Lehtijuttuja matkailu-teemalla

Lehtijuttuja feature

Tammikuiset matkamessut peruuttiin tänä vuonna jo toista kertaa peräkkäin, mutta monet lehdet ovat kuitenkin pitäneet matkailua esillä alkuvuoden numeroissaan. Ihan fiksua tietysti, sillä vaikkakin matkojen suunnittelujänne, ainakin meillä, on pandemian myötä lyhentynyt, niin kyllä jo nyt meillä on suunnitelmia kevääksi ja hahmotelmia ensi kesäksikin.

Parissa lehdessä on matkailuun liittyen ollutkin tarjolla erinomaisia vinkkejä :-)

Kauneus & Terveys -lehden numeron 2 / 2022 jutussa Hyvän olon keitaat kokeneet matkaajat paljastavat kotimaan hyvinvointikohteensa. Mukana ovat Johanna Kleemola outdoorfamily.fi -sivustolta, toimittaja Kati Kelola, eräopas Minna Jakosuo, matkailu- ja hyvinvointivaikuttaja Veera Bianca (Veera Papinoja) – ja allekirjoittanut.
Jos haluat hyötyä koko jutun monipuolisista vinkeistä, niin suosittelen etsimään käsiisi lehden. Jos asut pääkaupunkiseudulla ja käytössäsi on Helmet-tunnukset voit lukea lehden myös eMags -palvelusta.

Matkavinkkejä pandemian aikaan KjaT Merenkurkku

Vinkkejä pandemia-ajan matkavarauksiin tarjosin pyynnöstä Teemasuomalaisen toimittajalle. Juttu ilmestyi viime viikonvaihteessa ainakin Etelä-Suomen Sanomissa, mutta saattaa olla ilmestynyt/ilmestyä vielä monessa muusssakin konsernin lehdissä. Näitä ovat mm. Etelä-Saimaa, Keskisuomalainen, Kouvolan Sanomat, Savon Sanomat ja monet kaupunkilehdet kuten vaikka Helsingin Uutiset, Länsiväylä ja Tamperelainen.

Etelä-Suomen Sanomien juttukokonaisuus oli otsikoitu Varaukset – Sama lento, eri hinta ja jutussa on hyviä vinkkejä paitsi meikäläiseltä myös Rantapallon johtaja Heikki Siljamäeltä ja Aurinkomatkojen myyntianalyytikko Teemu Anttikoskelta. Verkossa oleva lehti on vain tilaajille, joten tämänkin jutun osalta, jos haluat lukea sen kokonaan, kannattaa etsiä käsiinsä viikonlopun lehti esimerkiksi kirjastosta. Ovelasti sanomalehdetkin ovat ainakin pääkaupunkiseudulla luettavissa netistäkin Helmetin tunnuksilla ePress-palvelussa. Toisin kuin eMags ePress on kuitenkin käytettävissä vain kun vierailet fyysisesti kirjaston tiloissa.

Matkavinkkejä pandemian aikaan

Join the Conversation

8 Comments

  1. says: Daniel

    Tunnun aina kiinnittävän huomiota epäolennaisuuksiin – kuten tuon toimittajan sukunimeen. Siitä kun antaisi lapselle nimeksi Eira niin saisi Eira Hakaniemi, aika stadilainen nimi!

    Hyviä vinkkejä annoit. Minusta(kin) on tullut kaveripiirin infotoimisto nyt koronan aikaan – minne voi mennä, mitä sinne tarvitaan, uskaltaako varata. Parhaani mukaan olen neuvonut ja toistaiseksi kavereiden reissut ovat sujuneet hyvin. Omat matkat on huhtikuulle saakka varattuina, toki pääasiassa muutoskelpoisina palkintolentoina. Sen pidemmälle en ole vielä uskaltanut.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Daniel! Epäolennaista tai ei, niin kiva kun kommentoit :-) Haastavintahan nykyisin on – ainakin tällaiselle henkilölle kuin minä, joka olen ikäni pitänyt suunnittelusta ja suunnitelmallisuudesta – että nyt ei voi juuri mitään edes kohtuullisen varmaksi suunnitella. Tai no joo, jotain Kanarian reissuja, mutta mitään haastavampaa. Meillä on juuri nyt neljä ulkomaan varausta keväälle voimassa, mutten vielä löisi hirveän suuresta summasta vetoa, että ne kaikki tulisivat toteutumaan. Tai sitten tämä kurimus alkaa jo väistyä ja tilanne paraneekin ja kaikki toteutuu!

  2. Mä taas olen ollut aina aika ex tempore -reissaaja, joten salaa toivon, että pandemia palauttaisi viime hetken tarjoukset, jolloin matkoja voisi varata kohtuulliseen hintaan silloin kun huvittaa lähteä.
    Työmatkoissanikin olen yleensä voinut ostaa lennot vasta tosi lähellä reissua ja hinta saattaa olla tosi suolainen kun lähtöön on alle kolme viikkoa.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Tanja! Suunnitelmalliselle matkailijalle totuttautuminen näihin matkaan alle kuukausi matkapäätöksistä on vaatinut vähän venymistä, mutta eikös omien rajojen venyttäminen ole aina hyvä juttu. Voi olla, että osa tästä nopeammasta suunnittelusta toteutukseen rytmistä jää meilläkin elämään vielä jatkossakin, kun siihen nyt vähän ensin totutaan :-)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Rami! Onhan näissä tosiaan oma hupinsa. Pitää yrittää seurailla Hesaria vaikka seuraavat pari viikkoa olemmekin reissussa, vaihteeksi :-)

  3. Onpa kätevää, että lehtiartikkelit ovat pääkaupunkiseutulaisille luettavissa Helmet-tunnuksilla. Nykyään saa jännittää ihan eri tavalla matkan alkua, toteutuuko reissu ylipäätään ja tuleeko lisärajoituksia. Peruutusehtoisia lentoja emme ole tähän mennessä ostaneet, vaikka majoituksista näin tyypillisesti teemme.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Marika! Tosiaan lainattavat e-kirjat ja laitattavat aikakauslehdet ovat kyllä ihan käteviä, ei tarvitse edes kirjastoon, kirjakauppaan tai kioskille vaivautua :-) Me olemme kyllä vähän katsoneet lentojenkin, ainakin vähän kalliimpien, muutosmahdollisuuksien perään, sillä edelleen tuntuu, että kaikki liikkuu koko ajan.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *