Reittimme Pietarsaaresta Salamajärven kansallispuistoon ja sieltä edelleen Pyhä-Häkin kansallispuistoon tuntui olevan haaste käyttämillemme navigointiohjelmille. Salamajärveltä lähtiessämme Waze tarjosi kovin optimistisen tuntuisesti puolta lyhyempää välimatkaa kuin Google Maps oli tarjonnut, mutta lopulta vaihdoimme tuohon omasta mielestämme realistisempaan Google Mapsin vaihtoehtoon ja löysimme kuin löysimmekin perille Pyhä-Häkin kansallispuistoon Viitasaarentielle. Hiekkatiekilometrejä kertyi kyllä ihan kiitettävästi (?) tuolla välillä – ilmeisesti yhteydet Pyhä-Häkin kansallispuistoon, ainakin tuolle paikoitusaluelleen (Viitasaarentie 2119) ovat varsinaisesti Saarijärven suunnalta, sillä jatkaessamme yöksi Saarijärvelle tarjolla oli jo taas päällystettyä tietäkin.
Jos Salamajärven kansallispuiston eläimemme oli metsäpeura, niin etenkin sateisella säällä Riihinevan polun eläimemme oli rupisammakko, joita onnistuimme näkemään useita parissakin paikassa.
Pyhä-Häkki sijaitsee Saarijärven kunnan alueella ja se tunnetaan ehkä erityisesti ikimetsistään, erityisen järeistä kuusista ja männyistä. Alueella on yli 400 vuotta vanhoja puita. Tarjolla olisi ollut myös perinteisiä niittyjä ja vanhoja pihapiirejä, kuten entinen kruununmetsätorppa Poika-aho, mutta siellä emme käyneet. Ehkäpä tuossa metsätorpassa olisi ollut jotain samaa kuin Seitsemisen kansallispuistossa näkemällämme Koveron perinnetilalla.
Pyhä-Häkki on muuten yksi Suomen pienimmistä kansallispuistoista. Sen pinta-ala on vain 13 neliökilometriä. Vierailemistamme kansallispuistoista vain Itäisen Suomenlahden kansallispuisto on pienempi – ja Petkeljärvi, jossa emme ole käyneet. Repovesi on aavistuksen Pyhä-Häkkiä suurempi 16 neliökilometrin pinta-alallaan.
Riihinevan polku
Olimme etukäteen valinneet päivän toiseksi “taukopaikkakävelyksi” lyhyen Riihinevan polun, joka sitten lopulta osoittautuikin oivaksi valinnaksi sikälikin, että tuossa vaiheessa päivää kohdallemme osui pari kevyttä sadekuuroakin, mutta noin lyhyellä reitillä, joka osittain vielä kulki metsän siimeksessä, sade ei ehtinyt kovin paljoa haitata.
Riihinevan polku, vaikka onkin pituudeltaan vaan 1,3 kilometriä, on kuitenkin kierros – ympyräreittihän on aina mukavampi kuin kävellä jotain polkua ensin yhteen suuntaan ja sitten jo kohta samaa tietä takaisin. Tästä syystä emme lähteneet katsomaan Pyhä-Häkin vanhoja puita, joita kartan mukaan näytti olevan samalla suunnalla kaksikin, vanha puu ja uusi vanha puu!
Jos haluat katsoa ainakin kuvia näistä vanhoista puista, niin suosittelen Matkalla Missä Milloinkin -blogin juttua:
Puolet reitistä kulkee avosuolla, pitkospuilla, ja toinen puoli vanhassa metsässä, joka tarjoaa ainakin kurkistuksen Pyhä-Häkin puiston ikimetsiin. Metsäosuudella kiinnitin erityisesti huomiota puissa runsaana kasvavaan naavaan. Muistelin, että naava tarkoittaa, että ilma on puhdasta, sillä saastuneessa ilmassa se ei viihdy. Vähän samaan tapaan kuin merialueilla rakkolevä tarkoittanee, että vesi on melko puhdasta. Naavan lisäksi metsäosuudella näkyi lukuisia vanhoja kaatuneita tai katkenneita puita, jotka oli jätetty niille sijoilleen. Kansallispuiston ikimetsä ei ole mikään talousmetsä, josta ne siivottaisiin pois.
Muista Pyhä-Häkin reiteistä löytyy tietysti tietoa Luontoon-sivustolta.
26. kansallispuistomme
Pyhä-Häkin kansallispuisto oli 26. kansallispuistomme. Seuraavasta mahdollisesta kansallispuistovierailusta ei ole ainakaan tällä hetkellä ajatustakaan. Viime kesien kansallispuistovierailumme ovat liittyneet majakkaretkiimme ja sen myötä, että olemme nyt nähneet kaikki manner-Suomen majakat, niin ehkemme ensi kesänä tee lainkaan pitempää Suomi-kierrosta.
Kansallispuistoista olemme kirjoittaneet tällaisen yhteenvetojutunkin:
Oheisessa pieneen karttaan keltaisella merkittyjen kansallispuistojen lisäksi olemme pohjoisemmassa Suomessa käyneet Perämeren ja Pyhä-Luoston kansallispuistoissa.
Tilava huoneisto
Riihinevan polun kierrettyämme ravistelimme hiukan vesipisaroita tuulitakeistamme – onneksi, sadetta ajatellen, elimme vielä helteisiä päiviä eikä pienestä kastumisesta todellakaan tullut kylmä! Seuraava etappimme olikin jo käytännössä nurkan takana, eli yöpyminen Saarijärvellä.
Melko myöhään majoituksia varatessamme Saarijärveltä oli lähes haastavaa löytää majoitusta, jossa olisi oma kylpyhuone. Saarijärven Ruustinnassa ilmeisesti on muutama tällainenkin huone, mutta ne olivat jo varattuja. Lopulta löysin Booking.comissa otsikolla Tilava huoneisto Airbnb-tyyppisen huoneiston, jonne sitten päädyimme yöksi – kaupan kautta tietysti, sillä illallinen ja aamiainen olisivat nyt itse tehtyjä.
Huoneisto oli tosiaan tilava ja kaikin puolin ok, mutta rakennus, jossa se sijaitsi yllätti. Kysyimmekin sitten uteliaisuuttamme, että mihin olemme päätyneet ja kuulimme, että rakennus on ollut entisen Ruuviaitta-nimisen yrityksen varastotila ja sen päädyssä oleva asunto, jossa asuimme, on ollut yrityksen toimisto/taukotila. Yhden yön majoittumiseen huoneisto oli ihan hyvä, auton sai oven eteen eikä naapureista ollut haittaa. Eikä siitäkään, että Saarijärven keskustaan oli muutama kilometri matkaa.
Saarijärven kirkko ja Saarijärven Paavo
Aamulla jatkoimme matkaa, mutta ennen kuin varsinaisesti suuntasimme kohti Tamperetta, kävimme vielä Saarijärven keskustassa katsomassa Saarijärven kirkkoa, jota pidetään rakennuksena ihan merkittävänä. Puinen kirkko on vuodelta 1840 ja Carl Ludvig Engelin käsialaa (siinä missä Helsingin Senaatintorin aluekin). Puukirkoksi kirkko on suuri ja etenkin sen pyöreä kupoli on mahtavan kokoinen. Kirkkoa täydentää erillinen kellotapuli, puinen sekin tietysti.
Kirkon pihalla on myös Suomen mittakaavassa jonkinmoista kuuluisuutta omaava patsas, eli Paavon patsas. Saarijärven Paavo on kuvanveistäjä Heikki Varjan käsialaa. Patsas kuvaa Runebergin Saarijärven Paavo -runoa ja sen jalustassa onkin runon sanat: Mutta Jumalalta kasvun toivoi. Vuonna 1973 patsaan taakse lisättiin vielä sanat: Pane leipään puolet petäjäistä, veihän naapurimme touon halla. Itse patsas paljastettiin vuonna 1961.
Maapallopatsas
Matkalla Tampereelle pysähdyimme Tripadvisorin innoittamana vielä oudolla ITE-taiteilija Matti Rutasen vuosina 1950-1955 kokoamalla muistomerkillä, joka syystä, joka ei oikein meille selvinnyt, on nimeltään Maapallopatsas. Maapalloa patsas ei kuitenkaan esitä vaan uskonnollisia kuvia Jeesuksesta ristillä, jumalan äidistä ja ihmiskunnan menneisyydestä ja tulevaisuudesta. Ehkä patsas on omalla tavallaan merkittävä kulttuurihistoriallinen kokonaisuus sekin, mutta itselleni tuli kyllä enemmänkin mieleen, että näiden konkreettisia asioita harrastavien ihmisten perinnöt voivat kyllä olla vähän ongelmallisiakin …
Tämä matkablogi sentään jonain päivänä vaan katoaa bittiavaruuteen sen kummempia jälkiä jättämättä …
Pyhä-Häkki on mukava paikka vierailla, ja on mahtavaa miten vanhoja puita siellä on. Ehkä ei Riihinevan polulla, mutta muuten siellä on todella paljon erottuvia palokoroja, mikä on aika vaikuttavaa. Tykkään myös tuosta kansallispuiston “logosta” varin paljon, vaikka ovat kyllä itse asiassa suurin osa varsin hienoja ja muutenkin kyseistä puistoa silmällä pitäen mainiosti valittuja. Noiden mainitsemiesi puiden lisäksi siellä on muuten myös kolmaskin Iso puu, Vanhin iso puu! :) Se ei kuitenkaan ole minkään merkityn polun varrella, vaikka ei ole kaukana tiestä, mutta pitää tietää, miten sen löytää.
Kiitos Mikko! Meillä tuo kohdalle osunut sade vähän vähensi intoa kierrellä, vaikka tosiaan nuo pari karttaan merkittyä vanhaa puuta eivät olisi olleet kovin kaukana. Linkkaanpa vielä tähänkin juttuun teidän juttunne, jossa on kuvia ja ohjeita noiden puiden osalta.
Tykkäsin itse kovasti Pyhä-Häkistä. Kansallispuistofiilistä ei kyllä tullut itselle, mutta tuli kotoisa fiilis, kuin olisi kotimetsässä kävellyt.
Kiitos Mari! Monet näistä eteläisemmän Suomen kansallispuistoista ovat biotooppeina tutun tuntuisia, avosoita lukuunottamatta. Niitä ei ainakaan meidän nykyisessä tai aiemmissa asuinympäristöissä juuri ole ollut.
Sattumoisin olin juuri Pyhä-Häkissä. Ajattelin, että voisin blogijutunkin väsätä vielä striimiin, mutta en sitten kuitenkaan jaksanut. Menee ensi viikkoon. Näin se on, reissaaminen väsyttää.
Näin pitkokset suolla ja vähän harmitti oma reittivalintani. Kuljin kuitenkin Kotajärven polun. Polulla kerrottiin, että palokärjen kyllä varmana tapaa lyhyelläkin reissulla ankallispuiston alueella. No, enpä tietenkään tavannut. Sen sijaan oli pohjantikat ja emo ruokki tipua. Se olkoon vaikka merkki siitä, että lintuatlas on minun osaltani ohi.
Näin myös molemmat vanhat puut. Ehdottomasti paras paikka koko ankallispuistossa. Puiden lähellä ne pohjantikat olivat myös. Pyhä-Häkki oli 32. ankallispuistoni.
Mitä tulee sen pienuuteen, niin välittömästi sen ulkopuolella muuttuikin metsä puupeltoon.
Kiitos Stacy! Luinkin juuri juttujasi Pietarsaaresta ja siinä missä Sinulla osui sadekuuro tai pari kohdalle sillä suunnalla, niin meidät ne tavoittivat juuri Pyhä-Häkissä. Kunnioitettava määrä kansallispuistoja, etenkin kun niistä kai valtaosa on saavutettu julkisilla + pyörällä.
Suomen upeat kansallispuistot olisivat kyllä hyvä syy käynnistää auto ja tehdä pieni road trip kotimaassa. Näistä onkin tullut paljon luettua Mikon ja Marikan blogista ja tosi hienolta kohteelta näyttää tämäkin.
Kiitos kommentista! Valitettavasti useimmat kansallispuistot juurikin vaativat tuon, että käynnistä auto – muuten niiden saavuttettavuus on pääosin heikko.
Tavoitteena täälläkin oli jossain vaiheessa bongata kaikki kansallispuistot. Nyt niissä kuitenkin käyty melko harvakseltaan.
Kiva olisi tuollaiseen ikimetsän päästä.