Saint Kitts ja Nevis

Karibian kiertäminen lentäen ja hotelleissa asuen ei ole edullisin tapa tutustua Karibian valtioihin, mutta toisin kuin risteilyllä, voit tehdä omat reittivalintasi.
Maalis-huhtikuun taitteessa tekemämme matkan perustana oli Aventuran Eteläisen Karibian saarikierros, jonka senkin valitsimme pitkälti meille loistavasti sopivan reitin perusteella. Saint Kitts ja Nevis ei kuitenkaan kuulunut valmiin kiertomatkan ohjelmaan, mutta ei ongelmaa – lähdimme matkaan pari päivää ennen muuta ryhmää ja teimme päiväretken tähän läntisen pallonpuoliskon pienimpäänkin valtioon.

The Mother Colony of the West Indies

Saint Kitts ja Nevis kuuluu edelleen Brittiläiseen kansainyhteisöön, vaikka se itsenäistyikin 1983. Paitsi pienin valtio alueella se on siten myös uusin itsenäinen valtio Karibialla. Neviksen saaresta oli tulla oma valtionsa vuonna 1988, mutta ajatus ei kansanäänestyksessä saanut vaadittavaa enemmistöä.

Jos vaikka valtiona Saint Kitts ja Nevis onkin alueen uusin, niin siirtomaiden historiassa se on alueen vanhin. Eurooppalaiset asettuivat alueella ensimmäisenä Saint Kittsille, jota sen takia kutsutaan ”The Mother Colony of the West Indies”. Ehkä pieni saari oli helppo ottaa haltuun ja tuonaikaiseen tapaan paikallinen väestö pitkälti tapettiin pois alta.

Pienkoneella Sint Maartenilta

Päiväretkemme Saint Kitts ja Nevikselle alkoi varhaisen aamun tunteina Sint Martenin pääkaupungissa Philipsburgissa. Aamulennon Basseterreen, Saint Kittsin saarella sijaitsevaan pääkaupunkiin piti lähteä klo 7, joten lähdimme Philipsburgista klo 5. Vaikka lentokentät Karibialla ovatkin pieniä ja välimatkat saarilla lyhyitä, niin lentokentällä pitää olla ajoissa. Pienellä kentällä sisääntsekkaus suljetaan hyvissä ajoin ennen lennon lähtöä ja jos olet siitä myöhässä, niin et pääse lennolle.

Tällä kertaa ajoissa oleminen, aamuhämärissä Princess Julianan tuolloin vielä teltassa olevalla lentokentällä, ei kuitenkaan taannut ajoissa olevaa lentoa. Lentomme kyllä lähti ajallaan, mutta kentällä rullatessaan lentäjät tekivät pienelle koneelle rutiinitarkastuksia ja tulivat siihen tulokseen, että eivät olleet ihan tyytyväisiä, joten takaisin ja koneen vaihtoon.
Mutta parempi niin, kun että olisimme pudonneet mereen!

Tunnin aamukylmässä lentokenttäterminaalin virkaa hurrikaani Irman jäljiltä esitettävässä teltassa odoteltuamme pääsimme kuitenkin lopulta matkaan. Kannattaa huomata, että Karibian lämmössäkin monet sisätilat ovat sen verran reippaasti ilmastoituja, että päiväretkellekin on hyvä ottaa jotain pitkähihaista mukaan.

Lento Saint Kittsille kesti vaan 25 minuuttia ja maahantulokaavakkeen täyttämisen ja passintarkastuksen jälkeen olimme omillamme lentokentän ovella.

Maisemajunalla saaren ympäri?

Etukäteen olimme kevyesti suunnitelleet kiertävämme saaren maisemajunalla, jonka asema olikin mukavasti kävelyetäisyydellä lentokentältä, mutta osuimme sitten paikalle vääränä päivänä. Juna ei kuljekaan joka päivä, ja tämä perjantai oli yksi niistä päivistä, jolloin se ei kulkenut. Ehkä siksi, että saarella ei tänään ollut yhtään risteilijää.
Saimme kuitenkin käydä katsomassa junan, myös sisältä, mutta sen jälkeen oli palattava lentokentälle.

Upea Brimstone Hill

Muutamat samalla lennolla tulleet matkustajat olivat jo jatkaneet kentältä matkaansa, mutta onneksi muutama taksi oli sentään vielä paikalla. ”Neuvottelimme” yhden niistä kanssa retkestä Brimstone Hillille, joka sekin oli päivän suunnitelmissamme. Neuvottelusta ei kuitenkaan varsinaisesti ollut kyse, sillä vakiohinta saarikierrokselle tuntui olevan 50 dollaria, mutta pääsimme lopulta ainakin matkaan. Linnoitus sentään oli auki myös tänään, asia, jonka vielä varmistimme oppaaltamme.

Matkaa Basseterrestä linnoitukselle on parikymmentä kilometriä ja vaikkakin jollain bussillakin voisi päästä Sandy Point Townin liepeille, niin rantatieltä olisi vielä aikamoinen kipuaminen linnoitukselle, joten taksi lienee ainoa järkevä vaihtoehto linnoituksella vierailuun.

Brimstone Hillin linnoitus on Unescon maailmanperintökohde, jonka suunnittelivat brittiläiset insinöörit, mutta jonka rakensivat Afrikasta tuodut orjat – kuten luultavasti afrikkalaista alkuperää oleva oppaamme kärkkäästi kertoo. Linnoitus on yksi alueen, ja laajemminkin, Amerikan parhaiten säilyneitä.

Linnoituksen historia ulottuu aina 1600-luvulle: ensimmäiset tykit asetettiin mäelle jo 1689.  Sata vuotta myöhemmin linnoitusta pidettiin jo valloittamattomana: ”The Gibraltar of the Caribbean”. 1850-luvulla britit hylkäsivät linnoituksen, mutta 1900-luvun alussa aloitettiin hiljalleen sen korjaaminen ja 1973 Prinssi Charles kävi avaamassa silloin nykyiseen kuntoonsa restauroidun Walesin prinssin linnakkeen. Myös kuningar Elisabeth näyttää käyneen täällä vuonna 1985. Unescon maailmanperintökohde linnakkeesta tuli 1999.

Taksikuskimme/oppaamme osoittautui monelle tapaa löydöksi – joko hänellä oikeasti oli henkilökohtaista historiaa linnoitukselta tai sitten vaan hyviä tarinoita, mutta ei sillä oikeastaan kannaltamme ollut väliä. Joka tapauksessa oli kiva kuunnella juttuja siitä, miten oppaamme nuorena poikana kiipesi näitä rinteitä kavereidensa kanssa päästäkseen linnoitukselle maksamatta pääsymaksua ja miten Carib-olut on tämänkin saaren parasta, ihan erityisesti siksi, että hän on työskennellyt tuossa tehtaassa vuosikymmeniä.

Yliopistoja muttei apinoita

Etukäteen olin myös lukenut siitä, että Saint Kitts ja Nevis saa tuloja paitsi turismista, myös opiskelijoista, sillä saarella on useita amerikkalaisia yliopistoja, jotka houkuttelevat opiskelijoita Yhdysvaltoja edullisimmilla elinkustannuksilla. Matkalla linnoitukselle näimmekin useamman yliopistokampuksen: lomasaarella opiskelukin voisi ehkä tuntua osittain lomalta.

Toinen asia, josta olimme etukäteen lukeneet, olivat saarelle suurina määrinä levinneet vihermarakatit. Niitä emme kuitenkaan onnistuneet näkemään, paitsi yhden täytettynä linnoituksen museossa ja toisen kuolleena rantatiellä. Oppaamme kuitenkin harmitteli niitä, syövät kuulemma kaiken hänen puutarhassaan jos suojaukset eivät ole kohdallaan. Ilmeisesti ne tulevat kuitenkin enemmän esille vaikka rantaravintoloiden liepeille Basseterressä vasta auringon jo laskiessa ja silloin me olimme jo matkalla lentokentälle.

Linnoituksen jälkeen suuntasimme Basseterreen, jossa opas esitteli meille vielä hiukan paikkoja pienessä kaupungissa ja vei meidät lopulta  Food Courtin alueelle  lounaalle. Tässä vaiheessa kiitimme hyvästä palvelusta ja vakuutimme selviävämme loppupäivän ihan itse.

Retki Nevikselle

Lounaan jälkeen suuntasimme timantti- ja t-paitakauppojen ohi rantakadulle ajatuksena katsoa siellä käytävää kalakauppaa, mutta päädyimmekin lauttaterminaaliin ostamaan pikaisella päätökselle vielä liput lauttamatkalle Nevikselle.
Olimme niin Philipsburgissa meitä kyydinneeltä kuljettajalta kuin Saint Kittsin oppaasta ymmärtäneet, että lauttamatka saarten välillä on ihan lyhyt, vartti tai puoli tuntia ehkä, joten hyppäsimme juuri lähdössä olevaan lauttaan, sen verran kuitenkin asiaa selvittäen, että tiesimme Nevikseltä lähtevän lauttoja takaisin Saint Kittsille ainakin klo 16 ja 17, ja kummallakin ehtisimme vielä paluulennollemme.

Ihan noin lyhyt The Narrows -salmen ylitys ei ainakaan tuona päivänä liikenteessä olleilla lautoilla ollut, pikemminkin 45 minuuttia, mutta jäi meille sentään runsas tunti aikaa ihmetellä todella hiljaista elämänmenoa Neviksen pääkaupungissa, Charlestownissa.

Basseterre

Basseterrellekin jäi vielä hetki aikaa ennen siirtymistä lentokentälle. Olisi jäänyt enemmänkin, jos olisimme etukäteen tienneet, että iltalento Sint  Maartenille on sekin tunnin myöhässä – ja jos olisimme uskaltaneet käyttää ajan Basseterressä sen sijaan, että olimme kuuliaisesti ajoissa lentokentällä.

Päivä on tietysti pieneenkin valtioon vähän, jopa Euroopan minivaltioissa, kuten Liechtensteinissa ja San Marinossa olemme olleet myös yötä, mutta tällä kertaa nyt näin, halusimme mieluummin kolme peräkkäistä hotelliyötä samassa osoitteessa Philipsburgissa kuin yhden siellä ja toisen täällä ja kolmannen taas siellä.

Öinen Maho Beach

Jo öinen laskeutuminen Maho Beachin yli Princess Julianan lentokentälle pienkoneella, jossa saattoi seurata läheltä lentäjien työskentelyä, oli kiva kokemus sekin. Isolla koneella simulaattorissa päiväsaikaan laskeutuminen tuolle kentälle ei ollut ihan helppoa, mutta pimeällä, selkeässä valo-ohjauksessa, homma näytti ihan kesyltä!