Oudot maisemat – tutut kasvot

Blogimme – ja perheemme – työnjako matkoilla on, että Lasse kuvaa ja Pirkko kirjoittaa.
Lisäksi Lasse ei yleensä halua itseään kuvattavan – eikä kuvia itsestään julkaistavan.
Joten kuvia hänestä on vähemmän, edes olemassa – ja vielä vähemmän esillä täällä.Blogikurssin kolmannen harjoitustyön teemana oli kuitenkin henkilökuvaus, joten ehtävän haasteellisuudesta huolimatta kokosin pienen kokoelman kuvia Lassesta alkuvuoden matkoiltamme.

IMG_2209
Wadi Rum, Jordania

IMG_5300
Doha, Qatar

IMG_3314
Minsk, Valko-Venäjä

IMG_4469
Baku, Azerbaidjan

IMG_4952
Pariisi, Ranska

IMG_5437
Esmarkin jäätikkö, Huippuvuoret

Tags from the story
Join the Conversation

1 Comment

  1. says: Pirkko

    (Kurssin harjoitustyöt tehtiin ensin erityiseen kurssiblogiin ja opettajamme, Hanna Råst, kommentoi ne siellä. Kopion Hannan kommentit tänne kopioidessani jututkin tänne.)

    Hei! Olet lähestynyt henkilökuvausteemaa hauskalla aiheella, jossa kuvattava pysyy samana, mutta maisemat vaihtuvat!
    Olet myös kuvannut kohdettasi liikkeessä ja tekemässä jotain varsinaisten ”poseerauksien” lisäksi. Menemällä lähelle ja kauas olet myös kokeillut hyvin erilaisia tapoja kuvata ihmistä; osana ympäristöään tai nostettuna esiin pääosaan.Jordanian kuvassa on liikettä ja meininkiä, jossa viettävä tie johdattelee ensin kuvauskohteeseensa ja siitä taakse maisemaan. Hieman oikealle sommiteltuna kuvattava toimii myös hyvin tasapainottajana vasemmalle nouseville mäille.Qatar kuvassa on ainutlaatuinen hetki, jonka olet onnistunut ikuistamaan. Tässä jäin pohtimaan taustaa, joka hälisee jonkin verran. Vastaavanlaisissa tilanteissa neuvoisin joko siirtämään kuvattavaa (esim kokonaan purppuranväristä kangasta vasten) tai siirtymään itse kuvaajana niin, että molemmat kuvauskohteet erottuisivat taustastaan selkeästi. Minsk kuvasta pidän sen minimalistisuuden ja avaruudellisuuden puolesta. Tässä kuvattava on jo osa ympäristöään, mutta siltä pääosassa keskisommittelun kautta. Erilaiset muodot, linjat ja heijastukset antavat katseen harhailla, mutta palauttavat myös kuvan keskelle kohteeseensa. Azerbaidjan kuvassa olet hyödyntänyt hienosti puhtaita värejä ja kontrasteja. Rajauksen puolestan pohdin, olisiko oikealla kauempana olevaa kylttiä voinut rajata pois, jolloin kuvasta tulisi minimalistisempi? Kuvattava pomppaa äreästi irti vihreästä taustastaan punaisella paidallaan. Vastaavanlaisissa tilanteissa kuvaajana voisi vielä ottaa ohjat käsiinsä ja karsia esimerkiksi kuvattavan kädessä olevat tavarat pois. Louvre kuva on humoristinen ja leikittelee klassisella turisti kohteensa vieressä – teemalla. Tässä kuvassa pidän siitä, että jotenkin kaikki mittasuhteet tuntuvat vääristyneet! Olet siis valinnut oivallisesti kuvakulman ja sisällyttänyt rajauksellasi kuvaan ympäristöä ja sen tapahtumia. Vasemmalla poseeraava pariskunta on myös hauska lisäelementti tässä kuvassa! Värimaailma ja valotus ovat onnistuneet hyvin! Viimeisessä kuvassa jäin pohtimaan kuvakulmaa, olisiko sitä voinut ottaa enemmän kuvattavan olkapään kohdalta eli takaviistosta? Tällöin olisi kuvaan sisällytetty sekä kuvattava henkilö, mutta myös maisema, jota kuvataan?

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *