Cagliari huhtikuussa 2000

fortevillage

Sardiniassa tuli käytyä lyhyellä työmatkalla huhtikuussa 2000. Helsinki – Zürich – Rooma – Cagliari tiistaina sinnepäin ja samaa reittiä torstaina takaisin, eli käytännössä n. 10 tuntia matkustamista suuntaansa ja 1½ päivää perillä.

SAPin asiakastilaisuus järjestettiin Forte Village -nimisessä paikassa – josta paikkana minulle lähinnä jäi mieleen, että Sardiniassa oli huhtikuussa kylmä! Erityisesti, kun illalla hotellihuoneeseen pimeässä saapuessani en oivaltanut, että huoneeseen olisi saanut ilmastoinnin/lämmityksen päälle ja kivilattiat talven jäljeltä hohkasivat kylmää. Muistan muistuttaneeni itseäni, että matkaillessa mitään kohdetta ei saa arvioida ensimmäisen illan perusteella, silloin on vielä matkasta väsynyt ja kaikki on uutta ja outoa – ja usein siis hiukan ankeaa.

Mutta kyllä se sitten siitä, seuraavana aamuna aurinko paistaa ja maailma näyttää taas paremmalta – näin oli Sardiniassakin.

Tags from the story
, , ,
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *