-hotelli – ainakin sijainniltaan hyvä vaihtoehto sekin.

Kirkkoniemen nähtävyyksiksi tavataan listata myös kaupungin kirkko. Kirkossa emme käyneet, mutta se näkyi hotellihuoneemme ikkunasta ja kävelimme sen ohi useita kertoja kaupungilla liikkuessamme.

Pienen kaupungin keskustassa ravintolat ja muutamat kaupat keskittyvät kävelykadun Dr. Wessels gatelle. Kadun toisessa päässä on myös pieni ostoskeskus Amfi. Testasimme kaupungin ravintoloista Surf & Turfin, jonka totesimme mainioksi ja ostoskeskuksen “yleisravintolan”, josta sai kaikkea pizzoista aasialaiseen ruokaan ja salaatteihin. Niin ostoskeskuksessa kuin kävelykadun liikkeissä suurimman pinta-alan saavat retkeilyvarusteet – ollaanhan täällä erämaiden ja kalastusvesien äärellä.

Kävelykadulla olisi ollut pieni taidegalleriakin, Terminal B, mutta missasimme sen aukioloajan. Pienessä kaupungissa ja Norjassa, paikat ovat auki suomalaisittain hämmentävän vähän aikaa, eli kannattaa olla liikkeellä keskipäivällä ja arkisin!

Scandic-hotellin edustan aukiolla sijaitsevaa jättimäistä lasten leikkeihin tarkoitettua kuningasrapua voi kuitenkin ihailla vuorokauden ajasta riippumatta. Vaikka yöllä, sillä kesäisinhän Kirkkoniemessä aurinko ei laske lainkaan. Sodan äidit -patsaan takia aukiota ei ehkä kannata hakea, mutta tuon ravun takia hyvinkin!