Helgoland

Helgoland, tuo pieni saari Pohjanmerellä, joka on vuosien saatossa kuulunut niin Tanskalle, Britannialle kuin Saksalle, oli risteilymme pääkohde – M/S Hamburg -laivan ohella. Toki saarelle olisi päässyt helpomminkin kantosiipialuksella Hampurista, mutta koska olimme kiinnostuneita myös tuosta laivasta ja muistakin risteilyn kohteista Vattimerellä, vaikka ne kaikki eivät sitten toteutuneetkaan, päädyimme valitsemaan viiden päivän mittaisen risteilyn Pohjanmerellä.
Onneksi risteilyn reittimuutokset eivät koskeneet Helgolandia, sillä jos se olisi kohteena jäänyt väliin, olisin ollut todella pettynyt!

Helgoland koostuu kahdesta saaresta, pääsaaresta ja toisesta, Düne-nimisestä saaresta, jossa on (lisää) rantoja ja saaren lentokenttä. Alunperin ajattelimme, että voisimme päivän mittaan ehtiä käymään Dünellakin, mutta sitten päädyimme luontopolulle kiertämään koko saaren ja luovuimme sitten ajatuksesta edestakaisesta lauttamatkasta, vaikkakin lyhyestä, Dünelle.

Itse Helgolandin saarikin on niin pieni, että sen ehtii hyvin päiväretkelläkin kiertämään kävellen – ja etenkin luonnon osalta kävely onkin ainoa vaihtoehto. Urbaanimman Unterlandin rantoja voi kiertää myös pienellä turistijunalla, jos käveleminen ei nappaa. Laivaltakaan ei saarelle ollut edes järjestetty minkäänlaisia retkiä – saari on helppo ottaa haltuun muutenkin, kukin tavallaan.

Pienellä saarella on kuitenkin tasoeroja ja se jaetaankin mm. näiden mukaan alueisiin Unterland, Oberland ja Mittelland. Tosin Mittelland on lähinnä pieni niitty, joten ei siitä sen enempää.

Värikkäät ”hummerivajat”

Rantauduimme M/S Hamburg -laivan pelastusveneellä hiukan sivummalle, Helgolandin akvaarion eteen Nord-Ost-Hafeniin, josta laivan henkilökunta opasti ihmisiä Oberlandiin vievälle hissille. Omissa mielikuvissani siinteli kuitenkin pienten värikkäiden rantatalojen rivistö, jonka halusin nähdä ensimmäiseksi – suuntasimme siis hissin sijaan Südstrandille ja kohta värikkäiden talojen rivistö jo näkyikin.
Ne olivat kyllä hienoinen pettymys, sillä ne olivat kaikki samanlaisia, väritystä lukuunottamatta, uuden ja vähän muovisenkin näköisiä. Tässä kohtaa jouduin jo muistuttamaan itselleni, että Helgolandhan pitkälti tuhoutui toisessa maailmansodassa, sillä lähtiessään saarelta britit yrittivät oikeasti räjäyttää koko saaren ilmaan. Siinä he eivät ihan onnistuneet, mutta saaren rakennukset kuitenkin tuhoutuivat.
Tarkkaan ottaen nämä nykyiset värikkäät ”hummerivajat” on rakennettu 1950-luvun puolivälissä ja ne muodostavat osaltaan tukiseinän Mittellandille, joka syntyi brittien yrittäessä räjäyttää saaren.

Värikkäissä pienissä taloissa oli kuitenkin pieniä matkamuistomyymälöitä ja muutama ravintolakin oli auki jo huhtikuussakin. Matkalla Nord-Ost-Hafenista etelärannalle olimme myös nähneet jo hotelleja vieri vieressä, eli voin vaan kuvitella miten paljon ihmisiä saarella on heinä-elokuussa. Rannalla näimme myös ensimmäiset ainakin Pohjanmeren saarille tyypilliset aurinkotuolit, joissa saattaa Pohjanmeren olosuhteissakin ehkä löytää sopivasti suojaa tuulelta. Myöhemmin näimme samanlaisia tuoleja myös Oberlandissa monen talon puutarhassa siinä missa Suomessa puutarhassa saattaa olla vaikka puutarhakeinu.

Klippenrandweg Oberlandin ympäri

Etelärannan päässä pohdimme seuraavaa siirtoamme ja totesimme, että mehän emme mitään hissiä Oberlandiin tarvitse, sillä eihän runsaat 100 porrasta ole mitään vaikka Sri Lankan porrastreenien jälkeen ja niin peruutimme vain Wobautreppelle asti – ja kiipesimme ne ylös! Matkan varrella tapasimme yllättäen myös Berliner Bärin – miksipä ei, olimmehan Saksassa. Seuraavaksi vuorossa oli Helgolandin komea majakka.

Oberlandiin kiivettyämme arvoimme kaupungin ja luonnon välillä ja luonto voitti, ainakin lyhyellä aikavälillä: lähdimme kiertämään Klippenrandwegiä, joka kiertää koko Oberlandin. Onneksi lähdimme, sillä hiukan kevyellä valmistautumisella ajattelimme hetken, että koska olimme jo nähneet Lange Annan, saaren kärjessä olevan kivipylvään, hyvin laivalta rantautumista odottaessamme, että eipä kai sen näkemisellä sen lähempää ole niin väliä, mutta vähänpä tiesimme!

Saaren lounaisrannikon näkymät olivat upeat heti kun pääsimme rantatörmän reunalle. Matkaa alas rannalle on kymmeniä metrejä, taisin jostain lukea, että jopa 80 metriä, joten merellä näkemämme linnut erottuivat lähinnä siksi, että niitä oli niin paljon ja muutamat hylkeetkin näkyivät vain pieninä pisteinä, mikä tietysti vähän harmittikin. Mutta kun jatkoimme polkua eteenpäin aloimme erottaa valkoisina loistavat saaren luoteiskärjen kalliot ja tajusimme, että ne ovat valkoisinaan lintuja!

Valkoisia suulia oli satoja ja taas satoja ja tarkemmin kallionjyrkänteen reunoja tutkaillessamme näimme myös riveittäin ja taas riveittäin mustaselkäisiä etelänkiisloja. Luontopolku kulkee niin lähellä lintukallioiden huippuja, että linnut ja lintuja tarkkailevat turistit – no ehkä siellä muutama ihan lintuharrastajakin oli – ovat parhaimmillaan alle metrin etäisyydellä toisistaan. Lintuja saattoi siis paitsi kuvata vaikka ihan peruskännykällä myös tarkkailla lähietäisyydeltä. Kuvien kannalta haastavin ongelma oli, että jokaiseen lähikuvaan päätyi paitsi useita kokonaisia lintuja myös osia muista linnuista! Vietimme hetken myös vain tarkkaillen lintujen elämää ja näimme useampia mielenkiintoisia lintujen välisiä kohtaamisia. Pääsimme todistamaan, miten mereltä palaava lintu tuo puolisolleen (tulevalle puolisolle?) mehukkaan levän, näimme useamman pienen tai isommankin nahistelun ja myös intiimiä kanssakäymistä. Näimme me Lange Annankin lähietäisyydeltä, mutta sillä ei tosiaan ollut niin väliä – kuten olimme jo etukäteen jo vähän arvelleetkin.

Luontopolulta takaisin kylään

Lopulta oli kuitenkin aika jatkaa matkaa, eli saaren kiertoa takaisin kohti Oberlandin kylää, nyt saaren koillisreunaa pitkin. Koko kierros ei ole pituudeltaan kuin 3 kilometriä, joten mistään varsinaisesta liikuntasuorituksesta ei ole kyse. Koillisreunalla luontonähtävyydet olivat lähinnä lampaita.
Kylään asti päästyämme valitsimme siksak-reitin pienten omakotitalojen lomassa ja pääsimme näkemään enemmän näitä saaren kauniita ja ainakin puutarhojen osalta hyvin hoidettuja taloja. Osa niistä on ehkä kesäkäytössä, mutta puutarhoista päätellen monet myös ehkä ihan vakituisia asuntoja.
Keskustaan päästyämme olimmekin jo pienen tauon tarpeessa ja pysähdyimme aurinkoisen kahvilan terassille nauttimaan paitsi juomat myös vohvelin mansikoilla, jäätelöllä ja kermavaahdolla kevätauringon lämmittäessä – elämä siis hymyili meille leveästi Helgolandin saarella!

Helgolandin museo

Kahvilan terassilla pohdimme jatkoa ja päätimme suunnata Helgolandin museoon, mikä osoittautuikin mielestämme yhtä hienoksi päätökseksi kuin päätös lähteä kiertämään saarta! Laskeuduimme polkua alas Unterlandiin, jossa museo sijaitsi, uima-altaiden vieressä – ja päädyimme pian ihastelemaan täälläkin pienten värikkäiden vanhojen hummerivajojen rivistöä. Varsinainen museo sijaitsi vähän isommassa rakennuksessa, osittain kahdessa kerroksessa, mutta näissä vajoissakin oli jokaisessa esitelty saaren elämää ja historiaa vähän eri näkökulmista, esimerkkinä vaikka Helgoland postimerkeissä.

Ainoan ehkä oikeasti joltain osin aidon hummerivajan näimme sisällä museossa, börtebooten, paikallisen perinneveneen vieressä. Museossa oli myös näkyvästi esillä mm. saaren räjäyttämisen päivämäärät, mutta myös kesympiä asioita, kuten vähän vanhempia kansallispukuja. Osa pienen saaren pienestä museosta oli myös varattu taiteelle, tämän kesän näyttelynä oli Ralf Leidingerin Stripes & Stars, eli esillä oli niin Helgolandiin liittyviä aiheita kuin ihan muitakin aiheita, mutta kaikki raidallisina.

Börteboot on massiivitammesta valmistettu yleensä n. 10 metriä pitkä ja 3 metriä leveä kahdeksan tonnia painava merikelpoinen vene. Kesäkaudella Helgolandilla poikkeavien risteilijöiden on käytettävä näitä veneitä ihmisten rantautumisessa, mutta huhtikuun lopulla kuljetukset M/S Hamburg -laivalta tapahtuivat kyllä vielä ihan laivan omilla pelastusveneillä. Kesäkaudella Helgolandin voi myös kiertää Börtebootilla tehtävällä saarikierroksella. Perinneveneiden suojelemiseksi on vuonna 2014 perustettu suojeluyhdistus ja ne pyritään saamaan maailman kulttuuriperintökohteeksi – Saksan aineettoman kulttuuriperinnön luettelossa ne jo ovat.

325 MTP-pistettä

Helgoland oli Pohjanmeren risteilymme ainoa pistekohde. Sen myötä MTP-pisteitteni määrä nousi 325 pisteeseen.
Lisäksi risteily tarjosi kaksi uutta Saksan kaupunkia, eli Kielin ja Bremenin. Bremeniä sivusimme kauan sitten tekemällämme Saksan roadtripillä, mutta emme tainneet itse kaupungissa edes poiketa, yövyimme vain sen laitamilla ennen viimeistä etappia Lyypekkiin ja Travemündeen.