Tässä vielä yhteenvetona linkit kaikkiin matkajuttuihin Kalifornia – Arizona – Urah – Nevada – Kalifornia -kierrokseltamme. Lähes kaikki jutut on kirjoitettu jos ei ihan paikan päältä, niin bussissa hetimmiten päivän mittaan tai viimeistään seuraavana aamuna, aikaisin, sillä 10 tunnin aikaerolla Suomen ja Kalifornian välillä aikaiset aamutunnit olivat hyvää bloggausaikaa.
Lähtöjutussa kerrotaan mm. matkamme reitistä ja historiastamme näiden alueiden ja Kalifornian osalta.
Las Vegasissa vietimme 2 yötä ja yhden kokonaisen päivän ja ehdimme mielestämme tässä ajassa näkemään paljon, sanoisinko ihan riittävästi tästä kaupungista.
Modestosta olisin sitten enää lyhyt matka San Franciscoon, joten saavuimme kaupunkiin jo ennen puolta päivää ja ehdimme siten viettämään kaupungissa melkein 2 päivää (ja yötä).
San Franciscosta jatkoimme etelään niin rantatietä eli California 1:stä kuin San Franciscon ja Los Angelesin välillä kulkevaa moottoritietä, Highway 101:stä. Yövyimme vielä Santa Mariassa ennen kuin jatkoimme takaisin Los Angelesiin.
Santa Mariasta lähtiessämme pysähdyimme hetkeksi Santa Barbaran rannikkokaupunkiin, vierailimme Getty Centerissä ja sen jälkeen olimmekin sitten jo Los Angelesissa.
Kuten myös julkisen palautteen käyttämällemme matkatoimistolle ja laskelman matkan kokonaiskustannuksista.
Jälkimmäisen kirjoittaminen olikin tuotteliasta: tarkkasilmäiset lukijamme alkoivat ihmetellä korkeaa ESTA-kustannustamme ja ilmenikin, että olimme vahingossa käyttäneet “huijaussivustoa” ja maksaneet sille ylimääräistä n. 130€, mutta yllättävää kyllä, kun asiasta heille reklamoimme saimme rahamme takaisin. Tästä lisää tuon kustannusyhteenvedojutun kommenteissa.
Lopuksi vielä yksi linkki tähän matkaan liittyen. Yhtenä matkan innoittajana oli vanhempieni vuonna 1955 näillekin seuduille Pohjois-Amerikassa ulottunut roadtrip, jonka reittiin voi tutustua tästä:
Matkan varrelta kirjoittaminen näinkin tiiviiltä matkalta ei ole ihan kevyttä, mutta halusin (taas kerran) yrittää sitä, sillä näin tekemällä kokemuksista tulee kirjoitettua tuoreeltaan (ja samalla välttyy kirjoittamasta muita matkaan liittyviä muistiinpanoja).
Myöhemmin palaan tähänkin matkaan vielä kuvakertomusten muodossa – matkan varrelta ehdimme käymään kuvat kertaalleen läpi ja luultavasti ne ihan parhaimmat löytyivät kertaläpikäynnillä, mutta meille jo vakiintuneeseen tapaan käymme ne vielä toiseen kertaan läpi ja kokoamme parhaat otokset Picasa-kuva-albumeiksi, eli jos olet oikeasti kiinnostunut tästä seudusta, niin kannattaa pysyä kuulolla!
Kun aikaa – ja välillä nettiyhteyksien kaistaakin – on rajallisesti, niin matkajutuissamme ei ole kovin paljon linkkejä esimerkiksi muihin matkablogeihin, jotka ovat kirjoittaneet samoista paikoista jopa melkein samalla aikataululla.
Jos olet matkabloggaaja ja Sinulla olisi juttuja “näiltä” main, niin linkitä niitä mielellään juttuihini (tai tähän yhteenvetojuttuun), niin saamme ne kaikki helposti näistä seuduista kiinnostuneiden lukijoiden tietoon!
Osallistuimme Albatrosin Willi Länsi -kiertomatkaan neljännosavaltion alueella läntisessä Yhdysvalloissa helmikuussa 2015. Matka oli toinen Albatros-matkamme: syksyllä 2014 osallistuimme Pohjois-Espanjassa pyhiinvaeltajien reittiä seurailleelle matkalle.
Willi Länsi -kierrokselle osallistui vain 18 henkeä, eli ryhmäkoko oli mukavan pieni – tältä osin Albatros pääsi ilmeisesti sattumalta samalle tasolle kuin vaikka Olympia, joka ei tätä suurempia ryhmäkokoja taida yleensä ottaakaan, Albatrosille normaali ryhmäkoko lienee vähintään 30 hengen luokkaa.
Hotellit
Hotellimme olivat kiertomatkan hotelleiksi riittävän hyviä, paitsi Las Vegasissa ja San Franciscossa – näissä molemmissa kaupungeissa olisin toivonut astetta parempia hotelleja. Emme tapaa tehdä yksityiskohtaisia hotelliarvosteluja, sillä nopealla tavalla liikkua yksityiskohdat eivät ole meille kovin tärkeitä kunhan kokonaisuus on toimiva. Valokuviakaan emme yleensä hotelleista ottaneet, mutta eräänlaisena dokumenttina kuvasimme jokaisesta hotellihuoneesta kahvinkeittimen, jos sellainen vaan oli. Parissa hotellissa sen “tilalla” oli Starbucks hotellin aulassa. Toinen hyvä kuvauskohde olisi ollut kylpyhuoneen ja suihkun hanat: nekin olivat erilaisia luultavasti jokaisessa matkamme hotelleista!
Los Angelesin Hilton Garden Inn Hollywoodissa oli raikas ja sijanniltaan hyvä.
Aamiaisella pannukakuista tai vohveleista olisi joutunut maksamaan lisää, mutta perusvaihtoehdollakin selvisi hengissä. Nettikin oli peruskelvollinen.
Laughlinin Golden Nugget aloitti matkallamme hotellien/motellien sarjan, joissa sijainnilla ei juuri ollut väliä, sillä illan saapumisen ja aamun lähdön väliin ei jäänyt aikaa muulle kuin illalliselle, nukkumiselle ja aamiaiselle. Kasinokompleksin illallisravintolat olivat sen verran ruuhkaisia ja meluisia, että turvauduimme illallisen osalta huonepalveluun. Netti toimi täälläkin kelvollisesti.
Grand Canyonilla majoitusvaihtoehtoja saattaa olla vähän, joten ehkä Canyon Plaza ainakin tämänkin kokoiselle ryhmälle oli ainoita vaihtoehtoja, mutta ei kovin toimiva sellainen. Matka huoneisiin oli pitkä, aamiainen ihan peruskamaa ja sitäkin joutui jonottamaan ison kiinalaisryhmän vallattua aamiaisravintolan. Huoneessa oli täälläkin kahvinkeitin, muttei teepusseja. Netti ja palvelu vastaanotossa olivat molemmat alle kaiken arvostelun.
Bryce View Lodge oli taas toimiva, jopa hyvä vaihtoehto. Sijainti lähellä kanjonia oli mukava, iso myymälä tutustumisen arvoinen ja nettikin toimi hyvin. Illallisravintola tosin täälläkin oli ruuhkainen eikä muitakaan vaihtoehtoja käytännössä ollut.
Las Vegasin Harrah’sin osalta harkitsimme vakavasti jo etukäteen varaavamme itse paremman hotellin, etenkin kun luderaporttisivukin oli listannut hotellin pari vuotta sitten, mutta tyydyimme kuitenkin lopulta Albatrosin valintaan. Sijainti oli hyvä, mutta huone hiukan nuhruinen. Aamiainen oli turhankin laaja, mutta sitä ei voine viaksi laskea. Ruokaa hotellista sai muutenkin hyvin useammasta ravintolasta/kahvilasta/myymälästä, mutta matkat ison hotellin sisällä olivat uuvuttavan pitkiä ja laajan ravintolavalikoiman olisin mielelläni vaihtanut suppeampaan, jos tilalle olisi saanut netin, joka nyt toimi vaan yleisissä tiloissa. Luteita emme sentään täälläkään lähneet.
Holiday Inn Visaliassa oli kaikin puolin ok – ei miltään osin mitään erityistä moitittavaa ainakaan.
Palm Court Inn Modestossa oli ehkä kuitenkin vähän turhan lähellä valtatietä: vaikka sanoinkin, ettei näiden yhden yön pysähdyspaikkojen sijainnilla ollut väliä, niin tähän kuului liikenteen melu huoneeseen. Aamiainen oli muuten ehkä matkan suppein, mutta vohvelirauta ja itse sillä paistetut tuoreet vohvelit antoivat paljon muun valikoiman puuttumisesta anteeksi. Illallisvaihtoehtojakin Modestosta löytyi ja nettikin oli hyvä.
San Franciscon Whitcomb-hotellia olenkin jo moittinut surkeaksi pariinkin otteeseen. Huono kylpyhuone, siivouksen huono taso, huono netti ja huono aamiainen, olikohan tuossa jo kaikki. Ei, kuuma vesikin oli vähön kortilla.
Santa Maria Inn oli etenkin San Franciscon jälkeen hyvä – ainoa miinus vanhan hotellin sokkeloisuudesta, olisivat voineet jakaa pohjakartat automaattisesti heti avainkorttien kanssa. Ruokapaikkoja oli hyvin, tosin niiden saavuttaminen vaati vilkasliikenteisen tien ylittämisen. Täällä netti oli jo tasoa loistava!
Yhteenvetona hotelleista voisi todeta, että isoissa kaupungeissa, joissa olimme sentään 2, jopa 3 yötä, hotellit olisivat mielellään saaneet olla neljän tähden hotelleja ja toimivat nettiyhteydet lienevät jo nykyisin kohtuullinen toive.
Bussista
Bussimatkamme mukavuuteen vaikutti suuresti pieni ryhmäkokomme, joka mahdollisti jokaiselle oman kahden hengen paikan (ja oman ikkunan) n. 50 hengen bussissa.
Pitkänmatkan bussiksi bussi oli kuitenkin oudon huonosti varusteltu – penkeissä ei ollut mitään telinettä tai verkkoa juomalle, ja roskakorin virkaa toimitti vain iso jätesäkki bussin etuosassa. Turvavöitäkään bussissa ei ollut.
Bussin ihan etummaiset paikat oli varattu valokuvaamiseen ja useimmiten niille pääsikin aina välillä istumaan – vain kerran jouduin pyytämään opasta kertaamaan “sääntöjä” tältä osin. Edes lyhyitä 5 minuutin kuvauspysähdyksiä olisin kyllä toivonut lisää – en ihan usko ettei missään teiden laidalla olisi voinut hetkeksi pysähtyäkin.
Bussissa oli myös wc, mutta sen käyttö käytännössä kiellettiin, mutta toisaalta sitten lepohuonepysähdyksiä (restrooms amerikkalaisittain) pidettiin ihan riittävän usein.
Matkaohjelmasta
Albatross tekee Willi Länsi -kierrosta Suomestakin pääosan vuotta kahdella lähdöllä joka kuukausi ja esimerkiksi Ruotsista ainakin osan vuotta ihan viikottain, joten ohjelma on hioutunut hyvin toimivaksi kokonaisuudeksi kahden viikon aikarajan puitteissa. Isoihin kaupunkeihen olisi voinut lisätä kuhunkin päivän, etenkin San Franciscon osalta useimmat, elleivät kaikki, tuntuivat sitä kaipaavan.
Grand Canyonille voisi lisätä vapaaehtoisen lisämaksullisen auringonnousuretken.
Käyntiä Monterey Bayn akvaariossa voisi tarjota voimakkaammin osallistujille – nyt vaikkakin se mainittiin, niin tapa, jolla se tehtiin “sitten ette kyllä ehdi Montereyssä mitään muuta” karkoitti kaikki muut akvaariosta, ihan turhaan.
Getty Centerissä opastamiseen voisi panostaa sen verran, että veisi ryhmän vapaaehtoiset ainakin heti alkuun katsomaan 10 minuutin esittelyfilmin, jolla pääsee hyvin jyvälle paikasta.
Opas Jaana Torseke
Jaana oli asiantunteva ja innostava opas. Hänen useamman vuoden Pohjois-Ameikassa asumisen myötä kertynyt kokemus maasta oli vertaansa vailla. Pitkien bussimatkojen aikana hän kävi läpi sopivassa määrin eri aiheita, jättäen kuitenkin myös tyhjää aikaa omille ajatuksille, lepäämiselle tai muulle tekemiselle matkan aikana.
Jos lisäretket olivat Jaanan ideoimia, niin kiitos niistä hänelle. Ohjattu kävelyretki Hollywoodissa oli varmaan monelle hyvä vaihtoehto saapumisiltana, samoin bussilla tehty iltaretki Las Vegasissa oli retki paikallaan.
Lennoista
Lufthansan lennot Helsingistä Frankfurtin kautta Los Angelesiin ja samaa reittiä takaisin toimivat moitteettomasti saksalaisella täsmällisyydellä. Ruokaa ja juomaakin tarjottiin kaikilla väleillä sopivasti ja sitä rahastuskuvioilla sotkematta. Turistiluokassakin jalkatilaa oli jopa 180-senttisille matkustajille ihan kelvollisesti.
Myös lentoaikataulut olivat hyvät kumpaankin suuntaan: Helsingistä aikainen aamulähtö (7:10), jolloin koneessa hiukan nukkumalla jaksoi venyttää ensimmäistä iltaa saapumista (paikallista aikaa 12:45) riittävän pitkälle iltaan saadakseen kiinni paikallisajasta 10 tunnin aikaerolla ja Los Angelesista iltapäivälähtö (15:20) sopivasti hotellihuoneen luovutukseen nähden ja sopivasti taas siten, että nukkumalla hiukan koneessa sai Helsingissä paikallisajasta kiinni hetimmiten koneen laskeuduttua (16:45). Vaihtoajat Frankfurtissa olivat kumpaankin suuntaan riittävät, mutteivät turhan pitkiä.
Frankfurt – Los Angeles -lento on tietysti pitkä, melkein 11 tuntia.
Toimistopalveluista
Edellinen juttuni matkan kustannuksista kirvoitti jonkin verran keskustelua, jonka lopputuloksena huomasin, että olin onnistunut hankkimaan ESTA -luvat sivulta, joka peri paitsi ESTA -luvista 14 dollaria per nuppi myös 73 dollarin käsittelymaksun kummaltakin meistä. ESTA:n hankkiminen Albatros-matkalla on matkustajan vastuulla ja olin tehnyt sen huolimattomasti ja päätynyt sivustolle, josta kyllä sai luvan, mutta monta kertaa kalliimmalla kuin oikealla sivustolla. Albatrosin meille lähettämissä pdf-dokumenteissa oli kyllä ihan oikea linkki ja ohje lukea asiasta tarkemmin heidän sivuiltaan, mutta kun se pdf-dokumentin linkki ei helposti kopioitunut selaimeeni niin turvauduin hakukoneeseen, mikä siis oli virhe. Virhe oli minun ja jos olisin lukenut kaikki ohjeet, niin en sitä olisi tehnyt, mutta silti olisin toivonut, etenkin kun näin kävi, että Albatrosin materiaalissa tuo linkki olisi tullut sähköpostissa toimivana linkkinä eikä vaan pdf-dokumentissa. Kun virheemme sitten ymmärsin, blogimme lukijoiden meitä asiassa neuvottua, niin anoin tuota ylimääräistä 2×73 dollarin käsittelymaksua takaisin ja “huijaussivusto” lupasikin palauttaa rahat. Jos ne palautuvat kortilleni viikossa niin hyvä – ellei, niin päivitän tätä tekstiä sitten tältä osin. Muuten tähän ESTA -lupiin liittyvää asiaa enemmän tuon kustannusjutun kommenteissa.
Aloitetaan otsikosta huolimatta vielä muutamalla kuvalla aamuisesta vierailustamme Bryce Canyonissa. Kävelimme ½ mailin välin Sunset Pointilta Sunrise Pointilta kirkkaassa, mutta kirpeässä aamussa ja ihailimme vielä kerran näitä punertavia maisemia.
Tämäkin matkamme on vaatetuksen osalta hiukan haastava – Los Angelesin rannoilla oli melkein helle, mutta Bryce Canyonissa aamulla melkein pakkasta. Päivän mittaan laskeutuessamme yli 2500 metristä alas ensin Zioniin ja sieltä edelleen Las Vegasiin kuljimme myös talvesta vähintäänkin kevääseen ja havupuumetsästä palmujen reunustamille bulevardeille.
Tältä erää viimeinen kansallispuistomme oli Zion – toki Las Vegasin jälkeen jatkamme vielä Kuolemanlaaksoon ja Yosemiteen. Zion on erilainen puisto sikäli, että sen läpi voi ajaa autolla, siinä missä kanjoneissa kävellään niiden reunalle ihailemaan näkymiä.
Muutaman kerran toki pysähdyimme ottamaan kuvia, mutta osan kuvista otin bussin etupenkillä istuen – ehkä hyvä vaihtoehto olisi ollut GoPro -tyyppinen kamera kuljettajan pipoon kiinnitettynä! Puiston läpi vievä tie on muuten paikoitellen aika jyrkkäkin ja hyvinkin kiemurainen ja kulkee myös lähes parin kilometrin tunnelin läpi.
Vierailusta Bryce Canyonilla ei ole mainintaa isäni päiväkirjassa vuodelta 1954, mutta Zionissa vanhempanikin ovat vierailleet, joten Lasse otti Zionissakin muutaman nostalgiakuvan. Toki vanhempani kävivät myös Los Angelesissa, Las Vegasissa ja San Franciscossa, mutta siinä missä uskoisin luonnonpuistojen säilyneen nämä kuusi vuosikymmentä melko samanlaisina, niin kaupungit ovat tietysti muuttuneet enemmän.
Tämä sivusto käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön.HyväksyLue lisää
