Meri ja Tove, Elämää saaristossa

Meri ja Tove feature

”Mikään ei ole päätettyä tai varmaa, ihan niin kuin Tuutikki sanoo Muumipeikolle Taikatalvessa. Hän sanoo: ”Kaikki on niin epävarmaa, ja juuri se on niin rauhoittavaa.”
Tove Jansson kokee elämän meren äärellä rauhoittavaksi. Meri olikin alati läsnä oleva elementti hänen elämässään, joten Otto Latvan ja Maarit Leskelä-Kärjen kirjoittamana uusi  Meri ja Tove -kirja, jonka on julkaissut John Nurmisen säätiö, onkin enemmänkin kuin paikallaan.

Nyt kesä on jo lopuillaan, mutta tummenevat syksyn illat ovatkin mitä parasta aikaa paneutua kesämuistoja tulvivaan kirjaan. Meri ja Tove, Elämää saaristossa -kirja kertoo taiteilijan elämästä Pellingin saaristossa, tietysti Klovharunista, mutta myös matkasta sinne – ja sieltä.
Kohti Pellinkiä kertoo Pellinkiin saapuvista kesäasukkaista, joihin myös Toven vanhemmat kuuluivat. Lapsuusidyllistä oman saaren rauhaan kuvaa niitä vaiheita Toven elämässä, joiden päätteeksi hän elämänkumppaninsa kanssa asettuu lähes 30 kesäksi Klovharunin saarelle. Eristäytyvä taiteilija kuvaa Klovharuniin sijoittuvaa luomistyötä ja Saariston luonto elämässä ja taiteessa sitä miten luonto, erityisesti meri, on läsnä lähes kaikessa Toven – ja Tuulikki Pietilän – tuotannossa. Toven muisto kertoo lukijalle Klovharunin vaiheista taiteilijoiden kuoleman jälkeen.

Elämä meren äärellä

Toven vanhemmat vuokrasivat ensin kesämökin Pellingin saaristosta, sittemmin Tove ja hänen veljensä Lars jakoivat yhteisen kesämökin lähellä Klovharunin saarta, jonne Tove Jansson elämänkumppaninsa Tuulikki Pietilän kanssa rakensi oman kesämökkinsä, jossa he viihtyivät niin kauan kuin vaan elämä karulla saarella oli vanheneville naisille mahdollista.

Tove Janssonille meri oli koko ajan läsnä oleva elementti. Helsingissä hän vietti talvet lähellä merta Katajanokalla ja Ullanlinnassa ja kesät meren ympäröimänä Klovharunin saarella. Tove valitsi kuitenkin meren äärellä viettämänsä ajankohdat siten, että hän saattoi ajatella myrskyä seikkailuna ja kesäistä merta kauniina maisemana. Saariston pysyvillä asukkaille meri oli rankempi elementti, kelirikkoaikaan kulkeminen vaikeutui ja kun merelle oli ajoittain pakko lähteä vaikeissakin olosuhteissa, meri saattoi jopa viedä perheenjäsenen.

Lainaus kirjasta koskien Toven toivetta löytää oma saarensa Pellingistä: “Pellinkiläisetkin ihmettelivät Toven intoa hankkia ulkosaariston saarta, jossa ei voinut pitää edes sikoja. Mutta Tove ei lannistunut: ”Minä vielä hankin itselleni saaren, ja minä saan sen.” Etsintä päätyi lopulta Tunnholmenin lounaiskärjessä sijaitsevaan Bredskärin saareen, jonne Lars ja Tove päättivät omin käsin rakentaa mökin. He saivat saaren vuokralle viideksikymmeneksi vuodeksi 26. kesäkuuta 1947.”
Sittemmin Bredskär jää Larsin ja hänen perheensä käyttöön ja Tove saa oman saarensa, Klovharun.

(Ei niin, että se liittyisi mitenkään aiheeseen, mutta samaan tapaan omassa historiassani meri on ollut läsnä niin Turussa, Helsingissä kuin Espoossa. Espoossa jopa asumme ihan meren rannalla. Lapsuuteni kesät vietin Airiston rannalla Turun saaristossa ja sittemmin monen monta kesää Itämerellä purjehtien.)

Klovharun Meri ja Tove
Kuva kirjasta: Klovharun

Klovharun

Kävimme tutustumassa Klovharunin saareen kesän 2014 vierailuviikolla. Klovharunin saarihan on nykyisin vierailevien taiteilijoiden varattavissa kesäviikkoina, mutta yhtenä viikkona vuodesta se on myös avoinna yleisölle. Toven ja Tooti luovuttivat saaren aikoinaan Pellingin kotiseutuyhdistykselle, jonka kautta varaukset ja retket järjestyvät.

Pieni mökki on sijoitettu kallioiselle saarelle saaren muotoja kunnioittaen ja hyödyntäen. Yksi suuri kivi jouduttiin kuitenkin räjäyttämään ja kun kallioon sen takia syntyi aiottua suurempi aukko saatiin mökin alle pieni kellarisaunakin. Kovin iso ihminen ei saunaan tai saunasta mahtuisi kulkemaan, sillä kulku saunaan tapahtuu pienestä kallion raosta. Mökki valmistui kesällä 1964.
Mökin suunnitteli Tuulikki Pietilän, Tootin, arkkitehtiveli Reima Pietilä yhdessä puolisonsa, arkkitehti Raili Pietilän kanssa.

Kesäretki Klovharun saarelle

Kirja kertoo pienten väläysten kautta kauniisti Toven ja Tootin elämästä saarella, esimerkiksi näin:

”Vaikka Klovharu on suhteellisen karu kallioinen luoto, Tove ja Tuulikki rakensivat sinnekin puutarhaa. He perkasivat saaren aiempaa niittymäistä kasvustoa ja istuttivat kukkia sekä pihapihlajan, joka on saaren ainoa puu.”

”Toven kohdalla ei voida myöskään unohtaa hänen ja Tuulikin mustaa ja oman arvonsa tuntevaa kissaa nimeltä Psipsina-Gramatossima-Taftotita, jota kutsuttiin kuitenkin kotoisasti Pipsuksi. Inspiraatio kissan nimeen tuli Toven ja Tuulikin vuonna 1959 tekemältä Kreikan-matkalta, ja sen koko nimen suora käännös on ”Kissa-Postimerkki-Henkilötodistus”.”

”Suomen Yleisradio alkoi lähettää jo vuodesta 1926 alkaen Merisää-ohjelmaa, jota on lähetetty säännöllisesti aina näihin päiviin saakka.
Merisää oli tärkeä radio-ohjelma myös Tovelle ja Tuulikille, minkä paljastavat Klovharun mökille erikseen radion viereen merkityt Merisää-ohjelman lähetysajat.”

Klovharun
Kuva kirjasta: Tärkeä työskentely- ja oleilupaikka oli mökin edustan pitkä pöytä ja penkki. Siitä näkee Pellingin saarille, ja aurinko laskee suoraan mökin eteen.
Klovharun Meri ja Tove
Kirjan kuvitusta: Toven ja Tuulikin kissa nimeltä Psipsina vietti kesät emäntiensä luona saaristossa.
Klovharun
Tämä kuva on Klovharunin vierailultamme kesältä 2014
Klovharun
Sisäkuva Klovharunin mökistä kesältä 2014

Lähtö Klovharunista

Senioreina mekin joudumme ajoittain jo miettimään sitä, että miten kauan elämä jatkuu nykyisellään – miten kauan voimme halutessamme matkustaa maailman ääriin. Matkailun päättyessä pandemian ajaksi harmittelin sitä, että joku muu päätti asiasta puolestamme. Nyttemmin asetamme tavoitteita varovasti, jos vaikka 150 maata, muttei ehkä sen enempää – ajatuksena, että on parempi saada itse päättää milloin on aika luopua jostain kuin tehdä se pakon sanelemana.

Näin Tove Jansson ja Tuulikki Pietiläkin ajattelivat Klovharunin suhteen, mutta toki luopumiseen silti liittyi ristiriitaisuuksia ja se oli vaikeaa. Viimeisen kesänsä rakkaalla saarellaan naiset viettivät vuonna 1992.

”Tuli kesä jolloin oli äkkiä vaikea saada verkkoja nostetuksi. Maasto alkoi hangoitella vastaan ja kävi petolliseksi. Se ei niinkään säikäyttänyt kuin hämmästytti meitä, ehkä me emme olleet vielä kyllin vanhoja, mutta varmuuden vuoksi minä muurasin pari askelmaa ja Tooti viritti sinne tänne muutaman apuköyden ja käsikahvan ja jatkoimme entiseen tapaan mutta söimme vähemmän kalaa. Asiat huononivat, minä esimerkiksi en enää halunnut kiivetä katolle savupiippua nuohoamaan (ja väitin että tahdoin tehdä töitä, muka).
Ja viimeisenä kesänä tapahtui jotain anteeksiantamatonta; minä aloin pelätä merta. Suuret aallot eivät enää merkinneetkään seikkailua, vaan pelkkää pelkoa ja huolta veneen takia ja kaikkien muidenkin veneiden, jotka liikkuivat vesillä huonolla säällä. Se oli epäoikeudenmukaista – jopa painajaisunissa meri oli aina ollut pettämätön pelastus; vaara vaani mutta kun hyppää veteen ja ui pois on turvassa eikä palaa enää koskaan. Tuo pelko tuntui petokselta – omalta petokseltani.”

Klovharun-osuuden lopuksi vielä yksi lainaus kirjasta – osa Tovesta palasi Klovharunin maisemiin: ”Osa Toven tuhkasta nimittäin siroteltiin mereen Klov- harun eteläpuolella. Juuri kun tuhkaa oltiin ripottelemassa, nousi pinnan alta harmaahylje ikään kuin kunnioittamaan Toven muistoa.”

Klovharun Meri ja Tove
Kuva kirjasta

Vaihtoehtona maailma?

Klovharun on luonnollisesti isossa osassa Meri ja Tove -kirjaa, mutta oli mielenkiintoista lukea myös siitä, että ajatuksissa oli ollut mm. taiteilijasiirtokunnan perustaminen Marokkoon. Sodan vuodet muuttivat kuitenkin maailmaa ja tätä ajatusta: ”Taiteilijasiirtokunnan perustaminen ulkomaille alkoi käydä yhä mahdottomammaksi ajatukseksi, ja lopulta Toven katse siirtokunnan suhteen siirtyi Pellinkiin. He rupesivat Atoksen kanssa suunnittelemaan tällaista paikkaa Pellingin saaristossa sijaitsevalle Äggskärin saarelle, mutta sinnekin ehtivät urheilukalastajat ensin, ja saaresta tehtiin sittemmin Porvoon yleinen ulkoilualue. Tämän jälkeen katse siirtyi kohti Kummelskäriä. Samalla rakkaus Atokseen oli hiipunut, ja uuden projektinsa Tove tahtoi toteuttaa uuden rakastettunsa Vivican kanssa. Yhteinen elämä Vivican kanssa ei kuitenkaan onnistunut, eikä myöskään Kummelskärin hankinta.”

Tämä siis ajalta ennen Tootia ja Klovharunia. Mutta villimpiäkin ajatuksia oli ollut ilmassa: ”Tove ja Lars suunnittelivat toki vielä 1940-luvun lopulla Christoffer Columbus -nimisen asuntolaivan hankintaa sekä muuttoa Tonga-saarelle eteläiselle Tyynellemerelle. Näistä vaihtuvista ideoista ja haaveista pysyväksi jäi Bredskärin saari, jossa Tove vietti kesiään aina 1960-luvulle asti.”

Marrakeshin medina Jemal el-Fna
Iltatunnelmaa Marrakeshin medinassa Marokossa vuonna 2017

Glosholmen

Kirjassa käsitellään myös läheisellä Glosholmenin saarella sijainnutta majakka, joka toimi majakkana vuosina 1835 – 1863. Sen jälkeen Söderskär korvasi Glosholmenin majakkana. Glosholmen toimi sen jälkeen valottomana tunnusmajakkana aina vuoteen 1940, jolloin se räjäytettiin talvisodan juuri päätyttyä. Tieto sodan päättymisestä ei tavoittanut ajoissa räjäyttämisen tehtäväkseen saaneita joukkoja. Glosholmenin majakka on ollut esikuvana Muumitalolle – sijaitseehan Glosholmen vain muutaman kilometrin päässä Klovharunin saarelta.

Suomen majakoita kiertäessämme emme luonnollisesti oli enää nähneet Glosholmenin majakkaa, joskin Glosholmenin saaren näimme käydessämme Klovharunilla. Glosholmenin majakan kuvaan kiinnitin myös huomiota kerran käydessäni Kotkan merimuseossa, siinä määrin, että otin siitä jopa kuvan, kuvasta.

Kirjassa Glosholmenista kerrotaan mm. näin: ”Majakat kutkuttivat kaikkien Janssoneiden mielikuvitusta, ja tärkeitä Toven lapsuuden retkiä tehtiin läheiselle Glosholmenin majakalle. Retkien merkityksestä kertovat perheestä otetut kuvat, joiden taustalla kohoaa Glosholmenin majakan satumainen muoto. Tästä myöhemmin tuhoutuneesta majakasta tuli merkittävä ja ikoninen lapsuusmuisto, sillä sen muoto ja tunnelma antoivat virikkeen muumitalolle. Majakkaa ei tosin ollut olemassa enää ensimmäisen muumikirjan ilmestymisen aikaan, sillä se oli määrätty tuhottavaksi sodan aikana.”

Siinä missä Glosholmenin majakka oli muumitalon esikuva, niin myös kirja Muumipappa ja meri sijoittui näihin maisemiin: ”Muumipappa ja meri taas sijoittuu lähes kokonaisuudessaan Suomenlahdella sijaitsevalle kuvitteelliselle saarelle. Kirjassa on nimittäin kuva saaresta, jota ympäröivä meri on nimetty Suomenlahdeksi. Kartassa on myös koordi-naatit, jotka näyttävät kauas Pellingin ulkosaariston laitamille, vähän yli viisi kilometriä Klovharulta etelään. Siinä missä saaren kuuluisi olla, on kuitenkin todellisuudessa vain 12 metrin syvyinen merialue.”

Glosholmen
Glosholmenin majakka museon kuvassa kesallä 2018
Glosholmen Meri ja Tove
Glosholmenin saari Klovharunin retkellä kuvattuna kesällä 2014

Haru, eräs saari

Klovharunin saari on myös toiminut vahvana innoittajana Tove Janssonin kirjaan Haru, eräs saari, joka ilmestyi vuonna 1996 – vuosia sen jälkeen kun Klovharunista oli jo luovuttu.

Haru, eräs saari -kirja syntyi yhdistelmänä Tove Janssonin tekstejä ja Tootin kuvia: ”Tove kertoo pohtineensa kirjaan aiottujen Tootin grafiikkojen pohjalta, miten hän voisi kirjallisesti kuvata kallioita ja kuuta ja kuunsiltaa ja muita Tootin teoksissaan kuvaamia asioita. Oli ryhdyttävä kirjoittamaan saaresta laajemmin, ja lopulta kuvat saivat olla itsenään, ilman selityksiä siten, että lukija sai itse mahdollisuuden tulkita niitä.”

Esimerkiksi kirjassa kuvatut valmistelut keväisestä muutosta saarelle olivat todellisia valmisteluja Toven ja Tootin vuodenkierrossa, joita Meri ja Tove -kirjassa kuvataan näin: ”Tove olisi tuskin pärjännyt saarella yksin kovin pitkiä aikoja; olennaisia saaressa pärjäämiselle olivat Tootin taidot ja käytännöllisyys. Kirjassa Haru, eräs saari Tove kuvaa heti joulun jälkeen alkaneita Tootin pakkausvalmisteluja keväistä saareen muuttoa varten. Tooti teki listoja niin ruoka-aineista kuin tarpeellisista työssä ja korjaamisessa tarvittavista välineistä.”

Vielä toinenkin lainaus kirjasta tapahtumasta, joka päätyi Haru-kirjaankin: ”Heillä oli myös yhteinen varotoimi; jos oli hätä tai jotain asiaa, Tove hilasi itsetehtyyn lipputankoon valkoisen lakanan. Joissain lähteissä kerrotaan, että merkkinä toimi punainen lippu. Silloin oli toimittava joko Bredskäristä tai Edisvikenistä. Kerrotaan, että viimeisenä kesänä Greta sai puhelinsoiton siitä, miten vene oli kaatunut ja täyttynyt. Tapauksesta kerrotaan myös Haru-kirjassa, jossa Tove ja Tooti tekevät parhaansa peitelläkseen tosiasioita ja sitä, että loppujen lopuksi kyse ei ollut hurjasta myrskystä, vaan kenties siitä, että he eivät olleet kiinnittäneet venettä oikein.”

Kirjasta on sittemmin tullut keräilyharvinaisuus siinä missä Klovharunin saaresta on tullut ikoninen maamerkki Tove Janssonin muistolle.

Haru eräs saari

Kesäkirja

Toinen Tove Janssonin romaani, joka sijoittuu – luonnollisesti – saarelle, on Kesäkirja, joka ilmestyi jo 1972, siis vuosia ennen kuin Haru, eräs saari. Kesäkirjan Tove Jansson kirjoitti jo Klovharunin vuosinaan. Kesäkirjaa kertasimme viimeksi muutama vuosi sitten Lilla Teaternin näyttämöllä:

Sommarboken – myös suomeksi

Kirjasta ja kirjailijoista

Meri ja Tove -kirja kertoo paitsi Tove Janssonin (ja Tuulikki Pietilän) elämästä, myös laajemmin saariston elämästä eri vuosikymmeninä.
Tove Janssonin taiteesta ja muumeista on kirjoitettu paljon, mutta kirja onnistuu löytämään uusia näkökulmia keskittyessään taitelijan suhteeseen mereen ja luontoon.

Maarit Leskelä-Kärjellä on perhesuhteiden myötä ollut henkilökohtainen side Suur-Pellingin alueeseen ja kirjassa hän käsittelee mm. sitä miten Tove Jansson edelleen muistetaan saariston alueella. Otto Latva puolestaan on tutkinut ihmisen suhdetta Itämeren muuttuvaan luontoon.

(Jutun otsikkokuvassa kirjan kannen taustalla Klovharunin maisemaa kesältä 2014.)

Kirja saatu lehdistökappaleena.

Tags from the story
,
Join the Conversation

10 Comments

    1. says: Pirkko

      Kiitos Marika! Ehkä tuosta Haru, eräs saari, on hyvä aloittaa. Vaikkei se ehkä sittenkään ole niin fiktiivinen, enemmänkin kertomus elämästä Klovharun saarella, vaikkei ehkä nyt ihan yks yhteen kaikilta osin.

  1. says: Melissa L

    Olen aikanaan käynyt katsomassa Toven näyttelyn ja silloin oikeastaan innostuin Tovesta enemmän mitä ennen. Haluaisinkin kovin nähdä hänestä kertovan leffan.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Melissa! Tove taisi juuri tulla telkkarista, siis leffa – ehkä löytyisi Areenastakin siis?

  2. Tämä kirja pitää jossakin vaiheessa lukea. Tämä kirja valaisee monella tavalla Toven elämää. Ja puolisaaristolaisena ja kirjojen ystävänä tämä taitaa olla ihan must -kirja.
    Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta.

  3. Meri ja Tove, Elämää saaristossa -kirja vaikuttaa varsin mielenkiintoiselta teokselta, erityisesti sen takia, että kirjailija on onnistunut löytämään jotain uutta kerrottavaa Tove Janssonista.

    Yllättävän moni ihminen erehtyy luulemaan, että meri on aina vaan sitä turkoosia unelma, jossa pulikoidaan rantavedessä. Itselleni meri ei ole pelkkä Turun saaristoa, kesyä ja kodikasta, mutta myös raivoisaa avomerta, joka saa kunnioittamaan itsensä.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Nadine! Saariston äärellä monta kesää mökkeillen ja se njälkeen monen monta kesää purjehtien merta on ehdottomasti oppinut kunnioittamaan. Purjeveneellä erityisesti ei koskaan kannata lähteä uhmakkaasti matkaan!

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.