Itäisen Suomenlahden kansallispuisto levittäytyy Kotkan, Haminan, Pyhtään ja Virolahden ulkosaaristoon. Kansallispuisto koostuu vain saarista, joiden pinta-ala on yhteensä 656 hehtaaria ja sellaisena se on kansallispuistona pieni. Vesialueet eivät kuulu kansallispuistoon.
Itäisen Suomenlahden kansallispuisto on yksi Suomen vähiten vierailtuja puistoja, mikä toisaalta ei ehkä ole ihme merellisen puiston ollessa kyseessä. Tosin meidän tuttavapiiristämme ilmoittautui heti useampia Ulko-Tammiossa käyneitä, joten, onkohan se sittenkään niin harvinainen kohde …
Monet saarista ja luodoista ovat pieniä, alle neliökilometrin kokoisia, puuttomia kalliosaaria, mutta joukossa on muutama isompikin, kuten Ulko-Tammio, Kilpisaari, Ristisaari, Mustaviiri ja Pitkäviiri.
Ulko-Tammioon pääsee keskikesän viikonloppuina, lauantaisin ja sunnuntaisin, päiväretkelle Kotkan Sapokasta. Kansallispuistossa voi toki vierailla myös omalla veneellä, jos sellaisella sattuu olemaan liikkeellä itäisellä Suomenlahdella.
Me lähdimme päiväretkelle Espoon Iirislahdesta, jolloin ajomatkaa Sapokkaan kertyi melko tarkkaan 150 km ja ajoaika on vajaa 2 tuntia suuntaansa. Vikla III lähti Sapokasta klo 10, mikä onkin ihan inhimillinen aika myös vähän kauempaa Kotkaan tulijoille, mutta toisaalta aika saarella jää lyhyeksi, mutta palataan tähän. Liput päiväretkelle kannattaa ostaa etukäteen, sillä esimerkiksi 17.7. lähtö oli loppuunmyyty.
Ulko-Tammiolla
Matka Kotkasta, Sapokan satamasta, Ulko-Tammioon kesti aamupäivällä runsaat 2 tuntia, siitäkin huolimatta, että merellä tuuli reippaasti ja aallot olivat korkeita. Tuulen suunta, ilmeisesti sivumyötäinen, mahdollisti kuitenkin nopeahkon etenemisen. Alkumatka kuljettiin saarten suojassa, samoin viimeinen puoli tuntia, mutta sillä välillä aallot kyllä keikuttivat jo venettä.
Matkan varrelle jäävistä saarista ja muista kohteista saattoi halutessaan oppia yhtä ja toista, jos keskittyi kuuntelemaan laivan kuulutuksia. Lassea kiinnosti erityisesti esimerkiksi tarina siitä, miten Alexander Popovin keksimän langattoman yhteyden avulla pelastettiin joukko jäälautalle päätyneitä kalastajia helmikuussa 1900. Sittemmin on käyty keskustelua siitä, että kumpi oikeastaan keksi radion ensin, Marconi vai Popov, mutta Nobelin keksinnöstään nappasi Marconi.
Ulko-Tammiossa valitsimme tarjolla olleen opastetun kierroksen, vaikka tiesimmekin sen isohkolla porukalla etenevän sen verran hitaasti, että omatoimisesti saaresta olisi luultavasti ehtinyt parissa tunnissa näkemään vähän isomman osan, mutta toisaalta Metsähallituksen oppaan jutut olivat nekin ihan mielenkiintoisia, joten valitsimme tämän vaihtoehdon.
Saaren sotainen menneisyys
Metsähallituksen opas kertoi olevansa erikoistunut sotahistoriaan, mikä juuri Ulko-Tammiossa onkin tietysti paikallaan.
Jo talvisodan aikana Kotkan rannikkotykistö onnistui torjumaan Suursaaresta Suomen puolelle yrittäneen 6000 venäläissotilaan hyökkäyksen. Välirauhan aikana Ulko-Tammiota linnoitettiin, sijaitsihan se merirajalla, jonka toisella puolella Neuvostoliitto varusti omia saariaan. Jatkosodassa suomalaiset valloittivat mm. läheisen Suursaaren. Suursaaren ja Ulko-Tammion muodostama rintama eristikin tehokkaasti venäläislaivaston Leningradiin. Itäisen Suomenlahden kuuluisin taistelu käytiin heinäkuussa 1942 läheisen Somerin rannikkolinnakkeen hallinnasta. Ulko-Tammion linnake osallistui taisteluun raskaalla tykillä.
Sodan päätyttyä syksyllä 1944 Itäisen Suomenlahden saarten aseistusta purettiin, mutta sodan merkkejä on silti nähtävissä täällä edelleen. Ulko-Tammiossa on mm. Someron taistelun muistolaatta, mutta emme käyneet sitä katsomassa.
Luontopolku
Sotahistorian kertauksen ja korsuun kurkkaamisen jälkeen lähdimme joukolla tutustumaan Ulko-Tammion luontoon. Edellisinä päivinä saarellakin oli satanut useampaan otteeseen ja pitkälti kallioilla kulkeva polku oli monin paikoin vaarallisen liukas, eli Ulko-Tammioon kannattaa ehdottomasti varustautua pitävillä jalkineilla – tätä polkua ei kierretä ihan varvastossuissa tai kauniissa kesäsandaaleissa.
Lehtokieloja ja mansikoita
Ulko-Tammiossa on paljon melko harvinaista lehtokieloa, joka on muhkeampi versio kalliokielosta. Heinäkuun puolessa välissä lehtokielo oli jo kukkinut, mutta sen marjat olivat vasta vihreitä.
Lehtokieloa tavataan yleensä vain lehdoissa tammivyöhykkeellä ja Ulko-Tammio on sen verran suuri saari, että siellä on myös kohtuullisen kokoisia lehtoja.
Lehtokielon marjoja sinänsä täällä saisi syödä, mutta ehkä sitten kuitenkin mieluummin mansikoita tai mustikoita, sillä kielon marjat, ovat myrkyllisiä, jopa hengenvaarallisia, jos niitä liikaa innostuisi maistelemaan.
Saaren rannoilla on runsaasti myös esimerkiksi ruoholaukkaa, mutta sitä ei luonnonsuojelualueella saa taittaa.
Tunneli
Jos olisimme päätyneet kiertämään saarta omatoimisesti, niin olisimme varmasti etsiytyneet ihan ensimmäiseksi saarella olevaan tunneliin – sen verran mielenkiintoiselta se vaikutti!
Tunneli on kuulemma louhittu tänne varastoksi, mutta luultavasti se on joskus pommisuojanakin toiminut saaren sotaisaa menneisyyttä ajatellen.
1970-luvulla Ulko-Tammion tunneli sai hetkeksi kuuluisuutta pieleen menneestä palontorjuntakokeesta. Tunneli oli täytetty suurella määrällä palavaa materiaalia, joka oli tarkoitus sammuttaa uusilla, salaisilla, sammutusaineilla, mutta ne eivät toimineetkaan odotetusti vaan materiaali räjähti testaajien silmille. Palo jatkui vuorokausia ja tunneli rapautui pahasti. Nykyisin tunneli on taas läpikulkukelpoisessa kunnossa, joskin tietysti pimeä, eli taskulampulle on käyttöä.
Näköalatorni
Tunnelista selvittyämme lähdimme nousemaan oikeastaan tunnelin päälle, eli saaren näkötornille. Portaat puiselle näkötornille ovat jyrkähköt ja tornissa saa oleilla kerralla korkeintaan 20 henkeä, mutta kiipeäminen kannattaa, sillä näköalat tornista ovat hienot. Erityisesti katse kannattaa suunnata lounaaseen, jossa hyvällä säällä näkyy Suursaaren kumpuileva horisontti.
Näköalatornilta matkamme jatkuikin jo takaisin lauttarantaan, jossa ehdimme vielä nauttia mukana tuomamme lounassalaatit ennen paluumatkaa. Tyynellä kelillä olisimme jättäneet ruokailun paluumatkalle, mutta nyt oli riskinä, että salaatti hyppisi iloisesti ympäri venettä ennen kuin saisimme sen haarukoitua suuhumme.
Tuuliolosuhteiden takia Vikla III:n lähtöajaksi oli ilmoitettu jo 14:30, eli aikaa saarella ei ollut kovin paljoa. Tällä kertaa yksi seurue taisi jäädä telttaan yöksi, eli saarelle voi tulla lauantaina ja palata takaisin vasta sunnuntai-iltapäivänä, mutta emme olleet riittävän innostuneita tästä vaihtoehdosta.
Paluumatka Vikla III:lla
Paluumatkamme alkoi tosiaan jo 14:30, mutta perillä Kotkan Sapokassa olimme vasta 17:30. Tuuli oli hiukan voimistunut aamupäivästä ja nyt sen suunta oli pääosin sivusta, joten matkaa taitettiin siksakia ajaen, jotta vene ei keinuisi ihan holtittomasti. Ajoittain kyllä veneen sivuikkunat tuli kunnolla huuhdeltua!
Pärjäsimme kyllä entisinä purjehtijoina :-) keinuvassa veneessä ihan hyvin, mutta kyllä tuo meno vähän lukitsi turhan tiukasti paikalleen.
Numero 20
Itäisen Suomenlahden kansallispuisto oli 20. kansallispuistomme. Pienessä Etelä-Suomen kansallispuistojen kartassa vasemmalla on keltaisella väritettyjä neliöitä kuitenkin vaan 19, sillä 20. puisto on ainoa Pohjois-Suomessa vierailemistamme kansallispuistosta, eli Pyhä-Luosto.
Ihan vielä ei tiukimmalla määrittelyllä olla puolessa välissä, sillä Saanan myötä Suomessa on 41 kansallispuistoa, joten ehkä se puoliväli olisi 21 puiston kohdalla. Jos vaikka vielä Repovedellä kävisi …
Ulko-Tammio on hauska paikka ja tuo tunneli tosiaan jäi mieleen. Eipä ole vastaavaan tullut törmättyä. Ja noita lohileipiä en muistanutkaan, olivat kyllä hyviä. Taisin syödä kaksi! :) Raparperipiirakkaa en sen sijaan muista maistaneeni.
Kiitos Mikko! Sitä tapaa muistaa asioita omien mieltymystensä mukaan – itse en ole varsinaisesti lohileipäfani, mutta raparperipiirakka taas tapaa maistua :-)
Varmasti purjehtijapiiri tuntee Ulko-Tammion/Itäisen Suomenlahden kansallispuiston hyvin, mutta veikkaan, että jos laajemmin kyselee, niin alle prosentti suomalsisista on edes nimeä kuullut
Kiitos kommentistasi! Purjehtijat toki, mutta myös Kotkassa pitempään vaikka työn takia viipyneet – tai armeijan kanssa yhteistyötä tehneet.
Toi on aina niin vaikea valinta, että ottaako opastuksen vai ei. Itse kyllästyn helposti, jos on omasta mielestäni turhaa jaarittelua ja edetään liian hitaasti. Toisaalta taas saattaa jäädä hyvä tarina kuulematta tai hieno paikka näkemättä, jos ei ota opastusta.
Olin viime kesänä Uudessakaupungissa Bonk-museossa, jonne olin saanut vinkin, että ota ihmeessä opas– ja vielä eräs tietty. Näin tein ja hän oli aivan loistava persoona, joka todella nosti vierailun nextille levelille.
Kiitos kommentistasi! Lisänä tietysti myös tuo ulottuvuus, että minkä kokoinen ryhmä on, sillä ison ryhmän liikkuminen on aina hitaampaa ja lisäksi opas helposti puhuu osan jutuista vaan osalle ryhmää.
Varmasti mielenkiintoinen paikka! Kuinka pitkän reitin tuolla voikaan tai ehtii kiertämään? Vai onko mentävä oppaan perässä. Täältä lännestä jos reissuun lähtee, pitäisi matka ihan todellakin suunnitella yöpymiseen päivineen.
Kiitos Sari! Opastettuun kierrokseen osallistuminen on vapaaehtoista, eli reippaalla lenkkeilyllä ehtii toki kiertää enemmänkin saarta, mutta on se sen verran iso ja sisältää niin luontoa kuin historiaa, että tuo pari tuntia maissa on kyllä niukka, eli jos yöpyminen teltassa tai autiotuvassa kelpaa, niin kannattaa ehkä miettiä tosiaan retkeä lauantaista sunnuntaihin.
Näyttää ihan geokätköilijän aarreaitalta tuo saari! Laitoin heti linkin kaverille :) Tämä lienee sama saari, mikä vilahti The Harlins -ohjelmassa, jossa Rennyllä on mökki.
Kiitos kommentistasi! The Harlins -ohjelmassa mahdollisesti vilahdelleisiin saariin en osaa ottaa kantaa, kun en ole kyseisestä ohjelmasta kartalla.