Kallbådan on yksi Suomen näyttävimmistä majakoista. Se kohoaa matalalla kallioluodolla noin yhdeksän kilometrin päässä Porkkalanniemen kärjestä keskellä avointa Suomenlahtea. Punatiilinen majakka on vartioinut vilkasta meriväylää jo yli sadan vuoden ajan, mutta sen historiaan mahtuu paljon muutakin kuin merenkulun opastamista: sotia, Porkkalan miehitys, vuosikymmenten autioituminen ja lopulta uusi elämä matkailukohteena.
Tarve majakalle syntyy
1800-luvulla Helsingin meriliikenne kasvoi nopeasti, eikä kauempana sijaitseva Rönnskärin majakka enää yksin riittänyt opastamaan Suomenlahdelle saapuvia aluksia. Tarvittiin uusi majakka lähemmäksi ulkomerta.
Suomi oli juuri itsenäistynyt, kun Kallbådanin rakentamisesta päätettiin. Majakka rakennettiin vuosina 1919–1920, ja sen valo sytytettiin ensimmäisen kerran joulukuussa 1920. Rakennustyöt olivat vaativia. Kaikki rakennustarvikkeet oli kuljetettava pienelle ulkoluodolle, ja myrskyt keskeyttivät töitä toistuvasti. Kallbådanista tuli kuitenkin aikansa insinööritaidon taidonnäyte – jykevä punatiilinen rakennus, joka seisoo yhä samalla paikalla Suomenlahden myrskyjä vastaan.
Majakka ei ollut pelkkä torni, vaan kokonainen koti. Majakanvartijat perheineen asuivat siellä ympärivuotisesti, ja saman katon alta löytyivät työtilojen lisäksi asunnot, keittiö ja muut arkielämän tarvitsemat tilat.
Sota ja Porkkalan miehitys
Talvi- ja jatkosodan aikana majakka sai myös sotilaallisen merkityksen. Luodolla oli tähystys- ja ilmatorjuntatehtäviä, ja alueelle rakennettiin puolustusvarustuksia. Majakassa ei näinä vuosina enää asunut perheitä, vaan sotilaita. Itse majakkarakennus selvisi sodista kohtuullisen vähin vaurioin, mutta majakan vaikeimmat vuodet olivat vasta edessä.
Moskovan välirauhansopimuksen jälkeen vuonna 1944 Porkkala vuokrattiin Neuvostoliitolle sotilastukikohdaksi. Myös Kallbådan jäi vuokra-alueelle. Majakka menetti alkuperäisen tehtävänsä ja rapistui vuosien aikana pahoin.
Kun Porkkala palautettiin Suomelle vuonna 1956, majakanvartijat palasivat hetkeksi takaisin, mutta rakennus oli jo niin huonossa kunnossa, ettei siellä voitu enää asua. Myöhemmin majakka automatisoitiin, eikä siellä enää ollut vakituista henkilökuntaa. Varsinainen majakkavalo poistui käytöstä vuonna 2015, kun viereen rakennettiin uusi merenkulun valotorni.
Veikka Gustafsson
2000-luvulla vuorikiipeilijä Veikka Gustafsson ihastui rapistuvaan majakkaan ja ryhtyi määrätietoiseen työhön sen pelastamiseksi. Vuosien kunnostusurakan aikana rakennus on saanut uuden elämän, ja nykyisin Kallbådanilla voidaan jälleen majoittua ja järjestää opastettuja vierailuja.
Työ ei ole ollut helppoa. Kaikki rakennusmateriaalit on kuljetettava veneellä ulkoluodolle, ja sää määrää pitkälti sen, milloin töitä voidaan tehdä. Lisäksi majakka sijaitsee hylkeidensuojelualueella, mikä asettaa omat rajoituksensa rakentamiselle ja vierailuille.
Kallbådan lienee nykyisin yksi Suomen kiinnostavimmista majakkakohteista, joskin myös yksi vaikeimmin saavutettavista.
Päiväretkellä Kallbådanilla
Näimme Kallbådanin ensimmäisen kerran keväällä 2018 retkellä, jolla kiersimme läntisen Suomenlahden majakoita. Tuolloin emme voineet rantautua majakalle, mutta olemme Suomen majakoita kierrellessämme laskeneet majakan nähdyksi silloin, kun olemme päässeet siitä valokuvausetäisyydelle.
Suomen Majakkaseura on järjestänyt retkiä Kallbådanin majakalle syksystä 2024 alkaen, mutta vasta tänä kesänä onnistuimme sekä sovittamaan yhden niistä kesän aikatauluumme että varaamaan paikat päiväretkelle. Yöpymisen sisältäviä retkiäkin olisi ollut tarjolla, mutta vaikka yö Bengtskärin majakalla muutama vuosi sitten olikin upea kokemus, niin tällä kertaa valitsimme päiväretken.
Kallbådan on majakkaretkikohteena edelleen rajatumpi kuin vaikka Bengtskär. Kallbådanin luoto sijaitsee hylkeidensuojelualueella, joten kävijämäärä on tarkoin rajattu ja keväisin hylkeiden laskenta-aikaan rantautuminen on kokonaan kielletty. Majakkaseuran kesän retket Kallbådanille ovatkin olleet suosittuja – tätä kirjoittaessani syyskuun retkille saattaa vielä mahtua, kaikki muut on myyty nopeasti loppuun.
Retkien lähtöpaikkana on Porkkalan Marina Kirkkonummelta. Aamupäivän ryhmässämme oli yhteensä 13 retkeläistä, ja matka taittui kahdella avoveneellä.
Retkeä edeltävänä iltana seurasin hieman huolestuneena sääennusteita. Tuulta oli luvassa 8–9 metriä sekunnissa ja puuskissa jopa yli 10 metriä sekunnissa. Menomatka kulkisi vielä vastatuuleen – ei aivan kesy keli avoveneellä.
Onneksi retkeä ei kuitenkaan peruttu. Kipparin mukaan raja kulkee suunnilleen kymmenessä metrissä sekunnissa. Kyyti oli pomppuinen, mutta onneksi sitä kesti vain 45 minuuttia. Hurjin venematka majakalle, jonka olemme kokeneet, oli muutama kesä sitten matka Strömmingsbådanin majakalle.
Kahvia ja tuoretta pullaa …
Perillä majakalla ensimmäisenä oli vuorossa kahvia ja tuoretta pullaa. Kallbådan ei ole pelkkä majakkatorni, vaan kokonainen talo. Rakennuksessa on kuusi kerrosta, asuintiloja, keittiö ja olohuone sekä jopa sauna, kylpyhuone ja sisävessa. Tuoreen pullan leipominen onnistuu siis myös keskellä Suomenlahtea.
Kahvitauon jälkeen oli vuorossa kierros majakassa. Saimme tutustua lähes kaikkiin tiloihin lukuun ottamatta ylimmässä kerroksessa rakenteilla olevaa majoitustilaa (ja sinnekin sai kyllä kurkistaa).
Majakan huipulla odotti pieni yllätys. Kallbådanissa ei enää ole toimivaa majakkavaloa eikä alkuperäistä lyhtylaitetta. Sen sijaan entinen lyhtyhuone toimii viihtyisänä näköalapaikkana, ja sitä kiertävältä parvekkeelta avautuvat esteettömät näkymät jokaiseen ilmansuuntaan yli Suomenlahden.
Kallbådanin majakkarakennus on 19,5 metriä korkea, ja alun perin valon korkeus merenpinnasta oli 21,4 metriä.. Vuodesta 2015 alkaen viereisen valotornin tunnusvalo on hoitanut majakan valopuolen 26,1 metrin korkeudessa. Kallbådan oli valmistuessaan vuonna 1920 yksi Suomen ensimmäisistä teräsbetonirunkoisista merimajakoista.
… ja tarinoita majakan historiasta
Retken ehdoton kohokohta oli majakan nykyisen isännän Veikka Gustafssonin kertomus Kallbådanin menneisyydestä, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta.
Veikka on paneutunut majakan historiaan perusteellisesti. Hän on haastatellut muun muassa henkilöitä, jotka viettivät lapsuuttaan majakalla, sekä sodan aikana siellä palvellutta miestä. Näiden muistojen kautta elämä majakkasaarella heräsi hienosti eloon.
Majakalla lapsuutensa viettäneet muistivat paikan turvallisena kasvuympäristönä. Aikuisia oli aina läsnä, eikä yksin tarvinnut olla. Majakan henkilökunnan työsopimuksiin kuului myös ruokailu, joten pula-aikana ruokaa saattoi olla tarjolla enemmän kuin mantereella.
Yksi odotetuimmista tapahtumista oli postin saapuminen. Tosin posti ei tullut majakalle itsestään, vaan se piti hakea soutamalla Mäkiluodosta. Näillä souturetkillä navigoinnin merkitys tuli konkreettisesti tutuksi: sivutuuli saattoi viedä veneen yllättävän kauas aiotulta reitiltä. Paluumatkalla suunnan pitämiseen oli vielä yksi hyvä syy enemmän – jos souti liikaa vasemmalle, saattoi päätyä Neuvostoliiton aluevesille.
Veikka kertoi myös Kallbådanin nykytilanteesta ja sen tulevaisuudesta.. Keskustelua herätti esimerkiksi hylkeidensuojelu, joka ei hänen mukaansa ole aivan yksiselitteinen kysymys, sillä alueen hyljekannat eivät enää ole samalla tavalla uhanalaisia kuin esimerkiksi saimaannorppa.
Kuulimme myös, miten mittava kunnostusprojekti on rahoitettu ja millaisia ajatuksia Veikalla on suomalaisten majakoiden säilyttämisestä myös tuleville sukupolville.
Aika ei tullut pitkäksi näitä tarinoita kuunnellessa – Veikka on todellakin erinomainen tarinankertoja!
Ennen paluumatkaa saimme vielä kierrellä omatoimisesti niin majakassa kuin pienellä kallioluodollakin.
Paluumatkalla tuuli oli jo hieman laantunut, ja matka sujui myötätuulessa huomattavasti aamun menomatkaa pehmeämmin. Nyt saattoi rauhassa katsella auringossa kimmeltävää Suomenlahtea ja taakse jäävää punaista majakkaa.
Kaikki Suomen majakat ja Märket
Viime kesänä (2025) kävimme katsomassa Kallanin majakan Pietarsaaren edustalla. Sen myötä olimme nähneet kaikki manner-Suomen majakat ja niiden lisäksi Ahvenanmaan majakoista Märketin. Retki Kallbådanin majakalle ei muuttanut tältä osin tilannetta, koska olimme tosiaan nähneet majakan jo aikaisemminkin. Ahvenanmaan muista majakoista (Sälskär, Flötjan, Lågskär, Nyhamn, Bogskär ja Kökarsören) olemme varmaan niistäkin ainakin osan nähneet purjehdusvuosinamme, mutta koska näitä havaintoja ei tullut dokumentoitua, niin en laske niitä. Ehkä käymme vielä joskus katsomassa jonkin niistä!
Märketistä tuli muuten mieleen tuore uutinen. Vain muutama päivä sitten Iltalehti haastatteli muutamia ulkomaalaisia, jotka ovat käyneet maailman kaikissa valtioissa. Kun heiltä kysyttiin, mikä Suomessa erityisesti kiinnostaa, yksi kohde nousi muiden yläpuolelle: Märketin majakka. Sen tekee poikkeukselliseksi se, että pieni kalliosaari on jaettu Suomen ja Ruotsin kesken. Ei ihme, että paikka kiehtoo niin majakkaharrastajia kuin maabongareitakin.