Guadalestin linnoitus – vuokra-autolla Alicantesta

Jos makrotasolla matkakohteen valinnassa käytämme usein maa- ja aluelistoja, niin mikrotasolla kohteessa etsimme kiinnostavia kohteita Tripadvisorin nähtävyyslistalta tai selaamalla Viatorin tai GetYourGuiden sivuston retkikohteita. Joskus päädymme ostamaan retkenkin, mutta usein poimimme törkeästi vaan ideat. Tammikuisen Alicanten retkitarjonta oli olematonta, mutta pari kohdetta toistui kuitenkin retkimainoksissa, nimittäin Guadalestin linnoitus ja Algarin putoukset. Samalla suunnalla oli Benidormin kaupunki, joka lievän kuuluisuutensa takia kiinnosti myös vähintäänkin marginaalisesti.

Alicantesta etelään olisi Murcian ja Elchen lisäksi ollut tarjolla esimerkiksi Torrevieja, lievästi kuuluisa suomalaisten keskuudessa sekin. Espanjan Cartagenaakaan ei silmiimme sattuneissa lähteissä erityisesti kehuttu, enemmänkin sen lähellä sijaitsevaa Batería de Castillitoksen linnoitusta, mutta tie sinne vaikutti työläältä ja paikoituksen sinne olisi vielä pitänyt kiirehtiä aikaisin aamusta, joten hylkäsimme heti kättelyssä tämän suunnan.

Autonkin vuokrasimme vasta paikan päältä. Alicanten keskustassa autovuokraamojen toimipisteet ovat rautatieasemalla, joten kävimme perjantai-iltana kyselemässä yhdessä niistä (siinä, missä ei ollut jonoa) ja päädyimme vuokraamaan automaattivaihteisen keskikokoisen auton täysin vakuutettuna ja lisänavigaattorilla sunnuntaiksi n. 70 euron hintaan – ehkä halvempikin olisi löytynyt, mutta tämä oli riittävän halpa eli emme arvioinneet lisätutkimusten kannattavan.

Välimeren terassi Benidormissa

Aloitimme retkemme ajamalla Benidormin rannalta. Koska Benidormia sanotaan Espanjan Manhattaniksi, halusimme nähdä juurikin kaupungin siluetin sen rannalta katsottuna. Ajoimme aluksi rantaan vähän sillä periaatteella mihin kaupunkiin tuleva tie helposti meidät vei. Talvikaudella parkkipaikatkin olivat ilmaisia kunhan ei ihan rantakadulle yrittänyt, joten aloitimme tarkkailemalla menoa talvisen tyhjällä hiekkarannalla. Rantabulevardi puolestaan oli sunnuntaina lähes ruuhkainen, eli talvella täällä kävellään kadulla, ei rantahiekalla.

Seuraavalle kohteellemme – ainoalle Benidormiin oikeasti valitsemallemme kohteelle – Välimeren terassille näytti olevan satunnaisesta paikastamme matkaa pari kilometriä, joten päätimme siirtää auton, kun meillä sellainen nyt oli käytettävissä. Virhe! Luultavasti tuo pari kilometriä kumpaankin suuntaan kävellen olisi ollut nopeampi tapa käydä Välimeren terassilla kuin pujotella sen suunnalle lukuisten liikennevalojen ja yhä pienemmäksi käyvien katujen kautta etsien ensin parkkipaikkaa ja lopulta parkkitaloa edes kohtuullisen lähellä. No, löytyihän se parin kierroksen jälkeen, sopiva parkkitalo. Liikennevaloissakin menee Benidormissa ikuisuus, sillä ne selvästikin suosivat jalankulkijoita, eli vihreä valo palaa heille minuuttitolkulla kerrallaan.

Mutta pienten vaikeuksien kautta voittoon! Valkoisena hohtava Välimeren terassi on näkemisen arvoinen, kaikista portaat ja terassin tukkivista selfien ottajista huolimatta. Välimeren terassi, Balcón del Mediterráneo, lienee kaupungin suosituin maamerkki. Terassilta on hienot näköalat niin lahdelle, Levanten rannalle kuin jopa Alicanten siluettiin. Terassi on kuulemma upea paikka katsella kaupungin valoja iltaisin, mutta kyllä se kestää tarkastelun aamupäivälläkin. Paikalla oli aikoinaan linnoituskin, mutta siitä on enää jäljellä joitakin muurin pätkiä. Pieni muistomerkki, jossa on neljä tykkiä muistuttaa edelleen paikan merkitystä sodan aikana.

Algarin putoukset

Algarin putouksista netistä löytyy helposti ylistäviä kuvauksia tyyliin ”aivan omaa luokkaansa”. Toki 15 metriä korkea putous olikin näyttävä, mutta jotenkin meitä jäi häiritsemään se, että paikka oli niin rakennettu turistinähtävyydeksi. Mutta ehkä näin on ollut pakko tehdä. Tammikuussakin, korona-aikaan, paikalla oli kuitenkin samaan aikaan useampia ihmisiä, joten kesäisin pieni kylä ja putoukset ovat täynnä ja joku pieni idyllinen putoukselle vievä metsäinen luontopolku ei enää toimisi suurilla ihmisjoukoilla. Pieni kylä on täynnä ravintoloita ja parkkipaikkoja ja idyllisen luontopolun sijaan matka putoukselle taittuukin asvalttia tai betonista polkua pitkin. Putousten sijaan/lisäksi voi myös valita vierailun dinopuistossa.

Tosin ei tilanne nyt ihan näin huono ole. Tuon pääputouksen takaa joella on muitakin putouksia ja etenkin kesäaikaan jokeen voi vaikka pulahtaa uimaankin. Mutta tammikuu ei ihan houkutellut pulahtamaan. Lisäksi Benidormissa oli mennyt aikaa vähän enemmän kuin olimme ”budjetoinneet” ja halusimme jättää kunnolla aikaa Guadalestin linnoitukselle. Mutta jos kesällä, ehkä loppukeväästä tai alkusyksystäkin, olet menossa putouksille, niin ota uimavarusteet mukaan! Alueen karttaa voit tutkailla vaikka tästä.

Tyydyimme kuitenkin katsastamaan ”pääputouksen” ja olimme tyytyväisiä jo siihen, että vaikka yhden kerran loppumetreillä hankalassa risteyksessä navigaattorista huolimatta ajoimme väärin, niin löysimme perille. Kannattaa seurata navigaattorin lukemia jäljellä olevasta matkasta tai matka-ajasta ja jos se yks kaks pomppaa 15 kilometrillä ylöspäin, niin kannattaa tehdä u-käännös ja yrittää löytää oikea reitti kohdasta, jossa lukema pomppasi ylös :-)

Ainakin näin talvikaudella parkkipaikka löytyi ravintolan pihasta ja 5 euron parkkimaksukuitin saattoi käyttää ravintolaskun maksamiseen, jos päädyit samaan ravintolaan syömään.

Guadalestin linnoitus

Matkalla Algarin putouksillekin oli jonkin verran nousua ja mutkia – ja hienoista odotteluakin pyöräkisojen takia La Nuciassa. Vuoristoteiden makuun pääsimme kuitenkin vasta jatkaessamme matkaa Guadalestiin. Jos La Nuciassa oli ainakin tuona sunnuntaina pyöräilijöitä ruuhkiksi asti, niin tie Guadalestiin taitaa olla myös moottoripyöräilijöiden suosiossa. Meille riitti kuitenkin hitaanpuoleinen eteneminen autolla yhä ylemmäs ja vielä parin – ja sitten vielä parin – mutkan taakse. Kapeimmillaan vuorten kylkiä viistävä tie kapeni yksikaistaiseksi, jossa ajovuorot jaettiin liikennevaloilla. Paikoitellen jylhiä maisemia kyllä pehmensivät jo tammikuun lopulla kukkivat mantelipuut.

Guadalestin kylän parkkipaikallakin oli kivasti tilaa – siis tammikuussa – ja hetken saimme jopa arpoa, että mihin suuntaan tästä pitäisi kävellä. Sen verran ihmisiä kuitenkin oli liikkeellä että hyväksi havaittu periaate, että mielenkiintoiset asiat ovat siinä suunnassa, minne eniten ihmisiä kulkee, toimi täälläkin. Lähdimme siis nousemaan yhä ylöspäin, ensin matkamuistokauppojen ja ravintoloiden reunustamaa kujaa, sitten enemmän näkymiä tarjoavaa katua pitkin linnoitukselle vievään käytävään. Tarkkaan ottaen kylä jatkuu käytävän toisellakin puolella ja itse linnoitukselle jatketaan kylässä olevan museon (Orduña House) läpi. Hienoinen sade sai meidät hetkeksi hakeutumaan kahvilaan ennen museota. Kahviloista ja ravintoloista ei ”yläkylässäkään” ole puutetta!

Portaita ja lisää portaita

Museo kannattaa katsoa ennen kuin jatkaa matkaa itse linnoitukselle, sillä uloskäynti linnoitukselta on taas kylän huipulla sijaitsevalle aukiolle, eli et luontevasti enää museosta poistuttuasi palaa sinne. Portaat linnoitukselle ovat lopulta sittenkin aika inhimilliset, mitä ei alhaalla kylässä heti uskoisi, sen verran korkealla kaikki näyttää olevan. Linnoituksen historia juontaa aina arabivallan aikaan ja historia on läsnä joka askeleella. Onpa täällä, tämän maailman huipulla, pieni hautausmaakin. Näkymät alas kattojen ylle ja alhaalla näkyvälle järvelle ovat kauniit – tähän sopisi jo luonnehdinta ”aivan omaa luokkaansakin”. Väittävätpä jotkut Guadalestia kuuluvan Espanjan kuuluisimpien historiallisten nähtävyyksien joukkoon.

Linnoituksesta hiukan erillään on Alcalan torni, jota toki pääsee ihailemaan monesta kohdin ylös linnoitukselle kiivettäessä, mutta ainakaan linnoituksesta käsin itse tornille ei pääse. Lukuisien kauniiden näkymien joukossa kuva Alcalan tornista saattaa hyvinkin olla se suosituin kuvauskohde Guadalestissa.

Guadalestistä jatkoimme matkaa ensin alas kiemurtelevaa vuoristotietä rannikolle ja moottoritielle ja sitä pitkin sitten Alicanteen. Saimme juuri sopivasti auton palautettua ja hipsittyä suojaan hotellille ennen iltaan osunutta kaatosadetta. Joskus vietimme marraskuisen viikon Aurinkorannikolla, tukikohtana silloin Fuengirola, ja aika usein – ja paljon – Aurinkorannikollakin kyseisellä marraskuisella viikolla satoi. Nyt olimme Costa Blancalla viikon verran ja kohdallemme osui pari ihan aurinkoista päivä, pari pilvistä ja pari päivää, jolloin tihutti hiukan, mutta vaan tämä yksi ilta, jolloin oikeasti satoi.