Jää- ja majakkamatkalla Tallinnassa

Helmikuun alkupuolella Suomen Majakkaseuran Facebook-sivuille ilmestyi kutsu jääristeilylle Tallinnaan. Olin kevyesti haikaillut Tallinnaan laskiaispullafestivaaleille. Lopulta idea rehjuta Tallinnaan yhden pullan takia (kuka niitä nyt monta päivässä söisi?) tuntui kuitenkin vähän tyhmältä ja se jäi. Mutta jäätilanne ja Tallinnan ylempi majakka kiinnostivat niin paljon, että ilmoittauduimme retkelle melkein saman tien.

Suomenlahden jäätilanne onkin tänä talvena ollut poikkeuksellinen ja siitä on uutisoitu useampaan otteeseen, esimerkiksi:

• IS: Harvinainen jäätilanne Suomessa (16.2.2026)
• IS: Poikkeuksellinen tilanne Itämerellä – jättionnettomuus uhkaa (17.2.2026)
• HS: Itämeri on nyt harvinaisen jäässä (18.2.2026)
• IS: Jäätilanne on poikkeuksellinen – nyt se muuttuu (20.2.2026)
• IL: Suomenlahdella on lähellä tilanne, joka on nähty viimeksi 15 vuotta sitten (21.2.2026)

Varmaan muitakin juttuja aiheesta on kirjoitettu, mutta näitä jaettiin matkaan lähtijöiden WhatsApp-ryhmässä ennen reissua ja jopa sen aikana :-) – matka Tallinnaan toteutettiin siis lauantaina 21.2.

M/S Finlandialla tällä kertaa

Nousimme Eckerö Linen M/S Finlandia -laivaan lauantaiaamuna tyytyväisenä siitä, että pakkaset olivat hiukan lauhtuneet, sillä talvireissu ilman tukikohtaa Tallinnassa -20 asteen pakkasessa olisi ollut aika tiukka. Ihan sadettakaan ei ollut luvassa vaan sääennuste lupasi muutamaa pakkasastetta ja ehkä muutaman hiutaleen lunta.

Jääristeilyllä kun oltiin, niin suuntasimme ensitöiksemme laivan kannelle 9. kerrokseen. Pakkasta ei tosiaan ollut kovin paljoa, mutta tuulta sen edestäkin! Vaikka olimme varustautuneet lämpimillillä toppatakeillamme, pipoilla, huiveilla, käsineillä, karvavuorisilla talvijalkineilla, merinovillasukilla, you name it, niin kylmyys yllätti silti. Kannella tuuli niin paljon, että melkein piti pitää kaiteesta toisella kädellä kiinni ettei lentäisi kumoon. Onneksi olimme muistaneet ottaa mukaan järjestelmäkameran, jota sentään pystyi melko helposti käyttämään myös käsineet kädessä.

Viivyimme kannella niin pitkään, että ohitimme Harmajan majakan, josta minä, kuten muutkin, yrittivät saada edes jonkunlaisen talvisen kuvan. Matkassa mukana ollut Ilmatieteen laitoksella työskentelevä jääasiantuntija piti meille myös, kannella, tuulessa (!) lyhyen luennon jäistä ja tämän vuoden jäätilanteesta. Opimme, viimeistään nyt, että jäätä on kahta tyyppiä, kiintojäätä ja ajojäätä. Kiintojäätä syntyy rannikolle aina uloimpiin saariin asti ja se pysyy paikallaan matalikoihin ja saariin kiinnittyneenä. Ajojää liikkuu lauttoina avomerellä tuulten ja virtausten mukana. Se voi myös kasaantua ahtojääksi. Jääluennon jälkeen yritin vielä saada kuvan Helsingin Kasuunistakin.

Kiintojäätä ja ajojäätä

Kiintojäähän olimmekin tänä talvena jo ottaneet tuntumaa, sillä meren jäädyttyä Iirislahdenkin edustalla kävelyreittimme ovat useimpina päivinä suuntautuneet ainakin osittain jäälle. Välillä jään poikki käveleminen oikaisee reittejä, mutta välillä se tuo myös ylimääräisen voimisteluhaasteen jyrkähköjäkin rantapenkereitä pitkin jäälle laskeuduttaessa tai siltä noustaessa.

Ajojäästä lehtijutut olivat juuri ennen matkaamme kertoneet, että koko Suomenlahti voisi olla jäässä, mutta edellisenä yönä etelätuuli oli jo työntänyt jäitä Suomen puolelle, joten kyllä M/S Finlandia hetken matkan keskivaiheilla kulki ihan vapaassa vedessä. Opimme myös, että nykyisin Helsinki – Tallinna -väliä taittavat laivat ovat niin vahvoja, että ne voivat kulkea jäässä avustamatta. Tosin jään ja avoimen veden väliin jäävät sohjovyöhykkeet, etenkin jos ne ovat paksuja, voivat olla haasteellisia, sillä niissä laiva ei oikein voi kääntyä ja pahimmillaan potkurikin voisi jäädä sohjoon jumiin.

Seurailimme myös muuta Suomenlahden liikennettä myöhemmin niin kahvilan ikkunasta ulos katsoen kuin laivojen reittejä näyttävästä sovelluksesta. Ehkäpä iso osa Helsinki – Tallinnan linjan suhteen poikittain kulkevista aluksista olivat niitä pahamaineisia Venäjän varjolaivastoon kuuluvia aluksia.

Parin tunnin menomatka taittuikin jäätietouden ja jäiden katselun merkeissä nopeasti!

Tallinnan ylempi majakka

Perillä Tallinnassa osallistuimme, tietenkin, yhteisretkeen Tallinnan ylemmälle majakalle, jonne pääsikin kätevästi satamasta raitiovaunulla numero 2 (pysäkki Väike-Paala). Ryhmässä oli etukäteen ollut keskustelua päivälippujen ostamisesta, mutta lopulta ryhmäviisaus tuli siihen tulokseen, että helpointa on maksaa lähimaksulla (2 euroa), sillä samaan tapaan kuin vaikka Lontoossa, Tallinnassa on sille joku päiväkatto, eli jos matkoja kertyy useita, niin jossain vaiheessa ne muuttuvat ilmaiseksi. Kannattaa muuten huomioida, että lähimaksulla voi maksaa vain raitiovaunun etuosan ensimmäisellä maksulaitteella. 21 hengen ryhmämme saikin sitten muiden laivalta raitiovaunuun yrittäneiden matkailijoiden kanssa hienoisen ruuhkan lipunostoon ja raitiovaunun vähitellen täyttyessä joku kajauttikin jo reippaan huudon, että siirtykää taaemmas, suomalaiset!

Tallinnan ylemmälle majakalle ei oltu sovittu mitään erityistä opasta tai esittelyä, sillä majakka onkin hienosti auki joka päivä. Pääsylippu ostetaan majakan alakerran lippuautomaatista ja majakan kulunvalvonta vahtii automaattisesti, että majakassa on korkeintaan 10 ihmistä kerralla. Ryhmästämme osa joutuikin siis odottelemaan, että ensimmäiset kymmenen olivat kiivenneet ylös ja takaisin alas ennen kuin oli seuraavien vuoro. Mutta täällä ei enää tuullut kuten laivan kannella, joten mikäs siinä oli odotellessa. Meitä aktiivisemmen Majakkaseuran toiminnassa mukana olevat haikailivat siinä odotellessa ainakin joillekin Suomen majakoille samanlaista automatiikkaa, joka mahdollistaisi majakoissa käynnin laajoilla aukioloajoilla.

Lopulta oli meidän vuoromme ja kiipesimme ripeästi (?) ylös, ihan majakan valolle asti. Pääosa portaista oli helppoja hyväkuntoisia kierreportaita, mutta kuten useimmiten majakoissa ihan ylimmät portaat olivat jo tyyppiä tikapuut ja vaativat vähän keskittymistä. Yhteensä portaita on kuulemma 182 kappaletta. Hetki ylhäällä näkymiä katsellen ja sitten alas, kerroksen verran. Toiseksi ylimmästä kerroksesta pääsi ulkona olevalle näköalatasanteelle, mutta siellä ei kyllä kukaan kauaa viihtynyt, sillä ylhäällä tuuli oli aikamoinen!

Tallinnan ylempi majakka sijaitsee Lasnamäen alueella ja on yksi Viron vanhimmista yhä toimivista merimerkeistä. Lähempänä rantaa sijaitsee Tallinnan alempi majakka ja yhdessä ne muodostavat Tallinnan satamaan ohjaavan linjan. Majakka on valmistunut vuonna 1896 ja on noin 40 metriä korkea. Majakan valo näkyy merelle 80 metrin korkeudesta.

Kumu Fotografiskan sijaan

Jääluennon ja majakkaretken välissä ryhmä hajosi pienempiin osiin aina paluumatkan alkuun asti. Osa lähti yhteiselle lounaalle Ülo-ravintolaan, osa ehkä Balti Jaam -torille nappaamaan jotain pientä. Retken yhteydessä oli myös ollut mahdollista ostaa lippu Fotografiskaan. Me päätimme kuitenkin valita päivän toiseksi kohteeksemme Kumun, taidemuseon, jossa siitä huolimatta, että se täyttää tänä vuonna jo 20 vuotta, emme olleet aikaisemmin käyneet. Museon on muuten suunnitellut suomalainen arkkitehti Pekka Vapaavuori.

Olimme etukäteen suunnitelleet keskittyvämme museossa vaihtuvana näyttelynä meneillään olevaan tekoälytaidetta käsittelevä näyttely Triumph of Galatea: Art in the Age of Artificial Intelligence (avoinna – 9. elokuuta asti). Näyttely tarkastelee nykytaidetta ja sen suhdetta tekoälyyn, teknologiaan ja ihmiskokemukseen — sen otsikko viittaa Pygmalion- ja Galatea-myyttiin ja pohtii, miten ihmiset ja koneet muovaavat toisiaan kulttuurisesti ja visuaalisesti.

Osa töistä oli mielenkiintoisia, osa ei nyt niinkään. Virtuaalilaseilla katsottava Sten Saaritsin Big Meta-Crunch oli lopussa melkein pelottava!

5. kerroksen töiden rinnalla arvoimme 3. kerroksen, jossa oli esillä klassista eestiläistä taidetta. Pidin aivan erityisesti siitä miten muotokuvia ja rintakuvia oli asetettu esille suurena ryhmänä. En muista missään ennen nähneeni tällaisia ryhmiä ja minusta ne toimivat upeasti.

Kumun kahvilassa pidimme myös kevyen lounastauon jo ennen näyttelyihin tutustumista, olimmehan juuri kiivenneet majakkaan ja vielä kävelleet majakalta vajaan parin kilometrin matkan sieltä museolle Pae Parkin kivan valkoisessa talvimaisemassa. Näytti muuten olevan hienot ladut puistossa, mutta eipä tietysti sattunut olemaan suksia matkassa :-)

Patkulin näköalapaikka

Seuraava kohteemme oli Patkulin näköalapaikka. Kumulta tilasimme sinne Boltin, joka tosin lopulta ei vienyt meitä näköalapaikalle asti vaan jätti meidät sinne vievien portaiden alkuun – ehkä matka autolla perille asti olisi ollut jotenkin hidas tai vaativa? Mutta ei se mitään, olimmehan jo tänään verrytelleet portaiden kiipeämistä!

Halusin näköalapaikalle pitkälti Cesky Krumloviin tekemämme talvimatkan muistojen takia – ajattelin, että täältä juuri näin lumisena talvena voisi olla hienot näkymät vanhan kaupunkin pienten talojen lumisille katoille ja niin olikin! Patkulin näköalapaikka aukeaa vähän eri suuntaan kuin melkein sen vieressä sijaitseva Kohtuotsan näköalapaikka, jolla olimme käyneet aikaisemmilla kerroilla. Kävellessämme Patkulin näköalapaikalta kohti vanhaa kaupunkia ohitimme senkin, mutta emme sitten viitsineet käydä katsomassa, että vieläkö sen oranssissa seinässä lukee The Times We Had – varmaan lukee.

Itseasiassa näitä näköalapaikkoja on Sooloiluja-sivuston mukaan kuusi, eli vielä näitä riittäisi tulevillekin Tallinnan reissuille!

Pierre Chocolaterie

Päivän viimeinen varsinainen kohteemme oli Pierre Chocolaterie, ajatuksena kuppi kuumaa kaakaota. Pieni tunnelmallinen suklaakahvila sijaitsee Mestarinpihalla vanhassa kaupungissa ja on tunnettu kaakaostaan – ja tietysti suklaistaan. Näytti tarjolla olevan monen montaa erilaista kakkuakin ja varmaan laskiaispullafestivaalien aikaan täälläkin olisi ollut laskiaispullia, mutta nyt tyydyimme kaakaoon, kermavaahdolla – olihan laivalla tiedossa vielä ryhmän yhteinen buffet-illallinen.

Pierren sisustus on boheemi ja hieman rosoinen: samettia, kynttilöitä, taidetta vähän samaan tyyliin kuin kai erityisesti kakuistaan tunnettu Cafe Antonius Naantalissa, eli paikka, jossa kannattaa poiketa vaikkei kaakaolle tai kahville nyt ihan akuuttia tarvetta olisikaan.

Tällä ohjelmalla olimme satamassa vähän turhankin aikaisin, eli olisimme hyvin voineet kiertää Kumussa vielä 4. kerroksen… Mutta vaikea näitä on ajoittaa ihan tarkalleen. “Ylimääräisen” ajan käytimme pieneen ostoskierrokseen City-Alkossa. M/S Finlandiaan pääsi 18:30 lähtöön laivaan muistaakseni 17:50 alkaen ja ilmeisesti moni muukin oli ajoissa satamassa, sillä jo 18:15 laiva lähtikin Tallinnasta, siis etuajassa.

Ryhmäretkellä meille oli varattu yksi hytti, johon saatoimme jättää tavaramme paluumatkan ajaksi – nythän ei enää kannelta olisi nähnyt mitään, joten toppatakit eivät olleet tarpeen. Buffet-illallisellekin pääsimme etukäteen maksetulla ryhmävarauksella kivasti jonottamatta. Ruokavaihtoehtoja oli riittävästi niin etu-, pää- kuin jälkiruuissa ja lopuksi vielä nappasimme mukaamme jälkiruokapöydästä muutaman lehmäkarkin, kun emme olleet huomanneet niitä ostaa Tallinnassa ollessamme :-)

Emme ole olleet kovin innokkaita talviretkeilijöitä Euroopassa sääriskin takia, mutta tällä retkellä sää oli sittenkin ihan siedettävä. Ehkä pitäisi vielä joskus taas palata Tallinnaan, vaikka talvella, vaikka niille laskiaispullafestivaaleille :-) – tämän kerran kevyestä listasta kohteitammekin kun jäi käymättä ainakin Balti Jaam -torilla ja Le Boulangerie -kahvilassa…