Lounasleipäjonossa EU-virkamiesten kanssa

Bryssel feature

Brysselistä hotellia etsiessäni päädyin lopulta Parc de Bruxelles -puiston lähellä olevaan huoneistohotelli Adagioon. Vähän pitempään matkalla ollessa on jo mukavaa, että tilaa on vähän pientä hotellihuonetta enemmän ja sen verran keittiötäkin, että muutaman ateriankin voi nauttia ”omassa” keittiössä.

Aparthotel Adagio Access Brussels Europe
Kuva hotellin sivuilta, mutta ihan totuudenmukainen, mielestäni :-)

Parc Bruxelles

Hotelli oli lähellä Euroopan parlamentin rakennuksia ja se näkyi mm. lähikatujen lukuisina lounasravintoloina, joihin lounasaikaan riitti jonoksi asti asiakkaita, mutta jotka sulkivat sitten lounaan jälkeen ovensa, eli illalla lähimmät ravintolat olivat keskustassa, puiston toisella puolella.

Manneken Pis ja Jeanneke Pis

Grand Place

Ensimmäisenä päivänä teimme, kuten Amsterdamissakin, kertausreissun kaupungin keskustaan. Muistelimme Grand Placen reunalla, että kerran olemme tässä kulmassa aukiota juhlinneet vuden vaihtumista ja löytyipä varmaankin ihan perinteikäs Le Roi -ravintola täytettyine hevosineenkin vielä. Grand Placelta jatkoimme, muutaman suklaakaupan kautta, Manneken Pisille ja tällä kertaa jatkoimme jopa läheiseen herran vaatevarastoa esittelevään näyttelyyn.

Manneken Pis Manneken Pis

Manneken Pis
Asuja lienee lähes 1000, joista esillä on vain muutama sata. Muita asuja voi katsoa näytöltä, ja suomalaisista asuista mielenkiintoisimmalta valinnalta vaikutti tämä.

Meille uutena asiana kävimme samalla matkalla katsastamassa myös Jeanneke Pisin, joka löytyy keskustasta sekin, joskin vähän eri suunnalta – ja jostain syystä punaisten kaltereiden takaa pieneltä kujalta. Kertaukseksi voitaneen myös laskea vohvelin syönti: aloitimme pienemmällä, Liegen nimeä kantavalla. Isompi oli sitten vuorossa seuraavana päivänä Bruggessa.

Jeanneke Pis Jeanneke Pis

Gent ja Brugge

Tällä kertaa halusimme nähdä hiukan myös muuta Belgiaa ja kohteiksi valikoituivat muitakin turisteja reippaasti houkuttelevat Gent ja Brugge. Tällä kertaa toisin kuin Zaanse Schansin tuulimyllyjen kohdalla valitsimme Brussels City Toursin valmiin retken, joka kävi samana päivänä molemmissa kaupungeissa. Toki kumpaankin olisi päässyt myös junalla, mutta huomioiden rautatieasemilta keskustaan (ja takaisin) siirtymiset ja kummankin kaupungin osalta vaadittava etukäteen tehtävä opiskelu, totesimme, että ainakin jos haluamme käydä niissä samana päivänä, niin bussiretki on helpoin vaihtoehto.

Retki poikkesi aamulla ensin Gentissä, jossa Saint Bavon kirkon ja kaupunkikierroksen lisäksi oli aikaa myös aamupäivän kahvitauolle.

Gent

Kevättä Gentissä
Kevättunnelmaa Gentissä

Gentistä matka jatkui Bruggeen, jossa aloitimme lounaalla. Brugge taitaa olla Belgian suosituin päiväretkikohde ja kaupungissa oli ihmisiä todella ruuhkaksi asti. Vähän kuin Prahassa Kaarlensillalla jo helmikuussa. Kumma kyllä isotkin ryhmän jakaantuivat sopivasti eri lounasravintoloihin, jotka selvisivät kolmen ruokalajin lounastarjoilusta ihan kohtuullisessa ajassa. Bruggessa paitsi kiertelimme kaupungin vanhaa keskustaa kävimme myös ½ tunnin veneajelulla kaupungin kanavissa: vähän askelia säästävä tapa nähdä enemmän kauniita vanhoja taloja kuin pelkkä käveleminen. Lisäksi osa julkisivuista oli kanaville päin, joten niitä ei samalla tavalla kadun puolelta näekään.

Kevättä Bruggessa Vohveli, tietysti, Belgiassa

Valmiin retken piti selvitä molemmista kaupungeista ja takaisin Brysseliin 9,5 tunnissa, joka on paljon sekin, mutta lopulta matkaan meni melkein tunti enemmän. Olin myös kuvitellut, että valmis retki tarkoittaisi sitä, että istuisimme ison osan päivästä bussissa, mutta tällä kertaa bussissa ei todellakaan istuttu kuin kaupunkien väliset siirtymät ja tutustuminen kaupunkeihin tapahtui kävelemällä: päivän askelsaalis olikin suurempi kuin minään muuna päivänä tällä matkallamme: yli 18 000 askelta.

Euroopan parlamentti

Kolmannen päivämme teemana oli Euroopan parlamentti.
Parlamentin istuntosaliin, siis Brysselissä sijaitsevaan, pääsee tutustumaan tasatunnein aamu- tai iltapäivällä muutamaan otteeseen, joten ajoitimme lyhyen kävelyn hotelliltamme siten, että olimme turvatarkastuksessa tasan 10:45 ja normaalin turvatarkastushässäkän jälkeen pääsimme multimediaopaslaitteidemme kanssa tyhjän istuntosalin reunalle kuuntelemaan pientä kuvausta parlamentin toiminnasta. Istuntoa ei juuri valitsemanamme päivänä ollut – ehkä porukat olivat Strasbourgissa tai sitten eivät muuten vaan kokoontuneet tuona torstaina.

Euroopan parlamentti Bryssel Euroopan parlamentti Bryssel

Kävimme myös läheisessä Parlamentariumissa, jossa voi kierrellä Euroopan unionin historiasta, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta kertovassa näyttelyssä samoin multimediaopastuksen turvin. Istuntosalin ja tulkkauskoppien näkeminen oli kyllä mielestämme vaikuttavampaa kuin sekavahko näyttely, mutta myönnettäköön, Euroopan unioni on varmasti hankalasti näyttelyllä kuvattava asia.

Parlamentarium lahjatavarakauppa
EU ”krääsään” emme sortuneet, mutta tuollainen pieni palapeli tuli ostettua :-)

Paluumatkalla hotellillemme pysähdyimme sitten mekin yhteen alueen lukuisista lounasravintoloista ja jonotimme itsellemme päivän leivät.
Brysselissä jonot tuntuivat olevan arkipäivää, oli sitten kyse kahviloista tai kaupoista.

Junalla Amsterdamiin

Neljäntenä aamuna jätimmekin jo Brysselin ”kotimme” ja hyppäsimme junaan, suuntana vielä Amsterdam ja Kuninkaan päivä. Vielä yksi päivä ja kokemus ennen paluuta vielä vähän vähemmän keväiseen Espooseen.

Bryssel metro Maalbeck
Brysselissä kuljimme myös metrolla, kuva Maalbeckin metroasemalta, joka oli yksi Brysselin terrori-iskun kohteista kaksi vuotta sitten.

Kuten Amsterdamistakin, niin lisää Brysselistä ja Gentistä ja Bruggesta blogissa lähiviikkoina – kuten Karibialtakin, muutama saarihan jäi vielä ”työjonoon” kun jo lähdimme Euroopan kevääseen.

Tags from the story
,
Join the Conversation

6 Comments

  1. says: Ansku BCN

    Oi, tuttuja maisemia, sillä asuin aikoinaan vuoden Brysselissä ja sittemmin olen käynyt siellä lomalla ja työmatkalla :). Kerran ostimme silloisen poikakaverini, nykyisen mieheni kanssa 10 päivän junalipun, jolla ehti hyvin kiertää pientä maata ristiinrastiin. Brugge etenkin on ihana päiväretkikohde, siellä tuli käytyä useasti.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Ansku! Tuo alue, niin Hollanti kuin Belgia, on tosiaan mukavaa siten, että välimatkat retkeillä kaupungin ulkopuolellekin ovat lyhyitä. Etenkin junalla, sillä autot ainakin Brysselissä juuttuvat herkästi ruuhkiin.

  2. says: Sini

    Mäkin vierailin viime vuonna Bruggessä ja Gentissä yhden päivän aikana. Tein vastaavan kanasliajelun Gentissä. Enpä arvannut, miten ihastun Gentiin. Kun joskus palaan Belgiaan, Gentissä täytyy viettää enemmän aikaa. :)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Sini! Me olimme Gentissä aamupäivällä, jolloin kaupunki oli vielä aika hiljainen – ehkä myös hiukan pilvisen sään takia, ja siksi ehkä Brugge sitten lopulta innosti enemmän, mutta kyllä molemmat vaikuttivat kivoilta.

  3. Olen asunut muutaman kuukauden Brysselissä, joten tässä oli paljon kivoja muistoja ja tuttua tekemistä mukana. Olin harjoittelussa parlamentissa, joten rakennukset tulivat tutuiksi sitäkin kautta. En tiedä, missä porukka on ollut, kerran kuussa kokoonnutaan Strasbourgissa, mutta sitä en muista enää oliko se aina joku tietty viikko esim. alku- tai loppukuusta. Brugge oli omia suosikkejani Belgiassa, mutta todella täynnä turisteja! Me olimme siellä toukokuussa ja silloinkin oli ihmisiä jonoksi asti.

    1. Kiitos Elina Marjaana! Ehkä vähän tiukemmalla valmistautumisella olisi saanut selvillekin istuntoaikoja, mutta emme suhtautuneet asiaan ihan niin vakavasti. Olihan se salikin, vaikkakin tyhjänä, kiva nähdä – vierailumme jälkeen olemme jo pariinkin otteeseen bonganneet sen televisiokuvista ja on kiva ajatella, että mekin olemme tuolla olleet!
      Nuo pienet, ”söpöt”, kaupungit kuten vaikka nyt Brugge ja Cesky Krumlov, jossa aikaisemmin keväällä vierailimme, ovat vähän suosionsa ja pienuutensa loukossa, pieni kaupunki kun olisi parhaimmillaan vähän väljempänä, mutta kun ne nousevat suosioon, niin ihmisiä onkin sitten joka paikassa jonoiksi asti.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *