Tampereella nähtävää ja koettavaa, mutta silti, ainakin kesäkuukausina, uskaltaisin väittää, että Mänttä on Tampereen paras nähtävyys! Ainakin taiteen ystäville.
Jatkoimme Tampereelta Mänttään jo illaksi ja majoituimme maineikkaaseen Mäntän Klubi -hotelliin. Alun perin Mäntän Klubi rakennettiin G. A. Serlachius Oy:n juhlatilaksi ja talossa onkin sellaisia hotellille tai ravintolalle harvinaisempia tiloja kuin esimerkiksi näyttämö.
Hotellien suhteen olemme yleensä melko kaikkiruokaisia, eli emme aivan erityisesti hae historiallisia tai pieniä tai suuria hotelleja, mutta Mäntässä historiallinen Mäntän Klubi tuntui oikealta valinnalta.
Huoneemme on valoisa ja tilava ja Klubin uutiset kertoo illallisvaihtoehdoista.
Tampereella nautitun lounaan ja leivosten jälkeen heittäydymme kapinallisiksi ja lähdemme kuitenkin etsimään kevyempää iltapalavaihtoehtoa Mäntän keskustasta – kotoisasti K-Marketista.
Aamiainenkin on ehkä aavistuksen persoonallisempi kuin ketjuhotelleissa. Kaikki perusjutut löytyvät ja klubin ravintola tarjoaa aamiaiselle rauhalliset ja jopa hiukan juhlavat puitteet, astioita myöten.
Veistosnäyttely Kiusallakin
Taiteen pariin pääsemme jo aamukävelyllä: käymme hiukan tunnustelemassa aamun lämpötilaa ja löydämme itsemme Taitelijatalo Kiusalan puistoalueelta (Kaivokatu 4).
Tämän näyttelyn suosikkimme on Leena Mäkiön Keinumorsian, mutta monta muutakin vaihtoehtoa on tarjolla.
100 + + + puuta
Päivän toinen kohteemme on jo edellisenä iltana Mäntän keskustassa, Kauppakadulla, näkemämme talo. Purkutalosta on tehty mänttäläisten ja taiteilijan toteutettu näyttävä yhteisöllinen taideteos.
Serlachius-museo Gösta
Kävimme edellisen kerran Serlachius-museoissa kevättalvella 2015.
Osa Mäntän keskustassa sijaitsevan Gustaf-museon näyttelyistä ovat ainakin tällä aikajänteellä pysyviä, joten päätimme keskittyä Serlachiuksen osalta vain Göstaan ja Göstan näyttelyistäkin olin ajatellut keskittyä Kesäpäiviä- ja Nautinto-näyttelyihin sekä Taavetinsaareen. Mänttä vaatii kuvataideviikkojen aikana keskittymistä, vaikka sille varaisi kokonaisen päivänkin, kuten me teimme: tarjolla on vaan niin paljon kaikkea.
“Erehdyimme” kuitenkin juttelemaan Gösta-museon aulassa museo-oppaiden kanssa ja suunnitelmamme romahti heti alkuunsa.
Rajat kiinni
Aloitimme Riiko Sakkisen Rajat kiinni -näyttelystä. Euroopan maahanmuutto-ongelma taiteen keinoin. Ongelmasta ja siitä miten se pitäisi ratkaista, voidaan olla montaa mieltä, mutta vähintäänkin Sakkisen työt ovat oivaltavia.
Conversen lenkkarit muodostavat siirtolaisten kohteen, Euroopan. Tossujen pohjiin on kiinnitetty ruuveja, jotta niillä pystyisi ylittämään Euroopan rajoille pystytettyjä aitoja.
Tervetuloa vaan tänne: roskien kerääjät, siivoojat, marjanpoimijat, prostituoidut, katukauppiaat, rakennustyöläiset.
Syyrian sodan tunnetuin lapsiuhri oli sekin päätynyt myös Riiko Sakkisen työhön Syria Beheaded.
Näyttelyn keskeisiä teoksia ovat hotellien kirjepaperille tehdyistä piirroksista otetut suurikokoiset printit, joita on vielä täydennetty teksteillä. Vähintäänkin, olit pakolaisista ja maahanmuutosta mitä mieltä tahansa, nämä heittävät mielenkiintoisia näkökulmia aiheeseen.
Luettelo maailman vähiten voimakkaista passeista voi sekin olla taidetta. Jos passisi kannessa lukee Afganistan, Pakistan tai Irak, matkailusta ei paljon kannata haaveilla.
Kaikki ei ole sitä miltä näyttää
Yksittäisiä vanerin tai laudan paloja nojaamassa valkoista seinää vastaan.
Etenkin modernin taiteen kohdalla tulee melko usein vastaan lause, että kuka tahansahan tuollaisen voisi tehdä. Antti Oikarisen näyttelyn kohdalla aivan erityisesti – pari laudan tai vanerin palaa ja pari viivaa?
Tarkkaan teoksia katsova saattaa jo näyttelyssä huomata, että vanerinpala ei taida sittenkään olla vanerinpala. Ja näyttelyn lopussa onkin pieni teos, jonka saa ottaa käteensä, käännellä ja katsoa kummaltakin puolelta.
Ei näitä “vanerinpaloista” koottuja töitä todellakaan kuka tahansa osaisi tehdä, sillä näyttelyssä ei ole yhtään vanerinpalaa vaan kaikki työt ovat maalauksia!
Kesäpäiviä, Summer Days
Kesäpäiviä -näyttely on koottu kahdeksan eturivin pohjoismaisen maalarin kesäisistä töistä.
Oma suosikkini näistä oli tanskalaisen Troels Wörselin sarja Nimetön #1 – #6.
Kesäiset teokset ovat luonnosmaisia ja tuntuvat välittävän ohikiitäviä hetkiä juuri sellaisina, hiukan sotkuisina, kuten elämä.
Kaikissa teoksissa on mukana vihreä pumppu, joka kokoaa työt hienosti kesäiseksi sarjaksi. Juuri tuollainen pumppu kuului minunkin lapsuuteni maisemaan!
Bling Bling
Kimmo Schroderuksen veistokset hallitsevat Gösta-museon puutarhaa. Solvaaja-teoksen sanat ovat pelkkiä solvauksia, mutta vaikka idea ehkä onkin ovela, niin tuossa nurmikolla se ei oikein avaudu tai puhuttele.
Wäino Aaltosen Leikkivä nuorukainen avautuu sittenkin helpommin, vaikka onkin jo 1930-luvulta.
Taavetinsaari
Maaliskuinen Taavetinsaari ei innostanut kävelyllä pari vuotta sitten. Kesäiseen saareen lähdemme sen sijaan mielellämme. Riikka Aresalon teos Tapahtumia eräällä saarella koostuu puiden ympärille kiinnitetyistä koivukuvioisista puvuista ja Luettelosta tapahtumista eräällä saarella -kokoelmasta, joka sisältää erilaisia karttoja saaresta.
Kartat laatikossa eivät satunnaiselle kulkijalle oikein avaudu, mutta puiden käsinneulotut puvut avautuvat ja ilahduttavat. Kuljemmekin saaren ympäri vievää polkua kiirehtien puulta toiselle ja nauraen männyille, jotka ovatkin nyt koivuja!
Lounas Vuorenmajassa
Gösta -museolta olimme jatkamassa iltapäiväksi Pekiloon, mutta tarvitsimme tauon taiteesta ja Mäntän Klubin jäljiltä Mäntän historia houkutteli. Lounasravintolavaihtoehdoksemme valikoituikin Vuorenmaja, joka sijaitsee korkealla Mäntän yläpuolella – tosin näköalaa ei tätä nykyä juurikaan ole, sillä tämä kulttuurihistoriallisesti merkittävä ravintola vuodelta 1928 sijaitsee sen verran keskellä metsää Mäntänvuorella.
Kahvilana ja ravintolana Vuorenmaja on nykyisin eurooppalainen viinitupa, joka ruokapuolella on keskittynyt sveitsiläiseen keittiöön: raclettea, fondueta ja etenkin lounasaikaan flammkucheneita. Ja tämähän sopi meille!
Ruokaan meitä vakavammin suhtautuva kolleegamme blogimaailmassa on sattumalta myös käynyt äskettäin tutustumassa tähän Vuorenmaja -kahvila/ravintola/viinitupaan ja jos haluat lukea enemmän sen historiasta ja muistakin sen tarjoamista herkuista (ja viineistä), niin Marjon juttu kertoo aiheesta jos ei kaikkea, niin ainakin paljon lisää.
Pekilo
Edellisen kerran kävimme Mäntässä talvella, joten Mäntän kuvataideviikkojen päätapahtumapaikka oli meille ennestään tuttu vaan silloisen oppaamme kuvauksista. Pekilohan on vanha rehunjalostamo, joka rakennettiin 1980-luvulla sellutehtaan kylkeen, mutta nyttemmin siis iso tyhjä tila, joka kesäisin täyttyy taiteesta kolmessa avarassa kerroksessa.
Pekilossa on esillä töitä monelta taiteilijalta, mutta yksittäisinä töinä tai pieninä teosryhminä, ei kokonaisina näyttelyinä kuten Serlachius-museoissa.
Aluksi taiteen määrä tuntuu melkein ylenpalttiselta: miten tämän kaiken keskellä osaa keskittyä mihinkään, mutta pysähtymällä hetkeksi ja imemällä itseensä kuvia ympäriltään täältäkin löytyy omat jutut ja suosikit.
Minä pysähdyin erityisesti näiden kohdalle:
Maija Pirilä – Camera obscura / Juliaana
En tiedä teoksesta, että onko se oikeasti kuvattu camera obscuran -kautta vai onko tämä vaan kuva tuokiosta, joka olisi mahdollista nähdä sellaisen kautta, mutta kesäinen hetki ja henkilö, jotka kuvan ottaminen ei häiritse lainkaan: eihän hän tiedä, että häntä tarkkaillaan camera obscuran kautta, on vaan niin upea.
Viime talvena tulimme käyneeksi camera obscuroissa niin Cadizissa kuinTavirassa ja ihan näin herkkiä hetkiä emme nähneet, mutta muutamia ihan mielenkiintoisia yksityiskohtia kummassakin!
Barbara Tieaho – Kuutamotango
Iso tuohisydän tulee vastaan toisen kerroksen sisäänkäynnissä. Iso, metrin korkuinen sydän on jo sisänsä, toteutettuna rouheasta materiaalista mielenkiintoinen, mutta erityisen mielenkiintoisen teoksesta tekee siihen vielä liitetty pallo, joka lähempää tarkasteltuna paljastaa tikkansa!
Myös Barbara Tieahon tyttären Jenni Tieahon töitä on Pekilossa esillä muutamiakin: ala-aulassa iso hevonen ja toisessa kerroksessa kaksi lumivarsaa. Myös tyttären työt on toteutettu tuohesta, mutta tällä kertaa ne eivät sillä lailla meitä pysäyttäneet, yllättäneet, sillä Jenni Tieahon hevosen pää hallitsi Espoossa Tapiolan keskustaa kesällä vuosi sitten.
Timo Tähkänen – Isältä pojalle
Vaaleanpunainen hirsi-installaatio pysäyttää ja hymyilyttää. Vaaleanpunaisella on voimaa – jos tämä hirsikehikko olisi käsittelemätöntä puuta, se ei mielestäni olisi taidetta, eikä kuuluisi tänne, mutta vaaleanpunaisena se on!
Yasushi Koyama – Pingviini ja Panda poikasineen
Jotain hellyttävää näissä on. Etenkin tuossa pingviinissä. Veistokset on tehty puusta ja niiden pinnassa näkyy työstämisen jäljet: kuin höyhen- tai karvapeite. Teosten iso koko (korkeus ehkä 1,5 metriä) ja mustavalkoisuus tekee niistä voimakkaita. Kolmannessa kerroksessa olevat pienemmät saman tekijän teokset vaikuttavat jo enemmän vaan koriste-esineiltä siinä missä nämä ovat veistoksia, taidetta.
Panda saattoi olla Mäntässä tänä kesänä olevista töistä kuvatuin hahmo, sillä sen luo oli lähes koko ajan jonoa: jokainen (tai ainakin joka toinen) halusi itsensä samaan kuvaan pandan kanssa.
Airi Salosmaa – O-hoi! O-hoy! ja Aamulaulu
Näissä hahmoissa minua viehätti materiaalien yhdistely – ja voimakkaat värit yhdistettynä neutraaliin vaaleaan. Patsaat ovat oikeastikin näyttelyssä asetettuina näin vastakkain “huutamassa” toisilleen.
Ella Tahkolahti – Metsä taipuu
Joitakin näyttelyitä ja varmasti joitakin teoksia jätimme Mänttää päivän verran kiertäessämme vähemmälle ja itse asiassa Pekilon kolmannen kerroksen hiukan omituisen näköisen käytävän pää oli sekin meiltä jäämässä väliin. Onneksi tulimme kuitenkin katsoneeksi vielä sinnekin ja löysimme itsemme metsästä!
Ovela videoinstallaatio poimii katsojan osaksi teostaan ja vielä ovelampi katsoja onnistuu vangitsemaan tämän itselleen kuvaksi!
Anderson & Decker – Linnunpesä-äänisauna
Myllyrannassa sijaitsevassa Linnunpesä-äänisaunassa olisi voinut (pienestä maksusta) saunoakin. Me tyydyimme kuitenkin tutustumaan siihen vaatteet päällä ja jätimme mahdollisuuden pulahtaa punaisen saunan punaiselta tuolilta läheiseen järveen uimaan. Ei tästä ihan käyttösaunaksi olisi, mutta onhan tämä ovela toteutus saunateemasta. Aloitimme Mäntän kierroksemme talolta, joka on muuttunut taiteeksi, joten ehkä oli sopivaa päättää se saunaan, joka on toteutettu taiteen ehdoilla.
Kati Åberg – Lokikirja
Valitsin tähän juttuun tarkoin harkiten sadoista Mäntässä näkemistäni teoksista minua eniten puhutelleet. Yksi oli kaikkien näiden ylitse, nimittäin Pekilossa esillä oleva videoteos Lokikirja. Videota en voi tässä jakaa, mutta menkää Mänttään ja katsokaa se!
Itse usein vähän vierastan ainakin pitempiä videoteoksia osana taidenäyttelyä, sillä en ole orientoitunut pysähtymään yhden teokseen ääreen niin pitkäksi aikaa, mutta tämä ei ole pitkä, noin 10 minuuttia, ja sitä on helppo katsella aloittaen mistä kohdasta tahansa, sillä se kertoo elämästä näillä vanhoilla purjelaivoilla vuodenkierron verran ja juttu on yhtä ihana aloitit sitten syksystä, talvesta, keväästä tai kesästä!
Mäntän klubi -tarjosi meille yöpymisen (huoneen normaalihinta 121 euroa) ja Serlachius-museot vierailun Gösta-museossa (liput 10/7 euroa aikuinen/eläkeläinen).
Liput Pekiloon maksoivat 9 euroa per aikuinen.