Myvatn – päiväretkellä Akureyrista

Islannissa kiertelimme Reykjavikissa kaupunkia ja Grundarfjördurissa hiukan pientä kylää, mutta Isafjördurin ja Akureyrin sivuutimme kohteina, sillä päivän mittaisella risteilypysähdyksellä on pakko tehdä välillä tiukkojakin valintoja. Akureyristä lähdimme laivayhtiön järjestämälle koko päivän kestävälle retkelle Myvatnin alueelle ja Godafossin vesiputoukselle.

Myvatn

Myvatn-järvi sijaitsee Pohjois-Islannissa noin 90 kilometrin päässä Akureyrista. Järven ympäristö tunnetaan monipuolisesta vulkaanisesta maisemastaan, pseudokraattereistaan, laavamuodostelmistaan ja geotermisestä toiminnastaan. Myvatn tunnetaan myös tärkeänä lintualueena, sillä järvi ja sitä ympäröivät kosteikot tarjoavat elinympäristöjä monille vesilinnuille.

Syyskuun alussa ei järvellä enää (?) juuri lintuja näkynyt. Tietysti asiaan saattoi vaikuttaa sekin, että päivänä, jolloin Akureyrin satamassa taisi olla useampikin risteilylaiva paikalla, oli ihmisiä ihan riittävästi. Ihmiset kyllä järveä kiertäville poluille mahtuivat, eli ei kokemus sikäli huono ollut.

Jos lintuja oli vähemmän, niin mäkäräisiä olikin sitten sitä enemmän! Oppaamme varoitteli niistä jo bussissa ja rauhoitteli etenkin näitä pohjoisen luontokappaleita vähemmän tuntevia matkalaisia, että mäkäräiset ovat vain inhottavia, eivät vaarallisia, eli niistä ei voi saada esimerkiksi malariaa. Järven nimi, Myvatn, tarkoittaakin muuten hyttysjärveä. Opaskeskuksessa olisi ollut myytävänä pään päälle vedettäviä hyttysverkkojakin, mutta emmehän me nyt tietenkään opastuskeskuksesta aloittaneet – nopeasti vaan polulle ja järvimaisemien äärelle.

Opastuskeskuksessa myöhemmin vieraillessamme siellä esiteltiin myös näiden mäkäräisten, surviaissääskien, merkitystä alueen linnuston ravintoketjussa.

Dimmuborgir

Myvatn-järven jälkeen vuorossa oli Dimmuborgirin erikoisten laavamuodostelmien alue. Vähän odotin muutamien laavatunnelikohteiden (mm. Djibouti, Havaiji, Jeju) jälkeen, että täälläkin “pääsisimme” kävelemään jonkun laavatunnelin läpi, mutta nämä olivat enemmän pienten vuorten näköisiä muodostelmia. Kiertämämme polku risteili niiden välissä ja matka eteni pienestä laaksosta toiseen täälläkin mäkäräisiä huitoen. Tosin niitä oli jo vähemmän kuin järven rannalla.

Dimmuborgir tarkoittaa ”pimeitä linnoja” tai jotain sinne päin, ja maisema olikin täynnä tummia, rosoisia laavakivimuodostelmia.
Yhdessä kohtaa polkua opas kehotti katsomaan tarkasti railoa polun molemmilla puolilla ja totesi, että tällä hetkellä puolet meistä on Euroopan ja puolet Amerikan mantereella. Euraasian ja Pohjois-Amerikan mannerlaatat erkanevat toisistaan siis mm. täällä. Oltiin siis ison jutun äärellä vaikka rotko olikin aika pieni.

Alueella oli myös useammassa paikassa infotauluja, joissa kerrottiin islantilaisten joulunvietosta ja alueeseen liittyvistä tarinoista. Lumiset, talviset kuvat alueelta olivat tunnelmallisia. Joulu ja Dimmuborgir liittyvätkin Islannissa tiukasti yhteen, sillä alueen kerrotaan olevan 13 jolasveinarnin eli joulupojan koti. Joulupojat ovat alun perin keppostelevia hahmoja, jotka tulevat yksi kerrallaan vuorilta ihmisten ilmoille 12. joulukuuta alkaen. Heidän vanhempansa ovat äitipeikko Gryla ja isäpeikko Leppaludi, joista etenkin Gryla on pelottava hahmo: tarinan mukaan hän nappaa tuhmia lapsia säkkiinsä. Islantilaislapset jättävät joulun alla kenkänsä ikkunalaudalle ja voivat aamulla löytää siitä pienen lahjan. Tuhmat lapset saavat perinteisesti lahjaksi raa’an perunan. Oikeasti? Jättääkö joku vanhempi lapselleen tuon tuhman lapsen lahjan?

Peikoista muistutettiin muuten alueen pienen kahvilan/matkamuistomyymälän ovellakin tyyliin: ”Tule sisään, peikot jäävät ulos!”

Hverir

Dimmuborgirin jälkeen vuorossa oli Hveririn geoterminen alue. En ihan tiennyt mitä odottaa, mutta jo lähestyessämme näkyi siellä täällä maisemassa höyrypurkauksia, joten ymmärsin, että nyt ollaan menossa todella kuuman maan alueelle. Hveririssä oli höyryäviä aukkoja maassa, kuplivaa mutaa ja voimakas rikin haju. Maisema oli keltaisen, ruskean ja harmaan sävyinen, ihan erilainen kuin parissa edellisessä kohteessa. Islannin luonto on kyllä monipuolinen!

Osan reittiä kuljimme matalilla silloilla mutalätäköiden ja kosteiden alueiden päällä. Siltoja pitkin kävellessä tuli väkisinkin mieleen, että jos tuonne putoaisi – tai vaikka pudottaisi puhelimensa – niin se olisi menoa, ainakin vaatteiden ja puhelimen osalta. Maisema näytti rauhalliselta, mutta maan alla tapahtuva geoterminen toiminta muistutti siitä, ettei Islannin maaperää kannata pitää aivan tavallisena.

Mylla-ravintola

Retken tässä vaiheessa nautimme lounaan Mylla-ravintolassa Berjaya Myvatn -hotellissa Reykjahlidissä. Yllättävän hyvin se pystyi melko lyhyessä ajassa tarjoamaan kolmen ruokalajin lounaan kokonaiselle bussilastilliselle ihmisiä – risteilymatkustajille ruoka on selvästikin tärkeä asia. Omatoimiretkellä olisimme varmaan tyytyneet eväisiin! Lounasta nauttiessani mietin myös, että varmaan aika tarkkaa suunnittelua risteilyvieraiden kierrättäminen tällä alueella vaatii, sillä vaikka tiesimme, että busseja liikkuu samoissa kohteissa useita, niin ne kierrettiin hiukan eri järjestyksessä ja hiukan eri aikatauluilla siten, ettei mihinkään syntynyt pahoja ruuhkia. Taitavat islantilaiset jo osata tämän jutun – ja mikseivät osaisi, matkailu on nykyisin yksi saaren tärkeimmistä elinkeinoista ja työllistää merkittävän osan työvoimasta.

Berjaya Myvatn olisi voinut olla ihan mukava paikka yöpyäkin, jos olisimme kiertäneet aluetta omatoimisesti ja käyttäneet siihen vähän enemmän aikaa kuin yhden päiväretken verran.

Lampaita ja heinää

Myvatnin aluetta kiertäessämme näimme teiden varsilla myös Islannille tyypillisesti hevosia ja etenkin lampaita. Opimme oppaalta, miten Islanti varjelee etenkin hevoskantaansa mutta muutenkin maata erilaisilta eläintaudeilta. Esimerkiksi hevosen voi kyllä viedä pois Islannista, mutta tarjolla on vain menolippuja, eli paluu ei ole mahdollinen.

Lampaat ovat kesän ajan vapaasti vuorilla ja laaksoissa. Samoihin laumoihin voi kuulua eläimiä usealta omistajalta ja vapaasti liikkuessaan laumat voivat vielä sekoittua kesän mittaan lisää. Syyskuun alussa Islannissa järjestetään perinteinen lampaiden kokoaminen ja erottelu, jonka tuloksena lampaat päätyvät kukin oikeaan lampolaan talveksi. Jotain samaa tapahtumassa varmaan on kuin pohjoisen poroerotuksissa Suomen Lapissa.

Yhdessä paikassa satuimme näkemään tätä erottelua ihan käytännössä – aikamoinen onnenkantamoinen, sillä vaikka näitä tapahtumia on näinä viikkoina ympäri Islantia niin ne kaikki ajoittuvat kuitenkin aika lyhyelle aikavälille.

Matkan varrella näkyi myös paljon valkoisiin muoviin pakattua heinää. Heinää säilötään tietysti ensisijaisesti omille eläimille talven varalle, mutta kuulemma sitä viedään myös Norjaan. Norjassa on ollut tänä kesänä kuivaa, joten siellä oli tarvetta rehulle. Oppaamme vielä vitsaili, että norjalaisille rehun voi myydä hyvään hintaan, sillä ”norjalaisillahan on rahaa” :-)

Islannillakaan ei tosin ilmeisesti mene ihan huonosti. Juuri ennen matkaamme, 29. elokuuta, Islannissa pidettiin kansanäänestys siitä, pitäisikö maan aloittaa uudelleen neuvottelut EU-jäsenyydestä. Äänestäjät päätyivät äänestämään neuvottelujen aloittamista vastaan.

Akureyriäkin ihan vähän

Akureyriä näimme tällä retkellä vain hiukan vuonon vastarannalta iltapäivällä kaupunkiin palatessamme. Aamulla kaupunkia ei näkynyt sankan sumun takia samaiselta rannalta lainkaan. Hyvä, että tietä näkyi sen verran, että kuljettaja pystyi etenemään.

Kaupunkiin palatessamme bussi kierteli siellä sen verran, että näimme muutaman värikkäisiin puutaloihin sijoittuvan museon ja yhden kaupungin kirkoista. Kasvitieteellinen puutarhakin olisi kuulemma ollut hieno.

Liikennevaloissa näimme pienen yksityiskohdan, josta Akureyri on tunnettukin: punainen valo on kaikissa liikennevaloissa sydämen muotoinen. Aika hauska yksityiskohta, jonka voisi oikeasti kuvitella joltain pieneltä osin vaikuttavan liikenteessä koettavaan stressiin!

Godafossin vesiputouksillakin kävimme lounaan jälkeen ennen kuin palasimme Akureyriin, mutta palataan Islannin vesiputouksiin, Dunjandiin, Godafossiin ja Gullfossiin omana kokonaisuutena. Näistä kaksi ensimmäistä näimme tällä matkalla, Gullfossin vuosia sitten ensimmäisellä Islannin matkallamme.