Pressimatka: Visit Kotka-Hamina
Saimme Visit Kotka-Haminan viestinnästä kutsun Tove Jansson -teemaiselle päiväretkelle Kotkaan. Ohjelmassa oli mm. vierailu Merikeskus Vellamon äskettäin avatussa Muumi-näyttelyssä: Rohkeus, rakkaus, vapaus, mahdollisuus nähdä Kotkassa olevat Tove Janssonin muraalit ja sokerina pohjalla elokuva Kesäkirja. Niin Muumi-faneja emme ole, että Muumi-näyttelyn takia olisimme lähteneet päiväksi Kotkaan, mutta muu kokonaisuus kruunattuna Kesäkirja -elokuvalla innosti lähtemään. Toki elokuvan olisi voinut käydä katsomassa Espoossakin, mutta se on kuvattu Kotkan saaristossa, joten Kotka tuntui oikein hyvältä paikalta nähdä se.
Tove Janssonin Kesäkirja vuodelta 1972 on kai ollut kirjahyllyssäni “aina”. Muutama vuosi sitten kävimme Lilla Teaternissa katsomassa sen pohjalta toteutetun näytelmän Sommarboken. Kirja pohjautuu ainakin jossain määrin Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän kesänviettokokemuksiin Klovharun saarella Pellingin saaristossa. Klovharun saarella kävimme kesällä 2014.
Kirjassa kuten elokuvassakin isoäiti (Glenn Close), isä ja lapsenlapsi viettävät kesää saarella. Isä suree kuollutta puolisoaan ja tytär jää vailla huomiota. Isoäiti elää elämänsä viimeistä kesää. Elokuva kuvaa elämää saarella keväästä syksyyn. Isä tekee kesän mittaan kuvitustöitä, mutta isoäidillä ja tyttärellä, Sophialla, on loputtomasti aikaa, kuten kesällä parhaimmillaan on.

Lapsuuteni saaristomaisemia
Olen itse viettänyt lapsuuteni kesät Turun saaristossa samaan tapaan: keväällä koko perheemme muutti maalle, josta isä kävi Turussa töissä. Kotiäitinä vielä silloin ollut äitini ja me kolme sisarusta vietimme koko kesän huvilalla. Kaupunkiasunto oli suljettu kesäksi. Iso osa huonekalut oli peitetty valkoisilla lakanoilla.
Elokuvassa, kuten 1960- ja 1970-luvun kesissä, ei tapahdu kovin paljoa. Isoäiti ja Sophia kulkevat luonnossa, uivat, tekevät retkiä lähisaarille. Kesän mittaan seurueeseen liittyy myös Erikssonin tuoma kissa. Juhannuksena sataa ja ilotulitteetkin ovat kostuneet, mutta näinhän se on, Suomen kesässä. Uhkaavin tilanne on majakkaretkellä (Söderskärille) nouseva myrsky, mutta siitäkin kaikki selviävät, eivät kuivina mutta vahingoittumina.






Elokuva on kansainvälinen yhteistuotanto, mutta toteutettu englannin kielellä. Sophiaa näyttelee nuori Emily Matthews. Ymmärrän toki, että kansainväliseen levitykseen tarkoitettu elokuva, pääosassa Glenn Close, on toteutettava englanniksi, mutta suomalaisena tuohon minulle niin tuttuun saaristomaisemaan olisi kuulunut suomen- tai ehkä vieläkin paremmin – ruotsinkieli. Radiossa sentään kuuluu välillä suomenkielistä ohjelmaa. Muutama suomalainen näyttelijä oli myös saanut pienempiä sivurooleja elokuvassa.
Glenn Close vanhana naisena on niin vakuuttava – paitsi ketteryydeltään liikkua todellisuudessa liukkailla rantakivillä – että elokuvan jälkeen oli pakko etsiä joku juttu, jossa oli tuoreita kuvia tästä 77-vuotiaasta näyttelijästä. Aikamoisen työn elokuvan maskeeraajat olivat tehneet hänen roolihahmonsa osalta!
Lisää elokuvasta Moomin-sivustolla, josta myös kuvalaina Glenn Closesta ja Emily Matthewsta.
Alla vielä linkit juttuihimme niin Klovharun saarelta kuin Sommarboken -teatteriesityksestäkin, jos kiinnostuit aiheesta enemmänkin.
Rohkeus, rakkaus, vapaus! -näyttely
Merikeskus Vellamon Muumi-aiheinen näyttely on katsottavissa aina maaliskuulle 2027 asti. Näyttely on tietysti aivan erityisesti lasten mieleen, mutta on siellä paljon yksityiskohtia aikuistenkin tutkittavaksi. Kannattaa pitää mielessä, jos vaikka muutenkin olisi suuntaamassa Kotkaan vaikka tulevana kesänä.
Näyttelyn ainakin yhtenä innoittajana on tietysti ollut se, että vuonna 2025, tulee kuluneeksi 80 vuotta muumitarinoiden synnystä.
Syitä kesäretkeen Kotkassahan riittää, esimerkiksi Kotkan puistot, Meripäivät tai Sunilan Aalto-kodit, jotka ovat taas auki yleisölle elokuun viimeisenä viikonloppuna. Samalla kannattaa viipyä Kotkassa pitempäänkin ja liittää mukaan vaikka päiväretki Ulko-Tammion saarelle.



Tove Janssonin muraalit Kotkassa
Pressimatka tarjosi meille myös mahdollisuuden käydä katsomassa molemmat Kotkassa olevat Tove Janssonin muraalit.
Toinen niistä ei ole varsinaisesti avoin yleisölle, mutta Visit Kotka-Hamina saattaa pystyä järjestämään vierailun, kunhan heihin on yhteydessä etukäteen.
Toinen sijaitsee entisen merenkulkuoppilaitoksen, nykyisen Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymän Ekamin tiloissa ja sitä voi käydä katsomassa koulun aukioloaikoina.
Satupanoraamat toteutettiin silloin Kotka Federations Stevedoring -satamayrityksen yksityiseen lastentarhaan al secco -tekniikalla vuonna 1949. Merenkulkuoppilaitoksen seinämaalaus on vuodelta 1952.



Paratiisi-näyttely HAMissa
Helsingissä Tove Janssonin julkisiin tiloihin toteuttamia tilaustöitä on nähtävillä HAMissa vielä 6.4.2025 asti. Me kävimme näyttelyssä jo syksyllä, mutta vielä siis ehtii!
Tove ja Meri -kirja
Liitän tähän vielä linkin Meri ja Tove -kirjasta joitakin vuosia sitten kirjoittamaani juttuun, niin tuleepahan kerättyä samaan juttuun lähes kaikki Tove Janssoniin liittyvät jutut :-) – kirjaa, kuten tietysti Kesäkirjaakin, myydään mm. Merikeskus Vellamon museokaupassa ja vieraillessamme siellä Kymenlaakson hiihtolomaviikolla, tuntui kauppa käyvän hyvin, etenkin tietysti Kesäkirjan osalta, jonka kansikuvasta nappasin palan tämän jutun otsikkokuvaksi.

Kävimme viime kesänä tutustumassa Kotkan saaristoon. Saaristomeren ja Selkämerenkin tuntevalle todella kaunista seutua. Rankki kuitenkin on käymättä. Tästä elokuvasta olemme kuitenkin puhuneet Marikan kanssa, että pitää käydä katsomassa.
Kiitos Mikko! Oikeastaan aika kumma, että viime vuosina olemme käyneet Kotkan suunnalla ainakin kolmesti – ajatellen sitä, että pääosan elämäämme olemme kotimaan matkailussa suuntautuneet länteen :-) Todistanee jotain Kotkan vetovoimasta! Elokuva on mukava tauko talvesta kesään, eli suosittelen sitä ihan lähikuukausiin.
Olipa kiva ja mielenkiintoista lukea tämä postaus, sillä minun oli tarkoitus myös tulla tuonne mutta jouduin harmillisesti perumaan tuloni kun samalle päivälle osui lieden asennus. Tuon elokuvan haluaisin kuitenkin käydä katsomassa, kuulostaa sellaisesta hyvän mielen elokuvalta joka saa ajatukset jonnekin kauas. Aivan kuten meri, katkaisee arjen. Ja nyt vielä harmittaa etten päässyt, muuten oltaisiin vihdoin tavattu!
Kiitos Elina! Retken kokonaisuus oli kyllä hyvä, joten jäit kyllä oikeasti nyt jostain paitsi :-) – mutta elokuvan toki voi nähdä muutenkin, suosittelen lämpimästi!
Olen itse kyllä Muumi-fani, joten tämä voisi olla kiva kesäretkikohde. Kotkassa on tullut käytyä muutamaan kertaankin, mutta vielä riittää nähtävää!
Elokuva vaikuttaa myös katsomisen arvoiselta. Itse odotan jo omaa kesääni, josta on tarkoitus viettää suuri osa tekemättä mitään metsän keskellä järven rannalla.
Kiitos Anmarien! Pidin tosiaan elokuvasta, pienieleinen, mutta ah niitä kesäisiä maisemia.
Minua houkutteli myös tuo pressimatka, mutta töiden takia se oli pakko skipata. Kesäkirja-elokuvan kävin katsomassa ja tykkäsin.
Kiitos Merja! Olihan tuo “normaalisti” töissä käyvälle aika hankala ajankohta, koko päivä ja keskellä viikkoa.