Jääkaappimagneettimme televisiossa

Jääkaappimagneetit feature

Keski-Amerikan kierroksella ollessamme Puoli seitsemän ohjelman toimittaja Kati Biström otti yhteyttä ja kyseli, että voisivatko tulla kuvaamaan jääkaappimagneettikokoelmaamme. Kerroin, että palaamme Suomeen vasta joulukuun alussa, mutta ei se mitään, he voisivat kyllä odottaa.
Pari päivää paluumme jälkeen joulukuun alussa toimittaja ja kuvaaja valtasivatkin sitten keittiömme, jonne olin yleensä ullakolla olevat jääkaappimagneettitaulumme kuvausta varten tuonut.

Puoli seitsemän 18.12.2019

Meidän kokoelmamme lisäksi ohjelmassa haastatellaan Suomesta jääkaappimagneetteja ostavaa kanadalaista maabongaria, eli taitaa olla maabongariharrastus, tämä jääkaappimagneettien keräily!

Ohjelman voi katsoa paitsi illan Puoli seitsemän ohjelmasta (18.12.2019) Yle Areenasta vaikka jo nyt:

Video on myös päätynyt minimalistibloggaaja (Oma koti valkoinen) Miia Salmesta kertovan jutun loppuun ehkä tiukan minimaalisuuden vastapainoksi.

Jutun otsikkokuvassa on Keski-Amerikan matkallamme hankkimamme magneetit.
Panamassa ja Meksikossa olimme olleet ennenkin, joten niistä ei uusia magneetteja hankittu.

Tags from the story
Join the Conversation

10 Comments

  1. says: Henna

    Mäkin ostan aina uudesta maasta magneetin! Mutta on kyllä hurja kokoelma teillä, ja ihana, että siitä haluttiin ihan tehdä tuollainen juttu :)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Henna! Kokoelmamme ei kyllä ole edes Suomen suurin, ainakin yksillä matkaystävillämme on vielä isompi kokoelma :-)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Minna! Itse asiassa meilläkin jääkaapin ovi on lähes tyhjä, ja pakastimen ovi ihan tyhjä, sillä nuo magneetit ovat erillisissä metallitauluissa.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mikko! Meillä vuosien mittaan matkamuistojen ostaminen jalostui pelkiksi magneeteiksi. Ihan kaikkialta niitä ei löydy, esimerkiksi Mauretaniassa ei käy turisteja, joten ei niitä myydäkään. Ebaystä voi sitten kuitenkin löytää myös Mauretanian nähtävyyksiä kuvaavan magneetin, joten tilasimme sen sitten sieltä. Joitakin magneetteja olemme aikaisemmin myös teettäneet omista ko. maissa otetuista valokuvista – tämäkin onnistuu nykyisin helposti netissä.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Melissa! Helpoin ainakin, eipä tarvitse arpoa kansallispukuisten nukkejen, mukien tai astiapyyhkeiden välillä, jotka kaikki sitä paitsi veisivät enemmän tilaa niin matkatavaroissa kuin kotonakin. Vaikka on meilläkin ehkä tusinan verran astiapyyhkeitä ja muutama lasikin vielä jäljellä vuosien takaa. Kansallispukuisia nukkeja ei ole :-)

  2. On teillä upea kokoelma. Kiva nähdä se näin TV:n kautta. Itse emme osta koskaan mitään matkamuistoja. Valinta sekin :-)
    Kiitos kuluneen vuoden yhteispelistä Pirkko! Tapaammeko Matkamessuilla vai oletteko taas ostamassa magneetteja? Hyvää joulua!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Asko! Näiltä näkymin olemme ainakin Suomessa Länsi-Afrikan ja Etelä-Amerikkaan ja Karibialla suuntautuvien kevättalven reissujemme välissä. Tosin meitä kiinnostavia kohteita messuilla on nykyään aika vähän, mutta katsotaan …

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *