Erik Bruun? Nimi ei ehkä sano Sinulle heti mitään, etenkään meistä nuorimmille, mutta luultavasti olet nähnyt kymmeniä hänen töitään vuosien varrella eri yhteyksissä.
Erik Bruunin elämäntyöstä kertovan kirjan esipuheessa kirjan kirjoittanut Ulla Aartomaa kertoo, että hänen kootessaan kirjan materiaalia monet ihmiset tulivat kertomaan hänelle Erik Bruuniin ja/tai hänen töihinsä liittyviä muistoja, kuten esimerkiksi, että ”Minulla oli kesämökillä hänen julisteensa”. Niin taisi minullakin olla, merikotka tai norppa tai ensin yksi ja sitten toinen. 70-luvulla julisteita oli joka paikassa ja monet niistä olivat nimenomaan piirrettyjä, ei mitään valokuvasuurennoksia. Kuvaamataidon tunneillakin teimme usein juuri julisteita, teinikunnan vaaleihin tai luonnonsuojeluun. Rachel Carsonin kirja Äänetön kevät oli 70-luvun kului teinien käsissä. Joo, silloin luettiinkin vielä :-)
Erik Bruunin elämänkerta on värikästä luettavaa, sillä graafikon elämänkertaa ei voi kertoa esittelemättä hänen töitään ja Erik Bruun on ollut tuottelias.
Kirjan luettuani ajattelin, että haluaisin kertoa siitä myös blogimme lukijoille, vaikkakin matkailuun liittyvät työt ovat vain pieni osa Erik Bruunin tuotantoa. Tai ehkei nyt niin pienikään, sillä esimerkiksi joitakin vuosia sitten Kansallismuseossa esillä olleessa matkailuun keskittyvässä julistenäyttelyssä Bruunin töille oli omistettu kokonainen osasto.
Seteleitä ja postimerkkejä
Tätä juttua varten pyysin Erikin tekijänoikeuksia ja arkistoa hallinnoivalta Bruun Designilta, siis käytännössä toiselta Erikin pojista, Peter von Bruunilta, luvan tiettyjen kirjassa mukana olleiden kuvien sisällyttämiseen tähän juttuun, sillä hyvin visuaalista teosta olisi ollut epäreilua esitellä ilman kuvia. Samalla löysin Bruun Designin verkkosivut ja jäin miettimään, että pitäisikö tilata koko lintupostikorttisarja vai kysyä onnistuisiko iso pino meriharakka-kortteja!
Korttien lähettäminen Erik Bruunin suunnittelmilla meriharakka-aiheisilla postimerkeillä ei enää onnistuisi, mutta aikoinaan sekin olisi onnistunut. Paitsi julisteita Erik Bruun on suunnitellut mm. seteleitä, postimerkkejä ja exlibriksiä siihen aikaan kun ihmiset vielä arvostivat kirjakokoelmiaan.
Monet Bruunin suunnittelmista postimerkeistä olivatkin lintuaiheisia. Postimerkit hän luonnosteli ensin lopulliseen kokoonsa, jolloin selvisi, että toimisiko idea tuossa koossa. Paino-originaalin hän piirsi sitten viisinkertaiseen kokoon.
Seteleihin liittyen kirjassa on ihana juttu Bruunin vaimosta, Sinikasta, joka Reykjavikissa halusi vaihtaa markkoja paikalliseen valuuttaan. Virkailija ei kuitenkaan oikein tunnistanut uusia seteleitä. Suomen markat uusittiin viimeisen kerran 1986 ja niiden taustat olivat Erik Bruunin piirtämiä. Tähän Sinikka Bruun vakuuttelemaan: ”Kyllä nämä ovat aitoja Suomen markkoja, Mieheni on ne piirtänyt.”
Erik Bruun on itse joskus todennut, että hän saattoi ostaa piirtämällään setelillä Alkosta pullon, jossa on hänen muotoilemansa etiketti ja samalla matkalla hän saattoi postittaa kirjeen itse suunnittelemallaan postimerkillä.
Jaffaa jo 70 vuotta
Siinä missä vaikka merikotka- ja norppajulisteet tulivat tutuiksi ainakin 70-luvulla nuoruutensa viettäneille, niin Jaffa-julisteita on esillä edelleen ja myös monina muina tuotteina kuin julisteina: Sinebrychoffin rekkojen kyljissä, verhoissa ja matoissa. Nykyisin on vähän hassua ajatella, että kun vielä 50-luvun alussa oli pulaa maidosta, oluesta, teestä, kahvista ja sokerista, niin virvoitusjuomia tarjottiin ratkaisuna niin makeannälkään kuin muiden juomien tilalle. Kysynnän kasvaessa jaffasta kehiteltiin uusia makuja kuten veriappelsiini ja sitruuna. Ehkä joku muistaa hiilihapottoman Stepinkin.
Bruunin Hartwallin Jaffoille luoma tuotekuva on kestänyt jo yli puoli vuosisataa. Ensimmäinen Jaffa-juliste on vuodelta 1953.
Sanomalehtiä ja kaupunkeja
Yksi ensimmäisistä Bruunin suurista onnistumisista oli Amos Andersonin häneltä Hufvudstadsbladetille tilaama työ. Hufvudstadsbladet oli niin arvovaltainen asiakas nuorelle miehelle, että Bruun näki unta tilaajan kohtaamisesta. Kolmesta luonnoksesta tuli valituksi HBL:n toimitalon tornia kuvaava juliste.
Sotien jälkeen paitsi virvoitusjuomat, myös matkailu alkoi taas nousta. Monen kaupungit tilasivat matkailujulisteita ja monet niistä nimenomaan Erik Bruunilta.
Syntymäkotikaupunkini Turku-juliste näyttää minusta kovin tutulta, eli olen luultavasti nähnyt sen vuosien varrella monessa yhteydessä. Mannerheimin syntymäkotia, Louhisaarta, esittelevät juliste ei koskaan päässyt käyttöön, vaikka ainakin minusta se on upea.
Turku-julisteesta kirjassa kerrotaan tilanteesta, jossa taiteilijan poika, nuori Peter Bruun oli käymässä isänsä työhuoneella Lauttasaaressa ja ihmetteli miten hitaasti tuolloin työn alla ollut kuva Tuomiokirkosta piirtyi tiili tiileltä. Naakkaparvenkin piirtäminen lienee vaatinut aikansa.
Merikotka ja saimaannorppa
Merikotka, norppa, meriharakka – eläinaiheisia töitä on Erik Bruunin tuotannossa runsaasti. Korkeasaarelle tuotettu värikäs juliste jopa palkittiin Varsovan julistebiennaalissa, mutta käyttöön sitä ei hyväksytty, sillä tilaajan mielestä se oli liian hauska: ”Luuletteko te, että me leikimme täällä Korkeasaaressa?” Korkeasaaren lippu, jossa lumileopardi loikkaa ZOO -sanan viimeisen O-kirjaimen läpi kuitenkin hyväksyttiin käyttöönkin.
Ajallisesti luonnonsuojelu tuli Erik Bruunin elämään vuonna 1962, kun Merikotka-juliste syntyi merikotkien suojelun tukemiseksi. Samana vuonna kuin kirja Äänetön kevät ilmestyi. Merikotkan siipien kärkiväli on yli kaksi metriä, ja lennossa siipiä kuvataan ”räsymattomaisiksi”. Bruun piirsi linnun näyttävimmillään lennossa. Vuosien mittaan merikotkien suojelussa onnistuttiin niin hyvin, että viime keväänä Bengtskärissä haahkojen pesimäaikaan vieraillessamme opimme, että haahkat ovat kerääntyneet sankoin joukoin juuri Bengtskäriin voimistuneen merikotkakannan takia. Täällä, ihmisasutuksen äärellä, ne ovat paremmin turvassa kuin yksittäisillä luodoilla.
Piirtämisen tueksi Bruun etsi hyväkuntoisia mallia niin Helsingin, Tukholman kuin Kööpenhaminan eläintieteellisistä museoista. Lainassa oli milloin siipiä, milloin jalkoja.
Saimaannorpan taiteilija piirsi Tampereen akvaariossa ja session päätteeksi norppa Erikin mielestä hymyili hänelle. Luonnonsuojeluliitossa kyllä vähän protestoitiin – eivät norpat kuulemma hymyile. Mutta kyllä ne meidänkin mielestämme vähän hymyilivät, ainakin Linnansaaren kansallispuistossa toissakeväänä.
Mustavalkoiset eläinjulisteet syntyivät aikoinaan tiettyyn tarkoitukseen, mutta sittemmin niistä on tullut ajattomia sisustuselementtejä kesämökeille, lastenhuoneisiin, belgialaiseen ravintolaan tai Chilessä Pablo Nerudan seinälle. Merikotkajulisteeseen sisustuksessa törmäsimme viimeksi Villa Kokkosessa Tuusulassa käydessämme.
Matkailun maailma
Matkailun sarallakin Erik Bruun on tehnyt mittavan elämäntyön. 1960-luvun alkupuolella värivalokuvat tulivat osaksi julisteita ja etenkin ulkomaille suunnatuissa matkailujulisteissa suomalaista luontoa esiteltiin kuvin.
Matkailujulisteiden osalta Erik Bruunin tuotanto on niin laajaa, että vanhempia kaupunkijulisteita lukuunottamatta niistä on vaikea nostaa yksittäisiä töitä. Forest Finland, Flora Fennica, Finland a la carte ja Kalevala -sarjoissa käytetyistä valokuvista osa oli Bruunin itsensä ottamia, osa yhteistyökumppaneiden. Matkailun edistämiskeskus käytti julisteitaan niin toimitiloissaan kuin matkailumessuilla. Onnistuneimmillaan ne päätyvät lopulta ihmisten seinille.
Suomenlinna
Nyttemmin 96-vuotias graafikko asuu Suomenlinnassa. Suuret tilaustyöt ovat jääneet mutta aktiviteetteja riittää edelleen.
Bruunin monen menestyneen suunnitelman lähtökohtana on usein ollut hänen omaehtoiset työnsä. Ensin on syntynyt idea, osa toteutustakin ja vasta sen jälkeen työ on ehkä löytänyt tilaajansakin. Grafiikan rinnalle tulivat vuosien varrella myös valokuvat.
Jos tästä hakisi matkablogissa kevyttä liittymää matkabloggaamiseen, niin eivätköhän ne parhaat blogit ole syntyneet intohimosta lajiin ja ilman ajatustakaan kaupallisista yhteistöistä, vaikka sitten joskus myöhemmin niitäkin olisi tullut mukaan kuvioon.
Kulkiessaan Suomenlinnan lautalla taiteilija saattaa edelleen nähdä hylkeitä tai merikotkia. Luonto on läsnä niin saarella kuin matkalla sinne.
Elämä saarella jatkuu rauhallisena, ilman tietokonetta ja kännykkää. Kumpaakaan tämä alan Grand Old Man ei käytä, piirustuspöytä ja lankapuhelin riittävät.
Erik Bruunin kirjasta voit lukea halutessasi lisää esimerkiksi Hesarin jutusta.
Tästä lyhyestä esittelystä olen tarkoituksella jättänyt pois esimerkiksi monia yritysmaailmaan liittyviä Erik Bruunin töitä, mutta niidenkin osalta kirja on kyllä sen verran kiehtovasti kirjoitettu, että suosittelen jatkamaan itse kirjan parissa!
Kirja saatu lehdistökappaleena.
Joo, eipä olisi nimi sanonut minulle mitään. Täytyypä kuitenkin laittaa harkintaan herran elämäkerran lukeminen, varsin kiinnostavalta teos kuulostaa. Ja seuraavaksi voisinkin lukea tuon hesarin jutun aiheesta.
Kiitos kommentistasi! Tämä elämänkerta onkin kokoaan suurempi siinä mielessä, että mukana on myös paljon koko Suomen yhteistä historiaa.
Muistan nuo Jaffan mainokset joita oli myös kesämökillä olevassa leikkimökissä jossa 70-luvulla lapsena leikin, ja ovat ne siellä edelleenkin joskin hieman haalistuneita. Puuceessakin taitaa myös edelleen olla jotain muuta Bruunin eläinaiheista grafiikkaa, joita voi katsella ”hädän hetkellä”.
Kiitos Jani! Taitaa teidänkin kesämökkinne olla siis ajalta, jolloin julistekulttuuri oli vielä voimissaan :-)