Irakin pyhät kaupungit: Karbala ja Najaf

Bagdadista lähdettyämme kävimme Babylonissa, mutta jatkoimme illaksi matkaa Karbalaan, toiseen Irakin pyhistä kaupungeista. Jos vaikka Babylon oli kauan sitten sen aikaisen maailman metropoli, niin nykyisin siellä ei ole mitään, siis vaikka hotelleja.

22 miljoonaa ihmistä liikkeellä

Matkalla Karbalaan oppaamme kertoi meille siitä miten Karbalan ja Najafin kaupungit muodostavat shiialaisen maailman hengellisen ytimen. Tunnustan, välillä näillä opastetuilla kiertomatkoilla suljen pitemmillä ajopätkillä jossain vaiheessa korvani oppaan tarinoille ja keskityn iPadillä kirjaan tai elokuvaan, mutta tällä kertaa terästäydyin kuuntelemaan opasta hänen kertoessaan shiialaisten pyhiinvaelluksesta. Kaikkihan me, minäkin, olemme kuulleet siitä miten jokaisen muslimin pitäisi ainakin kerran elämässään tehdä pyhiinvaellusmatka Saudi-Arabian Mekkaan. Saudi-Arabian matkallamme jollain lentovälillä päädyimmekin olemaan noin ainoat normaalisti (?) pukeutuneet ihmiset koneessa, sillä kaikki muut olivat menossa Mekkaan ja pukeutuneet sen takia valkoisiin pyyhkeisiin tai lakanoihin.

Mutta siis, myös Karbalaan suuntautuu vuosittain valtava pyhiinvaellus. Arbaeen-pyhiinvaellus toistui vuosittain ja tänä vuonna Karbalaan saapui kuulemma n. 22 miljoonaa pyhiinvaeltajaa, Najafin maakunnassa kävi n. 17 miljoonaa. Väkeä on siis liikkeellä enemmän kuin Mekan vuosittaisella haj-pyhiinvaelluksella, jonka kokoa on rajoitettu nykyisin n. 2 miljoonaan kävijään pyhimmällä viikolla. Arbaeen-pyhiinvaellus ei ole jokaisen muslimin velvollisuus vaan shiialaisen historian muistamista korostava vapaaehtoinen pyhiinvaellus.

Uskonnollinen turismi tuo Irakiin noin kaksi miljardia dollaria vuodessa, mikä on toiseksi suurin tulonlähde öljyn jälkeen. Ajatellen sitä, että Irak on yksi maailman suurimpia öljyntuottajia, vähän tilastosta riippuen sijalla 4 – 7, mutta joka tapauksessa kymmenen suurimman joukossa, niin toiseksi suurin tulonlähde ei ole huono saavutus.

Maallistuneet syyrialaiset

Miksi sitten ihmiset saapuvat Karbalaan ja Najafiiin. Karbalassa käytiin vuonna 680 taistelu, jossa profeetta Muhammedin pojanpoika Imam Hussein lopulta kuoli. Najafiin puolestaan on haudattu Imam Ali, profeetan serkku ja vävy. Ali oli shiialaisuuden ensimmäinen imaami, mutta myös sunnalaiset kunnioittivat häntä.

Yleensä en ehkä olisi tuosta vuoden 680 taistelusta ollut kovin kiinnostunut, vaikka tapahtumapaikalla Karbalassa olinkin, mutta kun paikallisoppaamme aloitti värikkään kuvauksensa tilanteesta kertomalla miten islamin usko Damaskoksessa oli ihan väärällä uralla, hehän joivat jopa alkoholia siellä, tappelivat keskenään humalassa ja tappoivat ihmisiä ihan vääristä syistä, niin höristin korviani.

Vastakkain taistelussa olivat siis tämä profeetta Muhammedin pojanpoika ja umayyad-kalifi Yazid I:n Damaskoksesta hallittu armeija. Damaskoksestahan melkein tulimme Karbalaan – no olihan siinä vajaa pari kuukautta väliä, mutta pari kuukautta on vähän. Monet muslimit pitivät Yazidin valtaa epäoikeutettuna, ja Hussein kutsuttiin Irakiin johtamaan vastarintaa, mutta tuki hänelle mureni poliittisen painostuksen alla. Karbalassa Husseinin pieni seurue joutui saartoon, heiltä katkaistiin pääsy veteen ja lopulta Hussein surmattiin taistelukentällä. Hänen hautapaikastaan tuli yksi shiialaisen islamin pyhimmistä paikoista, ja Karbala on siitä lähtien symboloinut vastarintaa epäoikeudenmukaisuutta vastaan ja uskollisuutta periaatteille jopa kuoleman hinnalla. Mielenkiintoinen muuten tuo lause, että tapettiin ihmisiä väärästä syystä – oikeasta syystä siis ihmisiä saa tappaa?

Syyrialaisista puheenollen, niin edelleen siellä oltiin kovin vapaamielisiä pari kuukautta sitten vieraillessamme Umayyad-moskeijassa Damaskoksessa. Pukeutumisvaatimukset olivat ainakin turisteille lievemmät ja saimme vierailla moskeijassa pariskuntana, eli miehiä ja naisia, ainakaan turisteja, ei pakotettu eri puolille moskeijaa.

Karbala – Najaf – Karbala

Alkuperäisen ohjelmamme mukaan meidän piti viettää yksi yö Karbalassa ja jatkaa sitten matkaa Najafiin, jossa olisimme olleet toisen yön, mutta jostain syystä ohjelmaa muokattiin siten, että olimmekin kaksi yötä Karbalassa ja ajoimme sieltä päiväretkelle edestakaisin Najafiin. Ok, matkaa ei ollut kuin runsas tunti suuntaansa, mutta koska olimme seuraavaksi jatkamassa Nasiriyahiin, siis taas Najafin ohi, vähän tuo turha autossa istuminen harmitti. Selitykseksi tarjottiin, että Karbalan hotelli oli niin paljon parempi kuin Najafiin kaavailtu majoitus. Voi tietysti ollakin, sillä ainakin Nasiriyahin hotelli olikin sitten matkan surkein.

Moskeijavierailu Karbalassa

Karbalassa ohjelmamme käsitti oikeastaan vain vierailun Iman Husseinin moskeijaa – tai pyhäkköön, onhan hänen mausoleuminsa moskeijan sydän. Bagdadissa tekemästämme moskeijavierailusta viisastuneena/ raivostuneena on panostanut asuuni. Päälläni oli leveätlahkeiset pitkät housut ja polvipituinen väljä pellavatakki, joka valitettavasti oli vain harmaa, ei musta. Päässäni oli kevyempi huivi, joka peitti hiukseni kokonaan ja sen päällä vielä iso musta pellavahuivi. Ajattelin, että josko näillä pääsisi sisälle vetämättä vielä päälle sitä Bagdadissa saamaamme “pussilakanaa”. Karbalan pyhäkköön mentäessä kuljimme kolmen turvatarkastuksen läpi, miehet ja naiset erikseen ja jokaisessa naispuolinen tarkastaja käpälöi minut päästä varpaisiin. Kahdesta ensimmäisestä tarkastuksesta selvisin vain omilla vaatteillani, mutta kolmannella, viimeisellä, tarkastajat vaativat minua pukeutumaan vielä kaapuunkin, jonka olin varmuuden vuoksi kuitenkin ottanut mukaani. Olin myös, varmuuden vuoksi, kynsisaksilla, leikannut kaula-aukon ja hihansuiden kuminauhat poikki, jotta en kuristuisi siihen. No ei voi mitään, kaapu päälle. Ennen viimeistä turvatarkastusta olin myös laittanut kenkäni kenkäkaappiin, eli sukkasillaan mentiin jo tässä vaiheessa.
Lasse selvisi miesten puolelle ilman muita vaatimuksia kuin kengät pois, sillä hänellä oli jalassaan pitkät housut ja päällään pitkähihainen paita, muita vaatimuksia ei ollut.

Moskeijavierailuilla, niin Bagdadissa, Karbalassa kuin Najafissa sai kuvata vapaasti, ainoa ohje oli olla kuvaamatta ruumisarkkuja, joita erityisesti Najafissa käytettiin hautajaissaattueina vielä viimeisellä vierailulla moskeijassa.

Samassa kompleksissa kuin Iman Hussainin pyhäkkö olisi myös ollut jossain Al Abbasin pyhäkkö, mutta tällä Iman Hussainin velipuolen mausoleumilla emme käyneet, emme naiset emmekä miehet. Myös velipuoli kaatui Karbalan taistelussa.

Miehet ja naiset erikseen

Naisten puolella viimeisen turvatarkastuksen jälkeen jono eteni ensin ripeämmin, mutta jo kohta lähes pysähtyen kohti mausoleumia. Sisäänkäynti tilaan, jossa mausoleum sijaitsi oli suhteellisen kapea, joten se ruuhkautui, lähes tukkeutui ja vähän ajan päästä lähdinkin peruuttamaan ruuhkaisemmasta kohdasta pois. Minulla ei ollut erityistä tarvetta päästä käpälöimään tilassa olevaa mausoleumia. Monelle toki tuntui olevan.

Paluumatkalla pysähtelin siellä täällä katsomaan moskeijan lattialle asettuneita naisia, jotka joko rukoilivat, täälläkin Mekkaan päin kääntyneinä tai lukivat, ehkä koraania, osa kännykkäänsä, mutta ehkä siitäkin voi lukea koraania. Lopulta selvisin takaisin kenkälokerikolle, jonka päälle olin laittanut kenkäni. Ajattelin pitkänä ihmisenä hyödyntää ylimmän tilan, mutta takaisin tullessani kenkiäni ei näkynyt missään! Kävin sitten läpi kaikki lähialueen kymmenet lokerikot ja yhdestä niistä, monen muun kenkäparin joukosta, löysin omani. Ilmeisesti ne kaapin päällä eivät vastanneet alueen vartijoiden siisteyskäsitystä. Jossain muuten luki, että moskeija työllistää kymmeniä tuhansia ihmisiä eri tehtäviin, etenkin, kun se taitaa olla auki yötä päivää, eli jokaiseen tehtävään tarvitaan moninkertainen miehitys. Järjestyksestä ja siisteydestä pidetään koko ajan huolta ja ihmismassat pidetään liikkeellä ohjailemalla ihmisiä hellästi strutsin sulista valmistetuilla huiskuilla.

Ilmaista ruokaa kaikille

Moskeijan ulkopuolella, kun olimme taas Lassen kanssa löytäneet toisemme, jäimme vielä hetkeksi seuraamaan ruokajakelua aukiolla. Irakissa Karbalaan ja Najafiin suuntautuville pyhiinvaeltajille tavataan kuulemma tarjota ilmaiseksi matkan varrella ruokaa, juomaa ja majoitusta. Juuri nyt ei ollut tärkein pyhiinvaellusaika, mutta ilmeisesti ruokaa tarjotaan aina. Seuraavana päivänä päiväretkellä Karbalasta Najafiin ja takaisin näimme myös teiden varsilla paljon kojuja, joissa kuulemma oli ruokaa ja juomaa tarjolla, mutta emme sentään tukeutuneet niihin vaan söimme lounaan Najafissa ihan kelvollisessa ravintolassa.

Minulle Bagdad ja Karbala riittivät moskeijavierailuiden osalta. Najafissa en enää mennyt sisälle pyhäkköön, lähes vaarallisen tiiviit ruuhkamuodostelmat eivät houkutelleet, kuten ei pukeutuminen “pussilakanaan”.

Ainoa muu kohde Karbalassa, johon tutustuimme, oli läheinen moderni ostoskeskus, Eipä sen vaikka ravintola-alue juuri eronnut länsimaisista vastaavista. Karbalassa tosin, pyhässä kaupungissa, myös ostoskeskukseen vaadittiin naisilta oikeanlaista asua ja huivia, muttei sentään abayaa tai chadoria.

Maailman suurin hautausmaa

Najafissa kohteinamme oli, tietysti moskeija, mutta myös maailman suurin hautausmaa, Wadi al-Salam. Ensimmäinen pysähdyksemme Najafissa oli, hiukan yllättäen, parkkitalo, jonne meitä kehoitettiin menemään. Kohta kuitenkin selvisi, että parkkitalon toiselta reunalta avautui hieno näköala tälle maailman suurimmalle hautausmaalle. Arvioiden mukaan tälle silmiemme edessä avautuneeseen jättimäiseen kuolleiden kaupunkiin on haudattu 5-6 miljoonaan ihmistä, kaikki shiialaisia.

Hautausmaa on sekin tietysti pyhä paikka monille shiiamuslimeille, jotka haluavat tulla haudatuiksi Imam Alin läheisyyteen. Ainakin jokin kulma hautausmaakaupunkia on lähellä Najafin pyhäkköä, siis Imam Alin moskeijaa. Ennen hautaamista omaiset käyvät vielä arkkua kantaen pyhäkössä ja näimmekin useampia pieniä miesryhmiä, jotka kantoivat arkkua harteillaan. Tottelimme kuitenkin oppaamme ohjetta olla kuvaamatta hautajaisseurueita.

Ennen kuin päivän päätteeksi vierailimme Najafissa Iman Alin moskeijassa – osa ryhmästämme kävi myös täällä mausoleumilla asti – halukkaat saattoivat osallistua pieneen hautausmaakävelyyn. Tässä vaiheessa kaiken pyhyys oli jo uuvuttanut osan ryhmää ja he olivat valinneet iltapäivän kohteekseen Najafin ostoskeskuksen. Hautausmaalla kävely olikin ihan mielenkiintoinen. Hautoja on tietysti todella paljon, kaikkialle. Useimmat näkemämme olivat kivisiä laatikoita maan päällä, mutta joukossa oli myös pieniä mausoleumia. Lukittuja tietysti, mutta omaisilla on niihin avain, ja he voivat siis vierailla vainajiensa luona rauhassa sisätiloissa. Oppaamme kertoi, että monella perheellä ja suvulla on täällä oma tonttinsa, heilläkin. Samaan tapaan kuin meilläkin on parikin hautapaikkaa Helsingin Hietaniemessä.

Kiinnostavia hautausmaita maailmalla

Muutamissa paikoissa maailmalla olemme käyneet katsomassa ihan tarkoituksella hautausmaita. Viimeisimpänä – ja erityisimpinä – tulee mieleen vaikka hautausmaa Manilassa, joka olisi käynyt suomalaisesta pientaloalueesta, sillä mausoleumit olivat keskimäärin ainakin pienen suomalaisen omakotitalon kokoisia. Itä-Timorilla, Dilissä, hautausmaalla tavataan käydä, koska se muodostui yhdeksi keskeisistä tapahtumapaikoista maan itsenäisyystaistelun yhteydessä. Argentiinassa, Buenos Airesissa, lähes kaikki taitavat käydä Recoletan hautausmaalla Eva Peronin hautaa katsomassa. Samanniminen hautausmaa löytyy myös Paraguayn pääkaupungista Asuncionista, sielläkin poikkesimme. Euroopassa Pere Lachaise Pariisissa taitaa olla tunnetuin.

Mutta, takaisin Najafiin. Sillä pienellä alueella, jolla liikuimme, huomioni kiinnittyi erityisesti siihen, että haudat olivat kyllä keskimäärin hyvin hoidettuja, mutta niiden väliset pienet ja isommat käytävät ja tiet todella roskaisia. Jokainen hoitaa siis oman tonttinsa, mutta ehkei koko alueella ole mitään yhteistä hoitokuntaa skandinaaviseen tapaan.

Imam Alin moskeijan etupihalla

Hautausmaalta jatkoimme, mekin, moskeijalle, ja parin ensimmäisen turvatarkastuksen läpi isolle katetulle aukiolle moskeijan edustalla. Tänne pääsi riittävän peittävissä omissa vaatteissa ja miehet ja naiset – ja kokonaiset perheet – saivat kuljeskella tai oleskella alueella yhdessä. Aikamme Najafin moskeijaa tältä etäisyydeltä ihailtuamme (?) palasimme moskeija-alueelle vievälle kadulle ja tutustuimme sen reunoilla sijaitseviin lukuisiin pieniin kojuihin. Tarjolla oli ruokaa ja juomaa, (peittäviä) vaatteita tai vaikka lasten leluja.

Jos Karbalassa olisi ollut tarjolla ilmaista ruokaa, niin Najafissa olisimme ostaneet vähän paikallista makeaa piirasta ja vesipullon, mutta huonosti kävi. Saimme kyllä piirasta ja vesipullon, mutta maksua niistä ei huolittu. Tiedä sitten kuka tämän selvästi laajan ilmaisuuden takana on, rikkaat seurakunnat vai rikas öljyvaltio Irak.