Muuttuneiden yksityiskohtien joulumatka

Joulumatkamme Firenzeen ja San Marinoon onnistui ihan mukavasti – vaikkakin tällä matkalla monta asiaa muuttui alkuperäisestä suunnitelmasta.

Pari päivää ennen lähtöä kuulimme, että Meridiana oli peruuttanut sunnuntain iltalennon Firenzeen ja lähtömme Amsterdamin kautta Firenzeen oli aikaistunut klo 6:15 lähdöksi alkuperäisestä n. klo 14:00 lähdöstä. Ok … inhottavaa lähteä noin aikaisin, mutta toisaalta saammehan sitten ½ päivää lisää Firenzessä. (Mainittakoon muuten, että matkan 4 lennosta 3 oli ihan aikataulussa ja neljäskin vain (?)tunnin myöhässä.)

Hotellihaasteita

Hotellihuoneeseen (Brunelleschi) melkein jo kotiuduttuamme Lasse huomasi, ettei täällä mitään nettiyhteyttä ole, vaikka hotellissa sellainen pitikin olla. Kun selvittelimme asiaa respan kanssa, niin opimme, että kannattaa mainita toiveesta internet-yhteydestä huonetta varatessa, yhteyttä ei ole välttämättä kaikissa huoneissa. No, huoneen vaihto onnistui ja saimme joulunpyhiksi myös nettiyhteyden.

Firenzessä ollessamme saimme tiedon, että San Marinosta varaamamme hotelli onkin syystä tai toisesta jouluna kiinni ja matkatoimisto (SMT) etsii meille uutta hotellia. No, uusi hotelli löytyi (Rosa) ja vaihto taisikin olla hyvä juttu, uusi hotelli oli luultavasti San Marinon korkeimmalla paikalla oleva hotelli – ja sillä oli autopaikkoja, eli vuokra-autollemme löytyi ahtaassa kaupungissa parkkipaikka.

Autohaasteita

Auton olimme varanneet Auto Europe lta – erityisesti siksi, että pientä automaattivaihteista autoa ei sitä kysellessämme tuntunut isoilta vuokraamoilta löytyvän, emmekä halunneet isoa autoa (emmekä maksaa ison auton hintaa). Kun Tapaninpäivänä yritimme auton sitten Firenzen lentokentältä noutaa, niin Auto Europen toimisto oli kiinni ja vasta Hertzin ystävällisellä avulla saimme heidän keskusvaraamoonsa yhteyden (800-numero) ja kun sitten totesivat, että kas, toimisto tosiaan on kiinni, eikä autoa siis ole (vaikka voucherissamme noutoaika oli vahvistettu Tapaninpäivän aamuun) niin saivat meille sitten neuvoteltua auton Avikselta. Loppu hyvin, kaikki hyvin – varsinkin jos vielä palauttavat alkuperäisen varauksen rahat, kuten lupasivat. Aviksen autovuokrauksen maksoimme itse luottokortilla. Vähän hassua, että nyt pieni automaatti (Nissan Note) löytyi, vaikka kun sitä kuukausia aikaisemmin yritimme varata, sellaista ei ollut …

Muutoksista huolimatta – ja ehkä jopa niiden ansiosta – matkamme oli ihan onnistunut. Säätkin suosivat, Firenzessä oli aurinkoista ja n. 8-10 astetta lämmintä ja San Marinossa saimme sitten osamme valkeasta joulusta – lunta oli ylhäällä talojen katoilla enemmän kuin Espoossa.

Tags from the story
, ,
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *