Matkavuosi 2009
Vuoden ehkä pääharrastus oli matkustaminen – mutta onneksi vain omaksi iloksi, työmatkoja ei tänä lamavuotena tainnut olla yhtään….
Vuoden ehkä pääharrastus oli matkustaminen – mutta onneksi vain omaksi iloksi, työmatkoja ei tänä lamavuotena tainnut olla yhtään….
(Päivitetty 24.12.) 24.12. Vielä hetki valmisteluja … sitten (tänä vuonna televisiosta) joulurauhan julistus Suomen Turusta ja sitten retki…
(Päivitetty 11.12.) Entinen esinaiseni Suvi aloitti Facebookissa joulukuun alussa sarjan, jossa hän useimpina päivinä lisää seinälleen jonkun jouluaiheisen…
20 vuotta Berliinin muurin murtumisesta tänään 9.11.2009. Kävimme Berliinissä (myös silloisessa Itä-Berliinissä) ensimmäisen kerran kesällä 1987. Muistan rajanylityksen…
Syyslomamme kohteena oli Hongkong, josta teimme myös päiväretket “naapurimaihin” Kiinaan (Shenzhen) ja Makaoon – oikeastaanhan kaikki nämä kaupungit…
Minun ja Lassen osalta Hongkongin Disneyland oli kolmas – 80-luvun alussa tuli käytyä Los Angelesissa, 90-luvun lopulla Pariisissa…
Teimme päiväretken varsinaiseen Kiinaan, Shenzenin pieneen 14 miljoonan asukkaan rajakaupunkiin, josta löytyy “kaikki”. Nimittäin kopioina. Dafen taiteilijakortteleista löytyy…
Kevättalvella 1993 ostimme Turusta Yliopistonkadulta yksiön “kesämökiksemme” – tai vierashuoneeksi itsellemme Turussa, jotta ei Pirkon siskon ja veljen…
Pienenkin blogijutun kirjoittaminen vaatii aina aiheen ja hiukan “toimitustyötä. Uudemmat sosiaaliset mediat kuten vaikka Facebook tai Twitter ovat…
Kesä, tai ainakin kesälomat, sitten menivät – ja näiden lomien jäljiltä tilanne erityisesti Euroopan maiden bongausten osalta on…
Nokia tarjoaa henkilökunnalleen mahdollisuuden vuokrata mökkejä muutamassa paikassa Suomessa ja kokeilimme tarjonnasta ensimmäiseksi kesäisen viikonlopun Vormössa. Saarella (josta…
Purjehtimisen ja ulkomaan matkailun jälkeen päätimme vielä “kokeilla” automatkailua kotimaassa. Tosin hyvin hillitysti, vain yhden päivän ja vain…
