Hornoyan hornankattila!

Näin Aura Koivisto luonnehtii Hornoyan lintusaarta Pohjois-Norjassa Vuoreijan kaupungin edustalla kirjassaan Merilintuja ja lintuihmisiä. Tuo kirja toi minut Hornoyan saarelle alkukesästä 2025. Hornankattila – mikä se sitten lienee tarkkaan ottaen olisi – voi tulla mieleen, kun lintuja on maassa, meressä ja ilmassa sellaisia määriä, että niitä joutuu väistelemään tai ainakin varomaan, jopa suojautumaan niiltä. Olimme varautuneet hupullisilla takeilla mahdollisten pommitusten varalta.

Retki Hornoyan lintusaarelle alkaa Vuoreijan satamasta ja sen turisti-infosta ison lunnin luota. Laivamatka saarelle, joka näkyy Vuoreijaan, kestää 10 minuuttia ja laivoja lähtee muutaman tunnin välein, kesällä 2025 ensimmäiset laivat lähtivät arkisin klo 9, viikonloppuisin klo 10. Lippuja myydään vaan samalle päivälle, eli niitä ei voi eikä tarvitse varata etukäteen. Jos myrskyää, niin saarelle ei pääse, sillä näennäisesti melko tyynenäkin päivänä aallot salmessa lyövät kyllä korkealle.

Hornoyan kausi alkaa varsinaisesti huhtikuussa, joskin silloin vielä tyypillisesti lumen peittämälle saarelle pääsee jo maaliskuussakin. Huippukausi on ehkä touko-kesäkuussa, mutta toisaalta heinäkuussa säät ovat jo leppeämpiä ja silloin saarella on myös linnunpoikasia. Elokuussa saari alkaa jo tyhjentyä, ainakin linnuista. Me olimme Hornoyalla kesäkuun alussa.

Alukseen mahtuu kerralla vain 12 henkeä ja kokeneemmat Hornoyalla kävijät tietävät, että jonossa on syytä olla ajoissa. Mekin olimme, mutta jäimme silti odottamaan toista venettä, sillä isomman retkiryhmän vetäjä oli sopinut, että he pääsevät kaikki ensimmäiseen veneeseen. No, vene ajaa tarvittaessa Vuoreijan ja Hornoyan väliä kullekin lähdölle useamman kerran ja pääsimme matkaa 10:20 veneellä.

Tuhansia lintuja joka puolella

Hornoyalle saavuttuamme tupsahdimme keskelle lintukolonnaa. Ensimmäiset ruokit ja karimetsot olivat niin lähellä, että kesykin teleobjektiivi (400 mm perinteisissä järjestelmäkameroissa, 200 mm Olympuksessani) oli turhan pitkä. Hetken tilannetta tarkkailtuamme ymmärsimme, että laiturilta oikealle näyttää lähtevän jonkinlainen polku ja koska ohjeena oli, että pysy polulla, niin suuntasimme mekin siihen suuntaan.

Kehotus pysyä polulla on ymmärrettävä, sillä jokaisen polulta sivuun otetun askeleen päässä on potentiaalisesti linnunpesä. Vähän samaan tapaan kuin joitakin vuosia sitten Bengtskärin majakkasaarella, jossa haahkanpesät peittivät lähes koko saaren.

Yleisimmät lintulajit Hornoyassa ovat pohjan- ja etelänkiisla, ruokki, lunni, pikkukajava ja karimetso. Varmaan siellä muitakin lajeja oli, mutta vähemmän vakavasti lintuja harrastaessamme tuskin erotimme nämä lajit, emme ainakaan kiisloja toisistaan. Pikkukajava näyttää lokilta ja on lokki, mutta voihan olla, että näimme muitakin lokkilajeja niitä sen kummemmin tunnistamatta.

Lunnit ovat niin ihania!

Kaikista tuhansista ja taas tuhansista Hornoyan linnuista ainakin osaltamme show varastivat söpöt lunnit. Olimme niitä nähneet pari kertaa aiemmin, Nordkappin retkellä ja Färsaarilla ainakin, mutta näin paljon, näin läheltä emme niitä olleet ennen nähneet. Siinä missä monet Hornoyan linnuista pesivät kallioiden ulkonemissa vieri vieressä, niin lunnit pesivät maassa olevissa koloissa. Aina välillä polkua hitaasti edetessämme näimmekin lunneja, jotka tulivat esiin kolostaan tai lunneja, jotka juuri pujahtivat pesäkoloonsa.

Ruokki, kiislat, karimetso ja pikkukajava

Muutamia “ihan kivoja” kuvia saimme kiisloistakin ja karimetsotkin tunkivat sen verran usein kuvausetäisyydelle, että pakkohan niitäkin oli kuvata, vaikka Suomen saaristossa liikkuneelle merimetsoilla on vähän sellainen maine, etteivät ne ansaitse tulla kuvatuiksi. Mutta nämä olivatkin siis karimetsoja, ei merimetsoja.

Lunneista ja muista linnuista – ja Hornoyasta – kannattaa myös lukea Kaukokaipuu blogin juttu samaiselta saarelta.

Muista hyvät kengät ja huppu

Saaren kyljessä kulkeva polku on pieni ja kapea ja paikoitellen pehmeä ja mutainen, eli kovin kevyillä jalkineilla ei ainakaan keväiselle saarelle kannata lähteä. Meillä oli jalassamme “kesävaelluskengiksi” kutsumalle vaelluskengiksi kevyehköt mutta lenkkitossuiksi tukevahkot jalkineet. Jyrkimmissä kohdissa polun reunassa on kaide ja parissa kohdassa sillan tapainen ja portaita.

Vuoreijan (Vardon) majakka

Jos olet kiinnostunut vaan linnuista, niin kovin kauas ja ylös venerannasta oikealla ei kyllä tarvitsekaan kiivetä, sillä pääosa linnuista on suhteellisen pienellä alueella samalla puolella saarta. Me jatkoimme matkaamme niemen ympäri ja yhä ylöspäin, sillä halusimme myös käydä saarella sijaitsevalla majakalla.

Majakka onkin ovela sikäli, että Vuoreijasta, vaikka hotellimme ruokasalista, se näkyy ihan kelvollisesti, samoin tietysti Hornoyaa veneellä lähestyttäessä. Mutta lintukallioiden juurella majakasta ei enää näe vilaustakaan ja saaren kiertäminen päämääränä majakka vaatiikin vähän uskoa siihen, että kyllä se siellä on. Parin niemen kiertämisen jälkeen saimmekin sen lopulta näkyviimme ja jäljellä oli enää hienoista kiipeämistä nurmettunutta polkua pitkin. Tässä kohtaa polku oli jo aikaisempiin osuuksiin nähden loistavassa kunnossa.

Majakalta on kivat näköalat vähän kaikkialle, mutta ainakaan me emme keksineet, että olisiko sieltä päässyt jotain polkua pitkin jatkamaan jyrkkää rinnettä alaspäin ja siten kävelemään Hornoyan saaren ympäri, joten palasimme takaisin omia jälkiämme. Ei ollut huono vaihtoehto sekään, sillä lopun lopussa olimmekin sitten tietysti taas takaisin keskellä saaren tiheimpiä lintukeskittymiä. Siinä vaiheessa laskeskelimme vähän, että paljonkin meillä on aikaa seuraavaan paluulähtöön, eli miten hitaasti voimme edetä yhden lunnin luota toiselle.

Takaisin lunnien pariin

Luppoajan laiturilla käytimme sitten eväiden syöntiin – eväät ja tietysti etenkin juomista – on syytä olla saarella mukana, sillä mitään palveluita saarella ei ole. Tosin siinä vaiheessa kun totesimme, että viereisessä ruohomättäässä on monen monta lunnia, niin voileivät piti hotkaista nopeasti, että ehdimme vielä hetken tutkailemaan niitäkin.

Me olimme Vuoreijassa vain kaksi yötä, siis vaan yhden kokonaisen päivän, ja meillä on tuuria, että tuona ainoana päivänä sää oli hieno, vähätuulinen ja aurinkoinen. Jos haluat yhtään varmistella, että pääset todella käymään Hornoyalla, niin kannattaa varata retkeen ainakin kaksi päivää – mekin olisimme voineet viivyttää tarvittaessa lähtöämme seuraavana päivänä ainakin aamupäivän retken verran. Innokkaimmat lintuharrastajat olivat tulleet tänne Pohjois-Norjan kolkkaan kaukaa Keski-Euroopasta ja taisivat käydä saarella useana päivänä peräkkäin.

Hornoya oli hieno kokemus, myös ei-niin-vakavasti lintuja harrastavalle. Kuten keväinen Bengtskär haahkoineen tai Helgoland suulineen. Kaikki kelpo kohteita myös majakoista pitäville, sillä sellainenkin löytyy jokaiselta näistä.