Meriharakan uudet vaatteet

Teema feature

Meriharakka on Suomen vanhin yhtäjaksoisesti ilmestynyt matkablogi. Blogimme ulkoasu on vuosien mittaan muuttunut muutamaan otteeseen – ja nyt on taas sen aika – ehtihän edellisestä kerrasta vierähtää jo yli neljä vuotta.

Tällä kertaa päätimmekin sitten repäistä kunnolla ja siirtyä monen muun matkabloggaajankin jo pitempään käyttämään makasiinityyppiseen teemaan: siis teemaan, jossa etusivulla näkyy monen jutun alut, muttei yhtään juttua kokonaisena.

Veimme muutoksen vielä vähän pitemmälle: etusivumme näyttää nyt kokonaisuudessaan tältä:

Layoutkuva Meriharakka uusi teema

Valikot

Valikot ovat pitkälti ennallaan. Uutena asiana matkailuvalikon avaaminen valmiiksi omalle rivilleen – matkailuhan on tämän blogin tärkein aihealue. Tällä alueella on myös kuvakkeet, joista pääset blogimme muihin kanaviin: Facebookiin, Twitteriin, Bloglovin’iin, Instagramiin ja Youtubeen.

Valikot kuva

Suosittelemme ja Uusimmat

Uhrasimme sivun alkuosa uusille kävijöille: Suosittelemme -sarjassa tarjoamme uusille lukijoille valitun otoksen juttuihimme ja majakat ja maabongaus osat johdattelevat lukijan blogissamme toistuviin teemoihin.

Seuraava alue, uusimmat jutut ja ns.  sivupalkki ovat pitkälti entisellään – nyt vaan samalla alueella näkyy kerralla useampi juttu. Karttahakua suosittelen lämpimästi – se on ehdottomasti nopein tapa löytää juttuja tietystä maasta tai alueesta.

Maanosittain

Loppuosan sivusta jaoimme maanosittain. Kussakin osassa näkyvät uusimmat juttumme kyseiseltä alueelta. Euroopan ja Suomen osalta jutut ovat varmasti useimmiten suhteellisen tuoreita, mutta esimerkiksi edellisestä käynnistämme Oseaniassa on jo jonkin verran aikaa, joten jutut siltä alueelta ovat jo vähän vanhempia. Ehkä uuden teeman myötä meidän pitäisikin ottaa suunnaksi Oseania!

Hiukan kuvista

Yksi haastavimmista asioista vaihdettaessa blogin ulkoasua on blogissa käytettyjen kuvien koko ja muoto. Blogimme historia on pitkä ja kuvia on paljon. Etenkin vanhemmissa jutuissa olevien kuvien laatu ei aina ihan riitä uuden teeman mukaiseen kokoon, joten ne saattavat näyttää hiukan suttuisilta. Uudemmissa jutuissa kuvien laatukin on kohdallaan ja vanhempien luetuimpien juttujen osalta pyrimme korjaamaan asiaa vähitellen.

Mitä pidät?

Arvostaisimme kovasti, jos haluaisit kertoa meille mitä mieltä olet blogin uudesta ulkoasusta.

Pidätkö siitä? Häiritseekö joku asia?

Teemme näinkin ison muutoksen viimeistelyä vielä lähikuukausina ja yritämme toki korjata asioita mahdollisuuksen mukaan saamamme palautteen perusteella.

Artikkelin avainsanoja

23 kommenttia

  • Onnittelut uudistuksesta, joka näyttää oikein hyvältä. Selkeä, helppokäyttöinen ja visuaalinen ovat itselleni tärkeitä juttuja ja ne toteutuvat kaikki. Hyvä Merharakat😁

    • Kiitos Marjo! Asiantuntijan positiivinen lausunto on hyvä palkinto tämän eteen tehdystä työstä!

  • Pitääkin käydä tutustumassa tuohon Eurooppa osioon. Minua kiinnostaa tällä hetkellä sen verran paljon Euroopassa matkustelu, että luulisin sieltä löytäväni paljon vinkkejä.

  • Itse uusin teeman joitakin kuukausia sitten ja olen siitä asti korjaillut noin tsiljoonaa pientä asiaa kohdalleen. Tuntuu, että kun yhden osan saa kuntoon, toinen pettää.

    Teemoissa on ongelmana usein se, että ne ovat liiankin muunneltavia. Henkilökohtaisesti kikkailin ensin monen kohdan kanssa liikaa, ja nyt olen karsinut toimintoja yksinkertaisemmaksi.

    Kokeilin eilen kommentointia kännykällä ja siinä ei tullut eteen sitä kohtaa, että tiedot jäisivät muistiin. Helpottaisi seuraavaa kommentointia kummasti. Ilmeisesti ei tässä läppäri näkymässäkään sitä ole? Ei myöskään osaa poimia kommentoijan ikonia/Avatarta mukaan

    • Näköjään osaakin läppärillä! Kännykällä ei tunnistanut, mutta voi johtua minun omista asetuksistakin.

    • Kiitos Anna! Arvostamme kommenttejasi, sillä tiedän, että olet itsekin näiden asioiden kanssa tehnyt töitä. Tämänkin teeman kanssa oli haasteita jo lukuisia mallitoteutuksia katsellessa oivaltaa, että minkä tyyppinen toteutus sopisi meille, mutta kun tarpeeksi pitkään asian kanssa jahkailimme, niin löytyihän se sieltä, meidän mielestä ainakin 🙂

    • Kiitos Mari! Sehän on näiden makasiinityyppisten teemojen vahvuus, että ne helpommin houkuttelevat lukemaan useammankin jutun.

  • Moikka, hyvännäköiset ja selkeät sivut. Rakastan visuaalisuutta ja kuvat saisivat puolestani olla vieläkin isompia. Mutta se on vain mun mielipide. Hyvä joka tapauksessa!

    • Kiitos Mia! Itse tapaan arvostaa tekstiä enemmän kuin kuvia ja se on varmasti vuosien mittaan vaikuttanut siihen, että kuvat eivät blogissamme ole olleet niin etusijalla. Mutta ymmärrän toki, että osa ihmisistä pitää kuvista enemmän 🙂

  • Todella hyvä ja selkeä ulkoasu. Etusivulta on helppo löytää itselleen mielenkiintoisimmat jutut. Samoin teidän tekemät suositukset ovat varmasti hyviä, koska silloin lukee niitä asioita mitkä voisivat jääda huomaamatta.

    • Kiitos tuulanneli! Kokeneen bloggaajan, kuten Sinun, kiitokset tuntuvat hyviltä!

  • Blogisi on ehtymätön aarreaitta aloittelevalle maabongarille. Uudistus vaikuttaa oikein hyvältä. Arvostan käyttämääsi rikasta kieltä, eikä haitaksi ole kielen oikeellisuuskaan.
    Terveiset vaan moldovalaisesta hotellista, maa nro 93 😃

    • K I I T O S Leena! Tämä on kyllä ehkä mahtavin kommentti, jonka olemme koskaan saaneet!

  • Heippa! Hienolta ja selkeältä näyttää! Pidän erityisesti rauhallisesti värimaailmasta. Tuolla alemman valikon alla olevilla sivuilla tekstit ja kuvat menevät jonkun verran päällekäin, esim. maabongaus-sivulla.

    • Kiitos kommentistasi! Pitääpä tsekata tuota mainitsemasi asiaa – kiva, että olit viitsinyt oikeasti hiukan enemmänkin testata tätä!

  • Hieno uudistus ja oikein hyvännäköiset ja selkeät sivut näin mobiilina katsottuna! Selkeä kategorisointi onkin tärkeää erityisesti, kun teillä on kertynyt vuosien mittaan niin valtavasti sisältöä 🙂 Pisti äkkiseltään silmään, että Minne seuraavaksi -sivulla oleva kalenteri kellui tekstin päällä (tämä siis mobiilissa). Ja kuten tuossa yllä jo sanottiinkin, myös maabongaus-sivulle jää ylemmän rivin teksti kuvan alle (myös läppärillä katsottuna).

    • Kiitos Johanna! Ja kuten jollekin muullekin tuossa jo vastasin, niin ihanaa, että olet testannut sivua vähän enemmänkin ja kerrot yksityiskohtaisesti havainnoistasi.

  • Tykkään! Kuten joku jo kommentoikin, tämä malli houkuttelee lukemaan myös vanhempia postauksia ilman, että niitä joutuu sen suuremmin klikkailemaan näkyviin. Voisikohan uusimmat-kohdan jälkeen saada nuolen, joka näyttäisi niistä myös seuraavan sivun eli ne vähemmän uudet postaukset?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.