Sierra Leonessa vietimme yhden iltapäivän Tacugaman simpanssien kuntoutuskeskuksessa korkealla kukkulalla Freetownin laidalla. Niin korkealla, että Freetownissa kulkuneuvonamme ollut KeKe, joita Aasiassa kutsuttaisiin Tuk-Tukeiksi, ei jaksanut nousta ylös asti me kyydissä, joten kävelimme loppumatkan. Ilman matkustajia kolmipyöräinen mopo kyllä lopulta taittoi matkan kuntoutuskeskuksen parkkipaikalle asti.
Juuri ennen Tacugaman vierailuamme olimme “vierailleet” Liberian lähetystössä hätistelemässä edellisenä päivänä anomiemme pikaviisumien valmistumista – ja valmistuivathan ne, puolen tunnin odottelun jälkeen. Teoriassa vierailu Tacugamassa onnistuu vaan tiettyina aikoina päivästä ja olimme perilla puoli tuntia tuon ajan jälkeen. Mitäs nyt tehdään? No, Afrikassa kaikki tapaa järjestyä, joten pienen odottelun jälkeen meillekin järjestyi opas ja pääsimme sittenkin tutustumaan Tacugamaan.
Brunosta kaikki alkoi
Kuntoutuskeskuksen perusti eläinrakas pariskunta, joka osti näkemänsä heikkokuntoisen simpanssivauvan 20 dollarilla vuonna 1985. Simpanssille he antoivat nimeksi Bruno. Kohta pariskunta huolehti Brunon lisäksi kuudesta muusta simpanssista ja vuonna 1995 Sierra Leonen halitus antoi heille 40 hehtaarin maa-alueen kansallispuistosta. Vuonna 2019 englantilainen kädellisten tutkija Jane Goodall, joka tunnetaan juurikin simpanssien sosiaalista elämää koskevista tutkimuksistaan, vieraili Tacugamassa ja innoitti maan hallitusta nimeämään simpanssin Sierra Leonen kansalliseläimeksi. Nykyisin Tacugamassa on yli 100 simpanssia.
Luonnonvaraisena Sierra Leonessa elää noin 5 500 simpanssia. Populaatio on edelleen pienentynyt viime vuosina, sillä niiden luonnolliset elinympäristöt vähenevät mm. hakkuiden takia. Simpansseja myös metsästetään edelleen, niin ruuaksi kuin lemmikkieläimiksi.
Simpanssien elämänkaari on monella tapaa samanlainen kuin ihmisten – ovathan ne 98,6 prosenttisesti DNA:n tasolla samanlaisia kuin ihmiset. Esimerkiksi simpanssivauvat ja -lapset tarvitsevat jatkuvaa hoito ainakin 4-vuotiaiksi asti, joten orvoksi jääminen on kohtalokasta. Onneksi nykyisin osa näistä orvoista päätyy Tacugamaan ihmisten – ja lajitoverien – hoidettavaksi. Onneksi myös simpanssin julistaminen maan kansalliseläimeksi on lisännyt tietoisuutta siitä, että niitä ei pidä syödä! Salametsästys ja lemmikkieläinkauppakin on kiellettyä, mutta valitettavasti se ei missään pain Afrikkaa minkään eläimen kohdalla ole sitä kokonaan lopettanut. Niin kauan kuin ihmisillä ei ole muita vaihtoehtoja tukeudutaan siihen, mikä on olemassa.
Lemmikkieläimiksi simpanssit kuitenkin päätyvät enää harvoin, mutta lihan takia niitä metsästetään edelleen. Ebolankin kokeneessa maassa edes varoitukset siitä, että villieläinten lihasta saattaa saada vaikka ebolan ei kaikkia pelota.
Kierros simpanssien parissa
Tacugamassa simpansseista huolehtivat koulutetut hoitajat ja eläinlääkärit. Lyhyen alustuksen jälkeen pääsemme kierrokselle katsomaan kolmea eri-ikäistä simpanssilaumaa.
Nuorimmat ovat aavistuksen tylsän oloisessa aitauksessa, jossa pääsemme hyvin näkemään ne. Nämä eläimet elävät vielä kokonaan ruokinnan varassa ja ne saavatkin ruokaa kuusi kertaa päivässä. Aitauksessa on myös runsaasti erilaisia kiipeilytelineitä motoristen taitojen harjoittamiseen.
Seuraava ikäryhmä, teini-ikäiset, asuvat jo isommassa aitauksessa, metsässä, jossa he voivat hankkia osan tarvitsemastaan ravinnosta itse. Ruokintakertojen määrä on näillä jo vähäisempi. Näistäkin simpansseista pääsemme näkemään vielä muutaman, sillä mukanamme kulkenut simpanssien hoitaja saa houkuteltua ne esiin aidan ja vesipisteen läheisyyteen.
Vanhin ikäryhmä, aikuiset, asuvat jo kaukana puiston katselulavoista, mutta tuurilla onnistumme näkemään yhden simpanssin korkealla puussa. Vaikka aitaus on kymmenen hehtaarin suuruinen, se on kuitenkin vielä aitaus. Parhaimmillaan joitakin simpanssilaumoja voidaan vapauttaa luontoon. Tacugaman ensimmäinen simpanssi, Bruno, vapautti itse itsensä ja laumansa vuonna 2006. 31 simpanssia opetteli avaamaan portin ja jätti aitauksensa. Parin viikon päästä ensimmäiset 21 karkulaista palasivat ja muutaman kuukauden sisällä vielä kuusi, mutta Bruno ja kolme sen kaveria jäivät maailmalle.
Simpansseja ovat meidän lisäksemme käyneet katsomassa myös lukuisat muut julkkikset ja kuninkaalliset. Ehkä niistäkin vierailuista on ollut jotain iloa simpansseillekin, merkittävän vieras tosin kuitenkin taisi olla jo mainittu Jane Goodall. Aika harvat suomalaiset ovat vielä tainneet löytää Sierra Leonen vaikka se matkakohteena onkin selvästi jo nousussa. Kaikissa maissa käyneet Anna-Katri ja Juha ovat sielläkin tietysti käyneet, ainakin Anna-Katri myös Tacugamassa.
Tacugamassa asuvan simpanssin olisi myös voinut adoptoida pientä kuukausittaista summaa vastaan. Siihen olisi myös tainnut sisältyä vuosilippu alueelle, mutta jätimme nyt tällä kertaa osaltamme simpanssit kertakorvauksen – ja kahvilan maittavasta banaanikakusta maksetun korvauksen varaan.
Tulee mieleen Pristinan lähistöllä ollut karhula. Sinne oli adoptoitu entisiä ravintolakarhuja, jotka saivat vietää ansaittuja eläkepäiviään vapaammissa oloissa, vaikkakaan ei täysin vapaudessa. Suuret aitaukset ja mukava kierrellä. Jos joskus päädyn Sierra Leoneen, menen varmasti tuonne katselemaan simpansseja – ja toisin päin. Jotenkin tuli nimittäin fiilis, että ne katselivat teitä ihan yhtä uteliaina kuin te niitä.
Kiitos Daniel! Tacugama pisti miettimään taas kerran eläinten oloja oli kyse nyt sitten eläintarhasta tai tällaisesta kuntoutuskeskuksesta ja niissä vierailijoista. Meistä oli tietysti mukava katsella niitä nuorimpia eläimiä suhteellisen pienellä ja “köyhällä” alueella, sillä saatoimme nähdä ne hyvin. Mitä isompiin alueisiin per eläin mennään, niin sitä parempi kait eläimille, mutta silloin vierailija ei välttämättä edes näe niitä. Pohjois-Espanjassakin oli joku tuollainen karhujen kuntoutusalue, mutta vain tuurilla näimme siellä melko kaukaa karhun. Luultavasti hyvä karhulle, mutta vähän haastavaa, jos paikan pitäisi kuitenkin myös houkutella maksavia vierailijoita.
Oho, onpa yllättävää, että simpansseja pyydystetään nimenomaan lihan takia. Olisin ilman muuta kuvitellut, että lemmikeiksi menisi valtaosa. Paikka vaikutti vähän vastaavalta kuin orankien kuntoutuskeskus Sepilok Borneolla. Simpansseja olemme nähneet Ugandan Kibalessa, veikeitä otuksia.
Kiitos Mikko! Joo, lemmikkibusiness alkaa ilmeisesti kuihtua, mutta ruoka on kallista suhteessa ihmisten tuloihin, joten … Sepilokissa mekin aikoinaan kävimme, siellä pääsi näkemään orangutangeja vähän lähempää, siinä missä Kinabatang-joella ne pysyivät melko visusti korkeiden puiden latvuksissa, tuskin erotettavissa.
Katsoin juuri vähän aikaa dokumentin ilmeisesti juuri tästä samasta paikasta (ainakin tuo piha oli samanlainen!). Kyynelkanavat aukesivat monesti, kun tuntui, että koko ajan sinne vaan tuli/tuotiin uusia tulokkaita. Sydän särkyi viimeistään siinä vaiheessa, kun omistajapari “ohikulkumatkalla” löysi kaulasta sidotun nuoren simpanssin, josta kukaan ei halunnut huolehtia, sillä se oli “liian vanha” (eli ei näyttänyt enää niin söpöltä). Silti omistajat eivät meinanneet millään siitä luopua… Se hetki, kun simpanssi kiipesi pelastajiensa syliin.. <3
Kiitos Eveliina! Tässäkin tuo sinänsä tunnettu, mutta ehkä vähemmän julkisuudessa oleva, “auttamisohje” on, että ei vain eläimiä voi tai kannata auttaa, ellei ympäröivä yhteisö ole mukana ja sekin saa jotain siitä, että eläimpiä autetaan ja suojellaan. Esimerkiksi Ruandassa gorillaturismi on onnistunut pitkälti juuri siksi, että yhteisöt ovat ymmärtäneet, että tämä homma auttaa heitäkin ja gorillat ovat heillekin kannattavampia elossa ja hyvinvoivina kuin paisteina.
Olipas ihanaa ihastella näitä simpansseja, ne ovat niin suloisia ja upeita! :) Ehdottomasti itsellä toiveena ja haaveena joskus tuolla päästä käymään. Hauska myös tietää, että ovat itse vapautelleet itseään, heh. Kauniita maisemia muutenkin tuolla, kiitos mielenkiintoisesta artikkelista! :)
Kiitos Tiina Johanna! Kieltämättä simpanssit ovat niin inhimillisiä, että niihin kiinnittyminen on helppoa.
Tuolla voisin itsekin piipahtaa jos Sierra Leoneen pääsen joku kerta. En nykyään enää usein eksy eläintarhoihin, mutta eläinten suojeluun keskittyviä paikkoja on mukavampi tukea. Totta kuitenkin, mitä mainitsit että mitä paremmat oltavat eläimillä on se tarkoittaa laajempaa aluetta ja vähemmän nähtävää vierailijoille. Kuitenkin mieluummin niin päin! :)
Kiitos Sarianne! Ehdottomasti vierailemisen arvoinen paikka. Jos vaikka simpansseja ei nyt varsinaisesti paijaamaan pääsekään, niin ainakin meille kohdalle sattunut opas tarjosi kyllä mahtavan tietopaketin aiheesta.
Kuka voi syödä simpanssia?
Maksoitteko täysmaksun kyydistä vaikka jouduitte kävelemään??.
Eläimet ja luonto vaan on?. Toivottavasti simpanssit eivät kuole sukupuuttoon.
Sama riski taitaa olla Afrikan pingviineillä. Niiden munia kuulemma varastellaan.
Kiitos Sari! Varmaan köyhä ja nälkäinen sierraleonelainen, jonka perheessä/suvussa niitä on syöty “aina”.
Emme maksaneet kyydistä erikseen vaan olimme käytännössä vuokranneet ajoneuvon koko Freetownissa viettämällemme ajalle – oikeastaan meistä kävely ylös mäkeä tuolla metsässä oli vaan kiva lisä retkeen!
Mahtava tuo alfan vaihtuminen. Kiusaajista pitääkin päästä eroon. Simpanssit on viisaita.
Aivan mahtavat myös nuo karkulaiset, jotka palasivat kiltteinä kotiin.
En olisi kyllä arvannut, että simpansseja metsästetään lihan takia.
Näin itse simpansseja helmikuisella Ugandan reissulla ja onhan ne ihania otuksia.
Kiitos Hannele! Aika paljon oppaamme tuolla kertoili simpanssien ryhmäytymisestä ja ryhmädynamiikasta. Kun orvot simpanssit sijoitetaan yhdeksi ryhmäksi, niin ne muodostavat pysyvät ryhmän ja perheen, jota ei jätetä ellei ryhmä hylkää tai joku ulkopuolinen tekijä, vaikka tuolla ihminen, siihen pakota. Ja kuulemma jos joku poistuu ryhmästä, vaikka sairauden takia, vaikka vaan lyhyeksi aikaa, niin kyseisen yksilön lähimmät kaverit selvästi kaipaavat sitä useamman päivän ajan. Osa karkulaisista taisi sitten lopulta arvostaa vielä tuolla vanhimpienkin ryhmässä jossain määrin tarjolla olevaa ruokaa ja rauhaista ja suojaista eläinympäristöä enemmän kuin vapautta.
Tosi sympaattisen oloinen paikka <3 Ihanaa, että Bruno ja nämä ihmiset ovat kohdanneet ja siitä on syntynyt hieno turvasatama kymmenille simpansseille. Hauskaa, että ovat osanneet itse ottaa sitten hatkat ja osa vielä palannut takaisinkin. Tällaisissa eläinpuistoissa mekin voisimme käydä hyvillä mielin.
Kiitos kommentista! Tosiaan tuo tarina hatkat ottaneista simpanssinuorukaisista on hauska – ja ilmeisen tosikin, sillä se löytyy nettihaulla myös useammasta lehtijutusta.